Voi että tää on tympeetä.. Eilen taas mun vanhemmat kävi ja koko perheelle jäi huono mieli. Ne on jotenkin semmoisia, että osaavat aina pahoittaa toisten mielen. Eivät varmaan tee tahallaan, mutta ovat vain semmoisia, että puhuvat mitä sattuu. Mun isä on aina ollut semmoinen ärähtelijä ja komentelee meidän lapsia ihan liikaa ja tästähän lapset on ihan ihmeissään, kun pappa kieltää sellaisia asioita, joita me vanhemmat ei kielletä. Esim. pappa ei antais ottaa lisää kurkkua jos leipää ei ole syöty, no me annetaan, koska sehän on terveellistä ja paljon muuta vastaavaa. Joka ikinen kerta korjataan, että kyllä X voi ottaa lisää jne.
Mä oon ollut koko aikuisikäni ylipainoinen, josta vanhempani jaksavat huomautella kerta toisensa jälkeen. Eilenkin kun äitini kanssa tehtiin suursiivousta remontin jäljiltä meillä, niin sanoin, että menen konttaamaan lattialistat puhtaaksi, niin tähän äitini "joo, rehkippä oikein, niin tulee sullekin kuntoilua samalla"... Ja jaksaa aina sanoa, että "minäpä syön tuon viimeisen pullan, ettei jää tää sulle syötäväksi"...
Meidän tyttö (3,5v) on aina ollut hirmu hoikka ja kun syö oikein hyvin, masu alkaa pullottaan. Eilen pappa tokas tytölle, että "etkö jaksa kerätä legoja kun on maha nuin kasvanut"... V***U että mulla kiehui kun mieheni kertoi tuon illalla. Itse en sitä silloin kuullut.
Mut on vissiin kasvatettu niin, että vanhemmat on kuninkaita, kun en oikein osaa sanoa niille vastaan. Joskus ärähdän äidilleni, että lakkaa huolehtimasta mun isosta mahasta, että itsehän minä sen kannan, johon vain naurahtaa hämillään, että "nooo, enhän minä pahalla tarkoita"... Kyllä se alkaa näin 10 vuotta kuunneltua jo kuulostaan aika pahalta. Mun isä on sellainen, ettei sille kukaan osaa sanoa vastaan, tai moittia sitä jostain, se on niin vahva luonne ja suuttuu helposti. Pakkohan tästä on sanoa, ettei me haluta mitään anorektikkotyttöä sen vuoksi, että pappa jo alle neljävuotiaana alkoi huolehtimaan pullottavasta mahasta...
Kiitos jos jaksoit lukea loppuun. Tukea asian kanssa taisteluun kaipaisin.
Mä oon ollut koko aikuisikäni ylipainoinen, josta vanhempani jaksavat huomautella kerta toisensa jälkeen. Eilenkin kun äitini kanssa tehtiin suursiivousta remontin jäljiltä meillä, niin sanoin, että menen konttaamaan lattialistat puhtaaksi, niin tähän äitini "joo, rehkippä oikein, niin tulee sullekin kuntoilua samalla"... Ja jaksaa aina sanoa, että "minäpä syön tuon viimeisen pullan, ettei jää tää sulle syötäväksi"...
Meidän tyttö (3,5v) on aina ollut hirmu hoikka ja kun syö oikein hyvin, masu alkaa pullottaan. Eilen pappa tokas tytölle, että "etkö jaksa kerätä legoja kun on maha nuin kasvanut"... V***U että mulla kiehui kun mieheni kertoi tuon illalla. Itse en sitä silloin kuullut.
Mut on vissiin kasvatettu niin, että vanhemmat on kuninkaita, kun en oikein osaa sanoa niille vastaan. Joskus ärähdän äidilleni, että lakkaa huolehtimasta mun isosta mahasta, että itsehän minä sen kannan, johon vain naurahtaa hämillään, että "nooo, enhän minä pahalla tarkoita"... Kyllä se alkaa näin 10 vuotta kuunneltua jo kuulostaan aika pahalta. Mun isä on sellainen, ettei sille kukaan osaa sanoa vastaan, tai moittia sitä jostain, se on niin vahva luonne ja suuttuu helposti. Pakkohan tästä on sanoa, ettei me haluta mitään anorektikkotyttöä sen vuoksi, että pappa jo alle neljävuotiaana alkoi huolehtimaan pullottavasta mahasta...
Kiitos jos jaksoit lukea loppuun. Tukea asian kanssa taisteluun kaipaisin.