Paha mieli

[Rizi]

Edellisessä suhteessa miesystävä petti minua ja en sittemmin jatkanut suhdetta häneen. Tässä nykyisessä suhteessa minun oli vaikea aluksi luottaa uuteen rakkauteen, mutta annoin ajan mennä ja pääsinkin yli siitä.
Viime syksynä/alkutalvesta mieheni osti jonkin auton rämän kaverinsa kanssa ja rupesivat laittamaan sitä kuntoon. Ei siinä mitään, saahan harrastuksia olla, mutta silti minua harmitti. Tuntui että jäin toiseksi autolle. Mies laittoi sitä puolille öin kaverinsa kanssa ja minä sain olla yksin. Ja sitä autoahan laitettiin suunnilleen joka päivä.
Noh, onneksi he saivat sen sitten joulun jälkeen valmiiksi ja ajattelin että nyt sitä aikaa olisi minullekin. Jonkin aikaa oli näin.
Kuukausi sitten tämä mieheni kaveri menetti ajokorttinsa. Mieheni tottakai on sitten kuskannut kaveriaan töihin ja takasin. Välillä mies tulee kotiin myöhään illalla, syö ehkä ja menee nukkumaan. Minä taas näin hänet vilaukselta.
Ja viimeisen parin viikon aikana mieheni on kavereitaan nähnyt vähän useammin kuin yleensä. Saahan sitä, en minä kiellä, mutta kun haluaisin minäkin viettää hänen kanssaan aikaa. Tällä viikolla en ole oikeen nähnyt häntä kuin vilaukselta aamulla ja yöllä kun hän tulee kotiin. Viime yönkin hän nukkui sohvalla eikä minun vieressäni.
Koko viikon minua on masentanut ja olen oikeastaan itkenyt aina kotiin päästyäni.
Minusta tuntuu että hän on löytänyt paremman naisen itselleen eikä jaksa minua enää. Vai olenko vain nalkuttava mustasukkainen ämmä. Enkö anna miehelleni tarpeeksi vapautta mennä? En ole koskaan mieheltäni kieltänyt mitään kaveriporukka ryyppäjäisiä (näitä ei siis tapahdu usein)/muita tapaamisia. Enkä ole pakottanut kyläreissullekkan, kun hän ei oikein viihdy sukuloimassa.
Itsestäni tuntuu pahalta. En oikein tiedä olenko todellakin vain omistuksen haluinen, tottakai haluan että mies antaisi minulle aikaansa paljon, mutta en voi häneltä kieltää sosiaalista elämää kavereihinsa. Enkä haluakaan.
Puhunut en ole hänelle tunteistani, mutta on hän huomannu kun olen ollut allapäin ja on kysynyt asiasta. En ole jotenkin uskaltanut avautua hänelle, vaikka yritän rohkaista mieleni sen suhteen.
Onko miehillä välillä jokin vaihde elämässä että ei se oma akka kiinnostakaan niin paljoa vai uskallanko epäillä toisesta naisesta?

ps. anteeksi mahdolliset kirjoitus virheet.

 

[SuukkoSuulle]

Tuskin miehesi voi huomata asiaa kunnolla jos et tunteistasi kerro. Kannattaa puhua asiasta, jospa se siitä sitä myötä selviäisi :hug:

 

[Rizi]

No, eipä ukko käynyt kuin kääntymässä kotona syömässä ja paineli taas menemään. Olin jo miettinyt mitä sanoisin ja rohkaisin mielenikin, mutta se tilaisuus sitten meni. Kellokin on kohta kaksitoista ja on vieläkin riennoillaan. Alkaa taas mietittyttää että uskallankohan ottaa asiat puheeksi. Ainakin nyt valvon niin kauan kuin ukko kotiin viitsii tulla ja katson millä mielellä olen. Harmittaa vain taas niin paljon.

 

[SuukkoSuulle]

Mites meni, saitko eilen puhuttua asiasta? Toivottavasti viimeistään tänään voisit jutella. Ei tuokaan hääviä ole, ettei käy kotona kuin kääntymässä. Mutta voisitko jutella esim. heti kun mies tulee? Eli vaikka siis tulisikin vain syömään niin aloittaisit juttelun sanomalla, että teidän pitäis keskustella.

 

[Ansis]

Onko teillä lapsia? Siis tarkoitan, että pääsetkö lähtemään itse "milloin vaan on tarvis" pois kotoa? Ehdotan (jos mahdollista), että rupeat itse menemään...Harrastuksiin ja kavereidesi kanssa ulos ja ostoksille tms. Älä soittele miehesi perään tai kysele milloin hän kotiutuu...Luulen, että se voisi auttaa. Itse tein näin ex:n kanssa ja auttoi! Mies oli silloin se joka ihmetteli, et mitä nyt on tapahtunut ja odotteli kiltisti kotona, koska emäntä tulee kotiin Ero tuli sitten kyllä ihan muista syistä, kuin kummankaan menemisistä.

 

[Inksu81]

Meillä oli alkuaikoina just tollasta kun kuvailit... Ja on se noiden autojen kanssa välillä edelleen... Sen vaan kokemuksen pohjalta sanon, et ne miehet jotka on autoharrastajia, tuskin lopettavat sitä ikinä. Vaan nyt kun on lapsia ja elämä ns. vakiintunut, niin on se helpottanutkin. Ja toisaalta, me puhuttiin toi asia läpi yhessä vaiheessa, ja sillon miehen piti pistää asiat tärkeysjärjestykseen. Ja jouduin minäkin kompromisseja tekemään.
Me käytiin aika vakavat keskustelut noiden edellämainittujen asioiden tiimoilta... mä kysyin mieheltä sillon, et meinaako se elää kavereidensa ja autojen kanssa loppuelämänsä..ottaen huomioon että miehen ystävillä oli jo tuolloin perhe ja lapset. Ei vissiin mies halunnu jäädä yksikseen kun edelleen yhdessä ollaan