Pää halkeaa tässä liitossa

[eräsperäs]

Ymmärrän hyvin. Itse olen ihminen joka haluaa silloin tällöin omaa rauhaa. Ja vaikka puolison lapset olisivat kuinka ihania, haluan silti olla omassa kodissani joskus ihan rauhassa.

Suuri osa ihmisistä haluaa olla omassa kodissaan ihan rauhassa aina joskus, vaikka ne omatkin lapset olisivat kuinka ihania tahansa..

Luettuani aloittajan kommentteja enemmän alan olla sitä mieltä, että siellä eletään kyllä jo poismuuttaneen aikuisen lapsen ehdoilla, eikä suinkaan niin että aikuinen lapsi kyläilee (kenties lapsuudenkodissaan?) muiden ehdoilla vanhassa kodissaan.

Aloittajalle suosittelen: joko ilmaiset ettei sinun kodissasi ramppaa väkeä kuin populaa ikean pyöröovissa, ja jäät odottelemaan pojan lopullista itsenäistymistä, tai alat vakavasti harkita oman katon alle muuttamista. Luulisi siihen sen miehenkin heräävän.

 

[ehdotus tämäkin]

Jotkut avioparit asuvat eri osoitteissa. Elämäntilanteita kun on niin monia. Voisitko harkita oman asunnon ottamista? Liitonne voisi jatkua onnellisena ja olisi pian vapaa jännitteistä ja saisit etäisyyttä tähän vähän omituiselta tuntuvaan aikuisen pojan kyläilyrumbaan.

 

[Väsyttää...]

Omat lapseni ovat jo aikuisia eivätkä ole koskaan asuneet tässä kodissa. Käyvätkin harvakseltaan, koska hekään eivät tunne kuuluvansa siihen taloon. Tapaamme useimmiten heidän luonaan. Mieheni ei siis ole koskaan joutunut ottamaan arjessa huomioon muita lapsia.

Viime viikolla kerroin miehelleni, että haluaisin meille yhteistä aikaa ilman hänen lastaan. Asia ei mennyt perille, lupaili jotain ympäripyöreätä puhua pojalle, mutta epäilen, että niin ei tapahdu. Nyt olen hankkinyt itselleni tekemistä ja yöpaikkoja jo 3 seuraavaksi viikonlopuksi. Ja tästä jatkan niin kauan, kunnes tulee ilmoitus lapsivapaasta viikonlopusta.

Minusta on alkanut tuntumaan, että he ehkä elävätkin mieluummin poikaporukassa ja minua ajetaan ulos tällä tavalla.

 

[Nyt en ymmärrä]

Olet kykenemätön nainen hallitsemaan uusioperhettäsi. Hoida asiasi kuntoon kun et jaksa. Lähde vetämään tai käsittele miehesi poikaa yhtä tärkeänä kuin miestäsi. Ei kukaan ilmeisesti kestä sun asennetta, sinä se vieras olet siinä kuviossa. Muuta tapasi jos voit. Olisit liittoa solmiessa jo valmistunut ottamaan miehesi lapsi täysin vertaiseksesi perheen jäseneksi.

Kuinka ihminen voi ajatella näin yksioikoisesti ?
Perustele, mitä tarkoitat sillä että lapsi pitää ottaa täysin tasavertaiseksi perheen jäseneksi ?
Millä tavalla se parantaisi tätä tilannetta ?
Pitäisikö lasta siis palvoa ja paapoa vielä nyksänkin puolelta ja antaa hänen todellakin tehdä ihan mitä huvittaa ??

 

[Väsyttää...]

Olet kykenemätön nainen hallitsemaan uusioperhettäsi. Hoida asiasi kuntoon kun et jaksa. Lähde vetämään tai käsittele miehesi poikaa yhtä tärkeänä kuin miestäsi. Ei kukaan ilmeisesti kestä sun asennetta, sinä se vieras olet siinä kuviossa. Muuta tapasi jos voit. Olisit liittoa solmiessa jo valmistunut ottamaan miehesi lapsi täysin vertaiseksesi perheen jäseneksi.

Hoidan asiani kuntoon, miten? Muutan tapani, miten? Muutun vielä olemattomammaksi ja siedän ja ymmärrän kaiken? Vieras tosiaan kuviossa, mutta enhän sinne väkisin ängennyt. Kuvittelin, että elämme omassa kodissa niin kuin oikea perhe. Mutta perhemalleja on kai monia ja tämä on minulle vieras malli, että lapset määrää tahdin.

 

[Kysyn vaan ap:ltä]

MIksi sinä sitten hipsit omassa kodissasi seinänvieriä, kuten kirjoitit? Miksi et elä normaalia elämää, kuten teet arkisin? Minkä ikäinen poika on nyt?

Anna pojan tulla ja mennä vaivaamatta itsesäi sen enempää. Voit esim. sanoa, että tänä viikonloppuna eivät sitten kaverit ole tervetulleita, koska haluat olla rauhassa. Voit myös sanoa, ettet kertakaikkiaan jaksa laittaa viikonloppuna ruokaa, joten ole hyvä ja käy kaupassa, osta mieleistäsi ruokaa ja laita koko porukalle viikonloput ruoat.

Näin minä olen tehnyt omien lasteni kanssa. Vieläkin tulevat yliopistosta lomille,mutta joutuvat kyllä täysillä osallistumaan perheen askareisiin, ruoanlaittoon jne. 18-v. on aikuinen, mutta ei välttämättä vielä valmis täysin irtautumaan kodista. Sen sijaan sanoisin, että viimeistään siinä 23-24 vuoden kieppeillä pitää siihen olle valmis.

 

[Väsyttää....]

En voi käskyttää enkä määrätä koska minulla ei ole siihen mitään oikeutta, se on käynyt ja tehty jo selväksi.

Tiedän miten aikuisten lasten kanssa vietetään viikonloppuja, meillä on omieni kanssa tosi mukavaa. Kokkaillaan yhdessä ja puuhaillaan kaikkea mukavaa. Jokainen kantaa kortensa kekoon eikä kukaan passaa ketään.

Miehen poika ei osallistu pyynnöstäkään mihinkään, vaikka minun lapseni olisi meillä (ehkä 5 kertaa vuodessa). Tekee joskus samaan tilaan ylikorostuneen alentuvan vierailun, ikäänkuin isäntä joka tsekkaa alempiarvoisten palvelijoiden touhut, tokaisee jotakin tyliin "jaha, vai jazzia pelaatte, on vähän yksinkertainen mun makuun".

Muita vieraita en juuri viitsi kutsua. Kerran kutsuin omat ystäväni illanviettoon. Poika alkoi haastamaan riitaa isänsä kanssa kovaäänisesti ja tuli sanomaan minulle, että hänen koiransa ei voi nukkua, kun me meluamme! Siis ensimmäinen ja ainoa kerta kun minun ystäväni ovat olleet kylässä.

Ei voi olla kyse kateudestakaan, onhan hänelläkin kavereita. Minä vain olen tiellä.

 

[ehdotus tämäkin]

Jotkut avioparit asuvat eri osoitteissa. Elämäntilanteita kun on niin monia. Voisitko harkita oman asunnon ottamista? Liitonne voisi jatkua onnellisena ja olisi pian vapaa jännitteistä ja saisit etäisyyttä tähän vähän omituiselta tuntuvaan aikuisen pojan kyläilyrumbaan.

Entä tämä esittämäni vaihtoehto?

 

[Väsyttää...]

"ehdotus tämäkin" Esittämäsi vaihtoehto on hyvä ja toteuttamiskelpoinen. Olen jo ehdottanut miehelle, että hankin viikonloppuasunnon ja hän ei pitänyt ajatuksesta ollenkaan. Eli saattaisi olla lopun alku hankkia oma asunto, mutta loppuhan tälläkin menolla tulee tästä liitosta.

 

[olematon elli]

"Hoidan asiani kuntoon, miten? Muutan tapani, miten? Muutun vielä olemattomammaksi ja siedän ja ymmärrän kaiken?"

Olen kuullut puhuttavan näkymättömästä lapsesta ongelmaperheessä, mutta kaipa noita näkymättömiä on aikuisissakin. Joskus toivon että voisin polkaista varvasta ja kävellä näkymättömänä seiniä päin ja päin vastoin. Niin tapahtui jossain vanhassa suomalaisessa varhaisteineille suunnatussa tv-sarjassa.

Kerroin viikonloppuna eräälle naiselle eläväni ilman telkkaria. Hänestä se on harvinainen ja erikoinen tapa elää. Joidenkin mielestä miehettömyys on samalla tavalla omituinen elämäntapavalinta. Mutta kun olen seurannut ap. tapaustasi niin ei minun elämäntapavalinta ihan huonoimmasta päästä ole.

 

[Kysyn vaan ap:ltä]

En voi käskyttää enkä määrätä koska minulla ei ole siihen mitään oikeutta, se on käynyt ja tehty jo selväksi.

Jokainen kantaa kortensa kekoon eikä kukaan passaa ketään.

Miehen poika ei osallistu pyynnöstäkään mihinkään.

Muita vieraita en juuri viitsi kutsua. Kerran kutsuin omat ystäväni illanviettoon. Poika alkoi haastamaan riitaa isänsä kanssa kovaäänisesti ja tuli sanomaan minulle, että hänen koiransa ei voi nukkua, kun me meluamme! Siis ensimmäinen ja ainoa kerta kun minun ystäväni ovat olleet kylässä.

Ei voi olla kyse kateudestakaan, onhan hänelläkin kavereita. Minä vain olen tiellä.

Sinä olet alistuja. Ryhdistäydy ja elä niin kuin haluat. Lopeta ensimmäiseksi pojan passaaminen, mitään asiaa ei ole sinun laittamasi ruokapöydän ääreen, ellei ole osallistunut. Et kai vaan pese hänen pyykkejäänkin? Silloin voit kyllä syyttää itseäsi...

Miehellesi teet selväksi, että tämä ei voi jatkua; joko tilanne muuttuu tai sinä muutat pois. Minä todennäköisesti jättäisin pojan kokonaan huomiotta ja eläisin omaa elämääni, rinnalla mutta ei yhdessä. ja katsoisin muuttaako se tilannetta mihinkään. en ainakaan alkaisi rajoittaa omaa elämääni (ystävät jne.) jonkun muun vuoksi.

 

[ehdotus tämäkin]

"ehdotus tämäkin" Esittämäsi vaihtoehto on hyvä ja toteuttamiskelpoinen. Olen jo ehdottanut miehelle, että hankin viikonloppuasunnon ja hän ei pitänyt ajatuksesta ollenkaan. Eli saattaisi olla lopun alku hankkia oma asunto, mutta loppuhan tälläkin menolla tulee tästä liitosta.

Kuule, ystävä hyvä - nyt en kyselisi miehen mielipidettä asiaan. Jokainen toimii kuten omalle mielenterveydelle on PAKKO, ei siinä asioiden noin kärjistyttyä tarvitse enää kysellä muiden mielipiteitä, ei edes aviomiehen. Ja olethan sen useasti jo sanonut, eikä ole auttanut.

Olet ihan uupuneen oloinen ja masennuskin jo kolkuttaa. Ja epätoivo. Hanki itsellesi asunto, remppaa ja sisusta se mieleiseksi. Kutsu miestä sinne viikonloppuina ja jos ei tule, niin keksi itsellesi muuta ohjelmaa. Yksi elämä tässä meillä vain on, kannattaa vaalia sitä - - ja itseään myös! Kuka se kissan hännän nostaa ellei kissa itse? Tsemppiä! Olet hyvin sympaattisen oloinen ihminen ja se on tässä asiassa noussut sinua vastaan, asettanut sinulle ansan. Nyt vain pois sieltä ELÄMÄÄN kiinni taas!

 

[Virren loppu]

Omaan kämppään ja omaan rauhaan. Omien lasten ja ystävien vapaaseen ja stressittömään seuraan. Jos vielä sen jälkeen kiinnostaa olla tuon miehen seurassa, tulkoon hän luoksesi kyläilemään.

Jospa siellä, sinun maaperälläsi pääsette sellaiseen jutun alkuun, jotta hänelle avautuu edes hiukkasen, miten törkeästi hän sallii aikuisen/aukuistuvan poikansa käyttäytyvän. Eikä isää hävetä koskaan?

Minusta et menetä mitään, jos mies jäisikin kuvioista pois. Uskon, että sinulle avautuu vapaampi ja helpompi elämä yksinäsi tai fiksumman ihmisen kanssa. Ei se ole mikään katastrofi asustella yksinään, ei elämä sellaisena ole yksinäistä, vaikkakin on yksin. Sehän on vapaa valinta.

Mieskumpanisi ajattelusta paljastuu sellainen perusvirhe, että koti ei ole sinun kotisi, vaan "saat" asua siellä, hänen ja poikansa kodissa. Ikäänkuin alivuokralaisena ja tekemässä heidän elämästään mukavaa. Ei sellaisessa jaksa olla. Eikä miehen pää siittään luultavasti koskaan muutu.

Tuntuuko tämä sinusta tutulta kuviolta?