Päivän OrpoPurra: Yle TV uutiset - Häätöjen määrä kasvussa vauhdilla

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Vähänpä tiedät pienituloisten ihmisten elämästä.
Tiedän siitä paljon. Siksi tiedän, että suuri osa on noita kädestä suuhun eläjiä, jotka eivät tunne olevansa vastuussa omasta tai lastensa toimeentulosta. Mutta tunnen myös niitä, jotka pienistä tuloista huolimatta hallitsevat taloutensa, osaavat laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja säästämään pahan päivän varalle. Molempia tyyppejä olen joskus avustanut, jälkimmäisiä mieluummin ja runsaammin.
 
vierailija
Purra vain nauttii, kun saa kurittaa tavallisia ihmisiä.
Parhaiten säilyttää tyyneytensä, kun kuvittelee Purran saavan kohtapuoliin henkisen herätyksen. Hyvin moni on hetkessä valaistunut ja muuttanut täysin elämäntapansa ja ajatuksensa myönteisyyteen.
Kävin ruokakaupassa. Yksi liike ostoskeskuksessamme lopetti, ja paikalle kohta avautuu itämainen herkkukauppa. Sain maistiaisen, ja olin iloisten ja aktiivisten naisten ympäröimä. Lapset antoivat minulle tuotelehtisen.
Eläväisiä ja iloisia ihmisiä. Ei suomalaisia voi verrata heihin samana päivänäkään.
Pieni pallo kuin tacoleipää, ja pallon sisällä hieman chilillä maustettua ruskeaa nestettä. Olihan elämys.
Olin juuri syönyt makean sitruunakeksin, ja intialainen herkku jäi siksi lähes täysin syömättä. Ei vain tehnyt mieli.
 
vierailija
"Vielä muutamia vuosia sitten Ylellä eräässä ruuhka-Suomen ulkopuolella sijaitsevassa aluetoimituksessa uutistoimittajana toiminut kertoi, miten häntä on ohjeistettu etsimään aivan tavallisiin katugallupeihin mielellään tummaihoisia haastateltavia tai vähintään nyt ainakin nuoria naisia – ilman että henkilön ihonvärillä tai ikä- ja sukupuolisegmentillä olisi mitään tekemistä itse aiheen kanssa. Jos näitä ei ikääntyvän ja syrjäisen pikkukaupungin kadulla ole tullut vastaan, juttu on saatettu jättää kokonaan tekemättä ja julkaisematta."

vierailija
Tiedän siitä paljon. Siksi tiedän, että suuri osa on noita kädestä suuhun eläjiä, jotka eivät tunne olevansa vastuussa omasta tai lastensa toimeentulosta. Mutta tunnen myös niitä, jotka pienistä tuloista huolimatta hallitsevat taloutensa, osaavat laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja säästämään pahan päivän varalle. Molempia tyyppejä olen joskus avustanut, jälkimmäisiä mieluummin ja runsaammin.
Hohhoijaa.
 
vierailija
"Helsingin asuntotuotanto on muuttunut yksiö- ja kaksiovaltaiseksi. Yksiöiden ja kaksioiden yhteenlaskettu osuus oli Espoossa ja Helsingissä noin 57 prosenttia, Vantaalla lähes 70 ja Tampereella peräti 76 prosenttia.

Viime vuosina valmistuneiden asuntojen keskikoko on romahtanut. Helsingissä valmistuneiden uusien asuntojen keskikoko on nyt 57 neliömetriä, kun se vielä vuosina 2000–2009 oli 76 neliötä. Hieman yli kymmenessä vuodessa uusien asuntojen keskikoko on siis Helsingissä pienentynyt 19 neliöllä."-helsinginuutiset-
Mihin mahtuu rollaattorit?
 
Miksi olet avustanut ihmistä joka pärjää itsekin?
 
Puolisollani on ystävä, joka on vältellyt työntekoa ja vuosikymmeniä. Sai kyllä aikanaan päätöksen työkyvyttömyyseläkkeestä, mutta on esim. fyysisesti todella hyvässä kunnossa ja järki pelaa, joten varmasti olisi jotakin töitä voinut tehdä.

Samaten itselläni on ystävä, joka on kyllä tehnyt töitä, mutta pitkän ajan on onnistunut välttelemään työntekoa. Itsekin olen häntä avustanut, tarjonnut illallista ym. Kerran sitten tuli puhe raha-asioista, niin hän ei ollut tajunnut, ettei minulla yksinyrittäjänä ole aina kovin kummoiset tulot vaan ne vaihtelevat.

Eli joo, aina töitä tehneenä (myös opiskeluaikoina) koen tällaisen vääränä.

Silti tiedän, että on monia pahoissa vaikeuksia, ihan työssäkäyviäkin, joilla mm. pätkätöiden takia vaikeuksia maksaa asumistaan. Puhumattakaan eläkeläisistä, joista tiedän, että jotkut välillä joutuvat valitsemaan, ostaako lääkkeitä vai ruokaa.

Tämä ei ole oikein eikä pidä tehdä yleistyksiä ja siks toisekseen jokaisen ihmisen tilanne voi yllättäen muuttua.

Mielestäni veroja maksetaan mm. siksi, että yhteiskunta tulee apuun, kun apua tarvitaan.

Tunnin junaa ei tarvita eikä monia muita asioita. Asiat tärkeysjärjestykseen.
 
vierailija
”Tunnin junaa ei tarvita eikä monia muita asioita. Asiat tärkeysjärjestykseen.”

Mikä on Hki-Turku etäisyys kilometreinä?
Ikinä en ole ottanut asiasta selvää vaikka kävin siellä joskus lapseni opiskelukaupungissa eli hänen puheidensa mukaan ”perseessä”.
Jos nykyinen pm on sieltä kotoisin, eipä ihme, että Suomen asiat ovat nykyään ahterista.
 
vierailija
Puolisollani on ystävä, joka on vältellyt työntekoa ja vuosikymmeniä. Sai kyllä aikanaan päätöksen työkyvyttömyyseläkkeestä, mutta on esim. fyysisesti todella hyvässä kunnossa ja järki pelaa, joten varmasti olisi jotakin töitä voinut tehdä.

Samaten itselläni on ystävä, joka on kyllä tehnyt töitä, mutta pitkän ajan on onnistunut välttelemään työntekoa. Itsekin olen häntä avustanut, tarjonnut illallista ym. Kerran sitten tuli puhe raha-asioista, niin hän ei ollut tajunnut, ettei minulla yksinyrittäjänä ole aina kovin kummoiset tulot vaan ne vaihtelevat.

Eli joo, aina töitä tehneenä (myös opiskeluaikoina) koen tällaisen vääränä.

Silti tiedän, että on monia pahoissa vaikeuksia, ihan työssäkäyviäkin, joilla mm. pätkätöiden takia vaikeuksia maksaa asumistaan. Puhumattakaan eläkeläisistä, joista tiedän, että jotkut välillä joutuvat valitsemaan, ostaako lääkkeitä vai ruokaa.

Tämä ei ole oikein eikä pidä tehdä yleistyksiä ja siks toisekseen jokaisen ihmisen tilanne voi yllättäen muuttua.

Mielestäni veroja maksetaan mm. siksi, että yhteiskunta tulee apuun, kun apua tarvitaan.

Tunnin junaa ei tarvita eikä monia muita asioita. Asiat tärkeysjärjestykseen.
Asiat todellakin tärkeyskärjestykseen. Suomen ei pidä rahoittaa Välimeren veronkiertäjien elämää, eikä toimia koko maailman sossuna, eilä mahdollistaa elämäntapatyöttömyyttä.
 
Miksi olet avustanut ihmistä joka pärjää itsekin?
Mikasi minun pitäisi olla joku sossu? Tietenkin olen avulias ja ystävällinen sellaisille ihmisille, joiden arvot ovat kohdallaan, jotka yrittävät parhaansa ja kommunikoivat ymmärrettävästi ilman ensimmäistäkään víttua.. Auttaa myös, jos avustettava on nuori, kaunis ja nainen. :giggle:
 
Viimeksi muokattu:
Puolisollani on ystävä, joka on vältellyt työntekoa ja vuosikymmeniä. Sai kyllä aikanaan päätöksen työkyvyttömyyseläkkeestä, mutta on esim. fyysisesti todella hyvässä kunnossa ja järki pelaa, joten varmasti olisi jotakin töitä voinut tehdä.

Samaten itselläni on ystävä, joka on kyllä tehnyt töitä, mutta pitkän ajan on onnistunut välttelemään työntekoa. Itsekin olen häntä avustanut, tarjonnut illallista ym. Kerran sitten tuli puhe raha-asioista, niin hän ei ollut tajunnut, ettei minulla yksinyrittäjänä ole aina kovin kummoiset tulot vaan ne vaihtelevat.

Eli joo, aina töitä tehneenä (myös opiskeluaikoina) koen tällaisen vääränä.

Silti tiedän, että on monia pahoissa vaikeuksia, ihan työssäkäyviäkin, joilla mm. pätkätöiden takia vaikeuksia maksaa asumistaan. Puhumattakaan eläkeläisistä, joista tiedän, että jotkut välillä joutuvat valitsemaan, ostaako lääkkeitä vai ruokaa.

Tämä ei ole oikein eikä pidä tehdä yleistyksiä ja siks toisekseen jokaisen ihmisen tilanne voi yllättäen muuttua.

Mielestäni veroja maksetaan mm. siksi, että yhteiskunta tulee apuun, kun apua tarvitaan.

Tunnin junaa ei tarvita eikä monia muita asioita. Asiat tärkeysjärjestykseen.
Toivon erittäin hartaasti verorahojani käytettävän toimivaan infraan (esim. tunnin junaan) mieluummin kuin yhteiskuntaa hyväksikäyttävien rahoittamiseen. Ärsyttävintä noissa siipelijöissä on, että monet heistä pitävät toimintaansa fiksuna, "hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä". Miksi yhteiskunnan huijjaaminen olisi hyväksyttävämpää kuin vaikkapa omien sukulaisten tai ystävien rahojen keplottelu omaan käyttöön? :mad:
 
vierailija
"Helsingin asuntotuotanto on muuttunut yksiö- ja kaksiovaltaiseksi. Yksiöiden ja kaksioiden yhteenlaskettu osuus oli Espoossa ja Helsingissä noin 57 prosenttia, Vantaalla lähes 70 ja Tampereella peräti 76 prosenttia.

Viime vuosina valmistuneiden asuntojen keskikoko on romahtanut. Helsingissä valmistuneiden uusien asuntojen keskikoko on nyt 57 neliömetriä, kun se vielä vuosina 2000–2009 oli 76 neliötä. Hieman yli kymmenessä vuodessa uusien asuntojen keskikoko on siis Helsingissä pienentynyt 19 neliöllä."-helsinginuutiset-
Miksi?
 
Yhteistyössä