Paha mieli lapsen puolesta - sydän särkyy. Olen p*ska äiti!

[väsynytäiti]

Kuopukseni on kesällä 7v täyttävä ihana poika. Menee siis kouluun syksyllä. Hän on aina ollut sellainen haaveilija ja touhottaja, jolle asiat pitää sanoa moneen kertaan eivätkä ne silti välttämättä toteudu. Jotenkin hänen on vaikea keskittyä asioihin ja ne jäävät siksi tekemättä.

Sählyharrastus jäi sen vuoksi, ettei hän jaksanut keskittyä kuin n 10min peliin ja sitten vain haahuili kentällä loput 50min ajan.

Nyt hän aloitti kuukausi sitten kauan haaveilemansa jalkapalloharrastuksen. Harjoituksissa valmentajien ollessa siinä lähellä läsnä, kaikki menee ihan ok ja hän pärjää ihan hyvin eikä juuri erotu porukasta. Nyt eilen oli sitten eka "turnaus" ja kolme peliä. Samaan aikaan on monen samanikäisen pelit täällä Espoossa, vierekkäin on monta pelikenttää. Eli hälyä ja liikettä siis riittää Poika jaksoi ekassa pelissa olla mukana sellaisen 10 min taas. Sitten hän painui omiin ajatuksiinsa ja huomio meni ympäristöön. Toisessa pelissä hän pääasiassa vain seisoskeli ja katseli muualla olevia tapahtumia eikä ollut laisinkaan mukana pelissa. Kolmannessa valmentaja ei edes antanut tämän "haahuilun" vuoksi pelata kuin n 2min ajan ja otti sitten pois kentältä.

Jotenkin itse petyin aivan valtavasti...en poikaan, vaan kaikkeen. Omaan turhautumiseeni, joka taas puski pintaan voimalla. Taas tätä...kohta ei jalkapalloharrastuskaan onnistu, koska hän ei pysty pelaamaan. Olin pojalle illan ajan melkein puhumaton, koska en kyennyt vaan jotenkin kohtaamaan häntä. Pojan mentyä nukkumaan pettymykseni purkautui itkuna ja vieläkin on paha mieli.

En tajua, mikä poikaani vaivaa. Miksi hän ei pysty, vaikka haluaisikin? Eskassa tulee hyvää palautetta ja eskanope sanoo pojan menevän hyvin ryhmässä (15 14 lasta) mukana, tekevän tehtävänsä hyvin ja huolehtivansa asiansa hyvin. Kotona hän on sitten sellainen samanlainen kuin noissa harrastuksissakin. Olen neuvoton. Psykologilla käytiin kerran ja psykologin mielestä pojassa ei ole mitään vikaa. Ehkä sitten ei ole, parempihan se on niin.

Kuitenkin suhtauduin illan ajan poikaan tosi ikävästi. Jälkeenpäin ajatellen poika varmasti koki ja huomasi taas itsekin, ettei pärjää kuin toiset pojat peleissä ja kokee siitä huonommuutta. Ja koki, että minäkin jotenkin hyljeksin sen vuoksi. Olen ääliö, koska en kyennyt pääsemään omasta turhautumisestani yli, halaamaan ja juttelemaan illalla. Aamulla pyysin kyllä anteeksi ja halasin, mutta enempää emme ennen eskaa ehtineet juttelemaan eilisillasta. Jäi tosi paha mieli, mutta pojalle varmasti vielä pahempi ja taas kolaus hänen itsetunnolleen.

 

[astrolabe]

Pojalla on luultavasti inattentiivinen versio ADHD:sta.

 

["miksi"]

Ehkä joukkuepelit eivät luonnistu ihan kaikilta ihan samalla tavalla? Ei kai siinä poitsussa tarvitse mitään "vikaa" olla, vaikka ei jaksaisikaan sen pallon perässä juosta täyttä aikaa?

 

[....]

Kävisikö joku muu harrastus kuin joukkuepeli. Mites esim. joku taide tai musiikkiharrastus?

 

[-]

7- vuotias poika... ja sinä olet pettynyt, kun se ei jaksa innostua pallosta koko aikaa... come oooooon!!!!

 

["tiina"]

Pojalla on luultavasti inattentiivinen versio ADHD:sta.

Tämä minullakin tuli mieleen.

 

[Näin]

Miksi pojan pitää sitten harrastaa sählyä tai fudista, jos ne eivät onnistu? Ei kaikki harrastukset sovi kaikille.
Itse otin pois poikani jalkapallokoulusta, kun ei jaksanut nelivuotiaana keskittyä vaadittua aikaa. Nyt ekaluokkalaisena jaksaisi, mutta fudis ei kiinnosta. Ja hyvä niin, maailmassa on paljon muitakin asioita joita harrastaa.

 

[dga]

kuulostaa osin samalta ku oma 10v tyttö. En ole osannut ajatella et olisi mitään ns. häiriötä mutta tosiaan alottaa jonkun asian hyvin innolla kunnes kohta unohtuu joko varmaan omiin ajatuksiinsa tai muuten vaan haahuilemaan omia juttujaan. Pienempänä oli ylivilkkausoireita ja tic-oireita välillä mutta ovat aina menneet ohi eikä ole asiaa sen kummemmin tutkittu. Joskus nuista olen muistaakseni neuvolassa sanonut mutta muistelen että sanoivat että on aika yleistä ja jos ei normaali elämään liikaa vaikuta niin ei kannata niihin enempäänsä kiinnittää huomiota.

 

["Liisi"]

Meilläkin eskariikäinen poika on sellainen, että ajatuksen tasolla haluaa pelata jalkapalloa, jääkiekkoa tms., sitä mitä muutkin ikäisensä pojat haluaa ja puhuu. Todellisuudessa hän ei sitten olekaan niin kovin kiinnostunut kun pääsee kokeilemaan ja tekemään. Enemmän jaksaa puuhailla omia juttujaan, selailla sarjakuvia, tutkia ötököitä, rakennella majoja jne. Että ehkä toisenlaiset harrastukset voisivat sopia ap teidänkin pojalle.

 

["aapee"]

Miksi pojan pitää sitten harrastaa sählyä tai fudista, jos ne eivät onnistu? Ei kaikki harrastukset sovi kaikille.
Itse otin pois poikani jalkapallokoulusta, kun ei jaksanut nelivuotiaana keskittyä vaadittua aikaa. Nyt ekaluokkalaisena jaksaisi, mutta fudis ei kiinnosta. Ja hyvä niin, maailmassa on paljon muitakin asioita joita harrastaa.

Koska itse haluaa harrastaa ja on innostunut niistä. Kotona pelaa jatkuvasti jalkapalloa.

Pianonsoitosta hän innostui vuosi sitten, mutta ei jaksanut keskittyä opetukseen vaan pyöri pianotuolilla omissa aatoksissaan sen 15min opetuksen ajan, joten se lopetettiin silloin.

 

["Liisi"]

[QUOTE="aapee";28473858]Koska itse haluaa harrastaa ja on innostunut niistä. Kotona pelaa jatkuvasti jalkapalloa.

Pianonsoitosta hän innostui vuosi sitten, mutta ei jaksanut keskittyä opetukseen vaan pyöri pianotuolilla omissa aatoksissaan sen 15min opetuksen ajan, joten se lopetettiin silloin.[/QUOTE]

Teillä on aika paljon jo kokeiltu harrastuksia ottaen huomioon, että lapsi on vasta 7v. Ja kaikki harrastukset tuollaisia, jotkja vaativat todella keskittymistä tai joukkuepelaamista. Onhan se kuitenkin ihan eri asia potkia kotona palloa kuin pelata joukkueessa. Kotona se on rentoa ja mukavaa, joukkueessa pitää päteä, ottaa toiset huomioon, se on kaikinpuolin tavoitteellisempaa ja kenties stressaavampaakin. Jos kotona pallottelu on kivaa, niin voihan sitä sitten tehdä kotona. Jos haluaa nimenomaan edetä lajissa, niin sitten joukkueeseen. Kaikille se ei sovi, eikä tarvitsekaan.

Mitäs jos kokeilisitte jotain lasten temppujumppaa tms., jossa saa liikkua, mutta vaihtelevasti. Ehkä mielenkiintokin pysyy yllä, kun joka kerralla on vähän eri juttuja, eikä samalla tavalla tule paineita suoriutua kuin joukkueessa.

 

["aapee"]

[QUOTE="Liisi";28473894]Teillä on aika paljon jo kokeiltu harrastuksia ottaen huomioon, että lapsi on vasta 7v. Ja kaikki harrastukset tuollaisia, jotkja vaativat todella keskittymistä tai joukkuepelaamista. Onhan se kuitenkin ihan eri asia potkia kotona palloa kuin pelata joukkueessa. Kotona se on rentoa ja mukavaa, joukkueessa pitää päteä, ottaa toiset huomioon, se on kaikinpuolin tavoitteellisempaa ja kenties stressaavampaakin. Jos kotona pallottelu on kivaa, niin voihan sitä sitten tehdä kotona. Jos haluaa nimenomaan edetä lajissa, niin sitten joukkueeseen. Kaikille se ei sovi, eikä tarvitsekaan.

Mitäs jos kokeilisitte jotain lasten temppujumppaa tms., jossa saa liikkua, mutta vaihtelevasti. Ehkä mielenkiintokin pysyy yllä, kun joka kerralla on vähän eri juttuja, eikä samalla tavalla tule paineita suoriutua kuin joukkueessa.[/QUOTE]

Onko siis paljon, jos vuosi sitten kokeili pianonsoittoa ja nyt keväällä aloitti sählyn ja jalkapallon? Temppujumpat eivät kiinnosta häntä, sellaisiin en saa häntä raahattua. Jalkapalloharkkoihin hän menee innoissaan ja siellä harjoituksissa on mukana mielellään kyllä.

 

["been there"]

[QUOTE="tiina";28473822]Tämä minullakin tuli mieleen.[/QUOTE]

Täällä yksi ADD, joka lapsena harrasti kaikki maailman joukkuelajit läpi, muttei pärjännyt niistä missään, koska ei jaksanut kuunnella sääntöjä tai ei niitä tajunnut eikä jaksanut seurata peliä, vaikka kentällä olikin. Muuten kyllä aina olen ollut urheilullinen, mutta yksilölajit ovat mun juttu.

Omalla lapsella kuuloyliherkkyys (joka kyllä mullakin on) haittaa huomattavasti ryhmätilanteissa, esim. jumpassa ja menee jumiin/ahdistuu.

 

["been there"]

[QUOTE="been there";28473914]Täällä yksi ADD, joka lapsena harrasti kaikki maailman joukkuelajit läpi, muttei pärjännyt niistä missään, koska ei jaksanut kuunnella sääntöjä tai ei niitä tajunnut eikä jaksanut seurata peliä, vaikka kentällä olikin. Muuten kyllä aina olen ollut urheilullinen, mutta yksilölajit ovat mun juttu.

Omalla lapsella kuuloyliherkkyys (joka kyllä mullakin on) haittaa huomattavasti ryhmätilanteissa, esim. jumpassa ja menee jumiin/ahdistuu.[/QUOTE]

Ai niin, se piti vielä sanoa, että mä en tilanteesta kauheesti kärsinyt (joukkue ehkä enemmän ), pelasin vaan omalla tavallani. Tajusin kyllä sitten lopettaa oma-aloitteisesti.

 

[astrolabe]

Tässä ei nyt nähdä metsää puilta. Harrastusten lipuminen ohi suun on ikävää, mutta pojan oireilla on paljon kauaskantoisempia vaikutuksia, johon tulisi mielestäni puuttua. Koulunkäynti yms. voi kärsiä, jos katoaa päiväunelmiin, ei pysty seuraamaan ja kuuntelemaan ohjeita, keskittyminen herpaantuu herkästi jne. Jos se on neurologinen vaiva, niin siihen luultavasti on keinoja vaikuttaa.

 

["Kifa"]

Hei nyt oikeasti. Kyseessä on ihan pieni lapsi ja elämän eka turnaus. Jännä tilanne, paljon tapahtuu ympärillä, hermostuttaakin varmasti. Onko se nyt joku ihme että keskittyminen on vaikeaa. Ehkä lapsi oli väsynytkin jo, seitsemänvuotias on vielä niin pikkuinen ja kolme peliä on paljon. Jos nyt relaisit vähän ja samantien kaikki keskittymishäiriödiagnoosia tuputtavat.

 

["vieras"]

Poikasi on tosi pieni ja odotat häneltä siinä iässä aika lailla. Olkootkin, että kentällä juoksee saman ikäisiä koko pelin ajan, mutta mieleeni nousee kuva poikasi persoonasta miten hän tarvitsisi vieläkin vaativampaa harrastetta kuin jalkapallo. Koska poikasi ei tiedä muusta elämästä kuin mitä kaverit kertovat tai te katselette telkusta, jolloin moni muu hänelle soveltuvampi harraste jää ihan pimentoon.

Nyt kun tiedät millainen poikasi on, ettei hän jaksa toljottaa jotakin jalkapallopeliä kymmentä minsaa kauempaa ala etsimään muusta, runsaasta harrastetarjonnasta jotakin enemmän aktivoivaa. Siis mieti nyt itsekin, miten paljon jalkapallossa on olemista asemissa. Ammattilaispelaajat tekevät sen taidolla ja vuosien kokemuksessa kehot vireinä, mutta pieni lapsi vasta opettelee pelitaktiikkaa ja strategiaa, jolloin kaikki sujuu kuin hidastetussa filmissä eli itse pelaamista on hirmu vähän ja muu on sitten lasten säntäilyä ympäri kenttää. Poikasi on mielestäni aika fiksu, ettei sählää muiden mukana ja ikään kuin oivaltaa pelin tarkoituksen. Siis minusta olisi kammottavaa olla seitsemän vuotta ja sietää sitä hösäämistä, jossa ei oikeastaan tehdä muuta kuin kipitellä valmentajan ja vanhempien karjunnan säestyksellä sinen ja tänne.

Kun mietitte seuraavaa harrastetta puhu ensin aikuisten kesken vastaako se poikasi tarpeita ja kerrot, että poikasi tarvitsee aktivoivaa, toimeliasta ja oma-aloitteisuutta vaativaa. Silloin sinä et pety ja poikasi ei joudu vastaamaan sinun pettymyksen tunteista. Järkeä saa käyttää, Poikasi on tarkoitettu isommille areenoille

 

[ammattilainen]

Meillä on 7-v poika ihan luonteeltaan semmoinen haahuilija. Harrastaa mm. futista, jää välillä haaveilemaan. Jää haaveilemaan kotonakin, kun pitäisi tehdä jotain. Koulunkäynti kuitenkin sujuu, samoin läksyt yms. On vaan luonteeltaan semmoinen "haahuilija", haaveilija ja pohtija. Voisko olla kyse vaan siitä.

 

["Mirkku"]

nykyään kaikkeen olla joku "diagnoosi"? Voi hyvää päivää!!

Poika on vasta 7, kaikki menee esim. eskarissa hyvin. Ihan normaalia tuollainen, ympärillä paljon uusia asioita jne. Ei edes välttämättä ole kiinnostunut mistään joukkuelajista, siksi ei jaksa olla mukanakaan.

Aika paljon äitinä vaadit ja odotat lapseltasi. Haluaisitko hänestä tulevan uusi tähtiurheilija tai jotain? Eikö riitä, että lapsi itse nauttii tekemistään jutuista ja harrastamistaan lajeista?

 

["Kifa"]

Hyvä pointti tuokin että lasten pelaaminen on aikamoista koohotusta ja suurin osa ajasta vain säntäillään. Jos poika yrittää mielessään optimoida mitä hänen kannattaisi tehdä kentällä niin helposti käy niin ettei tee sitten paljon mitään koska muiden pelaamisessa ei yksinkertaisesti ole sellaista strategiaa ja suunnitelmallisuutta kuin mitä aikuisten pelissä. Eli silloin tarvitsisi päinvastoin ympärilleen taitavampia pelaajia.

 

[nedra]

Mun eskarilainen poika aloitti juuri toisen kauden ja vasta nyt huomaa että pelin idea alkaa muotoutumaan pojille, sama juttu oli tytön kanssa. Ensimmäisen vuoden peleissä oli siis sitä sähläystä yms huomattavasti enemmän. Silloin saatiin hyvät naurut kun neljästä kentällä olevasta kolme tutki kukkaa ja yksi yritti pitää vastustajia kurissa.

 

[nellien]

[QUOTE="tiina";28473822]Tämä minullakin tuli mieleen.[/QUOTE]

komppaan..eli siis puhutaan add

 

["Vieras"]

Mites ois uinti tai yleisurheilu? Jos joukkue pelit ei onnistu nii on aikapaljon sellasia mitä voi harrastaa soolona.

 

[kukapakuka]

Tulee jotenkin kamala olo. Ehkä pojalla ei ole mitään ongelmia vaan ajattelee vaan asioita eri tavalla kuin muut? Miksi sinulla on niin valtavat odotukset poikasi suhteen? Miksi hänen pitää olla niin kuin muut? Miksei hän saa vain olla ja kehittyä rauhassa siihen suuntaan kuin luontaisesti kehittyy. Ehkä se jalkapallo ei luonnistu tai hän tarvitsee vaan aikaa tottua pelaamiseen. Tai sitten jos hänellä on jokin häiriö, ei hän itsekään välttämättä ymmärrä mistä se johtuu. Tai entä jos hän reagoi siihen että sinä odotat asioita liikaa?

Ei lapset ole omien odotusten tai tavoitteiden välineitä.. näitä asioita itsekin joudun miettimään päivittäin. Lapset ovat ihan omia itsejään ja tarvitsevat aikaa kehittyä siihen suuntaan kuin kehittyvät.

 

[meillä]

kaksi poikaa jotka harrastavat samaa joukkueurheilua yhdessä. Tokaluokkalainen pärjää otteluissa loistavasti; pysyy koko ajan täysillä mukana ja osaa mennä tilanteisiin täysillä mukaan.

Eskari on vielä ihan tuuliviiri; välillä täysillä mukana, mutta välillä saattaa vaeltaa kädet taskussa kentällä ihan pihalla tilanteesta. Tällöin yleensä on vieras joukkue vastassa ja vaihdossa on jäänyt epäselväksi ketä pitäisi puolustaa. Näin vaikka on jo muutama ottelu takana. On myöskin vielä liian "kohtelias" menemään täysillä mukaan tilanteisiin; jää helposti isompien jalkoihin.

Pojilla fiksu valmentaja, kaikki saavat otteluissa yhtä paljon peliaikaa ja tuo eskarikaan ei ole tajunnut olevansa mitenkään huono vaikka keskittyminen ei vielä yllä tosipelaamiseen.

Kyseessä täysin normaali, fiksu, urheilullinen ja keskittymiskykyinen lapsi. Mutta se on vielä pieni vaikka kesällä täyttääkin 7 v. Vuodessa, kahdessa ehtii kasvaa paljon! Myös se pelivarmuus.