Pahimmat pettymykset mitä oot kohdannut!

KA
Tai mieluisimmat yllätykset. Mulle ainakin Barcelona ja Yhdysvallat ovat olleet aikamoisia pettymyksiä. Barcelona ehkä sen tähden, että niin moni on kehunut sitä niin paljon. Odotukset olivat siis tosi korkealla. Jenkeissä taas oli niin paljon kerjäläisiä ja kaupunginosia, joissa voi menettää henkensä, ettei sitä voi suositella. Rannat olivat yleensä hoitamattomia, epäsiistejä ja kaikenlaisia omituisia kieltoja maassa paljon. Yöllä ei ollut turvallista liikkua edes autolla.

Pietari yllätti taas toisella tapaa. Kaikesta pelottelusta huolimatta, emme törmänneet yöllä muihin kuin rakastuneisiin pareihin. Jäimme nimittän vahingossa avattujen siltojen taakse jumiin, silloin kyllä kävi vähän mielessä, että miten tästä selvitään. Tuosta on aikaa, joten Pietarikin on voinut "länsimaistua" ja rikollisuus lisääntyä. Espanjassa mut on rullattu 4 kertaa, Eestissä kaksi kertaa ja jenkeissä kerran. (Hotelli vei rahat ja lääkäri meinasi viedä koko omaisuuden)

Pietarista löytyy neuvostoaikainen kirja SankarMatkaajan Pietari.(ehkä uudistettu painos)(Sen voi
lainata kirjastosta) Siinä kirjoittaja kertoi, että hänen käyttämässään saunassa vaatteet jätettiin penkille, eikä kertakaan oltu viety mitään. Saarenmaalta olen kuullut, että autot pidetään siellä lukitsematta.(tai Kuressaare)
 
Vaikea sanoa. Ehkä Berliini, tosin uskon, että tähän osaltaan vaikutti harmaa, kolea, talvinen sää. Kesällä olisi varmaan paljon kauniimpi ja kivempi kaupunki. Mutta jotenkin ruman näköinen, DDR-ajan historia on tosi mielenkiintoista, mutta muuten Berliinistä ei oikein jäänyt sen kummempaa mieleen. Ostoksille jos haluan, menen mieluummin Lontooseen, jos haluan kauniimpia maisemia menen mieluummin Istanbuliin jne. Ihan kiva oli käydä, mutta en usko, että ihan heti lähden toiste. Hyvä puoli oli tosin edullinen hintataso Länsi-Euroopan maaksi.

Lontookin oli ihan kiva, muttei minusta kuitenkaan ihan "maineensa" veroinen. En tiedä sitten olenko jotenkin vaativa tai masentunut tai muuta, mutta tosi monesta paikasta tulee nykyään mieleen "tässäkö tämä oli", "No eipä ollut kummoinen". Johtuu ehkä siitä, että olen viime vuosien aikana matkustellut paljon Euroopassa ja jotenkin alkaa jo turtumaan, kun Euroopan maissa on kuitenkin aika samanlaista kuin Suomessakin, niin tuntuu "liian tavalliselta".
 
Liinu81
Missä päin Yhdysvaltoja olet käynyt KA? Minulla taas jäi erittäin hyvät muistot Kaliforniasta, mutta tokihan joka maasta löytyy niitä vähemmän kivoja paikkoja. Ja Jenkkilässähän tuota lääniä varsinkin riittää ja löytyy ihan kaikenlaista aluetta. Minä en aiemmin ollut lainkaan kiinnostunut sinne päin matkaamaan ja siksi iloinen yllätys olikin erityisen mieliinpainuva. Minulle ehdottomasti suurin pettymys on ollut Pariisi. Ruuhkaisuus ja erittäin huonosti käyttäytyvät kanssakulkijat (toiset turistit) jäivät päällimmäisinä mieleen.
 
KA
Länsi, Itä ja Florida,


Siellä missä oli torakoita. Valot päällä uskalsi nukkua. Kiertelin noissa paikoissa monissa kaupungeissa. Ja Castro district oli aika mieleenpainuva.. Vähän kuin Ruotsiin olisi mennyt...
 

Yhteistyössä