Pääseekö raskauden keskeytyksen yli koskaan?

[QUOTE="viiraska";23128262]Luin kirjan Elämäni keskeytetyt elämät, mikä kertoi aborttilääkärin elämästä. Omaelämäkerta siis. Lääkäri kertoikin, että huomattava osa abortin tehneistä äideistä tuli parin vuoden sisällä synnyttämään. Vieläpä, vaikka abortin syy oli sosiaalinen (eli raskaus ei yksinkertaisesti vain ollut toivottu). En voi ymmärtää?[/QUOTE]

Ei kai se eroa juuri mitenkään siitä että suurin osa aborteista Suomessa tehdään pikkulasten äideille, uusi raskaus alkaa "vahingossa" liian pian eikä jakseta jne. Ei voi käsittää ei mutta toivottavasti ovat sinut päätöksensä kanssa. Itse en voisi koskaan olla.

Jälkeenpäin olen miettinyt monesti että kuinkakohan moni meidän lähipiiristä on ajatellut toisen lapsemme olleen vahinko (lyhyehkö ikäero) ja kuinka moni on miettinyt että kyllä se abortoida kannattaisi

 

Pääseekö lapsettomuuden yli?

 

Pääseekö lapsettomuuden yli?

Lapsettomuus on suuri suru, kun se on toteutumaton haave. Itse työstin asiaa löytämällä hyväntekeväisyyskohteet, joita aloin mahdollisuuksieni mukaan tukea.

Antamisen ilonpillereillä jaksoin eteenpäin. Ja ihmeiden ihmekin tapahtui: yli 10 vuoden lapsettomuustaiston jälkeen synnytin pojan lokakuun lopussa 2010, vihonviimeiseksi osoittautuneesta julkisen hoidosta, 42 vuotiaana!

 

Lapsettomuus on suuri suru, kun se on toteutumaton haave. Itse työstin asiaa löytämällä hyväntekeväisyyskohteet, joita aloin mahdollisuuksieni mukaan tukea.

Antamisen ilonpillereillä jaksoin eteenpäin. Ja ihmeiden ihmekin tapahtui: yli 10 vuoden lapsettomuustaiston jälkeen synnytin pojan lokakuun lopussa 2010, vihonviimeiseksi osoittautuneesta julkisen hoidosta, 42 vuotiaana!

Onneksi olkoon! :heart:

 

Vuosi meni että pääsin keskenmenon yli, kuitenkin kirpaisee aina kun joku ilmoittaa plussanneensa. Vuosi tästä tulin vahingossa raskaaksi ja olin vetänyt itseni burn outiin asti surressani keskenmenoa, jouduin keskeyttämään raskauden rv 4+3, onneksi kohdussa ei näkynyt mitään. Oli vaikein päätös elämässäni, varsinkin kun kaikki johtui siitä etten saanut sitä vauvaa ja jouduin luopumaan tästäkin elämän alusta. Oikeastaan nyt tajuan että ei ollut aika lapselle, arvet jäi tästä kaikesta. Haaveissa on vielä vauva, mutta ei nyt.

Olen kuitenkin sitä mieltä että kesketyksestä pääsee helpommin yli kun keskenmenosta, tai sitten minä surin vuoden ja en enää jaksanut surra sitä keskeytystä. Yhtä menetystä se oli.

 

Ystäväni teki abortin neljä vuotta sitten. Olimme molemmat silloin nuoria, 19vuotiaita ja raskaus sai alkunsa baari-illan jälkeen... Kaverillani oli tuolloin vielä elämä hyvin sekaisin. Ei omaa asuntoa, ei työtä, ei koulutusta joten hän teki silloin todella viisaan päätöksen ja olin hänen mukanaan sairaalassa hakemassa lääkkeet. Vuosi tän jälkeen itse plussasin ja raskaus oli avomiehen kanssa suunniteltu. Jossain vaiheessa raskauttani ystäväni ja minun välit vain viilenivät. Myöhemmin, lapsen syntymän jälkeen hän kertoi miten ei voinut olla kanssani tekemisissä lapseni vuoksi ja että hän suree vielä omaa keskeytystään... Näemme nykypäivänä ehkä kerran kahdessakuussa ja hän selvästi katuu edelleen päätöstä ja miettii minkä ikäinen lapsi nyt olisi :/

 

Kyllä siitä voi yli päästä, henkistä työtä, armeliaisuutta itselleen ja aikaa se saattaa vaatia. Kaksi viikkoa on ihan kamalan lyhyt aika. Sinulla on vielä surutyö tekemättä. Jos asia ei meinaa omilla voimilla selvitä, niin ota selvää missä voisit puhua asiasta lisää aloittamalla vaikka terveyskeskuksesta. Yksi hoitaja, jota ei kiinnostanut ei tarkoita, että kaikki olisivat yhtä tylyjä ja tyrmääviä avun hetkellä.

Voimia.

 

pääsee, kun asia on loppuun saakka harkittu. Ekana vuonna asia kävi joskus mielessä. Sen jälkeen ei oikeastaan koskaan, ei edes myöhemmin raskausaikoina.

Mut uskon, että asia on vaikeampi niille joilla on jo lapsia. Itse en ainakaan voi kuvitella, että pystyisin keskeyttämään lasteni sisarusta minkään muun kuin kuolettavan vamman takia. Ja asia olisi varmaan todella paljon vaikeampi kuin nuorena, lapsettomana sinkkuna.

 

mä taidan olla pahasti tunnevammainen. Mulle tehdään ensi viikolla keskeytys eikä tunnu missään. Olo on vain helpottunut.

 

Omalla kohdallani vaikeinta on suhtautua muiden syytteleviin mielipiteisiin. Aina kun niihin törmää, vanhat haavat aukeaa.

 

mä taidan olla pahasti tunnevammainen. Mulle tehdään ensi viikolla keskeytys eikä tunnu missään. Olo on vain helpottunut.

Näin minäkin tunsin, syvää helpotusta. Eli pääsin yli helposti. Siitä onkin jo monta vuotta, nyt minulla on kaksi toivottua lasta.

 

Kaavinta tehtiin vajaa viikko sitten ja olen henkisesti aivan romuna. Kyllä miehet pääsee tässäkin asiassa helpolla. Voi maksaa laskun ja jatkaa elämäänsä. Et se siitä "ongelmasta".

 

No kyllä minä olen päässyt. Ymmärsin, että kierukan kanssa alkunsa saaneiden kaksosten pitäminen siinä elämäntilanteessa olisi aiheuttanut sen, että jo olemassa olevat lapseni olisivat jääneet ilman äitiä. Tiesin silloin ja tiedän nyt, että mitään muuta mahdollisuutta ei olisi ollut. Murhakortti, niin... ihan miten haluatte. Mutta itse valitsin elämän ja jo syntyneet lapseni. En mieti asiaa mitenkään päivittäin, enkä pidä mitään katumusharjoituksia asian tiimoilta. Miksi pitäisi?

Aivan älytöntä verrata asiaa siihen, että "ajattele, jos olisit tappanut jonkun syntyneistä lapsistasi..." No, niin en ole tehnyt enkä tee. Kertoo tunteella asiaan suhtautuvien, ei-omakohtaista kokemusta omaavien ja mitään ymmärtämättömien ihmisten mielipiteistä sekä fundamentalismista. Surullista, heille. Ei minulle.

 

Tottakai pääsee ja sen kanssa pystyy elämäänkin, kun lopettaa turhan murehtimisen.

Miksi teit, jos noin koville ottaa? Tehty mikä tehty! Ja ainahan voit kokeilla uudelleen raskautumista.

Nyt tolloiset joutavat surkuttelut pois!

 

ja en kadu yhtään kumpaakaan kertaa, ne oli just oikeita ratkaisuja sillon. ei ikinä käy mielessäkään.

 

Kadun vaikka siitä on jo yli 2,5-vuotta.Olisin ollut 45-v kun vauva olis syntynyt ja takana oli kaksi todella vaikeaa synnytystä joista toiseemn meinasin minä sekä vauva kuolla.päätökseen oli syynä se että pelkäsin lasteni jäävän ilan äitiä

 

Mä tiedän että itse en pääse koskaan. Mun vaavi oli kuitenkin jo ihmisen alun näköinen (rv18).

 

Mä en tiedä oonko jotenkin tunteeton tai jotain, mutta pääsin yli ja mielestäni aika helposti. aikaa siitä on nelisen vuotta.

 

En tiedä, mulle ei ole koskaan tehty. Mutta vahinkoraskauden keskenmenoa itkin monta kuukautta, ja vieläkin sattuu, vaikka tuosta on aikaa jo 17 vuotta..

Mulla aikaa tuulimunasta ja kaavinnasta melkein 30 vuotta ja yhä mielessä. Onneksi tulin pian raskaaksi uudelleen ja sain lapsen. Pahin oli kuitenkin esikoisen kuolema