Päivä elämästäni perhepäivähoitajana.....

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pph, yksi "niistä"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Niin tehdäänkö normaalit hoitosopimukset? Jos tehdään niin en antaisi poiketa ajoista toistuvasti ilman sopimista, eihän se ole muissakaan hoitomuodoissa sallittua. Kyllähän ne venyttävät päiviä yms. jos antaa venyttää.

Kyllä ne hoitosopimukset tehdään ihan samanlailla kuin päiväkodissakin, mutta vanhemmat noudattavat niitä huomattavasti heikommin. Vanhemmat eivät ajattele ollenkaan että myös hoitajalla on oma elämä. Onneksi itelläni on mahtavat perheet ja homma toimii. Tosin olen ypph.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Marmeladi:
hattua nostan tekemällesi työlle :hug:

Samoin! Meillä oli lapsi viime talven PPH:lla ja pidettiin kyllä kiinni aikatauluista hyvin tiukasti. Aina haettiin heti klo 16 jälkeen ja vietiin sovittuna aikana. Hoitaja oli aivan ihana ja olen äärimmäisen kiitollinen hoidosta. Me maksoimme myös päiviltä jolloin lapsemme oli kipeä eli kaikista sovituista päivistä. Minusta se oli vähintä mitä voimme tehdä.
 
on varmaan ihan hyvä onninen!
Meiän lapset (3kpl) on siellä kaikki hoidossa, ja lisäksi sillä on oma 1,5v. Sillä tulee päivässä tunteja n.6 - 7,5 ja vapaapäiviä on ainaki 5-7 joka kuussa.(Ja näiltä siis maksetaan palkkaa) Lapset menee sinne 8.30 ja haetaan viimestään kl 16.00.
 
Vanhempien pitäisi kyllä pitää sovituista hoitoajoista kiinni ja ilmoittaa etukäteen, jos lapsi tulee myöhemmin tms. Lapsen nuhan vuoksi ei töistä voi pois jäädä eikä lapsen sairastumista voi aina etukäteen tietää. Eli osa tuosta oli aiheellista "valitusta", osa taas minusta ihan normaalia toimenkuvaan kuuluvaa. Ja ilman muuta arvostan perhepäivähoitajia - erityisesti sellaisia, jotka tekevät työtään myönteisellä asenteella ja myös vanhempien tilannetta ymmärtäen (ei tietenkään sovittujen puitteiden yli). Kaikissa työtehtävissä on omat hankaluutensa ja yleensä myös oma mielekkyytensä. Samantapaisen tekstin voisi tehdä päiväkodin työntekijä, sairaanhoitaja, lääkäri, lastensuojelun sosiaalityöntekijä, kaupan myyjä tms. Oikeasti eikä millään pahalla, koska osa tuosta oli oikeasti vääri ap:ta ajatellen ja niistä ongelmista pitäisi puhua vanhempien kanssa suoraan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Clia:
on varmaan ihan hyvä onninen!
Meiän lapset (3kpl) on siellä kaikki hoidossa, ja lisäksi sillä on oma 1,5v. Sillä tulee päivässä tunteja n.6 - 7,5 ja vapaapäiviä on ainaki 5-7 joka kuussa.(Ja näiltä siis maksetaan palkkaa) Lapset menee sinne 8.30 ja haetaan viimestään kl 16.00.

Vanha ketju, muttakun osui silmään niin kommentoin...
Itse olen pph ja jos minun hoitolapsella on vapaapäivä, sairaspäivä tai oma lapseni on sairaana, palkkaa EI tule. Ne on palkattomia!
 
Alkuperäinen kirjoittaja nostelen vanhaa ketjua:
mielestäni niin osuva pph:n arjen kuvaus :)
No osaltaan joo. Mutta mielestäni tekstin on kirjoittanut joku työhönsä kyllästynyt pph. Missä tekstissä näkyy se miten oikeasti mukavaa ja ihanaa se työ lasten kanssa on? Valitusta, valitusta, valitusta.
 
Mä käskisin niiden myöhästyjä-vanhempien allekirjoittaa semmoisen lappusen että jos he itse ovat myöhässä lapsen noudon ajankohdasta niin sinulla on oikeus esim. roudata oma lapsesi sen harrastukseensa niin että hoitolapsi istuu takapenkillä ja vanhemmat saa sitten ajaa sinne missä sinä olet oman ja heidän lapsen kanssa!
Tajuaisivat ehkä sitten ettei se olekkaan niin piece of cake kun ilmoittavat että "hilirimpsis, mun sukkahousu repes ja myöhästympäs nyt pikkusen! sori!" ja että sä et kuulu kotisi kalustukseen siinä määrin ettei sulla oo koskaan menoa tai omaa aikataulua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pph minäkin :
Alkuperäinen kirjoittaja nostelen vanhaa ketjua:
mielestäni niin osuva pph:n arjen kuvaus :)
No osaltaan joo. Mutta mielestäni tekstin on kirjoittanut joku työhönsä kyllästynyt pph. Missä tekstissä näkyy se miten oikeasti mukavaa ja ihanaa se työ lasten kanssa on? Valitusta, valitusta, valitusta.

Samaa mieltä, kyllä tuosta vuodatuksesta tuntuu olevan työnilo aika kaukana. Harmi sinänsä sillä ainakin mun mielestä on tosi ihanaa olla päivähoitajana. Huolimatta kurjasta palkasta ja pitkistä päivistä. Mullakin on päivät 5,00-16,45 tai 6,45-22 tai 6,45-1645 ja sitten illalla 20,45-seuraavaan iltaan 16,455 ja sitten taas 20,45->


 
Alkuperäinen kirjoittaja pph äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Clia:
on varmaan ihan hyvä onninen!
Meiän lapset (3kpl) on siellä kaikki hoidossa, ja lisäksi sillä on oma 1,5v. Sillä tulee päivässä tunteja n.6 - 7,5 ja vapaapäiviä on ainaki 5-7 joka kuussa.(Ja näiltä siis maksetaan palkkaa) Lapset menee sinne 8.30 ja haetaan viimestään kl 16.00.

Vanha ketju, muttakun osui silmään niin kommentoin...
Itse olen pph ja jos minun hoitolapsella on vapaapäivä, sairaspäivä tai oma lapseni on sairaana, palkkaa EI tule. Ne on palkattomia!

Juu, ja entisenä pph:na myöskii sen verran että ne vapaa päivät saattaa mennä silleen että sulle tulee varahoitoon lapsia muilta hoitajilta
 
Kuulostaa rankalta, ja varsinkin se tökkäsi tuossa tekstissä, että vanhemmat eivät pidä sovituista ajoista kiinni. Suurimmassa osassa työpaikoista tietää etukäteen, koska työaika loppuu, ja jos päivä jatkuu ylityöksi, siitä saa kunnon korvauksen.
Mä ainakin ilmoitan tarkkaan meidän lasten hoitoajat, ja pidän niistä kiinni. Pyrin myös siihen, ettei lasten hoitopäivä pitkity turhaan.
 
Arvostan todellakin työtänne ja saatte siitä aivan liian pienen korvauksen, työmääräänne, -aikaanne ja -kuvaanne nähden. Itse teen opena töitä 24h/viikko + jonkun verran kotihommia ja palkka on 2400e. Minusta ei tuohon teidän hommaanne olisi, en jaksaisi.
 
juu, ei oo aina niin ihanaa tää homma.. mullekki yhen osapäiväsen lapsen vanhemmat ilmoittaa edellisenä iltana klo 22 tekstarilla että tää"liisa" tuleeki sit huomenna, vaikka alkuun olivat sanoneet päivät milloin tulee ja milloin ei.. mä sit tein kyllä selväks ettei tollanen peli vetele, koska mulla ei olis ollu muutenkaa seuraavana pvänä töitä niin olin jo omat menoni sopinu.. eli ei saa antaa vanhempienkaa pompottaa, hoitajillakin on muutaki elämää ku lastenhoito :D
 
Mulla on naapuri perhepäivähoitajana ja tosi usein ulkoillaan hänen kanssaan samaan aikaan leikkipuistossa. Meidän lapsi tykkää kun on seuraa ja olen itsekin tyytyväinen kun saa leikin lomassa vähän aikuiskontaktia. Tässä jo pari vuotta vierestä seuranneena olen huomannut, ettei minusta kyseiseen hommaan olisi!

Itse veisin hänelle lapseni milloin vain hoitoon, hoitaa lapset kaikin puolin hyvin ja ei ole ns. työhönsä kyllästynyt. Silti tuo AP:n kuvaus oli tosi osuva. Monta kertaa naapurilla on sairaita lapsia hoidossa ja eivät jaksa kuin ulkona itkeä ja saa olla lykkimässä niitä rattaissa jne. Ei ole säänmukaisia vaatteita ja omien lapsien vaatteita pitää lainata ja vanhempia ei näy mukuloita hakemaan. Monta kertaa minä olen sitten kuskannut tämän hoitajan omia lapsia. Olen kyllä huomannut, että vanhemmat ovat tosi ajattelemattomia. Olisin ehkä itsekin, jos en olisi läheltä nähnyt, miten yhden perheen törttöily voi pilata muidenkin lasten hoitopäivän ja vaikeuttaa hoitajan työtä melkoisesti.
 
Meillä oli lapsi pph:lla hoidossa ja täti ilmoitti tarkasti, että hän hoitaa lapsia ainoastaan klo 6.30-16.30, jos tämä ei käynyt niin sopi etsiä toinen hoitaja. Minusta asia oli ok, kun emme tehneet vuorotyötä. Hän oli yksityinen niin pystyi kai asettamaan työlleen rajat. Ilmoitti myös, että viikon päästä keskiviikkona hänellä on hammaslääkäri ja lapset haettava viimeistään klo 15.30, ei se auttanut kuin saada mummo lasta hakemaan, mutta ei tämä vanhemmissa mitään närää aiheuttanut (tietääkseni muissakaan vanhemmissa) vaan onhan hänelläkin menoja ja piste!
 
Itse olen hoitanut ystäväperheen kahta lasta, kun omat oli 6, 4, 2½ ja 1. Hoitolapset oli 5 ja 4.
Olivat mulla yhden lukuvuoden hoidossa, vanhemmat opettajia. Tuosta hoitajan päivän kuvauksesta jäin miettimään, missä välissä esim. askarteli lasten kanssa? Itse olisin jättänyt ulkoilut silloin vähemmälle, kun oli se sairas lapsi. Olisi voinut pötkötellä sohvalla kun muut askartelee. Toki sairasta lasta ei hoitoon pitäisi edes tuoda, mutta kuumehan taisi nousta hoitopäivän aikana.
Itse nautin lasten kanssa touhuamisesta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elämänlanka:
Itse olen hoitanut ystäväperheen kahta lasta, kun omat oli 6, 4, 2½ ja 1. Hoitolapset oli 5 ja 4.
Olivat mulla yhden lukuvuoden hoidossa, vanhemmat opettajia. Tuosta hoitajan päivän kuvauksesta jäin miettimään, missä välissä esim. askarteli lasten kanssa? Itse olisin jättänyt ulkoilut silloin vähemmälle, kun oli se sairas lapsi. Olisi voinut pötkötellä sohvalla kun muut askartelee. Toki sairasta lasta ei hoitoon pitäisi edes tuoda, mutta kuumehan taisi nousta hoitopäivän aikana.
Itse nautin lasten kanssa touhuamisesta.

Minun mielestäni hoitajan ei tarvitse toimia vain yhden lapsen mukaisesti. lapsihan sairastui hoitopäivän aikana, mutta hoitaja ilmoitti sairastelusta HETI ja ei saanut vanhempia kiinni. Ja sitten tultiin myöhässä hakemaan "oman esteen takia" vaikka hoitaja ilmoitti, että lapsi on sairas. Eikös tarkoitus ois tulla välittömästi kun sairaudesta ilmoitetaan? Tuskinpa askartelu siinä hoitajalla ekana mieleen on tullut. Ja ei kai joka päivä askarrella? Sehän on sitten pois ulkoilusta ja liikunnasta!

 
Yhdyn kyllä ap:n kuvaukseen. Tämä on harmittavan rankkaa työtä ja ainut motivaatio on tällä hetkellä se, että saan hoitaa kotona omia lapsiani. Tosin työtä tehdään myös omien lasten kustannuksella! Päivät ovat klo 6.30-17.00 ja täyttä työtä koko tuo väli. Tykkään lapsista, mutta ois kiva paketti kun ei tarviis niiden vanhempien kanssa olla tekemisissä ollenkaan. Mukavia löytyy mutta sitten myös vähemmän mukavia. Muistakaa kiittää hoitajaa ja muistuttaa häntä iloisistakin asioista ja kannustaa eteenpäin. Ilman positiivista palautetta tätä työtä ei jaksa! Eli niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan, puolin ja toisin.
 
Meillä poika 16 päiväisenä, hoitoajat 6.30-16.30 välillä.
Silti tehdään päiväkotiin lista päivistä ja ajoista jotka poika on hoidossa.
Mahdollisista lisävapaapäivistä ilmoitetaan edellisenä päivänä viimeistään kun haetaan.
Jos kipeä niin soitan kahdeksaan mennessä, jotteivat odottele. Jos poika joskus harvoin menisikin jo ennen seitsemää hoitoon niin soitan siitä päiväkotiin edellisenä päivänä, ihan että tietävät.
Muutokset aina mahdollisia, kun itse teen sijaisuuksia.
Itse vaan tykkään että päiväkodissa ovat perillä milloin ja mihin aikaa lapsi tuodaan hoitoon.

Kyllä pphoitajallakin sais sovitut ajat pitää paikkansa.
Äiti oli aikoinaan pph. Ensimmäinen tuli kuuden jälkeen ja viimeinen haettiin viideltä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pph:
Klo 6.30 soi kello, en jaksaisi vielä herätä. Ensimmäisen lapsen pitäisi saapua klo 7.15, joten ehdin hyvin esivalmistella lounasta ja keittää aamupuuron. Vedän aamutakin päälle ja haen postin ja keitän kahvit. Klo 7.00. Oho, ovikello soi. Mitä, sen ensimmäisen piti tulla 7.15? Menen avaamaan oven ja hätäisesti vedän vielä housut jalkaan...

Aamupuuro odottaa, ensimmäinen on jo syönyt. Seuraava saapuu klo 7.30. Ihan ajallaan. Mutta ovella isä ilmoittaa, että xxx:n sadevaatteet jäivät vahingossa kotiin, huokaisen " ei se mitään, lainataan tyttäreni sadevaatteita". Ja lapsi puurolle.

Heti perään tulee 3. lapsi. On nukkunut huonosti ja syönyt huonosti. Kuumetta ei ole. Ovella aivastaa ja vihreä räkä roikkuu nenästä. Haen paperia ja pyyhin nenän. Lapsi puurolle. Ei syö mitään, on tukkoisen ja hengästyneen oloinen.

Odottelen 4. lasta jonka piti tulla 7.45. Klo on nyt 8. Puuro odottaa lautasella. Äiti soittaa klo 8.10. Myöhästyvät, unohti ilmoittaa että xxx:llä on neuvola aamulla. Kippaan puuron roskiin...

Klo 9 olen saanut aamutoimet hoidettua ja lähdemme ulos. Neuvolasta palaaja saapuu klo 9.15 ja suunnistamme lähipuistoon. Siellä leikimme 1½ tuntia. Nuhainen lapsi ei jaksa. Itkee ja sanoo, että kurkkuun sattuu... Istutan hänet rattaisiin ja osakseni vihaisia katseita: "jaahas, taas pph istuttaa lapsia vain rattaissa". Kiellän ja komennan kahta lasta, jotka heittelevät toistensa päälle hiekkaa... Vettä alkaa satamaan.

Tullaan sisälle. Nuhainen lapsi on aivan kipeän oloinen. Mittaan kuumeen: 37.8. Soitto äidille - ei vastaa- soitto isälle - ei vastaa. Jätän vastaajaan viestin. Isä soittaa klo 12.15, ja odottelen kuumeisen kanssa sohvalla. Muut ovat jo sängyissään. Yhdelle piti lämmittää maitopullo vielä mukaan sänkyyn. Kuumeisen isä ei ehdi vielä, on kokouksessa, mutta voisinko please mitenkään pitää klo 13 asti? Pidänhän minä - toki. Isä tulee ja lapsi on nukahtanut syliini. Lapsi kannetaan autoon.

Yksi lapsista heräsi kuumeisen lapsen isän ovikellon soittoon, vaikka sanoin, että ei soittaisi. Alan siis seurustelemaan lapsen kanssa. Pian alkaa olla koko jengi jo hereillä ja klo 13.30.

Alan valmistelemaan välipalaa. Omat koululaiseni tulevat kotiin ja kyselen samalla kuulumisia ja läksyjä. Annan heillekin välipalaa.

Klo 15 taas pukemaan ja ulos. Toinen lapsi lähtee klo 15.30 ja kolmas klo 16.15. Neljäs lapsi on kanssani pihallamme ja tulee tekstiviesti: "sorry ollaan myöhässä, tullaan noin klo 17.15..." Jaahas, myöhässä siis puoli tuntia. Alan järkkäämään toista kyytiä koululaiselle, jonka pitää olla salibandyhallissa 17.30. Itse en sinne ehdi.

Klo 17.15 sisälle ja ruoanlaittoon. Ensin siivoan lelut, hiekan eteisestä, järkkään keittiön...

Klo 18 saan tekstiviestin: "xxx onkin huomenna pidemmän päivän, sopiihan".... Tottakai se sopii.....

Nyt olen ihan poikki ja menen nukkumaan. Huomenna on uusi päivä. Ensimmäinen tulee klo 5.30.... Jollei sitten satu ilmoittamaan poissaolosta klo 7.... Minähän herään kuitenkin klo 5 häntä odottamaan, joten olenhan hereillä jo klo 7 kun tiedon saan......

Tätä on pph:n arki "parhaimmillaan" :)
Kuulostaa niin tutulta...
Voimia kaikille hoitajille jotka painivat näiden tällaisten vanhempien kanssa!
Olemme heille itsestään selvyys, olemmehan aina kotona..
Hehän käyvät siellä hammaslääkärissä ja parturissa silloin kun lapset on hoidossa, mutta kun sinä kerrot että minun pitäisi mennä hammaslääkäriin , niin jo on naama mutrulla, että no eihän se nyt käy kun minun on mentävä töihin... siinä on nauru kaukana..
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ??:
toi kuulostaa ihan jokapäiväiseltä kotiäidin elä,ältä..jäi vaan kaikki kotityöt ym telemättä tos sun listassas.

Mullekin tuli mieleen. Koululaisten välipalat ym.

Kyllähän nyt kouluikäinen osaa laittaa välipalansa jo ite. Näin asiasta poiketen...

 

Yhteistyössä