Jonnekin on pakko kirjottaa, menkat alko taas, joo tiiän yritystä on vasta 8kk takana, mutta kun ei se auta, mä jo ajattelin että nyt, mutta ei niin ei.
Viimesen kuukauden aikana seitsemän kaveria on ilmottanu saavansa vauvan, ja niin olis kiva jos vois iloita heidän kanssa asiasta mutta mä en jaksa iloita, yritän hymyillä ja kuunnella miten onnellisia ihmiset on ja kuuntelen kun he kertoo raskaudesta, hammasta purren kuuntelen ja kun puhelu loppuu itken... Sama toistuu taas seuraavana päivänä kun uusi kaveri soittaa ja haluaa puhua ja mä taas kuuntelen, lohdutan ku kertovat et mielialat heittelee, tekee mieli sitä ja tätä ja mies ei tajua miten mielialat voi vaihdella yms.... mä vaan kuuntelen hiljaa autan ja kuuntelen ja kerron että kaikki menee hyvin ja heistä tulee onnellisia, yms.... mulla on lapsia jo ennestään mutta eipä se tätä tuskaa poista joka kuukausi. Ja tiedän osittain oma vika kun en sano kenellekkään että joo hei tiiätkö että meilläkin koitetaan vauvaa tehdä mutta ei vaan saada, en vaan halua kertoa kun haluan että tää on vaan mun ja miehen yhteinen projekti, ja niin ehkä siitä syystä kukaan ei osaa ajatella asiaa...
Yks ihana ystävä tietää että meillä vauvaa ollaan koitettu saada alulle... häne kertoo miten he miehen kanssa "leikkivät" lopettavat kesken kun eivät käytä ehkäisyä.... no sittenhe tossa päättivät että saa sittenkin vauva tulla jos on tullakseen.... ja kaks viikkoa sen jälkeen tulee viesti että heille tulee vauva, ja he ovar niin onnellisia ja niin... ei edes kysy miten meillä.... selittää vaan omaa onneansa.... en vaan jaksa.... sanoin kesken puhelun että kiva, mut mun tätyyy nyt mennä...
Tunteet on tosi risti riitasia.. kaks näistä ystävistäni on yrittäneet lasta 7v ja heidän puolesta jaksoin olla ja olen edelleen aidosti onnellinen, kummallekkin lapsi on ensimmäinen... miten tunteet voikin olla näin ristiriitasia. Järjellä ajateltuna tiiän ettei se ystävieni vika ole ettei meille vauvaa tule, mutta niin en sitten tiiä oonko vaan niin kylmä ja paha ihminen kun en jaksa iloita, voimavarat ei vaan riitä...
Ehkä asiaa auttais jos olis joku ihmien jolle purkaa pahaa oloa ja jolle kertoa miltä musta tuntuu mutta mä oon tosi huono puhumaan omista asioistani kenellekkään (en luota ihmisiin) ja varsinkin surun ja pahan olon jakaminen toisen ihmisen kanssa on vaikeaa, sitten aina tulee ajatus että niin eihän mulla asiat oo huonosti mulla on jo lapsia, ja mies mikä ymmärtää ja elää mun kanssa tätä juttua, mutta en sillekkään oikein saa sanottua miten pahalta ystävieni raskaudet tuntuu... sen ajatusmaailma kun on että eihän se heidän vika oo.
Juhannuksena sitten kuulin että ystäväni josnka kanssa vietän todella paljon aikaa on jättänyt pillerit pois ja alkavat kanssa yrittää vauvaa... ja mä en todellakaan tiä miten mä siihen asiaan suhtautuisin ja osaisin olla onnellinen....
Joskus ajatukset kiertää rataa että en avaa ovea en vastaa puhelimeen en lue sähköposteja kun ei jaksa.
Tiiän tää on taas super vaikea päivä, menkkojen eka päivä ja sillon en muutenkaan oo parhaimmillani, mutta..... miks just tänään.... sunnuntaina olis hääpäivä, ja miten iloinen olisin ollut jos olisin miehelleni häälahjaks voinut positiivisen raskaustestin antaa.... mutta :'( :'( :'( :'( :'(
Kiitos kun jaksoit tänne asti lukea.....
Viimesen kuukauden aikana seitsemän kaveria on ilmottanu saavansa vauvan, ja niin olis kiva jos vois iloita heidän kanssa asiasta mutta mä en jaksa iloita, yritän hymyillä ja kuunnella miten onnellisia ihmiset on ja kuuntelen kun he kertoo raskaudesta, hammasta purren kuuntelen ja kun puhelu loppuu itken... Sama toistuu taas seuraavana päivänä kun uusi kaveri soittaa ja haluaa puhua ja mä taas kuuntelen, lohdutan ku kertovat et mielialat heittelee, tekee mieli sitä ja tätä ja mies ei tajua miten mielialat voi vaihdella yms.... mä vaan kuuntelen hiljaa autan ja kuuntelen ja kerron että kaikki menee hyvin ja heistä tulee onnellisia, yms.... mulla on lapsia jo ennestään mutta eipä se tätä tuskaa poista joka kuukausi. Ja tiedän osittain oma vika kun en sano kenellekkään että joo hei tiiätkö että meilläkin koitetaan vauvaa tehdä mutta ei vaan saada, en vaan halua kertoa kun haluan että tää on vaan mun ja miehen yhteinen projekti, ja niin ehkä siitä syystä kukaan ei osaa ajatella asiaa...
Yks ihana ystävä tietää että meillä vauvaa ollaan koitettu saada alulle... häne kertoo miten he miehen kanssa "leikkivät" lopettavat kesken kun eivät käytä ehkäisyä.... no sittenhe tossa päättivät että saa sittenkin vauva tulla jos on tullakseen.... ja kaks viikkoa sen jälkeen tulee viesti että heille tulee vauva, ja he ovar niin onnellisia ja niin... ei edes kysy miten meillä.... selittää vaan omaa onneansa.... en vaan jaksa.... sanoin kesken puhelun että kiva, mut mun tätyyy nyt mennä...
Tunteet on tosi risti riitasia.. kaks näistä ystävistäni on yrittäneet lasta 7v ja heidän puolesta jaksoin olla ja olen edelleen aidosti onnellinen, kummallekkin lapsi on ensimmäinen... miten tunteet voikin olla näin ristiriitasia. Järjellä ajateltuna tiiän ettei se ystävieni vika ole ettei meille vauvaa tule, mutta niin en sitten tiiä oonko vaan niin kylmä ja paha ihminen kun en jaksa iloita, voimavarat ei vaan riitä...
Ehkä asiaa auttais jos olis joku ihmien jolle purkaa pahaa oloa ja jolle kertoa miltä musta tuntuu mutta mä oon tosi huono puhumaan omista asioistani kenellekkään (en luota ihmisiin) ja varsinkin surun ja pahan olon jakaminen toisen ihmisen kanssa on vaikeaa, sitten aina tulee ajatus että niin eihän mulla asiat oo huonosti mulla on jo lapsia, ja mies mikä ymmärtää ja elää mun kanssa tätä juttua, mutta en sillekkään oikein saa sanottua miten pahalta ystävieni raskaudet tuntuu... sen ajatusmaailma kun on että eihän se heidän vika oo.
Juhannuksena sitten kuulin että ystäväni josnka kanssa vietän todella paljon aikaa on jättänyt pillerit pois ja alkavat kanssa yrittää vauvaa... ja mä en todellakaan tiä miten mä siihen asiaan suhtautuisin ja osaisin olla onnellinen....
Joskus ajatukset kiertää rataa että en avaa ovea en vastaa puhelimeen en lue sähköposteja kun ei jaksa.
Tiiän tää on taas super vaikea päivä, menkkojen eka päivä ja sillon en muutenkaan oo parhaimmillani, mutta..... miks just tänään.... sunnuntaina olis hääpäivä, ja miten iloinen olisin ollut jos olisin miehelleni häälahjaks voinut positiivisen raskaustestin antaa.... mutta :'( :'( :'( :'( :'(
Kiitos kun jaksoit tänne asti lukea.....