Toggle sidebar

Pää räjähtää!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mehis65
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

Mehis65

Vieras
Rakastan miestäni valtavasti, meillä on upea suhde kaikin puolin. Olemme olleet yhdessä 10 vuotta josta naimisissa 6. Meillä on ihana 5-vuotias tytär. Elämä on mallillaan. Silti olen ihastunut toiseen mieheen. Ja tätä on jatkunut jo kaksi vuotta. Työni puolesta joudun tätä toista näkemään satunnaisesti ja voi hyvänen aika miten olen aina ihan sekaisin sen jälkeen. En kertakaikkiaan kestä enää tätä olotilaa. Kohta ei oikeesti pää enää kestä.

Tämä toinen mies tietää tunteeni häntä kohtaan. Ei hän minua rohkaise, muttei kielläkään. Hän on iloinen, ystävällinen, vähän flirttikin. Naimisissakin on ja 9 vuotta itseäni nuorempi. Häntä kai hivelee tämä tilanne, mutta ei tee asialle mitään. Olemme sähköpostitse yhteydessä satunnaisesti ja olenkin pyytänyt häntä sanomaan minulle, että tämä on ihan turhaa, että lopeta tämä tämmöinen. Mutta ei hän sano. Hän vaan ottaa vastaan ihastukseni ja sanoo että "tää on mahtava juttu, älä yhtään häpeä tätä". Hän saattaa kaapata minut syliinsä istumaan ja kiusoittelee, heittää öljyä liekkeihin. Piru vie. Ja minä menen mukana.

Mieheni ei ansaitse sitä, että haaveilen tästä toisesta ja kuvittelen kaikenlaisia kohtaamisia välillemme. Fantasiat vievät valveillaoloajastani aivan liikaa, työtkin jo kärsivät. Perhana kun saisi lobotomian tai tämä toinen mies katoasi maan päältä mua kiusaamasta.

En tiedä miksi tänne kirjoitan. Tämä on ensimmäinen oma avaukseni Elleihin, enkä todellakaan tiedä minkälaisia vastauksia edes odotan, jos niitä edes saankaan?
 
Oletko oikeasti ihastunut tähän mieheen vai oletko ihastunut ihastumisen tunteeseen? Sinulla on pitkä suhde aviopuolisosi kanssa takana ja kaipaat ehkä elämääsi säpinää. Työkaverisi seura saattaa tuntua pyörryttävältä, mutta onko se sen arvoista, että pilaisit oman avioliittosi? Tunnetko työkaverisi kunnolla? Vai onko kyse vain flirttailusta, jonka ei ole tarkoituskaan johtaa mihinkään?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mehis65:
Rakastan miestäni valtavasti, meillä on upea suhde kaikin puolin. Olemme olleet yhdessä 10 vuotta josta naimisissa 6. Meillä on ihana 5-vuotias tytär. Elämä on mallillaan. Silti olen ihastunut toiseen mieheen. Ja tätä on jatkunut jo kaksi vuotta. Työni puolesta joudun tätä toista näkemään satunnaisesti ja voi hyvänen aika miten olen aina ihan sekaisin sen jälkeen. En kertakaikkiaan kestä enää tätä olotilaa. Kohta ei oikeesti pää enää kestä.

Tämä toinen mies tietää tunteeni häntä kohtaan. Ei hän minua rohkaise, muttei kielläkään. Hän on iloinen, ystävällinen, vähän flirttikin. Naimisissakin on ja 9 vuotta itseäni nuorempi. Häntä kai hivelee tämä tilanne, mutta ei tee asialle mitään. Olemme sähköpostitse yhteydessä satunnaisesti ja olenkin pyytänyt häntä sanomaan minulle, että tämä on ihan turhaa, että lopeta tämä tämmöinen. Mutta ei hän sano. Hän vaan ottaa vastaan ihastukseni ja sanoo että "tää on mahtava juttu, älä yhtään häpeä tätä". Hän saattaa kaapata minut syliinsä istumaan ja kiusoittelee, heittää öljyä liekkeihin. Piru vie. Ja minä menen mukana.

Mieheni ei ansaitse sitä, että haaveilen tästä toisesta ja kuvittelen kaikenlaisia kohtaamisia välillemme. Fantasiat vievät valveillaoloajastani aivan liikaa, työtkin jo kärsivät. Perhana kun saisi lobotomian tai tämä toinen mies katoasi maan päältä mua kiusaamasta.

En tiedä miksi tänne kirjoitan. Tämä on ensimmäinen oma avaukseni Elleihin, enkä todellakaan tiedä minkälaisia vastauksia edes odotan, jos niitä edes saankaan?
Click to expand...



Ehkä haaveilet ihastuksesta alitajuisesti..............?
 
Tuota olen itsekin pohtinut. Eikä varmaankaan ole sen arvoista. Olen toista kertaa naimisissa ja tämä liitto on kaikkea mitä voi parisuhteelta toivoa. Mieheni on kuin lottovoitto :) Tulen onnelliseksi pelkästään häntä ajatellessani. Mutta kiihko on kadonnut. Vähän kuin siideri, josta hapot on karanneet. Maku on sama, mutta kiksit puuttuvat. Haluaisin tuntea jälleen kiihkoa ja vatsanpohjan kutkutusta. Juuri niitä tunteita mitä tunnen tämän toisen miehen läheisyydessä. Hän on niin käsittämättömän komea, kaunein mies mitä olen koskaan tavannut. Niin vangitseva persoonaltaan, karismaattinen, taiteilija. Siis se että hän on hyvän näköinen ei riittänyt, vaan että hänen täytyi olla vielä niin mukava ihminenkin, oli se niitti mikä on minut tähän jamaan saanut.
 
Jos yhtään ajattelet järjellä, lopetat hössötykset. Sinähän olet levoton kuin minun sukuni muutamat miehet..
Pannaanpa sinullekin vaikkapa viisitoista vuotta lisää ja olet turmellut tämän liittosi joutavan takia, mitäs sitten kun karismasi ei enää purekkaan.
Voithan tietenkin alkaa joutessasi viihdyttämään viagraherroja..heille kelpaat vielä ainakin viisikymppiseksi.
Mieti!
 
Puhut ihan kuin omalla suullani. Lopeta tämä joutava hössötys! Mutta kun pää ei usko. Eikä vatsanpohja. Olo on hänen kanssaan kuin teinitytöllä vaikka olen jo yli 40. Voi että pitää ihmisen olla heikko. Ja säälin miestäni kun tämmöisen haihattelijan on itselleen saanut. Poden jatkuvaa huonoa omaatuntoa, ja elän kuin kaksoiselämää. Päältäpäin onnellista, ja olenhan minä onnellinen, mutta tämä yksi ainoa musta pilvi pääni päällä meinaa musertaa minut.
 
Jos sinä haluat niin ei ole temppu eikä mikään laittaa seis tuolle.

Miksi annat tunteillesi vallan? Haaveilet miehestä ja käytät aikaa fantasioimalla. Sitä mukaan tunteet kasvaa ja kiihko voimistuu. Lopulta olet jo niin pitkään leikitellyt ajatuksella teistä, että toteutat haaveesi.

Aikuisen ihmisen täytyy ymmärtää, että kyse ei ole nyt sinusta pelkästään. Vedät tahtomattaan mukaan oman lapsesi, miehesi, toisen miehen vaimon ja mahdollisesti lapset. Tämä koskettaa liian montaa osapuolta nyt. Sinä olet äiti ja sinun kuuluu haluta lapsellesi parasta ja ajattelemattakin tiedät mikä silloin on oikea ratkaisu.

Tunteet menee, tunteet tulee, mutta mikä on ja pysyy? Minkä haluaisit pysyvän? Olisiko se vaikkapa perheesi?

Lisäksi menemällä mukaan pettämiseen aiheutat hallaa itsellesi. Teet siitä itsellesi täyttä helvettiä. Alussa olet melkein humalassa kiihkeistä tunteista, mutta jossain vaiheessa maksat moninkertaisena niistä. Jos jäät kiinni, tulet romahtamaan. Jos tulet jossain vaiheessa järkiisi, tulet romahtamaan ja sinulla on kaikki työ pitää pääkoppasi kasassa. Joudut koko ikäsi miettimään sitä, mitä olet tehnyt. Jokainen ihana hetki miehesi kanssa, mustuu kun taustalla on huono omatuntosi. Pahimmillaan siirrät sitten tekosi miehesi harteille, kun et enää kestä sitä yksin kantaa. Tunnustat ja huokaat helpotuksesta ja mies joutuu käymään helvetin lävitse.

Kyllä se kuule on sellainen asia, että jos haluat oman ja läheistesi psyykkisen hyvinvoinnin pitää hyvänä, niin lopetet tuollaisen haihattelun.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mehis65:
Puhut ihan kuin omalla suullani. Lopeta tämä joutava hössötys! Mutta kun pää ei usko. Eikä vatsanpohja. Olo on hänen kanssaan kuin teinitytöllä vaikka olen jo yli 40. Voi että pitää ihmisen olla heikko. Ja säälin miestäni kun tämmöisen haihattelijan on itselleen saanut. Poden jatkuvaa huonoa omaatuntoa, ja elän kuin kaksoiselämää. Päältäpäin onnellista, ja olenhan minä onnellinen, mutta tämä yksi ainoa musta pilvi pääni päällä meinaa musertaa minut.
Click to expand...

Nyt pää tyynyyn ja ajatukset reaalimaailmaan.
Hyvää yötä , herää aamulla uusiin tuuliin............!
 
Siis kiitos. Todella viisaita ja koskettavia sanoja. Olen jo harkinnut psykiatriakin mutta tämähän ajaa saman asian.Kyllä minä tiedostan ja tiedän nuo asiat, mutta sitä pystyy omassa päässään selittämään ne niin päälaelleen ettei mitään määrää. Jokin tilanne elämässäni on vain nyt sellainen, että siinä on tilaus tämmöiselle "haihattelulle", ja olen siitä oikeasti huolissani. Mutta huojentavaahan on se, että mitään peruuttamatonta ei ole vielä tapahtunut. Pelkään vaan niitä tilanteita, esim. missä olen juovuksissa ja tunnen itseni niin hyvin, että silloin se on menoa. Ja 2 kk:n päästä on tulossa yön yli messureissu, jossa on tapana viettää kosteaa iltaa. Vielä jokin aika sitten ajattelin sitäkin matkaa odotuksella, mutta nyt se alkaakin tuntua pelottavalta. Perunko? Vai kokeilenko omaa tahdonvoimaani. Se jää nähtäväksi.
 
Hyvä Mehis; Ärähtänyt puhuu asiaa. Tai sitten annat mennä vaan - aluksi se kirpaisee kovastikin - ja lopulta tunteet ja perhoset vatsanpohjassa laimenevat. Pikku hiljaa pystynette pistämään pisteen suhteelle, jonka ei olisi koskaan pitänyt alkaakaan?

Sekin on vaikeaa :)

Tunnistan tilanteesi - elän itse "täydellisessä" perheessä, miehen kanssa, josta en koskaan misään ikinä halua luopua. Silti tapailen silloin tällöin toista, taholleen sitoutunutta. Tarkkoja olemme; tasapaino on vakava asia.

Minulla siis ei ollut tahdonvoimaa.
 
Ei minullakaan ollut tahdonvoimaa. Siksi koitankin puhua järkeä sinulle.

Mieheni kanssa olemme olleet yhdessä 16vuotiaista saakka. Mieheni on aina ollut sellainen ei niin tunneihminen kuin minä. Eikä seksuaalinenkaan oikein. Minä olin ja minua rassasi se, että tuntui jonkun puuttuvan. Tuli siinä mietittyä omaa vetovoimaansakin.

Haaveilin ja haahuilin tästä toisesta miehestä päivät läpeensä. Kujin kuin pilvissä. Himotti niin kauheasti, että tuntui, että näkö häviää. No haaveilu johti tämän miehen tapaamiseen. Suunniteltuun tapaamiseen ja sänkyyn se johti. Kerta jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi, mutta jatkoin liehittelyä yhä sähköpostitse jne.

Lopulta olin suunnattoman ahdistunut. Makasin sängyssä ja tuntui että seinät kaatuu päälle. Iski ihan äkkiä järkyttävä ahdistus, tuntui, että rinnan päällä on iso kasa kiviä. Ahdistus kasvoi ja aloin ajattelemaan, että millainen ihminen olen. Olenko ihan normaali pystyessäni tekemään jotain näin hirveää? Ajattelin, että minulla on pakko olla joku luonnehäiriö, että kykenen tällaiseen touhuun.

Siihen loppui se touhu. Se oli kerrasta poikki silloin. Inhosin itseäni syystäkin ihan hirvittävän paljon. Pahimpia oli ne ihanat hetket mieheni kanssa, joilloin yhtäkkiä tekoni tuli taas kummittelemaan mieleeni. En voinut nauttia rakastelusta en mistään, kun inhotti niin paljon.

Mieheni sanoi, että rakastaa minua. Minä itkin, mies luuli, että onnesta. Itkin katkeruudesta.

En kertonut miehelleni asiasta. Koin, että olen mokannut ja aiheuttanut itse helvettini ja mieheni ei kuulu olla se, joka joutuu siitä kärsimään. Näin haluaisin miehenikin toimivan, mikäli hän tekisi joskus jotain tällaista. En haluaisi tietää asiasta, mikäli se oli yhtä paska yhden kerran juttu.

Tapahtuneesta on aikaa 5vuotta. Se on nykyisin jo taka-alalla, mutta joskus tulee yhä mieleeni. Yleensä juuri ihanina, hyvinä ja romanttisina hetkinä. Sitä ei uskoisi miten ahdistavalta se hetki tuntuu.

Oliko tuo sitten kaiken tämän arvoista? Ei todellakaan, ei missään tapauksessa. Ajattelin jälkeenpäin, että uskomatonta seksiä! Mutta voi kuinka olin typerä. Seksilläkö se onni mitataan? Ei sitä sillä mitata, vaan rakkaudella.

En voi uskoa edelleenkään, että olin niin täysi idiootti ja haihattelija, että laitoin kaiken mikä minulle on tärkeää panokseksi. Ajatella, jos olisin sen menettänyt. En tiedä millä kepuli konstilla sieltä pohjamudista olisi noustu?

Kannattaa aina miettiä, onko se sen arvoista. Tunteet voi laittaa syrjään jos oikeasti haluaa. Täytyy pystyä näkemään nenäänsä pidemmälle ja ottamaan järjen käteen. Suosittelen lämpimästi sinua lopettamaan heti nyt tuon mitä pelaat. Jos haluat kiertää vaikeuksia, niin sinä et enää anna tuon jatkua. Jos et halua joku päivä havahtua siihen, että seisot jommankumman suhteen särkyneillä raunioilla tietämättä ja näkemättä mitä tehdä sinä päätät nyt jättää tuon leikin tuohon.

Jo oman itsesikin takia. Jos se ei merkitse sinulle tarpeeksi, niin lapsesi, miehesi ja kaiken sen mitä olette yhdessä rakentaneet. Ne ovat kaikki niin hienoja, arvokkaita asioita, että ei niitä kannata laittaa panokseksi. Häviöstä tulisi liian katketa ja karvas. Katso mitä olet saanut aikaan elämässäsi. Ihanan lapsen, parisuhteen jne..nauttisit niistä, iloitsisit niistä. Älä heitä niitä pois, ne on vaivalla hankittuja.
 
Kerro miehellesi niin kyllä tuo haihattelu loppuu, tai sitten avioliittosi loppuu, mutta eipähän tarvitse kärvistellä kahden miehen välillä. Toimiva keino, jos kerran et itse muka voi mitään vatsallesi.
 
On ihan tavallista ja inhimillistäkin että parisuhteessa ollessakin ihastuu. Eri asia taas sitten on, mitä tekee ihastumiselle. Ap:n ihastus on edennyt kuitenkin sille tasolle, että ihan avoimesti keskustelee ihastumisesta ihastuksensa kanssa. Se ei ihan vielä ole pettämistä mutta ei kovin kaukaa liippaa...

Hyvä keino punnitessa omaa toimintaansa on pohtia, miltä itsestä tuntuisi jo kumppani tekisi samoin? En usko, että ap kovin mielissään olisi jos miehensä pitäisi vastaavaa teerenpeliä jonkun toisen naisen kanssa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mehis65:
Siis kiitos. Todella viisaita ja koskettavia sanoja. Olen jo harkinnut psykiatriakin mutta tämähän ajaa saman asian.Kyllä minä tiedostan ja tiedän nuo asiat, mutta sitä pystyy omassa päässään selittämään ne niin päälaelleen ettei mitään määrää. Jokin tilanne elämässäni on vain nyt sellainen, että siinä on tilaus tämmöiselle "haihattelulle", ja olen siitä oikeasti huolissani. Mutta huojentavaahan on se, että mitään peruuttamatonta ei ole vielä tapahtunut. Pelkään vaan niitä tilanteita, esim. missä olen juovuksissa ja tunnen itseni niin hyvin, että silloin se on menoa. Ja 2 kk:n päästä on tulossa yön yli messureissu, jossa on tapana viettää kosteaa iltaa. Vielä jokin aika sitten ajattelin sitäkin matkaa odotuksella, mutta nyt se alkaakin tuntua pelottavalta. Perunko? Vai kokeilenko omaa tahdonvoimaani. Se jää nähtäväksi.
Click to expand...

Juuri noista syistä itse lopetin viinalla läträämisen (viikko takaperin;)
Ikäänkuin vakuudeksi varmemmaksi............
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ryytinen:
Aloittaja provoilee oikein urakalla. Epälooginen ja typerä provo ja sen kirjoittaja
Click to expand...

onhan noita huonompiakin nähty, tässä ketjussa taitaa tulla läpileikkaus "pettäjän tiestä" alkumetreiltä lähtien............

Rakkain terveisin ?????????????

eräs, joka kerran uuninpankolta heräs.....
 
Tunnet vain ja ainoastaa seksuaalista vetoa sitä toista miestä kohtaan. Miksi yrität itsellesi, puhumattakaan muille, todistella sitä joksikin muuksi, syvemmiksi tunteiksi.
Lopeta itsepetos, tympii edes lukea moista.

Kokeneena naisena tiedän tunteen, näin meistä useimmille käy joskus.
Sinusta on kiinni, pidätkö järjen matkassasi vai et.

Viisainta varmaan olisi päästää itsesi puutteen orjuudesta ja harrastaa muutaman kerran kuumaa seksiä sen nuoren miehen kanssa. Mutta muista hienotunteisuus ja pidä huoli, ettei miehesi edes aavista mitään. Tulet muutaman kerran jälkeen huomaamaan sen suhteen onttuoden ja myös sen, mitä siltä mieheltä oikeasti haluat.
Kunnon panoa.
 
Kyllä minä erotan rakkauden ja himon. Enkä ole provo. Mikä ihme siinä on, että kun koittaa kirjoittaa rehellisesti, mutta "ei tunnistettavasti" niin se kuulostaa epäloogiselta. Mitä epäloogista tässä nyt on? Käyn kuumana toiseen mieheen, joka tietää asiasta, mutta ei pistä pistettä sille. Olen pyytänyt häntä kohtelemaan minua huonosti että pääsisin hänestä irti, mutta ei hän sitä tee. Hän pitää minusta jollain tasolla, eikä halua loukata, vaikka rukoilisin. Suoraan sänkyyn en ole häntä vielä vonkannut, mutta ei kaukana ole ollut. Olen siis niin säälittävä ja aseeton mitä häneen tulee. Ammattinsa puolesta hänellä riittää ihailijoita niin paljon että rumimpia saa kivittää, ja hänellä olikin parin kuukauden ero vaimostaan tässä keväällä. Sitä asiaa ruodimme paljon sähköposteissamme, kun kerroin hänelle itsekin kertaalleen eronneeni.

Seksiä saan kotona aina kun haluan, ja hyvää sellaista. Siinäkään ei ole syytä tähän haihatukseeni. Mutta se kiihko mitä tunnen tämän toisen seurassa ei ole tästä maailmasta. Olen vaaka, esteetikko ja janoan tunteita, olivat ne sitten iloa tai surua. Pääasia että jossakin tuntuu.

Kiitos "ärähtänyt" koskettavasta kirjoituksestasi. Se pisti ajattelemaan, taas kerran.
 
Jos saisit tuon unelmiesi miehen, niin varmasti aluksi olisi kiihkeää, mutta minkä tahansa himon aika tappaa, jolloin suhteestanne tulisi yhtä arkinen kuin nykyisestäkin suhteesta. Oletko myös miettinyt, että nykyinen aviomiehesi varmasti tuntee ihan samoin, että suurin intohimo on suhteesta hävinnyt? Antaisitko itse hänelle sellaisen neuvon, että mene ja etsi itsellesi kaunis nainen, jota alat rakastamaan ja jonka kanssa suunnittelet tulevaisuutta?

Aikuisen naisen ratkaisu on se, että joko lopetat tuon yhteydenpidon ihastukseesi tai sitten eroat nykyisestä miehestäsi. On itsekästä ja raukkamaista, jos et päästä avioliitostasi irti, mutta kuitenkin paneskelet mirri kosteana toista miestä.

Sinulla ei ole kokemusta tuosta ihastuksestasi siltä osin, että kykeneekö hän uskollisuuteen, kykeneekö hän tyydyttämään sinut, miten nopeasti hän kyllästyy sinuun ja etsii uutta muusaa (hänkin on naimisissa, joten hän saattaisi sinunkin kanssasi naimisissa ollessaan etsiä uutta ihastusta taas!!!), kykeneekö hän ylipäätään elämään arkea sillä tavoin kuin sinä? Voi olla, että hän on elämäsi rakkaus, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että yhteiselämänne onnistuisi, vaan se voi olla hyvinkin helvetillistä.
 
Jos kerran tunnistat rakkauden ja himon, miten voit olla niin typerä, että edes mietit perheen rikkomista hyvän panon takia? Tai olettamasi hyvän panon?

Älä vieritä vastuuta asiasta miehelle vaatimalla häntä lopettamaan suhteen. Ole aikuinen ja tee päätökset itse.
 
...tahdonvoimaa asian päättämiseksi. Tiedän, että jos hän edes kerran sanoisi minulle, että ei mitään mahdollisuutta, että en ole tarpeeksi kaunis/nuori tmv. niin eihän minulla olisi muuta mahdollisuutta kuin tyytyä siihen. Mutta kun hän ei sitä tee. Hän vaikenee minut kuoliaaksi. Ja aina välillä kuitenkin antaa ymmärtää... niin mitäköhän? En tiedä itsekään.

Olen monta kertaa lopettanut kaiken yhteydenpidon tämän 2 vuoden aikana, mutta aina muutaman kuukauden askeettisen elon jälkeen sormeni päätyvät hänelle taas jotain kirjottamaan. Joskus hän vastaa, joskus ei. Ja aina kun näemme, hän on oma valloittava itsensä. Ja tekee tai sanoo jotain, joka saa minut taas sekoamaan. Poissa silmistä, poissa sydämestä...
 
Jestas sä mahdat olla riesa sille miehelle. Se varmaan naureskelee kavereineen sun kirjoituksilles ja sanomisilles, työkavereidenkin kanssa. Oisko joku vedonlyöntikin menossa milloin sä yrität vongaata sänkyyn sitä. Siksi se ei tee loppua. Eihän se ole vaimoaan pettämässä eikä sua sänkyyn vonkaamassa, muutoin se olisi toiminut jo. Kunhan katselee kun sinä aikuinen äiti ja toisen vaimo teet naurettavan itsestäsi ja aisankannattaja-miehestäsi.
 
... juurikin näin :( Tai en usko. Tai mistä pirusta minä tiiän. Enää mistään mitään. Olisiko hän niin ilkeä ja toisen tunteista piittaamaton? Kai hän voisi. Tai sitten ei. Kai tämä asia teidän pitää mulle nakata päin naamaa just niin typeränä ja naurettavana kuin se onkin, ennen kuin uskon. Surullista.
 
Sen vaimon mielestä tämä ei ole ollenkaan surullista jos mies ei itse tee mitään pahaa, kunhan partaansa naureskelee. Kivahan se on kun muijat vonkaa.

En minäkään kaikkia ihailijoitani ja kosijoitani tylysti pois aja. Kohteliaisuuksia on kiva kuula ja niille naureskella. Flirttikin piristää mukavasti, kunhan kenestäkään ei tule maanvaivaa ja riippaa. Siksi en itse mene liian pitkälle. En minä tosissani huolisi heistä ketään. Oma kulta on paras ja hän tietää sen.
 
Olisiko hän niin ilkeä ja toisen tunteista piittaamaton?


Ehkä hän piittaa enemmän vaimonsa tunteista kuin sinun. Sullahan on, tai ainakin pitäisi olla oma elämä oman miehesi kanssa. Minusta hän ei tee mitään ilkeää. Sinähän se hyökkääjän asemassa olet.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa