Ovatko mt-ongelmaiset vanhemmat normaaleja?

["vieras"]

Olen kuvitellut että mt-ongelmat ovat nykyään niin yleisiä(tai ovat kai aina olleet mutta eivät enää niin tabu) että ihmiset osaavat suhtautua asiaan eivätkä heti oleta että perheessä olisi lastensuojelulle tarvetta, tai että lapset olisivat heitteillä jos vanhemmilla mt-ongelmia.
Palstaa lukiessa olen kuitenkin saanut ihan toisenlaisen kuvan..
Heti jos perheessä on jotain hämärää, epäillään "mt-ongelmia" ja muistetaan aina perustella oman perheen erinomaisuutta ja kunnollisuutta sillä, ettei vanhemmilla ole tai ole koskaan ollutkaan ongelmia mielenterveyden suhteen.
Oikeasti?

Oletteko koskaan miettineet että aika monella tuttavallanne/työkaverilla/sukulaisella/ystävällä/kaverillanne on tod.näk joskus ollut mt-ongelmia?
Suuri osa ei kuitenkaan koskaan hakeudu hoitoon tai hanki apua, myönnä edes itselleen.
Ongelmia on myös monen tasoisia, pelkkä ahdistus tai alakuloisuuskin voidaan laskea mt-ongelmaksi ja ihminen voi saada niihin hoitoa.
Erään ammattilaisen sanoin: "Sairaimpia ovat yleensä ne jotka erityisesti korostavat terveyttään.." ja nimenomaan kun kyse on mielenterveydestä.

 

[mpide]

Minulla on muutama häiriö, joita ulkopuoliset eivät edes huomaa. Käyn kyllä näiden vuoksi terapiassa, mutta esim. lääkkeitä en ole syönyt vuosikausiin joten voin väittää hoitotasapainoni olevan hyvä. Lapselle sairauteni näyttäytyy satunnaisena väsymyksenä ja ärtyisyytenä, mutta silloin pyydän miestäni avuksi ja astun suosiolla taka-alalle. Lapsi tietää, ettei käytökseni johdu hänestä eikä pelkää minua, meillä on läheiset ja hyvät välit keskenämme.

Minusta meidän perhe menee "normaalin" rajoihin, koska meillä tehdään aivan tavallisia asioita eikä kukaan kärsi sairauteni vuoksi (paitsi minä, silloin kun vaikka ahdistus menee pahaksi). On päivärytmit, maksetaan itse elämisemme, lapsesta huolehditaan hyvin. Ja minä pyydän kyllä apua aina, jos sitä koen tarvitsevani.

 

["mie"]

No joo.
Mun appivanhemat ovat molemmat mt-ongelmaisia. Anopilla kaksisuuntainen,appiukko on narsisti.Siis ihan oikea narsisti..
Lapseen eli mieheeni jättänyt kyllä jälkensä.Harmi ettei siihen aikaan (?) ole näihin asioihin puututtu yhtä hyvin kuin nykyään.

Mies on lapsena ollut alistettu,ja kuullut kuinka huono on.Mikään ei ole isälle kelvannut.
Aiheuttanut erittäin huonon itsetunnon.

Anopin mt-ongelmat ovat alkaneet vaikeuttaa meidän elämää vasta nyt lähivuosina;jos haluaa huomiota,saattaa yrittää vaikka sitä hakea ´itsemurhayrityksellä´.Tekee sen niin ettei oikeasti ole vaaraa,mutta mies sekoaa tästä täysin ja alkaa paapoa äitiään.

Minä olen katkera...

 

[hippiliini]

riippuu vähän persoonasta, sukulaiseni ei oikein huolehtinut pienestä lapsestaan, saattoi tehä kerran päivässä ruokaa, eikä välttis jaksanut antaa aamupalaakaan.

sitten on taas sellaisia kuin oma mieheni, silloin kun hän oli masentunut ei jaksanut oikein siivota tms. mutta oli silti ihana isä, huolehti lapsesta todella hyvin ja touhusi hänen kanssaan joka päivä. yksi syy miksi rakastan häntä <3

eli ei varmaan voi sanoa ihan musta-valkoisesti

 

["anni"]

Omat vanhempani olivat masentuneita ja terapioista ja lääkkeistä huolimatta eivät olleet hyviä vanhempia sain huonon lapsuuden.Masentuneiden ei kannata lapsia tehdä.

 

["noh"]

monestihan ne ongelmaisimmat narsistit ym. eivät hae hoitoa ja saattaa olla lapsia. Itse varmaan narsistin lapsi. Äitini oli aina töissä ja sen jälkeen huonotuulinen minulle ja muille. Kaikki vika oli aina muissa. jos kiukuttelin niin olin ilkeä ym. Sain lapsia itse myöhemmin ja sairastuin masennukseen sen jälkeen ja sillä tiellä ollaan. Eli ei se että ei ole diagnoosia suojaa niitä lapsia yhtään enempää kuin kasvaa perheessä jossa on diagnoosi.

 

[-minä]

Paljon riippuu siitä, onko mt toisella vai molemmilla vanhemmilla. Esim. vain toisen vanhemman masennus tai paniikki häiriö harvemmin on haitaksi lapsen kehitykselle, mutta molempien vanhempien vakava masennus on, jos ei perhe saa muualta tukea tarpeeksi. Samoin jo pelkän toisen vanhemman vakavammat mt ongelmat haittaavat usein lasten elämää perheessä.

 

["vieras"]

Neurologiset poikkeavuudet ovat normia, diagnoosivapaata yksilöä ei enää ole.

 

[kepsis]

se mikä on lääketieteellisesti MT-ongelmainen ja mikä on maallikolle MT-ongelmainen on kaksi eri asiaa.

 

["vieras"]

Selkeiden mt-ongelmien kanssa painivat jäävät helposti silmätikuiksi, vaikka esim. hoidossa oleva masennus tai muu mielialahäiriö ei lasten hoidossa usein haittaakaan. Pimentoon jäävät sitten persoonallisuushäiriöt, jotka haittaavat lapsen kehitystä tosi pahoin. Joku menestynyt ja kaunis pari, jota aina ihaillaan, saattaa lytätä lapsensa maanrakoon häiriöineen, mutta perusnössykkä ja ujo tavismasentunut on sitten se ketä otetaan tarkempaan syyniin neuvoloissa ja kouluissa.

 

[Saraldo]

Mun mielestä tää riippuu ihan mt-ongelman "laadusta". On olemassa sairaalahoitoa vaativaa mt-ongelmaa ja mt-ongelmaa, joka ei näy millään lailla ulospäin ja jota hoidetaan lääkkeillä ja terapialla. Ja kaikke tältä väliltä. Ensin mainitun kohdalla on varmasti tarvetta lastensuojelulle, jälkimmäisessä taas harvemmin. Ja sitten on vielä se ryhmä, jolla selkeästi on mt-ongelmia, mutta ei hakeudu hoitoon. Musta se on kaikkein vaarallisin ryhmä.

 

["vieras"]

Paljon riippuu siitä, onko mt toisella vai molemmilla vanhemmilla. Esim. vain toisen vanhemman masennus tai paniikki häiriö harvemmin on haitaksi lapsen kehitykselle, mutta molempien vanhempien vakava masennus on, jos ei perhe saa muualta tukea tarpeeksi. Samoin jo pelkän toisen vanhemman vakavammat mt ongelmat haittaavat usein lasten elämää perheessä.

Haluatko tarkentaa millä tavalla vakavammat mt-ongelmat(toisella vanhemmalla) haittaavat lasten elämää?
Jos vanhemmalla on todettu vakavia mt-häiriöitä jotka ajoittain helpottavat niin että on täysin oireeton ja välillä _voi_(ei välttämättä) tulla pahempia kausia.
Kokoajan on kuitenkin ns. "hoidon piirissä" ja tietoinen tilastaan.
Pahimpinakin kausina vanhempi kuitenkin siivoaa,tekee ruuat, hoitaa lapset jne. pakolliset asiat muttei jaksa niin harrastaa,kyläillä,leikkiä ym. lasten kanssa vaan on väsyneempi.
Tällöin yleensä se jaksavampi vanhempi ja isovanhemmat ottaa enemmän vastuuta.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28088699]Selkeiden mt-ongelmien kanssa painivat jäävät helposti silmätikuiksi, vaikka esim. hoidossa oleva masennus tai muu mielialahäiriö ei lasten hoidossa usein haittaakaan. Pimentoon jäävät sitten persoonallisuushäiriöt, jotka haittaavat lapsen kehitystä tosi pahoin. Joku menestynyt ja kaunis pari, jota aina ihaillaan, saattaa lytätä lapsensa maanrakoon häiriöineen, mutta perusnössykkä ja ujo tavismasentunut on sitten se ketä otetaan tarkempaan syyniin neuvoloissa ja kouluissa.[/QUOTE]

Tämä on kyllä ihan totta..
Kuinkakohan paljon onkaan diagnoisomattomia mt-ongelmaisia jotka traumatisoivat lapsensa mutta edes lähipiiri ei huomaa mitään koska ns. puitteet ja kulissit ovat kunnossa,rahaa riittää eikä vanhemmilla mielestänsä ole mitään ongelmaa.
Tulee eräs perhesurma heti mieleen..

 

["vieras"]

Minulla on ajoittaista masennusta kera ahdistuksen, joka välillä loppuu alkaakseen taas uudelleen. Eletään kuitenkin ihan normaalia elämää. En makaa sängynpohjalla vaan pidän kodin siistinä, samoin lapset ja itseni. Lasten kanssa touhuilen ja leikin, ulkoilen ja mitä sitä nyt yleensäkin tavataan tehdä. Kykenen nauramaan ja nauttimaan elämästäkin, heittäytymään mukaan lasteni iloon, jne. Eli vaikka masennus onkin, niin elämässä on silti ihaniakin asioita ja iloa. Minun masennus ei näy missään muualla kuin omassa olotilassa, joka joskus on totta vie aika kamala, miten sen nyt sanoisi. Masennuskausina unettomuus iskee, ja olen usein normaalia väsyneempi... Mutta kaikki hoituu kuitenkin entiseen tapaan.