[QUOTE="a p";25245237]
Ehdotan vaikkapa sinulle sitä, että teet aloitteen päivähoitolain muuttamisesta eduskuntaan. Minä ainakin tulen mielelläni mukaan siihen, jos vanhemmat alkavat toimia. Kokemusteni takia en itse enää uskalla tehdä kaikkea mitä haluaisin.
Esim. kaikenlaiset aloitteet tai vaatimukset asioiden parantamiseksi omalla nimellä ovat liian vaikeita.[/QUOTE]
Meidän vanhempien on todella vaikea tehdä kuvaamasi kaltaisia aloitteita, koska ei meillä ole konkreettista käsitystä siitä, mitä pitäisi muuttaa. Päivähoidon ammattilaiset sen tietävät.
Ehkä minä olen täysin sokea, mutta mielestäni omilla lapsillani on ollut loistavat päivähoitopaikat. Yli 3-vuotiaiden ryhmän maksimikoko oli 21. Lisäksi toimivat erilaisissa ryhmissä jakautuen ryhmän kolmen aikuisen mukaan ja näiden lisäksi toimi viskari-ryhmä esikouluun siirtyville lapsille.
Lasten tarpeet huomioitiin ja tehtiin erilaisia asioita metsäretkistä teatteriin hiihtoon ja luisteluun. Hoitajat olivat erittäin motivoituneita, henkilökunta vaihtui erittäin harvoin, sijaisia saatiin, sijaisten kanssa ainut ongelma oli, että kaikki sijaiset eivät puhuneet ruotsia.
Ainut muutos, josta olin erittäin pahoillani oli laitoshuoltajien poistaminen. Nämä kun toimivat ylimääräisinä käsinä ryhmissä tarvittaessa, mutta tekivät siivous hommia pitkin päivää. Laitoshuoltajat korvattiin ulkopuolisilla siivoojilla, jotka siivosit tilat sitten iltaisin - > laitoshuoltajien työtä kuitenkin siirtyi hoitohenkilökunnalle, koska tietyt jutut oli pakko tehdä kuitenkin päiväaikaan.
Meillä on vilkkaita, mutta rauhallisia lapsia ja kyllä nämä viihtyivät päiväkodissa ja saivat rauhan leikkiä myös rauhallisesti.