Ovatko sairaalassa olevat potilaat 95%:sti rasittavia?

Ihan on tänne pakko avautua, kun ei muuallekaan voi. Olen tullut taas vietettyä aikaa sairaalassa ja huonetoverit ovat vaihtuneet aika tiuhaan, ja nyt on kuppi täyttynyt taas yhdessä asiassa. Täällä ei saa olla rauhassa.

Tämänhetkinen naapuripedin rouva olisi äänessä ihan koko ajan. Siis ihan koko ajan. Ja jos en jaksa seurustella, hän nousee sängynlaidalle istumaan ja tuijottamaan minua. Nytkin. Kaikki muutkin huonetoverit ovat enemmän tai vähemmän uteliaita olleet hekin ja kaipaavat selvästi seuraneitiä ja kuuntelijaa.

Itse olen sitä tyyppiä, joka vetää peiton korviin ja kuvittelee olevansa näkymätön. Enkä todellakaan jaksa olla sosiaalinen tai kertoa elämäntarinaani (tai vähintään sairaskertomustani) jokaiselle tuntemattomalle. Alan pikku hiljaa olla sitä mieltä, että kuulun harvinaiseen vähemmistöön. Sairaalassa kaikki pitäisi jakaa ja mahdollisimman monelle. Kun huonetovereita ei ole montaa, siirrytään kännykän päähän. Pahimmat kertovat huonekaverin ongelmista omissa puheluissaan, jopa tämän ollessa paikalla.

Pari muutakin yhdistävää tekijää tuntuu olevan. Nimittäin valitus ja liioittelu. Joka asiasta löytyy jotain moitittavaa tai ainakin vähän lisättävää. Lääkärin keskustelut saattavat muuttua vartin päästä puhelimessa niin paljon, että sivusta kuuntelijaa saattaa jopa huvittaa. Valittajia ja liiottelijoita ei onneksi ole niin paljon, mutta tarpeeksi, jotta pääsin vähän itsekin valittamaan :snotty:

Onko muilla samansuuntaisia kokemuksia? Hyviä vinkkejä otetaan myös vastaan siinä, miten muuttua näkymättömäksi.

 

Olisko huoneen vaihto mahdollista jos ei rauhaa ole yhtään? Tai onko vuoteen ympärillä verhot jotka voisit vetää eteen sen merkiksi että tahdot olla rauhassa? Vihjaise hoitajille ettet haluaisi sinua häirittävän, niin ehkä heidän sanomana viesti menisi perille?
Kovin hankalaahan se on oma rauha saada isoissa huoneissa. Pieniä potilashuoneitakin on yleensä vain vähän, tai ei lainkaan. Tai sitten nekin ovat eristyshuoneina..

 

Minä olen ollut hyvin vähän sairaalassa, viimeksi tapaturman ja leikkauksen jälkeen muutamia päiviä. Olin kyllä onnekas, minulla oli vain yksi huonekaveri, sama koko ajan, samanlainen vamma ja leikkaus, joten ei paljon tarvinut jutustella, enempää siis kuin halusin. Tämä rouva oli kyllä miellyttävä tapaus. Olen itse ihan typeryyteen asti sulkeutunut ihminen enkä tosiaan ala juttusille kuin poikkeustapauksissa. (vaikka osaan kyllä käyttäytyä). Ehkä se on sairaalassa ihmisillä jotenkin automaattinen tunne, että tässä ollaan kohtalontovereita ja luonnostaan avoimet ihmiset ovat sitä sairaalassakin.

 

[QUOTE="Muurarin Vaimo";25322267]Olisko huoneen vaihto mahdollista jos ei rauhaa ole yhtään? Tai onko vuoteen ympärillä verhot jotka voisit vetää eteen sen merkiksi että tahdot olla rauhassa? Vihjaise hoitajille ettet haluaisi sinua häirittävän, niin ehkä heidän sanomana viesti menisi perille?
Kovin hankalaahan se on oma rauha saada isoissa huoneissa. Pieniä potilashuoneitakin on yleensä vain vähän, tai ei lainkaan. Tai sitten nekin ovat eristyshuoneina..[/QUOTE]

Mulla on kokemusta monelta eri osastolta, eikä tämäkään huone ole kuin kolmen hengen. Paikkoja on alunperin ollut kaksi, joten verhoja ei ole vetää eteen eikä täällä varmasti ole tilaa tällä hetkellä mihinkään siirtyäkään.

 

Mä oon saanu olla yllättävän rauhassa sairaalassa. Viimeks olin kyllä semmosen kriisin keskellä siellä etten olis varmaan älynny että mulle puhutaankaan.

Vinkiksi: osaisitko sä ethdä ittestäs oikeen vittumaisen näköisen? Ei tunkis liian lähelle. Itse saattaisin jopa ärähtää, että tää on sitten mun aluetta ja en tänne toivo tunkeilijoita. Ja pyytäisin hoitsuilta viel vahvistuksen!

 

Olin viikonlopun yli sydänosastolla, ja täytyy myöntää että mummot ovat todella rasittavia, etenkin sairaalassa. Koko ajan ne olivat äänessä, ja olivat pirun uteliaita että mitä minä (22v) siellä vanhusten osastolla tein. Ja öisin ne pitivät meteliä, huoh.
Itte olen kans hyvin epäsosiaalinen ja olisin mieluiten vain ollut omissa oloissani, onneksi sain liikkua vapaasti sairaalassa ja etsiä rauhallisempia kolkkia ittelleni.

Sitä vastoin ne hoitsut ja etenkin siivoojat ja ruoka-tädit olivat aivan huipputyyppejä. Jotenkin tuli sellainen olo että he oikeasti hoitivat ja paapoivat niitä/meitä vähemmän rasittavia ihmisiä enemmän kuin muita. Yleensähän ne ovat ne kovaäänisimmät ja rasittavimmat jotka saa eniten huomiota, mutta tässä tapauksessa ei niin tapahtunut

 

Mä oon saanu olla yllättävän rauhassa sairaalassa. Viimeks olin kyllä semmosen kriisin keskellä siellä etten olis varmaan älynny että mulle puhutaankaan.

Vinkiksi: osaisitko sä ethdä ittestäs oikeen vittumaisen näköisen? Ei tunkis liian lähelle. Itse saattaisin jopa ärähtää, että tää on sitten mun aluetta ja en tänne toivo tunkeilijoita. Ja pyytäisin hoitsuilta viel vahvistuksen!

Yritän olla koko ajan sen näköinen, että evvk. Harmi vaan, kun usein ikäeroa on muihin potilaisiin paljon eivätkä he ymmärrä mun ilmeilyä

 

Olin sairaalassa melkein 3kk joten tuo juoruilu ja keskustelu on lähes ainoita huveja mitä siellä voi tehdä.

 

Joidenkin tapa sietää ahdistusta, toimettomuutta ja pelkoa on että joko valitetaan tarpeettomasti tai kerjätään muuten huomiota. Mutta sinulle nyt on vaan sattunut tällaiset tapaukset. Yleisempää on, että koko huone tavallaan ystävystyy (tosin vaan hetkeksi mutta kuitenkin). Sekin on tavallaan keino ikäviä asioita vastaan, että haluaa täysin vetäytyä kaikesta kontaktista. Että haluaisi suojata yksityisyytensä ja reviirinsä mahdollisimman hyvin, vaikka toisenlaisessa tilanteessa sietäisikin enemmän. Jokaisella on oma tapansa ja noita ensimmäisiäkin voi ymmärtää, jos ajattelee tarkemmin. Harva sitä kuitenkaan haluaa olla sairaalassa.

Korvatulpat, kuulokkeet, lehdet, kirjat ja tietokone auttavat, jos haluaa olla omissa oloissaan. Jos on kohtuullisesa voinnissa, niin kannattaa olla pois huoneesta aina välillä, jos voi.

sh

 

Joo näin se on.
itse jouduin olemaan sairaalassa miltei 3kk ja kyllä pinna paloi monta kertaa. Ei mitään rauhaa tai yksityisyyttä. ... naapuri potilas esitteli vierailleen aina koko huoneen väen ja kertoi myös sen mitä luuli toisen sairastavan. Änki joka paikkaan mukaan jos vaan pääsi. Suihkuunkin tuli kerran katsomaan millaiset arvet mulla on jos on ja myönsi sen vielä suureen ääneen .
kun vointi oli jo parempi ja jaksoin liikkua niin häippäsin huoneesta... ja pyysin että lääkärin kanssa juteltaisiin muualla kuin potilashuoneessa.
Nyt jo naurattaa mutta ei silloin

 

Voisin jotenkin ajatella että läppärin käyttösi jotenkin aikaansaa vieruskaverille mielikuvan että olet sosiaalinen ihminen joka jaksaa seurustella jos kerran jaksaa näpyttäää konettakin.

 

[QUOTE="vieras";25322344]Joidenkin tapa sietää ahdistusta, toimettomuutta ja pelkoa on että joko valitetaan tarpeettomasti tai kerjätään muuten huomiota. Mutta sinulle nyt on vaan sattunut tällaiset tapaukset. Yleisempää on, että koko huone tavallaan ystävystyy (tosin vaan hetkeksi mutta kuitenkin). Sekin on tavallaan keino ikäviä asioita vastaan, että haluaa täysin vetäytyä kaikesta kontaktista. Että haluaisi suojata yksityisyytensä ja reviirinsä mahdollisimman hyvin, vaikka toisenlaisessa tilanteessa sietäisikin enemmän. Jokaisella on oma tapansa ja noita ensimmäisiäkin voi ymmärtää, jos ajattelee tarkemmin. Harva sitä kuitenkaan haluaa olla sairaalassa.

Korvatulpat, kuulokkeet, lehdet, kirjat ja tietokone auttavat, jos haluaa olla omissa oloissaan. Jos on kohtuullisesa voinnissa, niin kannattaa olla pois huoneesta aina välillä, jos voi.

sh[/QUOTE]

Hyvin kirjoitettu. Yritän ymmärtää muitakin, mutta aina ei vain jaksa. Mulla onkin suojakilpinä täällä kirjoja ja tämä läppäri, jota silti harvoin avaan kun en jaksa tätäkään. Tällä hetkellä en pääse huoneesta juuri poiskaan, joten senkin takia ehkä ahdistus pahenee.

 

[QUOTE="vieras";25322371]Voisin jotenkin ajatella että läppärin käyttösi jotenkin aikaansaa vieruskaverille mielikuvan että olet sosiaalinen ihminen joka jaksaa seurustella jos kerran jaksaa näpyttäää konettakin.[/QUOTE]

Kirjoitinkin tuossa jo, että olen tosi vähän koneella. Pari kertaa päivässä max. ja silloin 15-30 minuuttia.

Mutta joo, tämä kilpi auttoi tällä kertaa ja mummo alkoi kuorsata, joten palaan takaisin ikkunasta tuijotteluun. Käyn kyllä illalla varmaan lukemassa josko olisi tullut lisää kirjoituksia aiheesta.

 

Potilaan näkökulmasta vastaan että:KYLLÄ! Etenkin vanhemmat naishenkilöt ovat 95% rasittavia. Hoitajan näkökulmasta vastaan että: EIVÄT OLE, paitsi useimmat vanhemmat naishenkilöt. Ja totta on tuokin mitä joku mainitsi, eli ne jotka tekevät tikustakin asiaa, soittavat kelloa kokoajan ja valittavat kaikesta yms. saavat hoitajilta yleensä loppupeleissä VÄHEMMÄN huomiota kuin ne potilaat jotka eivät turhista valita ja ovat asiallisempia.

Ymmärrän täysin mitä tarjoitat ja on kyllä todella harmillista, mikäli sinulle ei ole tarjolla pienempää huonetta tai vaihtoa toiseen huoneeseen tai edes sermiä/verhoja, jotka voisi vetää vuoteen eteen oman yksityisyyden saamiseksi. Kyllä jokaisessa sairaalassa tulisi jonkinlainen verho olla vuoteiden välillä esim. lääkärinkiertoakin varten jolloin esim.potilaiden haavat katsotaan, niin ettei tarvitse niitä koko huoneen potilaille näyttää.

Mainitse ystävällisesti murheestasi jollekin mukavalle hoitajalle, ehkä hän saa asiat järjestymään niin että saisit omaa rauhaa. Tsemppiä sinulle ja paranemisia!

 

Hyvin kirjoitettu. Yritän ymmärtää muitakin, mutta aina ei vain jaksa. Mulla onkin suojakilpinä täällä kirjoja ja tämä läppäri, jota silti harvoin avaan kun en jaksa tätäkään. Tällä hetkellä en pääse huoneesta juuri poiskaan, joten senkin takia ehkä ahdistus pahenee.

Niille vanhemmille ei auta kuin sanoa suoraan, mutta ystävällisesti että haluat olla rauhassa kiitos. Ei ne ymmärrä vihjailuja. Voimia paranemiseesi!

 

Hyvin kirjoitettu. Yritän ymmärtää muitakin, mutta aina ei vain jaksa. Mulla onkin suojakilpinä täällä kirjoja ja tämä läppäri, jota silti harvoin avaan kun en jaksa tätäkään. Tällä hetkellä en pääse huoneesta juuri poiskaan, joten senkin takia ehkä ahdistus pahenee.

Juu ja en todellakaan tarkoittanut, että vaikka ymmärtää, niin että se sitä paljoa helpottaisi. Se on inhottavaa, jos itse on väsynyt ja haluaisi rauhaa ja koko ajan joku jotakin touhaa tai höpisee. Hommaa vielä ne korvatulpat (osastollakin pitäisi olla), niin pääset ihan omaan maailmaan.

Kannattaa kysyä huoneen vaihtomahdollisuutta, koska vaikka olisikin vain kolmen hengen huoneita, niin jossakin toisessa huoneessa voi olla rauhallisempi tunnelma. Jaksamista!

 

Voisko niiden sun huonekavereiden petipaikat vaihtaa niin että kyttääjän ja sinun välissä olisi joku?

 

Mä voin vaan kuvitella että olisin just sellanen ärsyttävä kälättäjä...

Tai sitten en.. Huomatessani että ärsytän jotakuta, niin osaan yleensä olla hiljaa.

Mä kannatan sitä suoraan sanomista. "Anteeksi, mutta mä haluaisin olla rauhassa" ja jos lisää vielä perään että "Minun tapani suhtautua tähän sairaalassa oloon on tämä, ja ahdistun jos en saa rauhaa" niin luulisi ihmisten ymmärtävän.. Tai sitten ei.. Äh.. En mä tiiä..

 

Juu. Sano mammalle tai pyydä hoitajia sanomaan että sinä olet todella kipeä ja väsynyt ja tarvitset lepoa.


Paranemisia!!

 

Itse en ole ollut koskaan potilaana sairaalassa, mutta työn puolesta voin sanoa, että ajoin tuntuu siltä, että noissa lukemissa liikutaan.

 

Ovat. Potilaana kurja juttu, näin hoitajana ammatinvalintakysymys.

 

Ihan off-topic, mutta joku eilen kaipaili sinua täällä. Epäili sinun vaihtaneen nikkiä, kun ei ole näkynyt.

 

Sitä kun ei aina hoitajat tiedä kenellä on hätä oikeasti. Esim. soittokellon poistaminen "hankalalta" potilaalta on väärin. Omaiseni ei saanut nukuttua sairaalassa, masennus paheni, oli kipeä...jotkut hoitajat pitivät häntä hankalana ja ilkeilivät, mikä pahensi masennusta entisestään ja johti suuriin vaikeuksiin. Tietysti se hoitajalle on mukava potilas joka on hiljaa eikä valita, tyytyy mukisematta kaikkeen eikä esitä omia mielipiteitään hoidosta. Se on kyllä nähty että tälläinen on hoitajien lempipotilas.

 

Mäkään en nyt niin kauhean usein ole sairaalassa ollut, mutta kuitenkin lähes aina on huonetoverit olleet oikein mukavia. Oikeastaan yksi poikkeus on ja hänkin oli muuten ihan ok, mutta tahtoi aina unohtaa oman paikkansa. Ja hänet siirrettiinkin toiseen huoneeseen siinä vaiheessa, kun valitin asiasta hänen juotuaan mehunikin (olin silloin 13v).

 

Voivat hyvinkin olla 95%:sti rasittavia. Ovat ainakin 99.5%:sti sairaita, mikä yleensä tekee ihan normaalistakin ihmisestä 95%:n todennäköisyydellä hankalan.