Pahoinvoinnin helpottaminen rv 10:n aikana?

  • Viestiketjun aloittaja +
  • Ensimmäinen viesti
+
Onko normaalia, että pahoinvointi voi helpottaa todella paljon viikon 10 aikana? Viimeiset kolme viikkoa olen voinut todella pahoin (oksentanut tosin kolme kertaa vain), mutta syöminen on ollut hankalaa. Liharuokia olen välttänyt melkein 3 viikkoa, koska ajatuskin niistä yrjötti ja haju varsinkin. Nyt yhtäkiä pystyn syömään jo jotain liharuokia (en edelleenkään kaikkea), mutta kuitenkin jotain muutakin kuin vain salaattia ja hedelmiä.

Eli onko normaalia, että päivässä tapahtuu näin suuri muutos pahoinvoinnin suhteen.
 
Kyllä voi olla normaalia. Itselläni oli todella vahvaa pahoinvointia ja oksentelua viikoista 5 alkaen. Viikolla 7 helpottui olo hetkellisesti, että olo jopa tuntui normaalilta ja pelästyin että onko kaikki kunnossa. Vaadin aikaa jopa neuvolaan, että saan kuulla vauvan sydän äänet. No olihan kaikki siellä kunnossa, turhaa stressasin ja pahoinvointi sitten kyllä jatkui ihan reippaasti viikolle 12 asti. Nyt vasta alkaa vähän taas helpottaa ja olo normaali. Mulle ainakin lääkäri sanoi, että jos kuitenkin muut raskauden oireet säilyy eikä vuotoa ole tullut niin turha huolestua. Kaikki on yksilöllistä, toisilla helpottaa aikaisemmin huono olo ja toisilla myöhemmin. Toki tiedän itsekin tunteen, että pelottaa ja huolettaa kaikki, että onhan kaikki kunnossa ja sitä kuuntelee omaa kehoa super tarkasti. Ja tosiaan mullaki toi pahoinvoinnin helpotus alkuraskaudessa tapahtui päivässä, siksi säikähdinkin. Voisin sanoa, että sulla voi vielä paha olo tulla takaisin tai sitten sulla on käynyt hyvä tuuri ja voit alkaa nauttimaan raskaudesta :) Mutta tarinoitahan on monenlaisia, mutta en lähde nyt pelottelemaan millään keskenmenolla, koska sekin lisää vain huolta. Voithan asian tarkistaa lääkäriltäsi :)
 
Pahoinvointia oli ekalla raskauskolmanneksella (alkoi noin 6 viikolla...) ja jatkui koko alkuajan. Alkoi voimakkaasti oksennellen vuorokauden ja raskas väsymys. Sen jälkeen tasottui ja pahoinvointia/oksenteltua silloin tällöin. Töissä kävin normaalisti, aamulla halasin pönttöä - pesin hampaat - ja bussilla töihin. Illalla kotiin palatessa pönttöä halamaan ja lepoa sohvalle. Olikin ihanaa se raskauden keskivaihe kun väsymys ja pahoinvointi väistyivät! Tuli kyllä 6-7kk.lla takaisin, mutta lievempänä. Silloin tuli kyllä pusikoihinkin oksennettua. Itselläni "helpotti" lepo tarvittaessa, välillä raitis ilma, HENGITTÄMINEN nenän kautta sisään ja suun kautta ulos, mielikuvaharjoitukset (esimerkiksi bussissa jos huono olo yllätti), veden runsas juonti, välipalojen syönti, ja ylipäätänsä pitää syödä sitä, mikä maistuu. Itselläni neutraali paahtoleipä + voi korvasi muutamia aterioitakin, kun ei vaan ruoka maistunut. Smoothiet myös hyviä. Piimää kokeilin suosituksesta, mutta ei sopinut minulle. Pääasia, että saat jotain syötyä, vähän kerrallaan. Joillakin ei ole pahoinvointia ollenkaan, toisilla koko 9kk. Ehkä siis jotain siltä väliltä. Take it easy - eli ota rennosti! Kyllä se siitä! Itse huomasin eräänä päivänä herätessäni.. hei minulla ei ole huonoa oloa! Ja päivän jatkuttua ihmettelin, hei...edelleenkään ei huonoa oloa. Ja niin se yhtäkkiä katosi. Muutamana päivänä vähän pahoinvointia. Mutta sitten väistyi koko keskiraskauden ajaksi!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä