Paljon menetit verta synnytyksessä?

velhotar
ekassa 500ml tokassa 300ml ja kolmannessa 1500ml. Kohtu ei ruvennutkaan heti supistumaan joten vuotoa tuli reilusti.hb. laski 80 ja söin viikonverran rautaaja kaikki oli sittewn ok
 
3400ml. Jokin valtimo oli auennut kohdussa. Ulkoapäin painetttiin nyrkeillä, sain oksitosiinia ja akupunktiota jotta kohtu olisi pienentynyt ja istukka irronnut. Istukka ei kuitenkaan tullut ulos joten se irrotettiin käsin. Sain neljä pussia verta, kaksi pussia trombosyyttejä ja verta hyydyttävää lääkettä pistoksena vielä myöhemmin kun vuoto ei meinannut vähentyä kohtuullliseksi. Hemoglobiini alimmillaan n 70, kotiutuessa 92.
 
Boe
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.06.2005 klo 12:04 Heleena kirjoitti:
Oma vuotoni alle 500g kaikilla kerroilla.

Kun tiedetään, että ihmisen verivolyymi on n.5 litraa, on vaikea uskoa, että joku on vuotanut 6litraa.
Verihän on siitä merkillistä ainetta, että se värjää aika huimasti ja jättää jos suht pieninä määrinä melkoisen sotkun jälkeensä (vrt. keskimääräisen kuukautisvuodon yhteistilavuus 1dl!)
Ammattilaiset arvioivat menetetetyn määrän grammoina, ja sen voi punnita alustana olleista suojavaipoista, joskin harjaantunut silmä osaa arvioida jo näkemällä, kuinka paljon vuotoa on. Eli ei sitä ihan tuulesta tempaista.
Raskauden aikana verimäärä kasvaa, joten 6 litraa voi olla mahdollista. Näin ainakin gynis selosti kun itse menetin 3,6 litraa.
 
ANU23
en muista kyllä..paljon sitä meni kun meinasivat lisää antaa!
lattia oli metritolkulla joka suuntaan veressä..hyi,yäk!!
veri tuli melkeinpä kaikki synnytyksen jälkeen,kun istukkaa alettiin "synnyttämään"..hoitaja säikähti todenteolla :whistle:
 
chrisssien
synnytyksessä meni 600ml ja osastolla un kohtu ei supistunu kunnolla niin meni vielä 1,2litraa eli kokonaisuudessa n.1,8l sain 2 pussia verta et saatiin hemppari ylös.. 78--->92
 
Menetin ensimmäisessä synnytyksessä 2500ml verta, johtuen siitä, että minulle tehtiin istukan käsinirroitus. Hemogolobiini oli alimmillaan 69. Sain neljä pussia punasoluja..

Toisessa synnytyksessäni menetin vain 600ml, koska synnytys sujui normaalisti.
 
Ekassa synnytyksessä 200 ml, mutta muutama tunti synnytyksestä alkoi vuoto uudestaan ja silloin 2 l. Tokassa 400 ml. Kolmannessa synnytyksen jälkeen taas alkoi vuoto ja sitä oli ainakin 3l, todennäköisesti enemmänkin. Selittämätöntä vuotoa, ja nyt tutkitaankin hyytymistekijöitä. Lääkärit ovatkin varmoja, että mulla on jokin hyytymistekijähäiriö. Kolmannella kerralla hb oli 70, kun pahin vuoto alkoi, sen jälkeen vuoti ainakin pari litraa, joten voi vain kuvitella, kuinka alhaalla se on käynyt. Sain kuusi pussia verta, ja ekalla kerralla 4 pussia.
 

Yhteistyössä