Pakko myöntää, olen kateellinen.

[tuutis]

Joo varmasti ei, mutta ei mitäääääääääääääääään järkeä ottaa 300 000 lainaa ilman minkäänlaista alkupääomaa. Ensimmäiset 10 vuotta maksat pelkkiä korkoja, mutta silti se on sun mielestä halvempaa kuin vuokra-asuminen vai? No tämähän on nykypäivän ikävä kyllä nykypäivän trendi

Asutaan pienellä paikkakunnalla, jolloin rakentaminen on halvempaa. Ei tarvitse maksaa tontista 100 000 euroa, kuten lähellä pääkaupunkiseutua. Asutaan kuitenkin 50km Helsingistä, kun molemmilla työ pyörii pääkaupunkiseudulla.
Lainaa on 190 000, laina-aika 25 vuotta. Ei se mun mielestä paljon ole. Ihan realistinen, vaikka pankista sanoivatkin mielellään antavamme meille enemmänkin. jos vaan tarvee tulisi. Ei kuitenkaan koskaan tullut. Talon rakentamisen aikana asuttiin vanhempieni luona (vuosi siinä meni), joten siinäkin säästettiin. Ei taideta siis mennä trendin mukaan. Talokaan ei ole mikään 200 neliöinen, vaan 120 neliöinen ja passeli pienelle perhelle. Asumiskustannuksetkin järkevämmät meidän tuloihin nähden kuin oltaisiin rakennettu isompi talo.

Mielestäni on parempi rakentaa/ostaa talo/asunto, maksella lainaa pois ja näin keräillä omaisuutta, kuin asua vuokralla ja pistää rahaa säästöön. Samalla pistää kenties vähän säästöön, että se kesämökkikin voitais joskus saada. Se, minkä maksat pankkiin, saa kuitenkin pois. Se, minkä maksat vuokranantajalle, jää sille tielle.

 

[tuutis]

Perintöä? Jos vanhemmat on velattomia ja vielä työelämässä ja auttavat taloudellisesti? Sijoituksia? Velkarahaa?

Itse kirjoitan sisustusblogia. KAIKKI on hankittu omalla rahalla.

 

[Venakko Milanna]

Mulla oli jo 20veenä oma rivitalo asunto, 22 veenä aloitettiin rakentaa ok talon.... nyt vielä korkeammaksi mennyt.... ja olen 27=)

 

[Kaikki on suhteellista]

Kaikki on niin suhteellista. Voisin kadehtia kaveriani, jolla jo alle parikymppisestä vakityö, suht ok tulot ja varaa matkustella sekä ostella kaikkea kivaa. Mutta hän on valmistunut amiksesta ja itse taas halusin pidemmän koulutuksen, joten jos vaikka saisin valita uudelleen, valitsisin oman polkuni.
Tai voisin kadehtia toista ystävääni, joka opiskelee arvostettua ja hyväpalkkaista ammattia. Tällä hetkellä hän on kuitenkin 27-vuotias sinkku ja asuu kimppakämpässä. Itse taas pidän itseäni onnekkaana kun valmistuin 23-vuotiaana ja löysin heti töitä.
Väittäisin, että tuollainen tilanne, jossa parikymppinen loppuelämän kumppanin löytänyt perheellinen ihminen tienaa valtavasti ja shoppaa ja matkustelee mielinmäärin, on loppupeleissä melko harvinainen. Ei kai elämän tarvitse mikään suoritus olla?

 

[Aapeelle halaus]

Et ole yksin kateuden ja katkeruuden kanssa. Elämä ei mene kaikilla nappiin, aina ei voi valita työpaikkaansa (kun ei pääse vaikka halua olisi, liian nuori/vanha, liian vähän/paljon koulutusta tai kokemusta), ei perintöä pennin hyrrää, ei rikasta tai hyväpalkkaista miestä tai miestä ylipäätään (ero ei ole yksin minun valinta!). Yksinäisen on vaikea saada asuntolainaa kun ei tulot riitä nykyajan hintatasoon pankin mielestä, vaikka halua olisi ja maksukykyäkin riittää törkeisiin vuokriin Eli rahat menevät valitettavasti kankkulan kaivoon joka kuukausi.

Kyllä, minä todellakin ymmärrän ja on lohduttavaa kuulla etten ole yksin ajatusteni kanssa.
Jos haluat Aapee kirjoittaa niin rustaa viestiä osoitteeseen nasu.ihaa@gmail.com

 

[shrink]

[QUOTE="aapee";26726491]anna olla et selvästikään tajua.[/QUOTE]

On tutkittu, että tuommoinen ajattelu on trauma (tai mikä se on suomeksi, siis jos on jäänyt joku vaikkapa lapsuudesta vaivaamaan). Siis se kateellisena oleva asia kokonaisuudessaan on abnormal ja epäterve tila. Kateellinen voi terveellä tavalla olla jos joku saa jotain, joka sinun olisi pitänyt muutoin saada ja nyt et voi saada kun se on annettu toiselle. Mutta se joka kommentoi sulle on oikeassa. Oletko miettinyt sitä, että onko se hyödyllistä olla kateellinen ja mistä se pohjimmiltaan johtuu? Sen voi korjata siedettäväksi ihan pelkällä terapialla, jos se on sun huono lapsuus.

 

[tuutis]

Et ole yksin kateuden ja katkeruuden kanssa. Elämä ei mene kaikilla nappiin, aina ei voi valita työpaikkaansa (kun ei pääse vaikka halua olisi, liian nuori/vanha, liian vähän/paljon koulutusta tai kokemusta), ei perintöä pennin hyrrää, ei rikasta tai hyväpalkkaista miestä tai miestä ylipäätään (ero ei ole yksin minun valinta!). Yksinäisen on vaikea saada asuntolainaa kun ei tulot riitä nykyajan hintatasoon pankin mielestä, vaikka halua olisi ja maksukykyäkin riittää törkeisiin vuokriin Eli rahat menevät valitettavasti kankkulan kaivoon joka kuukausi.

Kyllä, minä todellakin ymmärrän ja on lohduttavaa kuulla etten ole yksin ajatusteni kanssa.
Jos haluat Aapee kirjoittaa niin rustaa viestiä osoitteeseen nasu.ihaa@gmail.com

Ei ne asunnot kaikkialle kovin kalliita ole. Oletko kokeillut, josko voisit lähipaikkakunnalta, jossa hyvät kulkuyhteydet työpaikkaasi/kouluusi, ostaa ensiksi jonkun ison yksiön muutamaksi vuodeksi. Sen jälkeen myisit pois. Saisit varmasti voittoa. Noin ainakin itse tekisin, jos asuisin yksin. Varmaan ostaisin halvalla jonkun läävän suht hyvältä alueelta ja pikkuhiljaa remppaisin paremmaksi. Möisin pois, kun ois kannattavaa myydä pois.

 

["aapee"]

On tutkittu, että tuommoinen ajattelu on trauma (tai mikä se on suomeksi, siis jos on jäänyt joku vaikkapa lapsuudesta vaivaamaan). Siis se kateellisena oleva asia kokonaisuudessaan on abnormal ja epäterve tila. Kateellinen voi terveellä tavalla olla jos joku saa jotain, joka sinun olisi pitänyt muutoin saada ja nyt et voi saada kun se on annettu toiselle. Mutta se joka kommentoi sulle on oikeassa. Oletko miettinyt sitä, että onko se hyödyllistä olla kateellinen ja mistä se pohjimmiltaan johtuu? Sen voi korjata siedettäväksi ihan pelkällä terapialla, jos se on sun huono lapsuus.

? siis häh? Mulla on ollut oikein hyvä lapsuus, erittäin onnellinen. Kai kaikki ihmiset ovat joskus kateellisia jostain ja ei tämä nyt mitään sairaalloista kateutta ole jos siis sen käsityksen saitte. Kyllä mun mielestä kateus on ihan normaalia niin kauan kun se ei valtaa koko mieltä ajatuksia....

 

[Aapeelle halaus]

Lasten kanssa ei mahdu yksiöön Se onkin suuri suuri ongelma. En myöskään halua muuttaa maalle, vaan asua lähellä kavereita, sukulaisia ja lasten isää jonka luona lapset paljon ovat. Valinta kai tämäkin, voisihan sitä muuttaa "landelle", ostaa pienen purkukuntoisen mökin ja remontoida sitä vuosikaudet - sillon lapset olisivat "isättömiä" suurimman osan aikaa.

 

["essi"]

[QUOTE="aapee";26726692]? siis häh? Mulla on ollut oikein hyvä lapsuus, erittäin onnellinen. Kai kaikki ihmiset ovat joskus kateellisia jostain ja ei tämä nyt mitään sairaalloista kateutta ole jos siis sen käsityksen saitte. Kyllä mun mielestä kateus on ihan normaalia niin kauan kun se ei valtaa koko mieltä ajatuksia....[/QUOTE]

no ei oo normaalia kadehtia tollasta asiaa. Ihan totta. Joku sanoi sulle että mieti sitä miksi olet kateellinen. Et näköjään ymmärrä sitä lausetta. entä jos miettisit sitten että mitä hyötyä sun on olla kateellinen. Onko sulta jotenkin pois toisten onni. Ethän edes tiedä vaikka heillä olisi jotain muita vaikeuksia elämässä. Taidat olla vaan hyvin lapsellinen ja siksi et tule jatkossakaan pääsemään eteenpäin. Kehitä itseäsi ja pyri pois kateellisuudesta ja katso mihin kykysi riittävät. Älä vertaa itseäsi muihin vaan tee oma onnesi. Niin ne muutkin tekee. Se on iloinen asia, jos joku on saanu perintöjä tms. Ei oo multa pois.

 

[,,,]

.......

Lasten kanssa ei mahdu yksiöön Se onkin suuri suuri ongelma. En myöskään halua muuttaa maalle, vaan asua lähellä kavereita, sukulaisia ja lasten isää jonka luona lapset paljon ovat. Valinta kai tämäkin, voisihan sitä muuttaa "landelle", ostaa pienen purkukuntoisen mökin ja remontoida sitä vuosikaudet - sillon lapset olisivat "isättömiä" suurimman osan aikaa.

 

["aapee"]

[QUOTE="essi";26726784]no ei oo normaalia kadehtia tollasta asiaa. Ihan totta. Joku sanoi sulle että mieti sitä miksi olet kateellinen. Et näköjään ymmärrä sitä lausetta. entä jos miettisit sitten että mitä hyötyä sun on olla kateellinen. Onko sulta jotenkin pois toisten onni. Ethän edes tiedä vaikka heillä olisi jotain muita vaikeuksia elämässä. Taidat olla vaan hyvin lapsellinen ja siksi et tule jatkossakaan pääsemään eteenpäin. Kehitä itseäsi ja pyri pois kateellisuudesta ja katso mihin kykysi riittävät. Älä vertaa itseäsi muihin vaan tee oma onnesi. Niin ne muutkin tekee. Se on iloinen asia, jos joku on saanu perintöjä tms. Ei oo multa pois.[/QUOTE]

sä taidat nyt ottaa vähän liian vakavasti tämän? Ei tietenkään ole multa pois ja mähän olen jo kertonut miksi olen kateellinen: siksi että toiset pääsee niin paljon helpommalla kuin toiset ja KYLLÄ tiedän että niin se elämä vaan on epäreilua, mutta silti.

 

["aapee"]

.......

Juu en ole sama henkilö, en ole eronnut miehestäni.

 

["ninni"]

Mä olen kolmekymppinen ja nyt alkaa olla ekan kerran sen verran rahaa, että voi välillä käydä vaikkapa ulkona syömässä tai ostaa huoletta kahvia silloin kun tekee mieli. Lapsia mulla ei vielä ole, siitä taas on kyllä kateellinen kaikille niille, joilla on. Joten joo, aika harvassa varmaan on noi rahakkaat kaksikymppiset

 

[tuutis]

Lasten kanssa ei mahdu yksiöön Se onkin suuri suuri ongelma. En myöskään halua muuttaa maalle, vaan asua lähellä kavereita, sukulaisia ja lasten isää jonka luona lapset paljon ovat. Valinta kai tämäkin, voisihan sitä muuttaa "landelle", ostaa pienen purkukuntoisen mökin ja remontoida sitä vuosikaudet - sillon lapset olisivat "isättömiä" suurimman osan aikaa.

Jos tilanne on tämä, niin turhaan olet kateellinen. Itse ihminen tekee omat valintansa elämässään. Yhden lapsen kanssa rahaa riittää enempi, sinä olet valinnut useamman lapsen. Lapsettomilla vieläkin helpompaa. Valitsit myös elää miehesi kanssa, tehdä hänen kanssaan lapsia ja myöhemmin valitsitte yhdessä erota (näin oletan tekstistäsi).

 

[Aapeelle halaus]

Eipä ollut ero itse valittu. Mies lähti toisen naisen matkaan. Välit on hyvät, ei siinä mitään, mutta todellakaan en olisi halunnut erota. Ihminen ei valitettavasti voi AINA tehdä kaikkia valintoja, joskus joku toinen valitsee puolestasi ja se voi muuttaa suunnan elämässä täysin :/

 

["niin"]

Kaikki on suhteellista. Ainahan materiaa voi kadehtia, mutta ei sillä mitään itselleen saa. Itse en koskaan voisi kadehtia naista, jolla on lapsia jo alle kaksikymppisenä, asui minkälaisessa linnassa hyvänsä. Se oli itsestä sitä parasta ja huolettominta aikaa elämässä

 

[tuutis]

Eipä ollut ero itse valittu. Mies lähti toisen naisen matkaan. Välit on hyvät, ei siinä mitään, mutta todellakaan en olisi halunnut erota. Ihminen ei valitettavasti voi AINA tehdä kaikkia valintoja, joskus joku toinen valitsee puolestasi ja se voi muuttaa suunnan elämässä täysin :/

Silloin, kun toisen ihmisen kanssa alkaa perustamaan elämää, on täysin realisista ajatella myös sitä eroa - toista ihmistä ei voi pakottaa olemaan toisen kanssa, jos näin ei halua. Meillä miehen kanssa asiat hyvin, mutta en ole missään tapauksessa tulevaisuuttani perustanut sille, että välttämättä loppu elämä oltaisiin yhdessä. Karua, mutta realistisuutta. Kyllä haluan turvata tulevaisuuteni, vaikka erottaisiinkin. Jos ei erota, niin onhan se parempi niin, mutta en halua elää missään valkoisessa pumpulissa, kun noinkin voi tosiaan käydä. Ihmisellä pitää olla perusturva, vaikka tapahtuisi mitä.

 

[mamma6v]

on hienoa että täällä tapaa joskus edes ihmisen joka rehellisesti tunnustaa olevansa kateellinen...HIENOA!

On niin säällittävää tämä lätinä etten minä ole kenellekkään kateellinen....todellisuuden tajun menettäneitä ja vain hyvän itsetunnon omaava ihminen tunnistaa rohkeasti itsessään sen kateuden...joka on hyvää kateutta ei KATKERUUTTA!!!

 

[sinisulka]

Juu mulle kelpais kanssa iso talo ja hyvä palkkanen mies

 

["joku"]

Itse olen 25-vuotias kohta 2 lapsen äiti. Kun sain esikoisen elettiin aika köyhästi, sekä mies että minä opiskelijoita. Mies valmistui pari vuotta sitten ja itse vuosi sitten. Sen jälkeen on talous muuttunut hurjasti. Nyt nettotulot n. 5000 e/kk ja hyvin pärjätätään verrattuna opiskeluaikaan kun kätein jäi vain jotain päälle 1000 e/kk yhteensä... Ja mun tulot nousevat varmasti tulevaisuudessa vielä reilusti. Kannatti kyllä opiskella.

 

[bud]

Mä olin 21-22v, kun ostettiin eka oma asunto (no ei ollu uus, mut laitettiin se hienoks). Mies 4v vanhempi. Ollaan ihan perusduunareita, miehellä tosin aika kova palkka, kun on niin rautanen ammattilainen. Lainaa tosiaan lyhentää samalla summalla, kuin mitä menisi 4-henkiselle perheelle riittävän kokoiseen vuokrakämppään eli n.1000e/kk. Nyt asutaan vuoden vanhassa rivarineliössä. Monien silmissä voi vaikuttaa siltä, että miten ihmeessä meillä on varaa tähän. Kaikkea "kivaakin" on, mutta harva varmaan pystyy ihan mitä vaan ostamaan tuosta noin vaan.

Meillä säästyy rahaa varmaankin sillä, että juhlimme (=juomme alkoholia) vain parisen kertaa vuodessa, emme polta, emmekä matkustele ulkomailla. Tosin nyt säästön alla lastemme eka ulkomaanmatka. Lapset eivät harrasta kalliisti, poika pelaa sählyä (seurakunnan järjestämä, ilmainen) ja ui, eipä sekään paljoa maksa. Mies juoksee ja pyöräilee, ei niele paljoa. Ulkovaatteet on merkkivaatteita, osa sisävaatteistakin, mutta ne on lähes aina alesta isoilla -% ostettuja. Auto meillä on ihan tavallinen.

Nyt kesällä on käyty laivalla, korkeasaaressa ja särkänniemessä, ei mitään ihme krumeluureja. Elämä on valintoja. Me panostimme asuntoon, joku toinen johonkin muuhun.

Lisään vielä, että olemme molemmat ahkeria tekemään töitä ja raadamme 100% perheen eteen. Töitä, töitä, töitä...

 

["hmm"]

Joo varmasti ei, mutta ei mitäääääääääääääääään järkeä ottaa 300 000 lainaa ilman minkäänlaista alkupääomaa. Ensimmäiset 10 vuotta maksat pelkkiä korkoja, mutta silti se on sun mielestä halvempaa kuin vuokra-asuminen vai? No tämähän on nykypäivän ikävä kyllä nykypäivän trendi

No ethän maksa alkuun pelkkiä korkoja, vaan osa on aina lyhennystä (jos et pidä lyhennysvapaata). Me otettiin ilman säästöjä 230 000 euron laina. Lyhennystä tulee 750 e/kk + korko joka tällä hetkellä hvyin pieni. Laina lyhenee 9 000 euroa/vuosi. Aiemmin asuttiin vuokralla ja asumiseen meni lähes yhtä paljon. Joten olisiko meidän mielestäsi järkevää asua vuokralla?

 

[Keittiönoita]

20-vuotiaana mulla ei ollut yhtäkään kaveria, jolla olisi ollut omakotitalo. Siihen aikaan pankit oli tiukkoja asuntolainan myöntämisessä, ilman säästöjä ei ollut mitään asiaa pankinjohtajan juttusille ja suurimmalla osalla oli parikymppisenä vielä opinnot kesken. Naimissakaan ei tainnut olla kuin yksi kavereistani. Elettiin myös aikaa, jolloin nuorten ensiasunto oli kerrostaloyksiö tai -kaksio. Vain harvalla näistä ystävistäni on tänäkään päivänä ( siis 30 vuotta myöhemmin) omakotitaloa ja jos onkin, niin talo ei sijaitse pääkaupunkiseudulla.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="aapee";26726692]? siis häh? Mulla on ollut oikein hyvä lapsuus, erittäin onnellinen. Kai kaikki ihmiset ovat joskus kateellisia jostain ja ei tämä nyt mitään sairaalloista kateutta ole jos siis sen käsityksen saitte. Kyllä mun mielestä kateus on ihan normaalia niin kauan kun se ei valtaa koko mieltä ajatuksia....[/QUOTE]
Mä luulen, että tämä sun "kateus" on enemmänkin sellaista "oih, miten ihana...olisipa mullakin". Mä itse en miellä tuollaista edes kateudeksi, koska kateus on mulle jotain negatiivista, pahansuopaa, syyn vierittämistä omasta tilanteesta muiden niskoille, ajattelua että jonkun pitää mullekin antaa kun kerran tollakin on, jne.