Pääsiäinen pilalla.

kukaan ei kestä valittelevaa lasta jolle ei kelpaa mikään. oli sitten äitipuoli tai sivusta seuraaja.
en usko että yksikään valittajista jaksais neljän seinän sisällä ipanan kaa joka haluaa tieten tahtoen vaan valittaa...
joillekkin se on vaihe ja kaikille ei...

riippuu tietty lapsen iästä mut jos ite lähtee omien kans siel mökillä ulos touhuilemaan ja lapsi olis sen ikänen että voi vaan sitten sanoa että ite halus mukaan lähteä jos ei kiinnosta olla muitten kans niin tehkööt mitä ite keksii mökillä?

juu se unohtuki sanoa että jos kyse nimenomaan teinistä, niinkuin tässä tapauksessa kait on?
eli en puhunu 2 vuotiaasta uhmaikäsestä

 

pitää muistaa myös se et lapsi kokeilee rajojaan täysin eri tavalla eroperheessä kuin muuten. esim poikani (4v) sanoo isänsä luona äitipuolelleen ja isälleen et "äiti on sanonut ettei teitä tarvitse uskoa" ja mun luona taas puhuu "et isipä lupas että saan tehdä näin". kapinointi on täysin erilaista ja voimakkaampaa. teini-iässä käyttää moni hyväkseen just tätä kun vanhemmat on eronnut niin voi paremmin vedota siihen et toinenpa on luvannut jne. musta on aika ikävää huomata että moni ottaisi kuitenkin ne omat kauhukakarat mukaan reissuun, mut jos se kauhukakara sattuu olemaan kumppanin ex liitosta niin hänet voi heivata pois mitään sanomatta..

 

MInä olin lapsena juuri tuollainen valittaja. En toki ilkeyttäni, mutta minulla oli yksinkertaisesti niin paha olla kokoajan. Siis henkinen olo oli niin huno, että ihan fyysisesti tuli huono olo.
Mikään ei huvittanut.
Jos ulkona oli vaikka kaunis ilma, ja alkoi tuntua kivalta ajatukselta lähteä vaikka hiihtämään, niin jo siinä vaiheessa, kun sain puettua ja pääsin pihalle, oli olo aivan kamala! Yhtäkkiä tuntui, ettei kertakaikkiaan halua olla ulkona. Tuo paha olo tuntui ihan fyysisenä pahoinvointina, tuntui että itkettää väkisinkin, oli vihainen ja kiukkuinen, kuvotti ja ällötti ja suututti, tuntui kuin olisi muurahaispesässä istunut.

En voinut asialle mitään, olisin minäkin halunnut pitää hauskaa ja nauttia lomasta. Ainoa, mitä tein, oli lukeminen. (tuolloin ei tietokoneita/pelejä ollut) niinpä vain luin kaiket päivät, kirjan avulla saatoin paeta elämää omaan maailmaani.

Näin jälkikäteen ajattelleena ymmärrän olleeni todella, todella masentunut. Sääli vain, että kukaan ei sitä ymmärtänyt, vaan olin vain se vaikea ja v'ittumainen lapsi.

Itsekin olen rikkinäisestä perheestä, ja lapsuuteni oli rankka. Mutta eihän masennus aina edes sitä katso, kyllä "hyvänkin perheen" lapsi voi masentua.

 

Useita läheisteni uusperheitä sivusta seuranneena ymmärrän ap:n tunteen. Varmasti ajatus olisi toisenlainen jos koko loma olisi alunpitäen sovittu järjestettävän eri kokoonpanolla. Mutta jos yllättäen siihen tuleekin yksi "ylimääräinen, niin harmistus voi olla suuri.
Pitää miettiä miten siellä toisen vanhemman luona on uudesta liitosta keskusteltu. Jos lapsi asuu esim. äidillään ja siellä isän uusi perhe haukutaan lyttyyn, niin mitä muuta lapsi voi tehdä kuin osoittaa vihamielisyytensä tätä uutta perhettä kohtaan. Ja se äitipuolihan sen kaiken paskan saa niskaansa. Ja mitä isommaksi lapset tulevat sitä "kierompiakin" osaavat olla. Tällaista olen nyt seurannut ja yrittänyt autttaa useamman vuoden tässä vieressä, ilman tulosta...
Että ei se aina välttämättä ole se "paha äitipuoli" syyllinen ihan kaikkeen.

 

Luonnosta vieraantuneet ihmiset harvoin viihtyy mökeillä.

Totta Kyllä siinä alkoi hymy hyytymään, kun oli toinen vaipoissa ja toinen eskari-ikäinen, piti raahata vedet kaivosta, kokkailla ruuat alkeellisilla vehkeillä, pestä pyykit kylmällävedellä ja koittaa saada ne kuivumaan kosteassa mökissä. Ulkona satoi kaatamalla, joten lapsia ei voinut uloskaan päästää, kun vaatteita ei saanut kuivaksi missään. Helevetillinen työleiri se mulle oli, aamusta iltaan sai olla jotain kotityötä tekemässä. Ja sitten yhdet vaan kitisi |O Oli kyllä ihanaa tulla takaisin kotiin ja lyödä kosteat, ummehtuneen hajuiset vaatteet pesukoneeseen ja pistää kahvinkeitin päälle B)

Mä en edes veneellä suostu noin alkeellisiin oloihin lasten kanssa. Kun haluan lähennellä luontoa luolamies-malliin lähden lappiin vaeltamaan. Ilman lapsia. No, esikoinen 7-v viihtyy jo noilla reissuilla (kunhan eivät kestää paria päivää pidempää).

 

kukaan ei kestä valittelevaa lasta jolle ei kelpaa mikään. oli sitten äitipuoli tai sivusta seuraaja.
en usko että yksikään valittajista jaksais neljän seinän sisällä ipanan kaa joka haluaa tieten tahtoen vaan valittaa...
joillekkin se on vaihe ja kaikille ei...

Mun 10.v pojan luonne on sellanen, et valittaa....välillä menee todella hermot ja tuskailin sitä äidilleni. No, äitini nauraen totesi, että on tainnut poika tulla äitiinsä. Olin ollut lapsena samanlainen valittaja. On siinä ollu äidillä kestämistä.
Niin, et voi se olla luonnevikakin!
Kun mä luin ton ap:n aloituksen, naureskelin, et pojan "äitipuoliko" se sielä kirjottelee, mutta ei sit ollukkaan, kun jatkoa luin. hih...

 

Luonnosta vieraantuneet ihmiset harvoin viihtyy mökeillä.

Totta Kyllä siinä alkoi hymy hyytymään, kun oli toinen vaipoissa ja toinen eskari-ikäinen, piti raahata vedet kaivosta, kokkailla ruuat alkeellisilla vehkeillä, pestä pyykit kylmällävedellä ja koittaa saada ne kuivumaan kosteassa mökissä. Ulkona satoi kaatamalla, joten lapsia ei voinut uloskaan päästää, kun vaatteita ei saanut kuivaksi missään. Helevetillinen työleiri se mulle oli, aamusta iltaan sai olla jotain kotityötä tekemässä. Ja sitten yhdet vaan kitisi |O Oli kyllä ihanaa tulla takaisin kotiin ja lyödä kosteat, ummehtuneen hajuiset vaatteet pesukoneeseen ja pistää kahvinkeitin päälle B)

no ei kaikki ole erä ihmisiä.meillä on tommonen kesä mökki ei mitään mukavuuksia,vesi kannetaan eikä ole sähköä.silti me käydään siellä koko perhe ja nautitaan siitä.

 

Ajattelin, että kälyni on paras äitipuoli, mitä olen ikinä nähnyt tai kuullut. Hän se keksi niiden lapsipuolten allergiatkin ja henkiset ongelmat. Sitten se alkoi valittaa kun joutuu kulkemaan jokapaikassa mukana hoitamassa niitä ongelmia..

Kyllä kaikki lapset on jossain vaiheessa tuommosia, että valittaa tekemisen puutetta. Pakkaa mukaan pari lautapeliä tai lataile kännyköihin uusia pelejä. Mieti mitä ulkoiluun tarvitaan... Valmistautuminen on ihan ykkösjuttu kun lähtee reissuun.

 

Ajattelin, että kälyni on paras äitipuoli, mitä olen ikinä nähnyt tai kuullut. Hän se keksi niiden lapsipuolten allergiatkin ja henkiset ongelmat. Sitten se alkoi valittaa kun joutuu kulkemaan jokapaikassa mukana hoitamassa niitä ongelmia..

Kyllä kaikki lapset on jossain vaiheessa tuommosia, että valittaa tekemisen puutetta. Pakkaa mukaan pari lautapeliä tai lataile kännyköihin uusia pelejä. Mieti mitä ulkoiluun tarvitaan... Valmistautuminen on ihan ykkösjuttu kun lähtee reissuun.

Ja kaikki ei yksinkertaisesti ole tottuneet tuollaiseen luonnonlähentelyyn. Esikoisella on hirmuisen mukava kaveri jota on mukava ottaa mukaan vaikka minne muttei mökille. Jätkä ei vaan yksinkertaisesti osaa olla siellä, ei keksi mitään tekemistä, kokee kaiken kamalan hankalaksi ja vaikeaksi ja kaipaa ylipäätänsä ihan muun sorttista tekemistä kuin mökkeilyä. Ei kaikista aikuisistakaan ole mökkeilemään, miksi siis lasten pitäisi automaattisesti siitä pitää?