Paha mieli omista vanhemmista

Voi että tää on tympeetä.. Eilen taas mun vanhemmat kävi ja koko perheelle jäi huono mieli. Ne on jotenkin semmoisia, että osaavat aina pahoittaa toisten mielen. Eivät varmaan tee tahallaan, mutta ovat vain semmoisia, että puhuvat mitä sattuu. Mun isä on aina ollut semmoinen ärähtelijä ja komentelee meidän lapsia ihan liikaa ja tästähän lapset on ihan ihmeissään, kun pappa kieltää sellaisia asioita, joita me vanhemmat ei kielletä. Esim. pappa ei antais ottaa lisää kurkkua jos leipää ei ole syöty, no me annetaan, koska sehän on terveellistä ja paljon muuta vastaavaa. Joka ikinen kerta korjataan, että kyllä X voi ottaa lisää jne.
Mä oon ollut koko aikuisikäni ylipainoinen, josta vanhempani jaksavat huomautella kerta toisensa jälkeen. Eilenkin kun äitini kanssa tehtiin suursiivousta remontin jäljiltä meillä, niin sanoin, että menen konttaamaan lattialistat puhtaaksi, niin tähän äitini "joo, rehkippä oikein, niin tulee sullekin kuntoilua samalla"... Ja jaksaa aina sanoa, että "minäpä syön tuon viimeisen pullan, ettei jää tää sulle syötäväksi"...
Meidän tyttö (3,5v) on aina ollut hirmu hoikka ja kun syö oikein hyvin, masu alkaa pullottaan. Eilen pappa tokas tytölle, että "etkö jaksa kerätä legoja kun on maha nuin kasvanut"... V***U että mulla kiehui kun mieheni kertoi tuon illalla. Itse en sitä silloin kuullut.
Mut on vissiin kasvatettu niin, että vanhemmat on kuninkaita, kun en oikein osaa sanoa niille vastaan. Joskus ärähdän äidilleni, että lakkaa huolehtimasta mun isosta mahasta, että itsehän minä sen kannan, johon vain naurahtaa hämillään, että "nooo, enhän minä pahalla tarkoita"... Kyllä se alkaa näin 10 vuotta kuunneltua jo kuulostaan aika pahalta. Mun isä on sellainen, ettei sille kukaan osaa sanoa vastaan, tai moittia sitä jostain, se on niin vahva luonne ja suuttuu helposti. Pakkohan tästä on sanoa, ettei me haluta mitään anorektikkotyttöä sen vuoksi, että pappa jo alle neljävuotiaana alkoi huolehtimaan pullottavasta mahasta...
Kiitos jos jaksoit lukea loppuun. Tukea asian kanssa taisteluun kaipaisin.

 

:hug: :hug: :hug:

 

Kuulostaa niiin tutulta. Vasta nyt melkein kolmekymppisenä olen oppinut sanomaan vastaan vanhemmilleni, mutta silti he vaikuttavat kaikkeen vieläkin. Eivät tosiaan pahaa tarkoita, mutta ajattelemattomia sammakoita pääsee suusta heiltä aina. Oikeastaan suvun naispuoliset ovat pahimpia.

 

eipä tuo kovin pahalta kuulosta, yrittäppäs vähän vahvistua tuosta herkkyydestäs

 

Juup, googletappa narsistien uhrien tuki... Siellä meitä narsistien lapsia on enemmänkin ja löytyy monta samanlaista tarinaa.

 

Kenenkään ei pitäisi olla pahalla mielellä omista vanhemmistaan. Mutta ymmärrän kyllä miksi olet, olisin minäkin. Ainakin luultavasti osaat olla itse laittamatta vahinkoa eteenpäin, eli jotain positiivista löytyy tästäkin kaikesta mielipahasta ja harmista huolimatta Aurinkoa päivään!

 

jos yhtään lohduta niin emmäkään osaa sanoa vastaan mun omille vanhemmille. onneks nähään harvoin ja ne ei ihan noin pahoja oo päästelemään sammakoita suustaan.

en nyt oiekin osaa auttaa. vaikka onkin vaikeeta niin ei kai muu auta ku ottaa asiat esille niitten kaa. tai sitten ottaa kaiken vastaan. :hug: :hug: :hug:

 

Mulla on myös "vahvaluonteinen" isä, jolle en osaa oikein sanoa vastaan. Jostain syystä kuitenkin mitä lapseeni tulee, puolustan häntä vaikka kuinka kovin sanakääntein. Jos mun isä sanois mun 4-vuotiaalle noin, soittaisin perään ja sanoisin että ANNA olla viimeinen kerta kun kommentoit minun tyttöni kroppaa negatiiviseen sävyyn. Ihan kauheaa, miesten tulis mun mielestä puhua pienten tyttöjen ulkonäöstä vain positiiviseen sävyyn.

:hug:

 

mulla on vähän samanlainen tilanne, tai isä ei puutu mihinkään mut äiti kyllä. saan myös kuulla ylipainostani ja sit taas mulle sanotaan et oon liian tiukka piponen lasten kanssa. mut mun toisella lapsella on aika paha adhd ja sen takia pitää olla aika selkeet säännöt ja niistä on pidettävä lomallakin kiinni. koska jos lomalla mennään rennommin niin pojan keskittymimnen asiaan kun asiaan loppuu kokonaan ja sit se on vaan sellasta häsellystä ihan koko ajan, eikä se poika siitä itekkään nauti. mut ylipäätänsä tein mä mitä tahansa niin koskaan se ei oo oikeen tehty ja vaikka oon äidilleni sanonnu ettei tarvi meiän elämään puuttua niin ei siitä oo mitään hyötyä ollu. vähän aikaa mökötetään ja sit taas tullaan neuvomaan :/ et kyllä täs on saanu pinnaansa venyttää, ymmärrän oikeen hyvin miltä susta tuntuu. :hug:

 

Tuosta oli juttua jossain lehdessä taannoin.
Että pahinta on nuo läheisten vitsinä ja huumorilla sanotut asiat.Ja perään että älä nyt suutu jne.

 

Uskon, että sinua satuttaa tuollaiset kommentit. Onhan se niin, että loppupeleissä jokainen kaipaa omilta vanhemmiltaan hyväksyntää, olisi minkä ikäinen tahansa. Eniten satuttaa se, kun kaikkein lähimmät ( vaikkei ne aina läheisiltä tuntuisikaan) arvostelee ja kritisoi. Kannattaa sanoa suoraan miten asiasta ajattelet, koska kunhan lapsesi kasvaa he alkavat huomata sen kireyden mikä sinun ja vanhempiesi välillä tämän asian johdosta vallitsee.. Tsemppiä, ja jokainen on erilainen sen suhteen mistä loukkaantuu, ja sinulla on siihen täysi oikeus.

 

Meillä on isän kans samanlaista. Just toi et sillä on niin vahva luonne ja lapsuudessa se oli The Auktoriteetti. Varsinkin nyt vielä kun isä on sairas, niin tuntuu, että ei yhtään viitsi edes yrittää sanoa vastaan.

Muoks: onneks asutaan niin kaukana ettei nähdä kuin kahdesti vuodessa. :ashamed:

 

eipä tuo kovin pahalta kuulosta, yrittäppäs vähän vahvistua tuosta herkkyydestäs

Yritäpäs sinä opetella oikeinkirjoitusta, ennen kuin tulet huutelemaan.

 

Sanon vaan noista ns. vahvaluonteisesta ihmisistä... Oikeastihan ne ovat niitä, jotka ovat todella kipeästi itse kaivanneet hyväksyntää ja jääneet sitä vaille. Sitten pitää päteä olemalla kauhea päällepäsmäri. Surullista, mutta ei se tee sitä oikeaksi.

 

Eivät nuo vanhemmat nyt kyllä mielestäni narsisteilta kuulostaneet, ei se narsismikaan ihan kaikkeen ole vastaus. Kivoja niiden kommentit eivät kuitenkaan olleet.

Tiedän mistä sinä puhut, appivanhempani ovat tuollaisia, toisaalta tosi kivoja ja reiluja, mutta taas hetkittäin, argh niin raivostuttavia... Miehelläni on vähän vastaava asenne vanhempiinsa kuin sinulla omiisi, ei kauheasti ole aiemmin viitsinyt vastaan sanoa. Mutta siis viimeaikoina on tämäkin muuttunut, nykyään sanoo kyllä takaisin omille vanhemmilleen, alkuun olikin suhteet ihan solmussa niihin, mutta nyt oikeastaan menee paremmin kuin koskaan. Veikkaisin kuitenkin, että hyvät ja lämpimät eivät välit kuitenkaan koskaan ole.

 

eipä tuo kovin pahalta kuulosta, yrittäppäs vähän vahvistua tuosta herkkyydestäs

samaa mieltä. ja ole tyytyväinen ku äitis tulee teille vielä siivoaanki!

 

Minäkin olen nyt vasta oppinut sanomaan niin äitilleni kuin mummolleni vastaan,ja sillai että se tuntuu
Tuo syömis juttu oli aivan kuin minun mummoni suusta
'ettehän tarvitse muuta kuin kahvit,tai voin minä miehellesi ja lapsillesi tarjota pullatkin mutta sinulla on jo tuota pullaa ihan tarpeeksi vyötärölläsi,oletko koskaan ajatellut laihduttaa'
Joo,juuri sain 20kg tippumaan joten kiitos vaan taas kannustuksesta

Eikä paljon lämmittänyt sydäntä 18vuotis syndeillä saada mummoltani 56 sukkahousut lahjaksi,kun ei kuulemma isompia ollut liikkeessä suoraan myydä ja ne olisi pitänyt muistaa aikasemmin jo tilata,varmaan nämäkin on sinulle pienet

Niin,minullehan mahtuikin tuolloin ihan heittämällä semmoinen koko kuin 40 vaatteissa
ja tästäkös taas mummoni suuttui
ja minä en osaa kuin vittuilla takaisin

No onneksi nykyään sanon aika napakasti takaisin ja sekös meidän välejä nyt hiertäääkin,minusta on kuulemma tullut itsekäs niin en enään anna kaiken paskan tulla minun niskaani vaan osaan antaa sen takasinkin samalla mitalla ja heti ollaan muka epäystävällisiä
Nyt harkitsenkin kun mummoni 70v täyttää josko ostasinkin sille peilin

 

Kylläpä kuullostaa tutulta tekstiltä. siksi siis olenkin iloinen ja hyvilläni että näemme vain ehkä 2 kertaa vuodessa.

 

Mulla kans vanhemmat narisevat kokoajan jostakin, paitsi että heille ei saa sanoa mitään vastaan, tyyliin juuri noin että "vanhempi pitää kunnioittaa". Kunnioituksen pitäisi olla molemminpuolista

 

eipä tuo kovin pahalta kuulosta, yrittäppäs vähän vahvistua tuosta herkkyydestäs

Kyllä toi nyt aika pahalta kuulostaa jos pienelle lapselle aletaan huomauttamaan painosta. ääliömeininkiä. :/

 

Itse kyllä sanon suoraan, se kannattaa! ihmisiä ei pidä "kunnioittaa" pelkästään vanhuuden takia.
Jokaisella on oikeus mielipiteeseen.

 

Nyt harkitsenkin kun mummoni 70v täyttää josko ostasinkin sille peilin

:spruce_up:

 

Minäkin olen nyt vasta oppinut sanomaan niin äitilleni kuin mummolleni vastaan,ja sillai että se tuntuu
Tuo syömis juttu oli aivan kuin minun mummoni suusta
'ettehän tarvitse muuta kuin kahvit,tai voin minä miehellesi ja lapsillesi tarjota pullatkin mutta sinulla on jo tuota pullaa ihan tarpeeksi vyötärölläsi,oletko koskaan ajatellut laihduttaa'
Joo,juuri sain 20kg tippumaan joten kiitos vaan taas kannustuksesta

Eikä paljon lämmittänyt sydäntä 18vuotis syndeillä saada mummoltani 56 sukkahousut lahjaksi,kun ei kuulemma isompia ollut liikkeessä suoraan myydä ja ne olisi pitänyt muistaa aikasemmin jo tilata,varmaan nämäkin on sinulle pienet

Niin,minullehan mahtuikin tuolloin ihan heittämällä semmoinen koko kuin 40 vaatteissa
ja tästäkös taas mummoni suuttui
ja minä en osaa kuin vittuilla takaisin

No onneksi nykyään sanon aika napakasti takaisin ja sekös meidän välejä nyt hiertäääkin,minusta on kuulemma tullut itsekäs niin en enään anna kaiken paskan tulla minun niskaani vaan osaan antaa sen takasinkin samalla mitalla ja heti ollaan muka epäystävällisiä
Nyt harkitsenkin kun mummoni 70v täyttää josko ostasinkin sille peilin

Tästä tuli väkisin mieleen oma mummoni, joka ollessani noin 15v keksi että olen lihava, että pitää hankkia sellainen korsetti tai tukiliivi tms että saisin vyötärön näkyviin. Nooh, ostihan se sellaisen mummomallin ja väkisin sitä sovitteli ylleni. Suutuin niin älyttömästi, että lähdin ovet paukkuen enkä käynyt mummoa katsomassa päälle vuoteen. Lopulta kun olin sen runsaan vuoden jälkeen hieman leppynyt tai oli jostain syystä ihan pakko käydä niin menin taas ja mitä tekee mummo: "viimeeksi sää suutuit niin kovasti, mutta tässä ois nyt tää liivi kuitenkin! ois se hyvä ees vähän yrittää sunkin".

Lopputuloksena en käynyt luonaan kahteen vuoteen käymässä. Niin ja missä mummo asui lapsuuteni? Naapurissani.

 

Suosittelisin ottamaan pientä välimatkaa moisiin sukulaisiin, jos ei kerran hyvällä ala käytös paranemaan. Ihan uskomatonta, en ikinä edes omilta vanhemmiltani hyväksyisi tuommoista puhetta. Meillä on onneksi sen verran hyvät välit, että pystyn sanomaan suoraan jos jokin alkaa hiertää. Eilen sai isäni saarnan jo siitä, että meni kiroilemaan lapseni kuullen.

 

Onpa kiva kuulla, etten ole ainoa, joka tällaisista vanhemmista "kärsii".... valitettavasti. Mun vanhemmat käy meillä tosi usein, varmaan kerran viikossa keskimäärin, joten kai mun täytyy jotenkin kovettaa itseni ja opetella sanomaan noista asioista niille... Ainakin tuollaisista, jotka kohdistuu mun lapsiin, on pystyttävä mun sanomaan, sitä en voi hyväksyä!
Mä oon vaan itekkin niin herkkä ja huomaavainen, etten viittis sanoa, jos niille tulee huono miele. Mutta: mulle ja perheellenihän tulee koko ajan paha mieli, eikä vanhempani aattele sitä yhtään! :headwall:
Tsemppiä teillle jotka kamppailette samanlaisten asioiden kanssa!