Päiväkodista "suututtiin" kun en tuo lastani aikaisemmin hoitoon

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "..."
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tulipas tästä nyt riitaa, ja vain askartelusta =)
Mutta ap:lle vielä sen verran, että ota asia uudestaa puheeksi ja pyydä hoitajia perustelemaan. Jos vastaus on tuo askartelu/toiminta, sano että voitte halutessanne toimia samoin kotonakin. Sinä olet se, joka päättää lapsesi asioista. Hei, sinähän se maksatkin kyseisestä palvelusta.
 
Asiassa on kaksi puolta ja minusta paljon vaikuttaa myös lapsen ikä.

Lähtökohtaisesti ajattelen, että tekee hyvää lapselle saada rauhalliset aamut kotona ja yhdessäoloa äidin kanssa (jos työpäivä alkaa klo 11, se varmaan päättyykin melko myöhään). Jos työpäivät ovat esim. säännöllisesti 11-19, niin kyllä lapsen ja vanhemman aika jää vähäiseksi mikäli lapsi viedään hoitoon jo 8.30. Etusijalle nostaisinkin ehdottomasti tämän yhteisen ajan lapsen ja äidin välille. Meillä päiväkodissa jossa olen töissä, ollaan kyllä tällaisissa tapauksissa kannustettu yhteiseen aikaan. Vanhemmillakaan ei ole koskaan ollut ongelmia tuoda lasta eri paikkaan, jos olemme retkellä. Ainut tapaus jossa myöhemmästä tuomisesta oli haittaa oli perhe, jossa lapset heräsivät vasta vähän ennen 11, tulivat "aamupalalle" päiväkodin lounaalle ja sitten olivat aivan virkeitä kun sen jälkeen piti mennä nukkumaan. Tämän välttämiseksi kotona kannattaakin nousta ajoissa, jotta lapsi ei ole sitten aivan eri rytmissä koko muun pk:n kanssa.

Päiväkodin ohjattu toiminta tapahtuu aamulla klo 9.00. Siitä lapsesi periaatteessa jää sitten aina paitsi, mutta mitä pienempi lapsi niin sitä enemmän painotan tuota yllä mainittua äidin ja lapsen yhdessä oloa. Jos lapsi on kuitenkin jo esikoululainen, jää hän periaatteessa kaikesta esikoulutoiminnasta paitsi ja esikouluun suosittelen aina vanhempia tuomaan lapset klo 9.00. Se on kuitenkin harjoittelua koulua varten.

Ota asia avoimesti puheeksi henkilökunnan kanssa! Sitä varten ne siellä ovat. Kerro, että sinusta on tuntunut siltä että välttelevät sinun kanssasi keskustelemista nykyään. Kysy voisivatko etukäteen kertoa, jos on jotain sellaista missä lapsesi olisi tärkeää jostain syystä olla mukana heti aamulla, ja ehkä niinä päivinä voisit sitten viedäkin lapsen aiemmin.
 
Mieluummin näen sen, että lasta halutaan pitää aamulla kotona vähän kauemmin kuin sen, että lykätään työhön menevän kyytiin kukonlaulun aikana ja pois pääsee vasta kun työssä käyvän vanhemman työt loppuvat. Äiti kuljeskelee kotosalla ja kaupoissa mutta suunta ei osu sinne päiväkodille päin vahingossakaan.
 
Jos äidin työaika on klo 11-19, onko lapsen mielestäsi oltava hoidossa klo 8-19.30 vain, jotta päiväkodin rutiinit eivät häiriintyisi? Milloin lapsi viettää aikaa perheensä kanssa? Vai etkä näe tätä tarpeelliseksi? Jossain kai kulkee sekin raja, milloin on lakattava ajattelemasta muiden elämää ja alettava ajatella sitä oman lapsen etua.

Peesaan NIIN tätä!! Kyllä tekisin itsekin samoin kuin AP. Omaa lastani ajattelisin ja MYÖS sitä että ITSE näen lastani, eikä pelkästään ne päiväkodin tädit.... Jotka nyt täällä NIIN ajattelevat muka lasten parasta.. juu niin varmaan...
 
"minua ei kiinnosta yhtään miten lapseni päivälevolla ovat. Ei haittaa vaikka ne kolme-neljävuotiaat, joiden pitäisi saada rauhalliset päiväunet, häiriintyvät. Jos minun lapseni riehuvat niin riehuvat. Aivan sama. Päiväunet on ihan turhia. Tämän välinpitämättömyyden muista ihmisistä siirrän asenteellani myös lapsiini."

Ehkä lapseni ovat outoja,mutta osaavat kyllä nukkua tarvittaessa päiväunet vaikka silloin ei hiivittäisi villasukat jalassa, puhuttaisi kuiskaten eikä käytettäisi kahvimukissa muovilusikkaa kilinän pelossa. Järjetön riehuminen ja kiljuminen on sitten asia erikseen,mutta sellaista taitaa harvemmin ilmetä päiväkodissa varsinkin jos hereillä on vain muutama lapsi.
 
En nyt lukenut koko ketjua, mutta oletteko osa oikeasti sitä mieltä, että esimerkiksi minun lapseni, joka luonnostaan herää n.9-10 aikaan, ja on päiväkodissa 12-16, pitäisi mennä kahdeksalta vain päiväkodin rytmin vuoksi? Kun haku kuitenkin olisi samaan aikaan, niin päivän pituus tuplaantuisi...
 
[QUOTE="joopa";24727410]Päiväkodin työntekijät ovat olevinaan niin paljon parempia kasvattajia kuin vanhemmat, että he eivät usko vanhempien kykenevän esim. askartelemaan, piirtämään, laulamaan, opettamaan viikonpäivä tai yhtään mitään muutakaan. He haluavat viedä vanhemmilta kasvatusvastuun, ja sitten saavat päivitellä, miten vanhemmuus on hukassa, kun ei lasten kanssa viitsitä tehdä yhtään mitään. Musta on todella naurettavaa perustella pitkiä hoitopäiviä sillä, että lapsi jäisi jostain ihan hirveän tärkeästä paitsi, jos ei ole aamupiirissä tai muussakaan toiminnassa mukana, vaan viettää senkin ajan omien vanhempiensa kanssa.[/QUOTE]

Näin on, että tuo on hutera peruste. Mutta jos päiväkotia tarvitsee, niin pakko silloin on kuunnella mitä sieltä toivotaan. Tuollaisen takia en omiani koskaan vienytkään päiväkotiin. Sai järjestää elämänsä ihanasti :)
 
Niin päiväkodissa voidaan toivoa, mutta ei käskeä viemään lasta hoitoon aikaisempaa.

Joo ei. Täytyy vaan sopia pelisäännöistä ja keskustella asioista. Nyt vähän hämää tässä muuten se, että ap luulee hoitajien suuttuneen ja siitä on seurannut mielipahaa. Entä jos ne hoitajat eivät olekaan suuttuneet tipan vertaa, mutta on käynyt väärinymmärrys :D

Tuollaistahan helposti käy kun lapsella on useampi eri kasvattaja. Ollaan herkkinä kuin mitkä.
 
Voi hyvänen aika millaisia vastauksia ap on saanut! Ollaan leimaamassa laiskaksi ja itsekkääksi ja muuta.

Työskentelen päiväkodin johtajana, ja kyllä se on niin että päiväkoti on paikka jossa lapsi voi olla turvallisesti sen ajan, kun vanhemmat eivät voi huolehtia hänestä. Koti on se lapsen ensisijainen paikka, ja päiväkoti toissijainen, vanhemmat ensisijaiset kasvattajat ja pk:n työntekijät sitten vanhempien kasvatuskumppaneja ja toissijaisia kasvattajia.

Jos äidin työpäivät ovat säännöllisesti esim. 11-19.00., niin kyllä pääasia on että lapsi saa olla äitinsä kanssa. Päiväkodista pitää löytyä joustoa tähän ja kyllä meillä on aina löytynyt. Askartelut jäävät siinä sitten kakkossijalle tärkeydessä. Eskari vähän eri asia, muuta muuten näin.
 
En nyt lukenut koko ketjua, mutta oletteko osa oikeasti sitä mieltä, että esimerkiksi minun lapseni, joka luonnostaan herää n.9-10 aikaan, ja on päiväkodissa 12-16, pitäisi mennä kahdeksalta vain päiväkodin rytmin vuoksi? Kun haku kuitenkin olisi samaan aikaan, niin päivän pituus tuplaantuisi...
Meneekö hän siis päiväkotiin suoraan päiväunille?

Klo 12 on ihan hyvä aika viedä lapsi...aamupäivän mahdolliset retketkin on jo tehty. Tietty lapsi jää vaille aamun toimintatuokioita, mutta jos se ei haittaa lasta niin ei sen pitäisi muitakaan haitata.

Ihme ettei kukaan ole vielä vastannut sinulle että entäs sitten kun lapsesi menee kouluun, silloin ei voi nukkua 9-10 asti :D
 
[QUOTE="mama";24727262]Ei mun lapsen päiväkodissa ainakaan ikinä mitään retkiä tehdä eikä mun mielestä ne voi suuttua siitä ettei tuo lasta aikasin hoitoon. Parempihan se aina on mitä lyhyempi aika siellä vietetään.[/QUOTE]

No onpas kurja päiväkoti kun eivät koskaan retkeile,oletko harkinnut vaihtaa?
 
Onpas tänne tullut vastauksia... Kuten joku tuossa sanoikin, jos veisin siihen aikaan kun hoitajat pyytävät, lapsi olisi hoidossa 8.30-19.00, mikä on minusta aivan liian pitkä aika. Ja kyllä, jos lähden viemään aamulla lapsen päiväkotiin, minulta menee siihen yhteensä noin 45 min, ja se on jo paljon aamusta. Lapsi herää kahdeksan aikaan aamulla, katsoo lastenohjelmia, syö yms, ja todellakin tykkää siitä että saa rauhassa olla aamulla eikä tarvitse lähteä suoraan sängystä mihinkään..
 
[QUOTE="aapee";24727970]Onpas tänne tullut vastauksia... Kuten joku tuossa sanoikin, jos veisin siihen aikaan kun hoitajat pyytävät, lapsi olisi hoidossa 8.30-19.00, mikä on minusta aivan liian pitkä aika. Ja kyllä, jos lähden viemään aamulla lapsen päiväkotiin, minulta menee siihen yhteensä noin 45 min, ja se on jo paljon aamusta. Lapsi herää kahdeksan aikaan aamulla, katsoo lastenohjelmia, syö yms, ja todellakin tykkää siitä että saa rauhassa olla aamulla eikä tarvitse lähteä suoraan sängystä mihinkään..[/QUOTE]

Tuossa ylempänä minun mielipiteeni päiväkodin henkilökuntaan kuuluvana, olet ihan oikeassa! Keskustele henkilökunnan kanssa, ja kyllä minusta olisi ihan kamalaa että teillä ei olisi mitään yhteistä aikaa viikolla, ja lisäksi lapsen päivät olisivat aivan liian pitkät. Kuten vastauksessani sanoin, elämä on muualla kuin pk:ssa.
 
Minun alkaa olla yhä vaikeampi uskoa, että noin pitkään auki olevassa päiväkodissa kukaan hoitaja oikeasti suuttuu jos lapsen päivä alkaakin myöhemmin :D Nyt selvittämään asia.

Eihän lapsen päivä edes saa olla yli kymmentä tuntia muussa kuin vuoropäiväkodissa.
 

Yhteistyössä