Päiväkodista "suututtiin" kun en tuo lastani aikaisemmin hoitoon

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "..."
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tossa on muuten semmoinenkin yksityiskohta kuin hoitoaika.

Meillä lapsen sovittu hoitoaika on max 7h/pvä. Iltavuoropäivinä lapsi viedään myöhemmin ja haetaan myöhemmin, jolloin hoitoaika pysyy sovitussa. Jos lapsi pitäisi viedä paria tuntia aikaisemmin pk:n ohjelman vuoksi, olisi hoitoaika pakko muuttaa (ja maksaa) täyden mukaan vain muutaman hassun iltavuoron vuoksi. Lapsi joutuisi olemaan hoidossa tosi pitkän päivän, vaikka tarvetta niin pitkälle hoitoajalle ei ole.

Vuoropäiväkotiin ei ole tarvetta eikä varmasti pääsyäkään, koska lapsen hoitoaika on normaalin päiväkodin aukiolon puitteissa.

Tilanteet on moninaiset, näissä asioissa tarttee joustoa ja tervettä järkeä molemmin puolin.
 
No kai mulla nyt pyörii ennemmin mielessä lasten napa kuin hoitajien.

"minua ei kiinnosta yhtään miten lapseni päivälevolla ovat. Ei haittaa vaikka ne kolme-neljävuotiaat, joiden pitäisi saada rauhalliset päiväunet, häiriintyvät. Jos minun lapseni riehuvat niin riehuvat. Aivan sama. Päiväunet on ihan turhia. Tämän välinpitämättömyyden muista ihmisistä siirrän asenteellani myös lapsiini."
 
Päiväunien jälkeen ohjelmassa on varmaankin jotain muuta. Se päiväkodin päivärytmi ja aikataulu nääs...

Ja kyllä lapsi kuulee toisilta lapsilta aamupiirijuttuja ja siitä mitä aamuisin on tehty. Turha edes kuvitella etteikö lapsi tietäisi, että aamulla on leivottu, tai aamupiirissä tehty sitä ja tätä kivaa, vaikka ei itse paikalla ollutkaan.

En voi yleistää, mutta meillä (oon töissä pvkodissa) on päiväunien jälkeen harvoin mitään erikoista ohjelmaa. No välipala ja sen jälkeen vapaata leikkiä, kyllä siinä yhden lapsen kanssa ehtii askartelemaan. Niin, siis tiedän hyvin aikataulut jne.
No joo, leipomisesta saatetaan puhua.. Mutta enpä ole koskaan kenenkään lapsen kuullut puhuttavav, mitä tehtiin aamupiirissä.
 
Olen myös päiväkodissa töissä ja jos matkaa päiväkodille olisi tuo 15km, en todellakaan veisi lasta aikaisemmin ja sitten ajelisi kotiin. Sehän olisi ihan järjetöntä. Tilanne hieman eri, jos se päikky on lähellä, silloin voisi vaikka osan aamuista viedä aikaisemmin, mutta tuskin joka aamu veisin silloinkaan. Omissa ryhmissäni on aina ollut joku joka tulee myöhemmin, eikä se ole ollut ongelma, kun ei tehdä siitä sellaista. Molempien osapuolien täytyy tietenkin tiedostaa, mitä se käytännössä tarkoittaa, eli vanhemmille täytyy tehdä näkyväksi päiväkodin rytmi ja heidän hyväksyä se, että niitä askartelutuotoksia tms ei sitten tule läheskään yhtä paljon kuin muille.

Mutta mikään ongelma ei todellakaan ole JOSKUS askarrella iltapäivisinkin, tai laulaa lasten kanssa tai jumpata. Meidän ryhmissämme ainakin niin on tehty, oli myöhemmässä vaiheessa tulevia lapsia tai ei. Moni asia on organisoinnista kiinni. Iltapäivisin kun ryhmään jää kaksi aikuista, voi sitä ihan hyvin silloinkin jakaa pienryhmiin. Ja koskaan ei ole mikään retki jäänyt muulta ryhmältä tekemättä jonkun myöhäisempään aikaan tulevan lapsen takia. Vanhemmille on retkestä tiedotettu ja ovat sitten päättäneet, tuovatko aikaisemmin vai ei. Lapsi on mennyt toiseen ryhmään siksi aikaa, jos eivät ole tulleet aikaisemmin.

Tietysti ymmärrän, jos kyseessä on jokin ongelmatilanne lapsen kaverisuhteissa tai on kehityksellistä viivettä tms, että tarvitsisi pävittäin ohjattua toimintaa. Tällaisesta ei ap kuitenkaan kertonut, kannattaa toki vielä kysyä henkilökunnan perusteluja asiaan. Kaverisuhteita kuitenkin rakennetaan pääosin juuri iltapäivän vapaammassa toiminnassa. Silloin senkään ei pitäisi olla ongelma, aikuisen tehtävä on silloin tukea lapsia kaveriasioissa ja sosiaalisissa tilanteissa.
 
Onhan lapsia osa-aikaisessakin päivähoidossa, esim. 3 pv viikossa. Häiriintyvätkö nämäkin lapset teidän (esim. Anatolia) mielestä kun eivät pääse joka päivä aamupiirin tms. Eihän ap:n kaan lapsi joka päivä mene myöhempään hoitoon.
 
Olit siis mukana nukkarissa? Vai onko sulla sellaiset ihkut lapset jotka sanoivat sulle kirkkain silmin jotta "äiti, me maattiin koko päiväuniaika ihan hiljaa sängyissä ettei muut ois häiriintyneet" ja sä uskoit?????
Nyt menee sinun tyylisiä jo hieman siihen suuntaan että haluat vääntää kuvan että minulla on ilkeitä ja valehtelevia lapsia koska iltavuorojen takia halusin viettää aamupäiviä heidän kanssaan. Koita pysyä asiallisena äläkä ainakaan lapsiin kohdista ivaasi.
Omia lapsia on pakko kehaista sen verran että ihan 5-vuotiainakin ovat olleet kuuliaisia ja rauhallisia. Hoitotädeiltä tietenkin kyselin millaista päivälepo käyttäytymistä oli ja onneksi eivät koskaan pihahtaneetkaan joten ei tarvinnut miettiä järjestelyitä mutta koskaan en antaisi omien lasten häiritä muiden unia.
Päiväunia eivät nukkuneet kuten ei suurin osa muistakaan tuon ikäisistä lapsista mutta vaiti osaisivat olla pedeissään ja lueskella.
Tätä en tietenkään heiltä tiedustellut vaan henkilökunnalta.
 
Joo, hoitajien viitsimisestä on kiinni. Vain ja ainoastaa siitä. Kuuleppa. Aamulla on paikalla ne kaikki hoitajat. Silloin tapahtuu toiminta. Iltapäivällä on yksi hoitaja jo lähtenyt ja toinen tekee lähtöä. Kerroppa mulle miten sen 21 muun lapsen iltapäivän turvallisuus ja toiminta toteutetaan jos yksi askartelee sen yhden kanssa jonka äiti ei viitsinyt tuoda ajoissa päiväkotiin?

Te vanhemmat vaaditte kaikkia hienoja asioita ja askarteluja mutta ette kuitenkaan tuo lastanne hoitoon silloin kun askarreltaisiin tai tehtäisiin niitä hienoja juttuja.

Kirjoitan edelleen työntekijänä, en vanhempana.
Ja kuten jo tuolla aikaisemmin sanoin, välipalan jälkeen on yleensä vapaata aikaa/leikkiä. Kyllä siinä välissä ehtii yhden kanssa askarella. Samalla lailla kuin esim jos tehtäis yhdessä palapelejä tai pelattas lasten kanssa. Ei siinä lasten turvallisuus ole mitenkään uhattuna. Vai meinaatkos että koko ajan vaan vahditaan lapsia. Jos lapset ovat samassa huoneessa kanssani, kyllä voin pöydän ääressä olla yhden tai useamankin lapsen kanssa.
Ja eihän tuota edes joka päivä tapahdu. Siis, että askarreltaisiin yhden kanssa.
 
Onhan lapsia osa-aikaisessakin päivähoidossa, esim. 3 pv viikossa. Häiriintyvätkö nämäkin lapset teidän (esim. Anatolia) mielestä kun eivät pääse joka päivä aamupiirin tms. Eihän ap:n kaan lapsi joka päivä mene myöhempään hoitoon.
Miksi ihmeessä sä minut esimerkiksi otit? :D

Mun mielestä lapsen voi viedä hoitoon myöhemmin, vien usein itsekin. Kunhan ottaa huomioon tietyt tosiasiat jotka tuohon myöhemmin viemiseen liittyy, ja kunhan tosiaan omistaa sen verran pelisilmää ettei muun ryhmän toiminta kärsi sen takia että yksi tuodaan "liian myöhään". Ja minusta on hyvä kuunnella myös päiväkodin mielipidettä edes sen verran, että saa perustelut sille, miksi he toivovat lapsen tulevan aikaisemmin, vaikka päättäisikin olla kyseistä toivetta noudattamatta.

Osa-aikaisessa hoidossa oleva lapsi voi jäädä ryhmässä ulkopuoliseksi, ja kokea pahaa mieltä siitä ettei päässyt retkelle tms. Tai sitten ei. Ihan riippuu lapsesta. Oman tyttäreni suhteen ei ongelmia ollut, kun hän osa-aikaisesti hoidossa kävi. Oman poikani taas vein yhdessä vaiheessa hoitoon heti aamusta, kun lto oli sitä mieltä että tämä rutiini on lapselle parhaaksi.
 
No mutta epäreiluahan se on sitten muille kun joutuvat ryhmässä askartelemaan, kun yksi saa ihan erityishuomiota hoitajalta ja pääsee askartelemaan ihan rauhassa itsekseen.
 
[QUOTE="Ken guru";24727315]On kyllä kurja. Jotenkin se päiväkotitoiminta pitäisi olla enemmänkin sellaista, että automaattisesti olisi aina joku joka sitten olisi myöhään tulevien lasten kanssa.

Ymmärrän kyllä että olisi hoitajille helpompi kuin kaikki tulis ja menisi samaan aikaan, mutta mun mielestä päivähoito on sitä varten, että lapsi viedään hoitoon vanhempien työssä käymisen ajaksi, ja tuota hoitoa pitäisi kehittää sellaiseen suuntaan, että lapsen saa viedä sinne milloin hoidolle on tarve, eikä sillon kun pk hoitajat haluavat lapsen tulevan. Lasta vartenhan hoito on tarkoitettu.[/QUOTE]

Voi että kun sinne päiväkotiin palkattaisiinkin paljon lisää henkilökuntaa, niin se vastaisi vanhempien toiveita paljon paremmin. Nythän touhu on liukuhihnamaista, vaikka ammattilaiset pyrkivät kaikin keinoin sellaisen minimoimaan.

Mutta totuus on se, että mistään ei löydy niin paljon rahaa, että saataisiin päiväkodit räätälöityä yksilöllistä hoitoa tarjoavaksi. Siihen on muut tahot.
 
meidän muksu aloitti nyt syksyllä tarhan ja vein alussa kymmeneen mutta kun ei meinannut nukahtaa sitten unille niin ehdottivat että jos toisin jo yhdeksäksi että kerkeisi paremmin touhuihin mukaan eikä vain tulis syömään ja nukkumaan tarhaan.Rupesin sitten viemään yhdeksään ja kyllä on paremmin sopeutunut :) kyllä mä joustan tollasessa asiassa mikä on lapsen parhaaksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja väännetäämpä näin sitten;24727545:
No mutta epäreiluahan se on sitten muille kun joutuvat ryhmässä askartelemaan, kun yksi saa ihan erityishuomiota hoitajalta ja pääsee askartelemaan ihan rauhassa itsekseen.

No älä nyt viiti... ihan kauheeta varmasti, että joku saisi joskus erityistä huomiota! Tiedätkö että siihen minä ainakin työssäni nimenomaan pyrin! Että jokainen ryhmän lapsi saa jossain tilanteessa yksin aikuisen huomion, vaikka ihan hetkeksi. Eikä varmasti onnistu joka päivä/lapsi, mutta useamman kerran viikossa kylläkin.
 
[QUOTE="vieras";24727569]meidän muksu aloitti nyt syksyllä tarhan ja vein alussa kymmeneen mutta kun ei meinannut nukahtaa sitten unille niin ehdottivat että jos toisin jo yhdeksäksi että kerkeisi paremmin touhuihin mukaan eikä vain tulis syömään ja nukkumaan tarhaan.Rupesin sitten viemään yhdeksään ja kyllä on paremmin sopeutunut :) kyllä mä joustan tollasessa asiassa mikä on lapsen parhaaksi.[/QUOTE]

No jos se päikky on teillä lähellä ja tuo on helppo toteuttaa, niin mikäs siinä. Mutta luitko ollenkaan aloitusta? Jos sinne pitää todella lähteä autolla erikseen ja turhaa ajoa tulee 30km päivässä, niin ei järkeä. Nämä asiat on niin kiinni perheiden eri tilanteista! Ja tiedätkö... jos kyseessä olisi nyt ap:n kohdalla sama tilanne, että lapsi ei meinaa nukahtaa, niin asiaan voi vaikuttaa myös kotona. Ei siihen päiväkotia välttämättä tarvita. Se varmasti riittäisi, että herää kotona "ajoissa" ja ulkoilee lapsen kanssa aamulla ennen päiväkotiin menoa. Silloin siinä energiat purkautuu ja unikin varmasti maittaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja väännetäämpä näin sitten;24727545:
No mutta epäreiluahan se on sitten muille kun joutuvat ryhmässä askartelemaan, kun yksi saa ihan erityishuomiota hoitajalta ja pääsee askartelemaan ihan rauhassa itsekseen.

=) No meillä toimitaan muutenkin pienryhmissä kun esim askarrellaan. Pyritään ottamaan kerrallaan muutama lapsi, jotta voidaan ohjata tarpeeksi lasta ja samalla kartoittamaan hänen osaamistaan.
 
[QUOTE="vieras";24727390]Vuoropäiväkodissa työvuorolistat jne on suunniteltu siten että lapset tulevat silloin kun tulevat. Siellä on ihan normaalia se että aikataulut muuttuvat ja lapset tulevat eri päivinä eri aikoihin. Ymmärtääkseni sielläkin tuossa tilanteessa että työaikasi alkaa klo 13 pyydetään lapsi tuomaan hoitoon jo lounaalle (ja näinollen päiväunille toisten kanssa samaan aikaan).
QUOTE]

Ei, lapsia ei todellakaan pyydetä tuomaan lounaalle, itseasiassa päiväkodin puolesta on esitetty, että jos itse menen iltavuoroon, lapset söisivät kotona ja toisin lapset puoliltapäivin.
Tämä on tosin nyt syksyllä muuttunut esikoisen eskariin lähdön myötä siten, että molemmat lapset menevät iltavuoropäivinä hoitoon klo 10, jolloin esikoisen eskari alkaa. Painottavat päiväkodissa sitä, että lapsella on oikeus olla myös kotona vanhempiensa kanssa aina kun mahdollista. Ja jollain kummalla konstilla retket ja muut touhut onnistuvat silti, vaikka aikatauluja on yhtä monta kuin hoidossa olevia lapsia. Mutta kaipa meillä on sitten poikkeuksellisen joustava päiväkoti.
 
muistan kun olin päiväkodissa harjoittelussa ja siellä oli yksi lapsi, joka tuli heti klo 10 jälkeen. Kaikki lapset olivat askarrelleet tms. ja jakaantunut ulkona omiin porukoihinsa. Sitten tuli tämä yksi, joka ei oikein päässyt sisään pihinkään leikkiin, kun kesken tuli. Sisällä näki muiden töitä ja surullisena katseli aina, kun muut esitteli omia töitään ylpeinä. Opiskelijana otin asiakseni, että sekin lapsi pääsi askartelemaan ja hyvä tavaton sitä ylpeyttä, kun hänkin oli saanut tehdä saman työn kuin muutkin ja pääsi vertailemaan muiden kanssa!
 
[QUOTE="...";24727639]muistan kun olin päiväkodissa harjoittelussa ja siellä oli yksi lapsi, joka tuli heti klo 10 jälkeen. Kaikki lapset olivat askarrelleet tms. ja jakaantunut ulkona omiin porukoihinsa. Sitten tuli tämä yksi, joka ei oikein päässyt sisään pihinkään leikkiin, kun kesken tuli. Sisällä näki muiden töitä ja surullisena katseli aina, kun muut esitteli omia töitään ylpeinä. Opiskelijana otin asiakseni, että sekin lapsi pääsi askartelemaan ja hyvä tavaton sitä ylpeyttä, kun hänkin oli saanut tehdä saman työn kuin muutkin ja pääsi vertailemaan muiden kanssa![/QUOTE]

Hienoa! Just näin pitäisikin toimia! Ja tuon saman voi ihan hyvin toteuttaa silloin tällöin myös ihan omalla henkilökunnalla (ja joo tiedän ryhmien kiireen ja henkilökunta vajeen, eikä tämä onnistu päivittäin... mutta aivan varmasti joskus!) Ja aina helpommin, jos on vaikka opiskelijoita ryhmässä. Kaavoihin ei pidä kangistua liikaa, joskus voi "repäistä" ja ohjata jotain myös iltapäivällä.
 

Yhteistyössä