Voi ei, nyt varmaan tulee lastillinen paskaa niskaan palstamammoilta aaaaapua.
Meidän muksu lähtee tarhaan 11kk ikäisenä ja taatusti tulee pärjäämään.
Mistäkö tiedän? No kun tulee toimeen muidenkin kuin äidin ja isin kanssa. Pienestä asti on opetettu, että myös muut aikuiset pitävät hänestä satunnaisesti huolta eikä ainoastaan äti tai isä. Vaikka onkin meille hirmu rakas niin se rakkaus ei tuo leipää pöytään. Meillä on pienet tulot eikä ole taloudellisesti mahdollista jäädä kotiin yhtään sen kauemmin kuin muutaman kuukauden ajan säästöjen turvin.
Meillä ei kelan maksama tuki riitä edes lainaerään, maksuvapaata pankki ei enää myönnä lisää. Jos lainaa ei makseta lähtee kämppä alta kun on lainalle takuuna. Ja laina on, koska on oltava asunto. Senttiäkään ei ole mennyt ylimääräisiin ostoihin kun ei rahaa ole sellaiseen. Vuokra-asunnot ovat vielä kalliimpia kuin mitä nyt menee lainaan+vastikkeeseen, repiköön nämä suunsoittajat siitä taas viisauksiaan kuinka vuokralla asuminen olisi parempi juttu
Lisäksi lapsenkin ruoka maksaa, vaipat on kalliita, sähkö maksaa järjettömästi eikä vesikään tule ilmaiseksi. Toki puhelintakin pitää joskus käyttää ja sekin maksaa jonkin verran euroja. Eikä bussilippu ole sekään ilmainen. Lapsi tarvitsee kasvaessaan uusia vaatteita jne... Loputon ostoslista!
Tarhassa tuo lapsi tulee olemaan 4x6h per viikko, "pahimmassa" tapauksessa. Isovanhemmat hoitavat osan tuosta ajasta, silloin kun sopii heidän aikatauluun. Enkä heiltä enempää vaadi, heilläkin on oma elämänsä elettävänään ja työt hoidettavanaan. Mulla on siinä mielessä kiva pomo, että antaa mun tehdä vajaata työviikkoa ja joustaa mun vuoroissa minkä pystyy. Kunhan ajoissa vain ilmoitan mitkä päivät voin tehdä ja kellonajat. Laskinkin, että tuosta tuntimäärästä tulee kasaan se summa millä meidän arki pyörii nytkin. Lainanmaksu sujuu, laskut maksetaan ja saadaan ruokaa syödäksemme.
Minutkin on laitettu päivähoitoon alle 1v, itseasiassa 8kk ikäisenä. Ei ole jäänyt traumoja, ainoastaan kivoja muistoja päiväkotiajasta. Eikä minun äitinikään muista, että olisin ollut mitenkään stressaantunut tai häiriökäyttäytynyt vaan olin aina iloinen ja tyytyväinen tarhaan mennessä ja kotiin tullessa. Tarhassa tuli solmittua elinikäisiä ystävyyksiä, vaikka eri paikkakunnilla nyt suurin osa asutaankin. Ei se päivähoito mikään peikko aina ole, siellä on ammattilaisia meidän lapsiamme hoitamassa. Minulla on luottamusta heihin.
Ja hei, ei se koti ole aina paras paikka tai äiti ole paras mahdollinen hoitaja. Ehkä osaa ottaa myös päähän se kotonä kykkiminen lapsen kanssa. Itse kyllä voisin olla pidempäänkin kotona, kyllä mulle elämä ilman työvelvoitetta sopii. Mutta tiedän useamman perheen, jossa äiti on jaksamisen rajoilla ja karjuu lapsilleen kun ei jaksaisi olla heidän kanssaan. Ihan vain tossa alakerrassakin on sellainen, pari kertaa pitänyt soittaa poliisille kun on kuulunut aikamoinen tappelun ääni. Sekö sitten on parempi, marttyyrina kotona ja puretaan turhautuminen mieheen ja lapseen? Joskus työssä käyvä vanhempi on parempi kuin kotona nuutunut hirviö