Päiväkodista "suututtiin" kun en tuo lastani aikaisemmin hoitoon

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "..."
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hoitajia on ryhmissä niin vähän, että jos yhden pitää jäädä päiväkodille odottamaan tätä klo 10 tulevaa lasta, ei muu ryhmä voi lähteä retkelle, koska hoitajia ei ole tarpeeksi.

Tarvitsetteko lisää rautalankaa? Olisihan se ihanaa jos hoitajia olisi päiväkodissa enemmän, mutta kun ei nyt sitten ole. Lapsen täytyy tässä tilanteessa mennä sitten jonkin toisen ryhmän mukana aamupäivä. Tai koko ryhmän jäädä odottamaan sitä myöhässätulijaa. Kumpi on teistä reilumpaa? Se että tämä yksi lapsi sopeutuu ryhmän aikatauluihin vai se että koko muun ryhmän toiminta suunnitellaan sen yhden takia joka ei voi tulla aamulla ajoissa, koska äiti ei viitsi tuoda?
 
nnattaa ihan kysyä suoraa ja pyytää perusteluja tuolle aikaisemmin viemiselle. Meillä oli aikoinaan sama tilanne, pyydettiin viemään aikaisemmin, että lapsi ehtisi askarrella jne. sanoin, että voin askarrella kotonakin.
Päiväkodilla luulisi olevan esim toinen ryhmä, joka voi vastaanottaa lapsesi, jos ovat esim retkellä. Itse olen töissä pvkodissa ja jos joku lapsi jää tulematta retkelle, ei me jäädä odottamaan, vaan toisen ryhmän hoitajat vastaanottaa lapsen. Retkistä yms tiedotetaan ajoissa, että vanhempi voi halutessaan tuoda tuolloin lapsensa ajoissa.

Ole ihan rauhassa kotona lapsesi kanssa: Mikään ei ole niin mukavaa lapselle ,kuin se että saa viettää rauhallisia aamuja äidin kanssa. =)
 
Olen kerran ollut töissä paikassa missä ei ollut minkäänlaista struktuuria. Lapset tuotiin ja haettiin aivan miten sattuu. Oli niin kamala paikka etten koskaan ikinä omaa lastani laittaisi sellaiseen. Koskaan ei kukaan tiennyt, kuka on paikalla ja kuka ei.
 
Miksi ihmeessä lapsi pitäisi viedä hoitoon aikaisemmin kuin on tarve eli kun lähtee töihin? Meillä lapset on vuoropäiväkodissa ja siellä on ihan tavallista arkea että lapset tulevat ja menevät eri aikataulujen mukaisesti. Perusrutiinit tapahtuvat toki sielläkin samoihin aikoihin joka päivä, mutta ns."ylimääräistä" ohjelmaa suunnittelevat ja toteuttavat sen mukaan miten lapsia on paikalla. Eipä tulisi mieleenkään viedä lapsia päiväkotiin klo 8 aamulla jos itse menen iltavuoroon klo 13.
 
[QUOTE="vieras";24727323]Se on ihan totta että kaikki toiminnallinen ohjelma mitä päiväkodeissa järjestetään, tapahtuu aamupäivällä aamupalan ja lounaan välissä. Usein ennen lounasta sen lisäksi vielä ulkoillaan. Eli jos leivotaan, askarrellaan tms niin se kaikki tapahtuu ennen kello kymmentä - tai on parhaillaan kesken kun lapsesi sinne menee.

Miksi se on niin vaikea ymmärtää ettei päivähoitojärjestelmä pysty sopeutumaan jokaisen lapsen erillisiiin aikatauluihin? Päiväkodilla on tietty rytmi missä siellä eletään, ja jos lapsesi kovin paljon poikkeaa tuosta rytmistä, se ei ole hyvä.

Tuossahan on kyse ihan omasta laiskuudestasi ettet viitsi lasta aikaisemmin sinne viedä.[/QUOTE]

Ensiksikin, mun mielestä on väärin mennä henkilökohtaisiin syytöksiin kirjoituksissa. Tuollaiset vievät aina kirjoittajalta uskottavuuttakin.

Itse en usko että se on lapselle pahasta jos ei ole joka toiminnassa mukana päiväkodissa. Päiväkotitoimintaakin kehitetään koko ajan, ja se minkälainen se nyt on, ei välttämättä tarkoita että se olisi ainut, tai paras mahdollinen tapa toimia.
 
MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ ja MINUN LAPSENI

Ei mitään väliä sillä miten hankalaa muiden elämästä tulee, kunhan MINÄ saan nukkua pitkään ja viedä lapseni päiväkotiin silloin kun MINÄ haluan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lastenhoitaja päiväkodissa;24727324:
Rakkaat mammat: kyse ei suinkaan ole siitä miten TE jaksatta tai miten TE koette asiat..
Eikai jaksamisesta ole aina kyse, minä ainakin halusin olla lasteni kanssa enkä viedä lapsia aamusta hoitoon ja näkisin heidät vasta seuraavana päivänä.
Myös lapsia kuunneltiin asiassa, he halusivat olla mielummin kaiken mahdollisen ajan kotihoidossa.
Päiväkodin henkilökunta kertoi että ovat huolissaan ettei lapset nuku sitten päiväunia.

Askarteluhetket jne. olivat täysin merkityksettömiä lapsille, eskarin jutut sitten olivat sitten tärkeitä.
 
Niinpä. eli häiritsivät sitten koko ryhmän päiväunirauhaa. Ja hei...eskarissakin askarrellaan......
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lastenhoitaja päiväkodissa;24727324:
Rakkaat mammat: kyse ei suinkaan ole siitä miten TE jaksatta tai miten TE koette asiat. Päiväkodin henkilökunta ajattelee asian LAPSENNE kannalta (aivan totta, tuliko kukaan ajatelleeksi edes asiaa????). Päiväkodin toimintatuokiot ja aamupiirit sijoittuvat yleensä aamuaikaan, ja on lapsenne kannalta todella harmillista että hän ei pääse osallistumaan niihin. Hän näkee toisten piirustukset, askartelut, muovailut ym..ja tajuaa ettei ole itse päässyt tekemään sellaisia koska TE olette ajatelleet että on aivan sama milloin sen lapsen sinne päiväkotiin vie.

Hän ei pääse kertomaan viikonlopun kuulumisista maanantain aamupiirissä, ei olemaan vuorollaan päivämäärän näyttäjä viikkokalenterissa (se on todella iso asia lapselle), ei laittamaan omaa kuvaansa läsnäolijoihin, ei laulamaan "onko XXX täällä...on XXX täällä" aamuisin...

mutta ihan miten vaan, pääasia tässä että TE jaksatte itse.

Älkää sitten ihmetelkö miksi muiden lasten kasvun kansiot ovat täynnä tavaraa mutta oman lapsenne kansio huutaa tyhjyyttään. Ai mutta. Eipä teitä taida sekään kiinnostaa.

mutta eihän lapsi edes tiedolla vailla mitään aamupiirejä, jos ei koskaan ole paikalla. Ja kyllä lapsen kanssa ehtii askarrella vaikka päiväunien jälkeenkin, tuohan on vain kiinni hoitajien viitsimisestä.
 
[QUOTE="mie";24727346]Miksi ihmeessä lapsi pitäisi viedä hoitoon aikaisemmin kuin on tarve eli kun lähtee töihin? Meillä lapset on vuoropäiväkodissa ja siellä on ihan tavallista arkea että lapset tulevat ja menevät eri aikataulujen mukaisesti. Perusrutiinit tapahtuvat toki sielläkin samoihin aikoihin joka päivä, mutta ns."ylimääräistä" ohjelmaa suunnittelevat ja toteuttavat sen mukaan miten lapsia on paikalla. Eipä tulisi mieleenkään viedä lapsia päiväkotiin klo 8 aamulla jos itse menen iltavuoroon klo 13.[/QUOTE]

Vuoropäiväkodissa työvuorolistat jne on suunniteltu siten että lapset tulevat silloin kun tulevat. Siellä on ihan normaalia se että aikataulut muuttuvat ja lapset tulevat eri päivinä eri aikoihin. Ymmärtääkseni sielläkin tuossa tilanteessa että työaikasi alkaa klo 13 pyydetään lapsi tuomaan hoitoon jo lounaalle (ja näinollen päiväunille toisten kanssa samaan aikaan).

Tavallisessa päiväkodissa hoitajien työvuorot ovat yleensä 6.30 - 17 välisenä aikana, ja se toiminnallinen osuus juuri aamupäivästä. Tällaisessa paikassa suurimmalla osalla on hyvin säännöllinen hoitoaika, ja paikan aikataulut on määritelty sen mukaan. Pitäisikö uimahallireissut mielestäsi jättää kokonaan väliin siksi että yksi lapsista tulee aina vasta klo 10?

Oman lapseni päiväkodista ulkoilevat viikottain kirjastoon, puistoon, kauppaan tms eli ovat aamupäivällä monesti jossain muualla kuin päiväkodin omalla pihalla. Tämä ei sitten onnistu muiltakaan lapsilta, jos joku tulee myöhemmin vain siksi että äiti ei halua tuoda ajoissa?
 
Päiväkodilla luulisi olevan esim toinen ryhmä, joka voi vastaanottaa lapsesi, jos ovat esim retkellä. Itse olen töissä pvkodissa ja jos joku lapsi jää tulematta retkelle, ei me jäädä odottamaan, vaan toisen ryhmän hoitajat vastaanottaa lapsen. Retkistä yms tiedotetaan ajoissa, että vanhempi voi halutessaan tuoda tuolloin lapsensa ajoissa.

Ole ihan rauhassa kotona lapsesi kanssa: Mikään ei ole niin mukavaa lapselle ,kuin se että saa viettää rauhallisia aamuja äidin kanssa. =)

Toki on tärkeää lapsen saada olla kotona vanhempiensa kanssa. Sehän olisi se ideaali ratkaisu mutta monelle mahdotonta. Töissä pitää käydä ja lapsella olla hoitopaikka.

Onko se sitten lapsen edun mukaista, että lasta viedään päiväkotiin eri aikoina, ilman että syntyy rutiinia? Toisina aikaisemmin, toisina myöhemmin. Ja saatikka että mihin ryhmään, kenen hoitajan luo?

Itse ainakin kuvittelisin lasta hämmentävän paljonkin, jos päiväkotiin mennessä se ryhmäkin saattaa olla eri. Sitä sitten vaihdetaan päivän mittaan ja ...
Saatika se, että lapsi jää ilman OMAN RYHMÄNSÄ YHTEISIÄ JUTTUJA jotka silloin aamupäivisin monesti on.

Kyllä se sosiaalisuus on todella hyvä taito opetella ja se oma ryhmä ja sen yhdessä tekemät jutut ei ole sama aika kuin perhe ja lapsen "säilytys" päiväkodissa sen aikaa kun vanhemmat ovat töissä. Tietenkin jos vanhemmat eivät HALUA päiväkodilta muuta kuin säilytyksen niin asia on eri.

Mutta kyllä sellainen vaatimus nyt pitäisi ainakin olla, että kun lapsi aamulla päiväkotiin menee, hän saa mennä omalle naulakolle, omalle kaapille ja oman ryhmän luokse eikä poukkoilla siellä täällä mihin nyt sattuu mahtumaan tai ehtimään mukaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lastenhoitaja päiväkodissa;24727324:
Rakkaat mammat: kyse ei suinkaan ole siitä miten TE jaksatta tai miten TE koette asiat. Päiväkodin henkilökunta ajattelee asian LAPSENNE kannalta (aivan totta, tuliko kukaan ajatelleeksi edes asiaa????). Päiväkodin toimintatuokiot ja aamupiirit sijoittuvat yleensä aamuaikaan, ja on lapsenne kannalta todella harmillista että hän ei pääse osallistumaan niihin. Hän näkee toisten piirustukset, askartelut, muovailut ym..ja tajuaa ettei ole itse päässyt tekemään sellaisia koska TE olette ajatelleet että on aivan sama milloin sen lapsen sinne päiväkotiin vie.

Hän ei pääse kertomaan viikonlopun kuulumisista maanantain aamupiirissä, ei olemaan vuorollaan päivämäärän näyttäjä viikkokalenterissa (se on todella iso asia lapselle), ei laittamaan omaa kuvaansa läsnäolijoihin, ei laulamaan "onko XXX täällä...on XXX täällä" aamuisin...

mutta ihan miten vaan, pääasia tässä että TE jaksatte itse.

Älkää sitten ihmetelkö miksi muiden lasten kasvun kansiot ovat täynnä tavaraa mutta oman lapsenne kansio huutaa tyhjyyttään. Ai mutta. Eipä teitä taida sekään kiinnostaa.

Erittäin osuvasti kirjoitettu lapsen näkökulmasta. Tästä syystä HALUAN viedä lapseni viimeistään klo 9, vaikka itse menen töihin klo 13. Haluan, ettei hän jää paitsi askarteluhetkistä yms. Syömme aamupalan rauhassa kotona ja katsomme yhdessä aamun lastenohjelmat. Toisinaan jos tiedän ettei sinä päivänä ole retkiä tai askarteluhetkeä, vien vasta klo 10 ulkoiluun.
 
Meillä on lapset aloittaneet reilu 2-vuotiaina päivähoidossa pienten ryhmässä, ja se oli kyllä ihan samantekevää ehtivätkö johonkin muovailuun tai retkeen mukaan vai eivät. Sen ikäinen ei mitenkään erityisesti hyödy juuri päiväkodin tarjoamista virikkeistä vaan mitä lyhyempi päivä hoidossa, sen parempi.

Mutta siinä oltiin samaa mieltä päiväkodin kanssa, ettei ole lapsen eikä päiväkodin kannalta mielekästä viedä lasta vasta päiväruokailuun niin ettei yhtään ehdi touhuamaan muiden mukana vaan joutuu suoraan nukkumaan. Usein lapset vietiin 10.30 maissa eikä päiväkodilla ollut mitään sitä vastaan.

Mulle oli hirveän tärkeää viettää aamut lasten kanssa, koska usein iltavuoron jälkeen en nähnyt lapsia pitkään aikaan (illalla myöhään kotiin kun lapset nukkuvat ja aamulla aikaisin ylös ennen lapsia ja vasta töiden jälkeen hakemaan hoidosta). Joskus 5-vuotiaana esikoinen meni jo enemmän päiväkodin ohjelman mukaan ja eskarissa mentiin jo eskariajan mukaan. Mutta pienemmille ihan yksi lysti ovatko mukana ohjelman joka käänteessä vai eivät.
 
mutta eihän lapsi edes tiedolla vailla mitään aamupiirejä, jos ei koskaan ole paikalla. Ja kyllä lapsen kanssa ehtii askarrella vaikka päiväunien jälkeenkin, tuohan on vain kiinni hoitajien viitsimisestä.

Päiväunien jälkeen ohjelmassa on varmaankin jotain muuta. Se päiväkodin päivärytmi ja aikataulu nääs...

Ja kyllä lapsi kuulee toisilta lapsilta aamupiirijuttuja ja siitä mitä aamuisin on tehty. Turha edes kuvitella etteikö lapsi tietäisi, että aamulla on leivottu, tai aamupiirissä tehty sitä ja tätä kivaa, vaikka ei itse paikalla ollutkaan.
 
[QUOTE="vieras";24727390]
Oman lapseni päiväkodista ulkoilevat viikottain kirjastoon, puistoon, kauppaan tms eli ovat aamupäivällä monesti jossain muualla kuin päiväkodin omalla pihalla. Tämä ei sitten onnistu muiltakaan lapsilta, jos joku tulee myöhemmin vain siksi että äiti ei halua tuoda ajoissa?[/QUOTE]

Ihan OT, mutta mitä ne kaupassa tekevät?
 
Alkuperäinen kirjoittaja itsekkyyttä?;24727354:
MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ ja MINUN LAPSENI

Ei mitään väliä sillä miten hankalaa muiden elämästä tulee, kunhan MINÄ saan nukkua pitkään ja viedä lapseni päiväkotiin silloin kun MINÄ haluan.

Jos äidin työaika on klo 11-19, onko lapsen mielestäsi oltava hoidossa klo 8-19.30 vain, jotta päiväkodin rutiinit eivät häiriintyisi? Milloin lapsi viettää aikaa perheensä kanssa? Vai etkä näe tätä tarpeelliseksi? Jossain kai kulkee sekin raja, milloin on lakattava ajattelemasta muiden elämää ja alettava ajatella sitä oman lapsen etua.
 
Joo. Jokainen saa tuoda lapsensa kuten haluaa. Kuvitellaampa:

Ryhmä on lähdössä retkelle klo 9. Ryhmä LÄHTEE klo 9. Nicopetteri tuodaan hoitoon klo 9:30. Nicopetterin äiti saa raivarit kun Nicopetteriä ei odotettu.

Ryhmä JÄÄ odottamaan. Nicopetteri tuodaan hoitoon klo 9:30. Ryhmän aikuiset toteavat että eivät enää ehdi lähteä koska matkaan menee sen verran aikaa etteivät ehtisi viettämään suunniteltua aikaa retkikohteessa. Nicopetterin äiti saa raivarit. Muidenkin lasten vanhemmat saavat raivarit. Lapset pettyvät.

Kertokaa nyt herranjestas että mitkä on se oikea tapa toimia??? Mikä??????
 
Päiväkodin työntekijät ovat olevinaan niin paljon parempia kasvattajia kuin vanhemmat, että he eivät usko vanhempien kykenevän esim. askartelemaan, piirtämään, laulamaan, opettamaan viikonpäivä tai yhtään mitään muutakaan. He haluavat viedä vanhemmilta kasvatusvastuun, ja sitten saavat päivitellä, miten vanhemmuus on hukassa, kun ei lasten kanssa viitsitä tehdä yhtään mitään. Musta on todella naurettavaa perustella pitkiä hoitopäiviä sillä, että lapsi jäisi jostain ihan hirveän tärkeästä paitsi, jos ei ole aamupiirissä tai muussakaan toiminnassa mukana, vaan viettää senkin ajan omien vanhempiensa kanssa.
 
mutta eihän lapsi edes tiedolla vailla mitään aamupiirejä, jos ei koskaan ole paikalla. Ja kyllä lapsen kanssa ehtii askarrella vaikka päiväunien jälkeenkin, tuohan on vain kiinni hoitajien viitsimisestä.

Itseasiassa toimintatuokiot ovat aamupäivällä juuri siksi että silloin on eniten henkilökuntaa paikalla, eli sekä aamu että iltavuoro. Aamuvuorolaisten työaika päättyy yleensä klo 14.30 tai 15.00 eli päiväunien jälkeen ja välipalan aikaan.

Ei siihen iltapäivään vessakäyntien, välipalan ja ulkoilua varten pukemisen jälkeen kamalasti aikaa askarteluun jää.

Joku varmaan vääntää tästäkin että miksi ei aikatauluja voi järjestää uusiksi... Ei sitä päiväkodin arkea välttämättä voi ymmärtää jos siellä ei ole itse töissä ollut. Säännöllinen rytmi ja rutiinit ovat tärkeitä sekä aikuisille että lapsille. Homma pysyy paljon paremmin kasassa niin, kun kyseessä on iso lapsiryhmä.
 
[QUOTE="vieras";24727338]Hoitajia on ryhmissä niin vähän, että jos yhden pitää jäädä päiväkodille odottamaan tätä klo 10 tulevaa lasta, ei muu ryhmä voi lähteä retkelle, koska hoitajia ei ole tarpeeksi.

Tarvitsetteko lisää rautalankaa? Olisihan se ihanaa jos hoitajia olisi päiväkodissa enemmän, mutta kun ei nyt sitten ole. Lapsen täytyy tässä tilanteessa mennä sitten jonkin toisen ryhmän mukana aamupäivä. Tai koko ryhmän jäädä odottamaan sitä myöhässätulijaa. Kumpi on teistä reilumpaa? Se että tämä yksi lapsi sopeutuu ryhmän aikatauluihin vai se että koko muun ryhmän toiminta suunnitellaan sen yhden takia joka ei voi tulla aamulla ajoissa, koska äiti ei viitsi tuoda?[/QUOTE]

Meillä ratkaistiin asia niin, että lapsi vietiin retkelle kotoa suoraan (esim. jos menivät teatteriin, vietiin suoraan sinne). Jos lähtivät heti aamusta ja palasivat vasta ruokailuun niin, ettei reitti tai määränpää ollut selvillä, lapsi meni päiväkotiin aamulla. Jos taas tulivat reilusti ennen ruokailua, vietiin siinä vaiheessa päiväkodille. Homma toimi ja kaikki olivat tyytyväisiä.
 
mutta eihän lapsi edes tiedolla vailla mitään aamupiirejä, jos ei koskaan ole paikalla. Ja kyllä lapsen kanssa ehtii askarrella vaikka päiväunien jälkeenkin, tuohan on vain kiinni hoitajien viitsimisestä.

Joo, hoitajien viitsimisestä on kiinni. Vain ja ainoastaa siitä. Kuuleppa. Aamulla on paikalla ne kaikki hoitajat. Silloin tapahtuu toiminta. Iltapäivällä on yksi hoitaja jo lähtenyt ja toinen tekee lähtöä. Kerroppa mulle miten sen 21 muun lapsen iltapäivän turvallisuus ja toiminta toteutetaan jos yksi askartelee sen yhden kanssa jonka äiti ei viitsinyt tuoda ajoissa päiväkotiin?

Te vanhemmat vaaditte kaikkia hienoja asioita ja askarteluja mutta ette kuitenkaan tuo lastanne hoitoon silloin kun askarreltaisiin tai tehtäisiin niitä hienoja juttuja.
 
[QUOTE="Lapsen parasta";24727396]Toki on tärkeää lapsen saada olla kotona vanhempiensa kanssa. Sehän olisi se ideaali ratkaisu mutta monelle mahdotonta. Töissä pitää käydä ja lapsella olla hoitopaikka.

Onko se sitten lapsen edun mukaista, että lasta viedään päiväkotiin eri aikoina, ilman että syntyy rutiinia? Toisina aikaisemmin, toisina myöhemmin. Ja saatikka että mihin ryhmään, kenen hoitajan luo?

Itse ainakin kuvittelisin lasta hämmentävän paljonkin, jos päiväkotiin mennessä se ryhmäkin saattaa olla eri. Sitä sitten vaihdetaan päivän mittaan ja ...
Saatika se, että lapsi jää ilman OMAN RYHMÄNSÄ YHTEISIÄ JUTTUJA jotka silloin aamupäivisin monesti on.

Kyllä se sosiaalisuus on todella hyvä taito opetella ja se oma ryhmä ja sen yhdessä tekemät jutut ei ole sama aika kuin perhe ja lapsen "säilytys" päiväkodissa sen aikaa kun vanhemmat ovat töissä. Tietenkin jos vanhemmat eivät HALUA päiväkodilta muuta kuin säilytyksen niin asia on eri.

Mutta kyllä sellainen vaatimus nyt pitäisi ainakin olla, että kun lapsi aamulla päiväkotiin menee, hän saa mennä omalle naulakolle, omalle kaapille ja oman ryhmän luokse eikä poukkoilla siellä täällä mihin nyt sattuu mahtumaan tai ehtimään mukaan.[/QUOTE]

Tuskin ne nyt joka päivä retkeilee tms. eli ei joka päivä ole toisen ryhmän aikuinen vastaanottamassa. Ja meillä kyllä tunnetaan koko talon lapset ja lapset tuntee kaikki aikuiset. Eihän illallakaan aina ole oman ryhmän aikuinen luovuttamassa lasta.
 
Ei TODEllakaan tarvitse olla lasta viemässä minnekään! Päiväkodin on hoidettava asia niin, että hoitaja on lasta vastassa PÄIVÄkodilla, eikä missään metsäretkellä..

Ei tarvitse olla oman ryhmän hoitajan. Meidän lasten päiväkodeissa tuollaisessa tapauksessa on sitten päässyt esim. päiväkodin pienempien ryhmän hoitajien huomaan, jotka eivät ole siellä retkellä ryhmineen. Lapsi kyllä todennäköisesti valittaa sitten kotona, miten tylsää oli siellä pienten kanssa, kun ei ollut mitään kivaa tekemistä ja muut olivat retkellä.
 
Yhteistyössä