vierailija
Pitkäänhän on näkynyt viiksiä katukuvassa, mutta se on ollut vähän sellaista ironista. Ollaan hipsteriä ja harrastetaan movemberiä. Nalle Wahlroos oli pitkään ainut oikea kalapuikkomies. Mutta tarkemmin määrittelemättöminä viime aikoina olen alkanut bongata entistä enemmän viiksekkäitä miehiä ja nimenomaan sillä tavalla viiksekkäitä, että viikset ovat harkittu ja hieno yksityiskohta ja normaali osa miehen habitusta. Ei siis mikään performanssi. Samalla olen alkanut tottua ajatukseen, että viikset voivat näyttää todella hyvältä. Esimerkkinä toimikoon tämän alla olevan jutun mies:
yle.fi
Miespari halusi lapsen ja kävi treffeillä 26 naisen kanssa – ne muistuttivat deittien ja asuntonäyttelyn sekoitusta
Kirjailija, kulttuurivieras Kaj Korkea-aho ajatteli pitkään, ettei voi koskaan tulla isäksi. Enää hän ei halua, että yksikään homomies ajattelee niin. Hänellä on lapsi, jolla on kaksi isää ja yksi äiti.
![yle.fi](https://yle.fi/uutiset/assets/img/favicon.png)