Pakko ottaa kantaa naisten lihomiseen

  • Viestiketjun aloittaja dkym
  • Ensimmäinen viesti
hoikka
Pakko oli ottaa kantaa tähän keskusteluun. Valitettava tosiasia ja tietyllä tavalla myös hämmästyttävä on että nykyisin ihmiset on lihavampia (varsinkin nuoret) kuin ennen. Vielä 80-luvulla lihavuus oli tuomittavaa. Nykyisin jos joku on ylipainoinen niin siitä ei saa huomauttaa millään tavalla. Lihavuudesta on tehty normaalia. Henkilö joka oli ennenvanhaan pulska on nykyisin normaalipainoinen ja normaalipainoinen on nykyään alipainoinen. Pulskia ja lihavia on toki aina ollut mutta ennen ne olivat pääasiassa jo aikaihmisiä joilla näitä paino-ongelmia oli kertynyt. Lapsilla ja nuorilla ylipainoa oli harvemmin. Muistan lapsuudestani että herkkuja syötiin pääasiassa vain herkkupäivänä ja ihan oikea nälän tunnekin ehti ennen seuraavaa ruokailua syntyä. Maaseudulla on toki aina arvostettu jos naisella on jotain mistä ottaa kiinni, se kun on tulkittu hyvän maatyöntekijän merkiksi. Ennen vaan taisi olla niin että rotevammillakin oli kuitenkin suhteellisen hyvä kunto kovan työnteon seurauksena.
 

Yhteistyössä