Palstalainen, voisitko kuvitella asuvasi kommuunissa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mamma"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"mamma"

Vieras
Onko sinulla kokemuksia kommuuniasumisesta? Millaisia?
Voisitko kuvitella ryhtyväsi siihen?
Mitä hyviä ja huonoja puolia näet asiassa?

Ennen vai jälkeen lapsien? ;)
 
No en vois. Mä en voi kuvitella edes asuvani miehen kanssa.
Nuorenahan tuota on tullut asuttua asuntolassa, eikä sekään herkkua ollut, vaikken näin neuroottinen silloin ollutkaan.
Monesti olen miettinyt että pitäis siellä big brotherissa olla koko joukko sellaisia keski-ikäisiä ihmisiä, jotka ovat jo jumiutuneet tapoihinsa, eikä nuoria jotka sopeutuvat kaikkeen.
 
Asuin 2vuotta. Oli hauskaa, kaikki lapsettomia ja toisten rauhaa kunnioittavia. Aina sai olla yksin jos halusi ja mäkin sain yövuoron jälkeen nukuttua ihan hienosti jopa viikonloppuisin. Ei ollut pulaa myöskään baariseurasta, meitä asui 9 saman katon alla ja aina jollain vispas menojalka.
Enää en lähtis, mutta silloin se oli täydellistä.
 
Ehkä ajatuksentasolla se olisi kätevä asumismuoto, mutta todellisuudessa en halua edes omien rivarinaapurieni kanssa olla juurikaan tekemisissä. Eli eipä taitaisi minusta olla kommuuniin asumaan. Arvostan omaa rauhaa.
 
koko nuoruuteni soluasunnoissa asuneena voisin kuvitella. mä tykkäsin aSua muiden kanssa. koskaan et ollut yksin ellet ahlunnut. ei atrvinnut aina ostaa kaikkea itse vaan koko porukka sai käyttää yhtä leivänpaahdinta. kun kaikki huolehtivat omista jäljistään nii siivoamiset yms sujuivat aika lepoisasti.

nykyisin lapsen ja miehen kanssa voitais asua jossain yhteisös kuten livonsaari on. mut en noin aatteellisessa mut sillain tiiviissä missä olis yhteisiä koneita, peltoja yms. ettei kaikkea tarttis tehdä ain kaksin. ja vois yhdes ulkoilla lasten kanssa. tunnen itseni nykyisin kovin yksinäiseksi.
 
Opiskeluaikanakin kävin mieluummin töissä, jotta sain kustannettua itselleni yksityisiltä markkinoilta oman yksiön. Minua ei olisi ikinä saanut muuttamaan soluun.

En ole kenellekkään myöntänyt, mutta näin lapsellisena ja perheellisenä välillä kaiholla ajattelen niitä vuosia kun sain yksin asua pikku yksiössäni. Tottakai rakastan sekä lapsiani ja miestäni, mutta kyllä minussa pieni erakko asuu
 
Nuorena tuli asuttua kommuunissa jos toisessakin. Tykkäsin kyllä. Tokihan se nyt joustavuutta ja jonkinasteista sosiaalisuutta vaatii.

Lasten kanssa en ehkä ihan kommuuniin muuttais, mutta jotenkin jaettuun taloon tms voisin kyllä lähteä. Sellaiseen järjestelyyn siis, että olis esim. oma makkari, lasten huone/et ja oma kylppäri, mut yhteinen olohuone ja keittiö. Sellaisia taloja vaan on harvassa, varsinkaan kerrostaloja...
 
Kyl mä voisin kuvitella asuvani. Lapsienkin kanssa, mutta oma vähän isompi huone pitäis löytyä. Sitten keittiö ja olkkari vois olla yhteisiä. Jos mulla ei olis lapsia, niin voisin muutaa kyllä kommuuniin, riittäis, että olis oma sänky. Omaa rauhaa haen sitten ulkoilulenkeiltä jne. jos koen sitä tarvitsevani. :)
 
En missään nimessä. Menee ihan kylmät väreet (negatiivisessa mielessä) kun vaan ajattelenkin että nytkin tässä ympärillä pyörisi jotain perheeseemme kuulumatonta porukkaa.
 
No kyllä se varmaankin väliaikaisesti onnistuisi, mutta kyllä se aika epämukavaa varmaankin olisi. Olen asunut parhaillaan viiden hengen kimppakämpässä ja se ei kyllä oikein kotoisalta tuntunut. Tosin kolmen hengen tyttöporukalla solukämpässä oli kyllä superhauska meninki. Riippuu varmaan vähän ihmisistäkin.
 
Olen asunut nuorempana ulkomailla kommuunissa, ja lisäksi opiskeluaikoina asuin soluasunnossa. Se oli ihan mukavaa, edullista ja ennen kaikkea helppoa, kun ei tarvinnut hankkia paljoa esim. keittiö- tai siivousvälineitä ja apua ja juttuseuraa oli aina lähellä. Homma toimii ihan hyvin, jos säännöt on sovittu ja niistä pidetään kiinni, mutta ei silti ihan natseiksi heittäydytä. :) Nyt en sellaista asumista enää kaipaa, kun perheen myötä elämää on ympärillä ihan tarpeeksi muutenkin. :)
 
En pystyisi! Omien perheenjäsenten kanssa asuminenkin tuntuu välillä tosi haastavalta, saati sitten vieraampien ihmisten... Olen kuitenkin nuorena asunut opiskelija-asuntolassa ja muistan että se oli ihan ok, mutta varmaan sitä on vanhemmiten tullut niin joustamattomaksi ja omaa rauhaa rakastavaksi että ei onnistuisi enää.
 
Jo lapsena kaipasin omaa rauhaa ja omaa huonetta, en olisi voinut kuvitellakaan olevani esim. leirikoulussa tai vastaavassa jossa pitäisi jakaa huone muiden kanssa. Miehenkään kanssa en yleensä nuku samassa huoneessa, kuorsaus kuuluu korvatulppien läpikin.
Voishan sitä kommuunissa elellä jos se olisi kuin kerrostalo: oma sisäänkäynti, oma huone, keittiö, vessa ja suihku. Elämä ympärillä ei haittaa vaan ainoastaan samassa tilassa.
Pelottaa vanhuus jos joutuu tungetuksi usean hengen huoneeseen laitokseen...

Mietin yleensäkin, että on se kumma kun lasten ja vanhusten pitää sopeutua sellaiseen mihin aikuisten työikäisten ei tarvitse: jakamaan huone jopa vieraan ihmisen kanssa. Samahan pätee esim. koulujen yhteissuihkuihin.
 

Yhteistyössä