[QUOTE="möks";28556411]Voi olla, että oli tarkoitus syyllistää tai sitten ei, en voi tietää. Aika usein tuntuu, että hoitajat unohtavat, että ovat siellä kasvattamassa lapsia, että vanhemmat tosiaan saisivat työnsä tehtyä. Ihme vanhempienkasvatusmentaliteetti monella.[/QUOTE]
Tuollaisessa tapauksessa ajatelleen yleensä ensin lasta ja sitä, että lapsen ei ole välttämättä kovin kiva olla koko heinäkuuta hoidossa, kun kavereita ei välttämättä ole samaan aikaan hoidossa, hoitajat vaihtuvat ja paikka on outo.
Toinen asia on se, että myös päiväkodin henkilökunnalla on kesällä loma-aika ja suurin osa pk:n työntekijöiden lomista pitää pitää koulujen kesälomien aikaan eli kesäkuun alusta-elokuun puoleen väliin. Jos lomia ei saada tarpeeksi pidettyä kesällä, niin sitten se tietää sitä, että niitä pidetään muuna aikana ja se taas tarkoittaa sitä, että yksi aikuinen on viikon tai kaksi poissa ryhmästä. Sijaisiahan ei ole varaa kunnilla palkata, joten on pärjättävä ilman. Tämän asian takia vanhempia pyydetään myös ilmoittamaan lomansa mahdollisimman totuudenmukaisesti eikä varaamaan kesähoitoa varmuuden vuoksi. On aika tylsää olla keskellä heinäkuuta töissä, jos lapsia ei sitten olekaan tarpeeksi vaikka olisi voinut olla lomalla.
Mutta jos perheellä on lomat elokuussa, niin sitten on ja se on myös ihan sallittua, mutta asioista saa aina kysyä asiallisesti, se pitää myös hyväksyä, kasvatuskumppanuuden nimissä.