T
tiina
Vieras
Eli meidän pojalle on aina ollut tämä siirtymä kesällä/syksyllä vaatteiden kanssa vaikea, eli lämpimällä tosi vaikea keventää vaatetta ja sitten siihen totuttuaan vaikea alkaa taas pukeutua lämpimämmin syksyllä. Tämä on aika "jännä" piirre pojassa, tai ainakaan muiden lastesi kohdalla en ole tälläiseen tömännyt.
Eiliseen asti annoin pojan kulkea pitkähihaisella paidalla ja pitkillä housuilla sekä lenkkareilla, ja hakiessani pojan päiväkodista oli hän hiestä märkä. Eilen jo pohjustelin että tänään sitten siirrytään kesävaatteisiin, t-paitaan ja shortseihin. Odotin tappelua ja sen sain.
Toki sen paidan päälle sain mutta huuto oli hirveä, hermostuin sitten itsekin ja otin pojalta kaikki vaatteet pois ja annoin vaihtoehdoksi lähteä päiväkotiin nakuna tai sitten kesävaatteilla. No poika sitten valitsi kesävaatteet, mutta oli se vaikeaa, ulkona hän parkui että on kylmä ja päiväkodilla ei olisi halunnut autosta ulos ym. ym. Mikä tuolla pojalla on? Miksi on niin vaikea keventää/lisätä pukeutumista? Hän on muutenkin niin ehdoton niissä "urissaan" miten on tottunut asioiden olevan ja menevän että kaikki muutokset ovat todella vaikeita. Jääräpää vai "päässä vikaa"?
Nyt on tietysti tappelusta itselläkin paha mieli, ei tullut kiva päivä töissä tuota aamua koko ajan miettien