pääsin "eläkkeelle"

Olispa mielenkiintoista nähdä miten nämä "sairaat" elättäisivät itsensä ilman tukia, kun olis pakko saada jostain ruokaa ja katto pään päälle... Nykyään on mahdollista eristäytyä vaikka minne kammioon, kun muut ihmiset ahdistaa, avarat paikat ahdistaa, työnteko ahdistaa, kaikki ahdistaa...

Toivottavasti siä et koskaan "sairastu" B)
Ei nimittäin ole ihan helppo olla, kun oikeasti kaikki ahdistaa

 

Olispa mielenkiintoista nähdä miten nämä "sairaat" elättäisivät itsensä ilman tukia, kun olis pakko saada jostain ruokaa ja katto pään päälle... Nykyään on mahdollista eristäytyä vaikka minne kammioon, kun muut ihmiset ahdistaa, avarat paikat ahdistaa, työnteko ahdistaa, kaikki ahdistaa...

Varastamalla ja rikoksilla tai sitten almuilla.

 

no onpas aihetta kertoa, itse kuolisin häpeään

ja sinä kun et halua edes parantua, viinaa vedät vaikka hvyin tiedät että se vain pahentaa asiaa, kivahan se olla yhteiskunnan lusmuna mitään tukia ei pitäs tommoisen saada!

Sulla viiraa päässä ja pahasti. Nolottaako sua kaikki muutkin eläkeläiset? Sua vissiin nolottaa jäädä itse sitten vanhana eläkkeelle....?

ootko tt vähän tyhmä Joo, vanhuuseläke ja nuorena lusmuilu onkin sama asia!!

En ole tyhmä, päinvastoin. Mutta sinun kommenttejasi en ymmärrä.

 

Itse masennuksesta kärsivänä tykkään käydä töissä. Siellä saa ajatella muita asioita, eikä vatvoa omia asioita päivästä toiseen.
Mulle kotonaolo oli kuin olisin ollut vankilassa.

Minulla on sellainen juttu, että en yksinkertaisesti pysty käymään töissä. Ihan jokapäiväisistä toimista selviytyminen kotioloissakin on tarpeeksi ongelmallista, lääkitystä on mutta täysin toimivia yhdistelmiä ei ole löytynyt. Siihen vielä päälle univaikeudet. Diagnooiseina minulla on bipolaarihäiriö ja ADHD.

Kuulostaa niin tutulle...
Masennus,paniikkihäikkä, rajatilapersoona ja dissosiaatiohäiriö
Ja yrittäävät vielä pakko-oireista häiriöö tunkee
Lääkkeitä on sen miljoona kokeillu, mut aina niistä jotenkin loppuu tehot :/

Niin, sitten kun on tarpeeksi näitä ongelmia niin kyllä töiden tekeminen säännöllisesti, vaikka siihen haluaisikin pystyä, niin ajatus siitä on täysin haave vaan. Kun ei pysty välillä edes lähtemään kämpästä, on niin masiksessa että kaikki kaatuu päälle eikä halua tavata ketään, ei puhua kenellekään. Toisina päivinä
menee liiankin lujaa, silloin en nuku ollenkaan, touhuan ja puhua pälpätän aamusta iltaan, mutta silloinkaan en saa tehdyksi mitään järjestelmällistä ja järkevää. Persoonallisuushäiriöitä multa ei ole löytynyt, vaan on näissäkin diagnooseissa tarpeeksi.
Yritetään pärjätä!

 

Olispa mielenkiintoista nähdä miten nämä "sairaat" elättäisivät itsensä ilman tukia, kun olis pakko saada jostain ruokaa ja katto pään päälle... Nykyään on mahdollista eristäytyä vaikka minne kammioon, kun muut ihmiset ahdistaa, avarat paikat ahdistaa, työnteko ahdistaa, kaikki ahdistaa...

Varastamalla ja rikoksilla tai sitten almuilla.

Samalla lailla, kuin muutkin sairaat ja työkyvyttömät, ennenkuin oli mitään työkyvyttömyyseläkesysteemeitä olemassa?
Tehtiin se mitä pystyttiin. Jos ei pystytty tekemään mitään niin, kerjättiin tai kuoltiin pois?

 

täällä meidän kunnassa on hyvin järjestetty mielenterveyspotilaille kuntouttavaa toimintaa. on työtoimintaa ja ryhmätoimintaa. ei tarvi mädäntyä kotona.

 

Mieluummin sallin mun veroeuroja käytettävän sairastuneiden henkilöiden toimeentuloon kuin terveisiin sossun pummeihin!!!!

 

Minä odotellut kuntoutustukipäätöstä kohta 2kk. Mikä sairaus sulla on jos saa udella?

Mielenterveysongelmia
Sairaslomalla olin reilu vuoden ensin

Miä en noista ymmärrä, kun eläkettä hain ja sain (kansaneläke)
Mut sit toiset puhuu kuntoutustuesta :/

Pääasia, että jotain rahaa saapi

Määräaikainen työkyvyttömyyseläke on toiselta nimeltään kuntoutustuki.

 

kun pääsee/joutuu eläkkeelle, niin onko sit mahdollista myöhemmässä vaiheessa aloittaa työt ihan normaalisti? tyhmänä ja tietämättömänä kyselen täällä... eli voiko eläkeläinen päättää, että ei enään halua olla eläkeläinen?

ja tsemppiä aapeelle, toivottavasti paranet.

 

mie olen monasti miettiny että mistä nämä masennukset johtuu? mikä on se juttu mikä on jossain vaiheessa kehitystä klikannu niin että nykyjään on enempi masentuneisuutta? onko se joku geenivirhe suomalaisessa perimässä vai johtuuko suurin osa siittä mitä me mätetään nykyaikana suuhumme (prosessoitu ruoka jne.)?

ja elkää käsittäkö minua väärin, ei tässä ole aina ollu itelläkkään helppoa henkisesti :/

samperille tsemppiä :hug: jospa se siittä pikkuhiljaa. paniikkihäiriötausta ei kyllä ole mikään helppo juttu, sen tiiän.

 

Mieluummin sallin mun veroeuroja käytettävän sairastuneiden henkilöiden toimeentuloon kuin terveisiin sossun pummeihin!!!!

no kyllä mieki aattelen näin. ja monet kuntoutustukea saavathan kuitenki sitten jossain vaiheessa työllistyvät.

 

Itse masennuksesta kärsivänä tykkään käydä töissä. Siellä saa ajatella muita asioita, eikä vatvoa omia asioita päivästä toiseen.
Mulle kotonaolo oli kuin olisin ollut vankilassa.

Minulla on sellainen juttu, että en yksinkertaisesti pysty käymään töissä. Ihan jokapäiväisistä toimista selviytyminen kotioloissakin on tarpeeksi ongelmallista, lääkitystä on mutta täysin toimivia yhdistelmiä ei ole löytynyt. Siihen vielä päälle univaikeudet. Diagnooiseina minulla on bipolaarihäiriö ja ADHD.

on muuten varmasti aika rankka yhdistelmä? :hug:

 

En minäkään pysty, olen yrittänyt sen minkä pystyn kaikenmaailman työkokeiluissa ja olen yrittänyt opiskella ynnä muuta. Vaan kun ei, niin ei. Mulla on sama kuntoutustuen hakuprosessi meneillään, ei tämä helppoa ole eikä kivaa. Kyllä minäkin mieluummin tekisin töitä ja olisin terve, kun popsisin hulluuspillereitä, nukahtamislääkkeitä, ravaisin psykiatreilla, psykologisissa ja neuropsykologisissa tutkimuksissa, kuntoutuskartoituksissa sun muissa. Älä välitä näistä kommenteista.

Välillä hyvä kun uskaltaa kauppaan lähtee-saati sit töihin.. Vaihtelee niin paljon olokin
Voikun oliskin terve, sitä miä aina toivon. Terapiassa ravaan minäkin, mut ei vielä ainenkaan apua ole
En välitäkkää, tänne palstalle mahtuu kaikenmaailman väkeä

Pystyy kuitenkin menemään tatuoinnin ottamaan. Pystyy tekemään asioita joita oikeasti haluaa kun ne mitkä tuntuu ylitsepääsemättömiltä voi sivuuttaa. Kuten töissäkäynti ym.

Ja kyllä, kärsin itsekin pahasta paniikkihäiriöstä joka vain pahenee kotona olemalla. Säännöllinen päivärytmi on avainsana. Onneksi mulla on osa-aikainen duuni ja pomo joka ymmärtää kun pitää välillä käydä "haukkaamassa happea".

 

Mä olin puoli vuotta reuman takia, jaloissa kovat kivut, nyt menin töihin ainoastaan sen vuoksi, että minä ja kaksi lastani ei tod. pärjätä toimeentulotuella. En käsitä kun jotkut "kehuu" miten hyvin tt-tuella pärjää, mä saan noin tonnin kuussa palkkaa käteen ja tt-tuki on melkein 400e pienempi...

leikkausta odotan, jospa sinnekin pääsis joskus... noh, kiroillaan sitten.

 

kun pääsee/joutuu eläkkeelle, niin onko sit mahdollista myöhemmässä vaiheessa aloittaa työt ihan normaalisti? tyhmänä ja tietämättömänä kyselen täällä... eli voiko eläkeläinen päättää, että ei enään halua olla eläkeläinen?

ja tsemppiä aapeelle, toivottavasti paranet.

Kyllä on mahdollista aloittaa, jos vaan olo paranee
Mulla on saikku tammikuun loppuun ja sitten katsotaan tilanne uudelleen

 

mie olen monasti miettiny että mistä nämä masennukset johtuu? mikä on se juttu mikä on jossain vaiheessa kehitystä klikannu niin että nykyjään on enempi masentuneisuutta? onko se joku geenivirhe suomalaisessa perimässä vai johtuuko suurin osa siittä mitä me mätetään nykyaikana suuhumme (prosessoitu ruoka jne.)?

ja elkää käsittäkö minua väärin, ei tässä ole aina ollu itelläkkään helppoa henkisesti :/

samperille tsemppiä :hug: jospa se siittä pikkuhiljaa. paniikkihäiriötausta ei kyllä ole mikään helppo juttu, sen tiiän.

Miulla ainakin on lapsuus ollu niin turvaton, et sieltä se lähtee
15 vuotta sitten ekan kerran sairastuin paniikkihäiriöön..

 

En minäkään pysty, olen yrittänyt sen minkä pystyn kaikenmaailman työkokeiluissa ja olen yrittänyt opiskella ynnä muuta. Vaan kun ei, niin ei. Mulla on sama kuntoutustuen hakuprosessi meneillään, ei tämä helppoa ole eikä kivaa. Kyllä minäkin mieluummin tekisin töitä ja olisin terve, kun popsisin hulluuspillereitä, nukahtamislääkkeitä, ravaisin psykiatreilla, psykologisissa ja neuropsykologisissa tutkimuksissa, kuntoutuskartoituksissa sun muissa. Älä välitä näistä kommenteista.

Välillä hyvä kun uskaltaa kauppaan lähtee-saati sit töihin.. Vaihtelee niin paljon olokin
Voikun oliskin terve, sitä miä aina toivon. Terapiassa ravaan minäkin, mut ei vielä ainenkaan apua ole
En välitäkkää, tänne palstalle mahtuu kaikenmaailman väkeä

Pystyy kuitenkin menemään tatuoinnin ottamaan. Pystyy tekemään asioita joita oikeasti haluaa kun ne mitkä tuntuu ylitsepääsemättömiltä voi sivuuttaa. Kuten töissäkäynti ym.

Ja kyllä, kärsin itsekin pahasta paniikkihäiriöstä joka vain pahenee kotona olemalla. Säännöllinen päivärytmi on avainsana. Onneksi mulla on osa-aikainen duuni ja pomo joka ymmärtää kun pitää välillä käydä "haukkaamassa happea".

tuolla "minullakin on paha paniikkihäiriö" dissaat ap:n kokeman. se että SINULLE tekee hyvää käydä töissä, ei tarkoita että se on sitä kaikille.

minä en voinut sairauteni pahimmassa vaiheessa tehdä mitään. olin pitelemätön. viiltelin itseeni,. makasin maassa ja huusin suoraa huutoa joinakin päivinä. miehen piti viedä lapset mummolaan ettei ne näe äitiä sellaisena. ja sitten oli päiviä kun pystyin menee kauppaan, käydä vaikka kaverilla kahvillakin. ja kyllä, noihin aikoihin minäkin otin tatuoinnin. tosin jätin menemättä varattuna ajankohtana 2 kertaa ennenkuin kolmannella kerralla menin paikalle.

 

mie olen monasti miettiny että mistä nämä masennukset johtuu? mikä on se juttu mikä on jossain vaiheessa kehitystä klikannu niin että nykyjään on enempi masentuneisuutta? onko se joku geenivirhe suomalaisessa perimässä vai johtuuko suurin osa siittä mitä me mätetään nykyaikana suuhumme (prosessoitu ruoka jne.)?

ja elkää käsittäkö minua väärin, ei tässä ole aina ollu itelläkkään helppoa henkisesti :/

samperille tsemppiä :hug: jospa se siittä pikkuhiljaa. paniikkihäiriötausta ei kyllä ole mikään helppo juttu, sen tiiän.

Miulla ainakin on lapsuus ollu niin turvaton, et sieltä se lähtee
15 vuotta sitten ekan kerran sairastuin paniikkihäiriöön..

on mullakin ollut turvaton lapsuus ja kaikkea pahaa olen kokenut, mutta silti en ole alaknut juomaan. Suurin osa alkoholeista syyttää lapsuuttaan ttai vastaavaa kun juo

 

mie olen monasti miettiny että mistä nämä masennukset johtuu? mikä on se juttu mikä on jossain vaiheessa kehitystä klikannu niin että nykyjään on enempi masentuneisuutta? onko se joku geenivirhe suomalaisessa perimässä vai johtuuko suurin osa siittä mitä me mätetään nykyaikana suuhumme (prosessoitu ruoka jne.)?

ja elkää käsittäkö minua väärin, ei tässä ole aina ollu itelläkkään helppoa henkisesti :/

samperille tsemppiä :hug: jospa se siittä pikkuhiljaa. paniikkihäiriötausta ei kyllä ole mikään helppo juttu, sen tiiän.

Miulla ainakin on lapsuus ollu niin turvaton, et sieltä se lähtee
15 vuotta sitten ekan kerran sairastuin paniikkihäiriöön..

on mullakin ollut turvaton lapsuus ja kaikkea pahaa olen kokenut, mutta silti en ole alaknut juomaan. Suurin osa alkoholeista syyttää lapsuuttaan ttai vastaavaa kun juo

juu, juomiseen on niin helevetin helppo keksiä (teko)syitä.

 

En minäkään pysty, olen yrittänyt sen minkä pystyn kaikenmaailman työkokeiluissa ja olen yrittänyt opiskella ynnä muuta. Vaan kun ei, niin ei. Mulla on sama kuntoutustuen hakuprosessi meneillään, ei tämä helppoa ole eikä kivaa. Kyllä minäkin mieluummin tekisin töitä ja olisin terve, kun popsisin hulluuspillereitä, nukahtamislääkkeitä, ravaisin psykiatreilla, psykologisissa ja neuropsykologisissa tutkimuksissa, kuntoutuskartoituksissa sun muissa. Älä välitä näistä kommenteista.

Välillä hyvä kun uskaltaa kauppaan lähtee-saati sit töihin.. Vaihtelee niin paljon olokin
Voikun oliskin terve, sitä miä aina toivon. Terapiassa ravaan minäkin, mut ei vielä ainenkaan apua ole
En välitäkkää, tänne palstalle mahtuu kaikenmaailman väkeä

Pystyy kuitenkin menemään tatuoinnin ottamaan. Pystyy tekemään asioita joita oikeasti haluaa kun ne mitkä tuntuu ylitsepääsemättömiltä voi sivuuttaa. Kuten töissäkäynti ym.

Ja kyllä, kärsin itsekin pahasta paniikkihäiriöstä joka vain pahenee kotona olemalla. Säännöllinen päivärytmi on avainsana. Onneksi mulla on osa-aikainen duuni ja pomo joka ymmärtää kun pitää välillä käydä "haukkaamassa happea".

tuolla "minullakin on paha paniikkihäiriö" dissaat ap:n kokeman. se että SINULLE tekee hyvää käydä töissä, ei tarkoita että se on sitä kaikille.

minä en voinut sairauteni pahimmassa vaiheessa tehdä mitään. olin pitelemätön. viiltelin itseeni,. makasin maassa ja huusin suoraa huutoa joinakin päivinä. miehen piti viedä lapset mummolaan ettei ne näe äitiä sellaisena. ja sitten oli päiviä kun pystyin menee kauppaan, käydä vaikka kaverilla kahvillakin. ja kyllä, noihin aikoihin minäkin otin tatuoinnin. tosin jätin menemättä varattuna ajankohtana 2 kertaa ennenkuin kolmannella kerralla menin paikalle.

Tuo toinen kappale on mun omakohtaista kokemusta asiasta, ei mitään dissausta.

 

on mullakin ollut turvaton lapsuus ja kaikkea pahaa olen kokenut, mutta silti en ole alaknut juomaan. Suurin osa alkoholeista syyttää lapsuuttaan ttai vastaavaa kun juo

Voi hyvä ihme, kun on taas kireetä porukkaa tänään

Ehkäpä suurin osa alkoholisteista on oikeassa, asialle vaan kannattaa yrittää tehä jotain

 

täällä kans yks joka ollut jo 3vuotta "eläkkeellä" mt-ongelmien takia. eikä töihin paluuta edelleenkään edes mietitä.
kuntoutustuki myönnetty aina vuodeksi kerrallaan.

 

En minäkään pysty, olen yrittänyt sen minkä pystyn kaikenmaailman työkokeiluissa ja olen yrittänyt opiskella ynnä muuta. Vaan kun ei, niin ei. Mulla on sama kuntoutustuen hakuprosessi meneillään, ei tämä helppoa ole eikä kivaa. Kyllä minäkin mieluummin tekisin töitä ja olisin terve, kun popsisin hulluuspillereitä, nukahtamislääkkeitä, ravaisin psykiatreilla, psykologisissa ja neuropsykologisissa tutkimuksissa, kuntoutuskartoituksissa sun muissa. Älä välitä näistä kommenteista.

Välillä hyvä kun uskaltaa kauppaan lähtee-saati sit töihin.. Vaihtelee niin paljon olokin
Voikun oliskin terve, sitä miä aina toivon. Terapiassa ravaan minäkin, mut ei vielä ainenkaan apua ole
En välitäkkää, tänne palstalle mahtuu kaikenmaailman väkeä

Pystyy kuitenkin menemään tatuoinnin ottamaan. Pystyy tekemään asioita joita oikeasti haluaa kun ne mitkä tuntuu ylitsepääsemättömiltä voi sivuuttaa. Kuten töissäkäynti ym.

Ja kyllä, kärsin itsekin pahasta paniikkihäiriöstä joka vain pahenee kotona olemalla. Säännöllinen päivärytmi on avainsana. Onneksi mulla on osa-aikainen duuni ja pomo joka ymmärtää kun pitää välillä käydä "haukkaamassa happea".

tuolla "minullakin on paha paniikkihäiriö" dissaat ap:n kokeman. se että SINULLE tekee hyvää käydä töissä, ei tarkoita että se on sitä kaikille.

minä en voinut sairauteni pahimmassa vaiheessa tehdä mitään. olin pitelemätön. viiltelin itseeni,. makasin maassa ja huusin suoraa huutoa joinakin päivinä. miehen piti viedä lapset mummolaan ettei ne näe äitiä sellaisena. ja sitten oli päiviä kun pystyin menee kauppaan, käydä vaikka kaverilla kahvillakin. ja kyllä, noihin aikoihin minäkin otin tatuoinnin. tosin jätin menemättä varattuna ajankohtana 2 kertaa ennenkuin kolmannella kerralla menin paikalle.

Tuo toinen kappale on mun omakohtaista kokemusta asiasta, ei mitään dissausta.

sun koko kirjoitushan oli dissausta. aloitit sen sillä että ap on niin sairas ettei voi töitä tehdä mutta pystyy mennä ottaa tatskan. hyvin selkeästi kirjoitit sen dissaavaan sävyyn.

lopuksi kerrot että kuin sinunkin oireesi pysyy paremmin kurissa kun käyt töissä. ikäänkuin se olisi vinkkisi ap:lle.

 

http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/terveys.asp?id=2232606

 

Pystyy kuitenkin menemään tatuoinnin ottamaan. Pystyy tekemään asioita joita oikeasti haluaa kun ne mitkä tuntuu ylitsepääsemättömiltä voi sivuuttaa. Kuten töissäkäynti ym.

Ja kyllä, kärsin itsekin pahasta paniikkihäiriöstä joka vain pahenee kotona olemalla. Säännöllinen päivärytmi on avainsana. Onneksi mulla on osa-aikainen duuni ja pomo joka ymmärtää kun pitää välillä käydä "haukkaamassa happea".

Ei kuule ollu helppo mennä. Propralin voimalla
Maanantaina oli pakko jättää kampaamokäynti välistä, kun ei vaan pystynyt menemään.
Haluaisin käydä elokuvissa, mennä kouluun, kulkea hississä, olla sukulaisissa jne, mutta eipä ole helppoa
Ehkäpä kaikkien paniikkihäiriö ei ole samanlainen