hukassa..
Pistetäänpäs faktat pöytään..
aviomieheni/lasteni isä:
- lähes alkoholisti (juo yleensä päivittäin 6-10 kaljaa, väkevien juonnin onneksi lopettanut)
- on täysin hermoheikko (huutaa, raivoaa, heittelee tavaroita, kiroilee ihan pienistäkin vastoinkäymisistä, kuten esim. jos vaikka kynä tippuu lattialle.. ja tekee kaiken siis lasten nähden)
- elää täysin tietokonemaailmassa (pelaa aamuyöhön ja nukkuu vastaavasti iltapäivään. tietokoneella istuessa mieheen ei tahdo saada mitään kontaktia, tai jos saa, mies on äkäinen, kun sitä häiritään)
- ei osallistu mihinkään kotitöihin tai lastenhoitoon, kuitenkin jaksaa valittaa jos ruoka on vähääkään vääränlaista tai asunto vähäkään sotkuinen (joudun siis hoitamaan kaiken yksin kahden pienen lapsen kanssa)
- on seksihullu (seksiä pitää olla päivittäin, muuten mies kiukuttelee tai mököttää vain)
- ei halua viettää aikaa yhtään perheensä kanssa, tai jos vietetään yhdessä aikaa, sille ajan viettäminen on sitä, että mennään kaikki käymään sen sisaruksilla kylässä. kotona ei voida esim. olla koskaan yhdessä
- kontrolloi ja hallitsee pelkällä olemuksellaan kaikkea mitä teen
- on todella mustasukkainen
- jne jne.. ymmärsitte varmaan pointin..
Kuitenkin, kaikesta huolimatta:
- Rakastan jollain kummallisella tavalla miestäni
- en haluaisi jättää häntä yksin
- silloin kun kaikki on hyvin, meillä on oikeasti tosi hauskaa
- hän on usein hauska, vaikkakin hänen huumorintajunsa on osittain melko sairasta ja tyhmääkin
Mitä ihmettä teen?? En jaksaisi enää jäädä miehen luo.. Haaveilen siitä, että voisin elää lasteni kanssa normalia elämää ilman joka päiväistä stressiä siitä mitä sanoa tai tehdä asiat niin, ettei mies aina suuttuisi.. Kuitenkin tuntuu tosi pahalta jättää hänet. Hän kuitenkin on tosi ihana niinä päivinä, kun on ihana. Esim. eilen halasi monesti ja kertoi että rakastaa ja olen tärkeä hänelle jne..
Oon ihan hukassa, väsynyt ja stressaantunut tilanteeseen. Tuntuu, että lapsetkin kohta alkavat kärsimään, kun isä ei anna mitään huomiota yleensä. Lapset siis 2 v ja 3 kk. Otanko eron vai jäänkö? Huijaanko itseäni tässä vain..? Nelisen vuotta tilanne on ollut sama, eli koko ajan kun yhdessä ollaan oltu. Muuttuuko mies niin, että kaikki voisi olla hyvin? Voinko luottaa siihen, että joku päivä vielä kaikki on hyvin, vai onko jo kaikki menetetty? Rakastanko edes miestäni vai onko mulla vaan joku hoivaamisen vietti sitä kohtaan päällä? Mitä ihmettä?
Auttaako jotenkin! En jaksa enää miettiä..
aviomieheni/lasteni isä:
- lähes alkoholisti (juo yleensä päivittäin 6-10 kaljaa, väkevien juonnin onneksi lopettanut)
- on täysin hermoheikko (huutaa, raivoaa, heittelee tavaroita, kiroilee ihan pienistäkin vastoinkäymisistä, kuten esim. jos vaikka kynä tippuu lattialle.. ja tekee kaiken siis lasten nähden)
- elää täysin tietokonemaailmassa (pelaa aamuyöhön ja nukkuu vastaavasti iltapäivään. tietokoneella istuessa mieheen ei tahdo saada mitään kontaktia, tai jos saa, mies on äkäinen, kun sitä häiritään)
- ei osallistu mihinkään kotitöihin tai lastenhoitoon, kuitenkin jaksaa valittaa jos ruoka on vähääkään vääränlaista tai asunto vähäkään sotkuinen (joudun siis hoitamaan kaiken yksin kahden pienen lapsen kanssa)
- on seksihullu (seksiä pitää olla päivittäin, muuten mies kiukuttelee tai mököttää vain)
- ei halua viettää aikaa yhtään perheensä kanssa, tai jos vietetään yhdessä aikaa, sille ajan viettäminen on sitä, että mennään kaikki käymään sen sisaruksilla kylässä. kotona ei voida esim. olla koskaan yhdessä
- kontrolloi ja hallitsee pelkällä olemuksellaan kaikkea mitä teen
- on todella mustasukkainen
- jne jne.. ymmärsitte varmaan pointin..
Kuitenkin, kaikesta huolimatta:
- Rakastan jollain kummallisella tavalla miestäni
- en haluaisi jättää häntä yksin
- silloin kun kaikki on hyvin, meillä on oikeasti tosi hauskaa
- hän on usein hauska, vaikkakin hänen huumorintajunsa on osittain melko sairasta ja tyhmääkin
Mitä ihmettä teen?? En jaksaisi enää jäädä miehen luo.. Haaveilen siitä, että voisin elää lasteni kanssa normalia elämää ilman joka päiväistä stressiä siitä mitä sanoa tai tehdä asiat niin, ettei mies aina suuttuisi.. Kuitenkin tuntuu tosi pahalta jättää hänet. Hän kuitenkin on tosi ihana niinä päivinä, kun on ihana. Esim. eilen halasi monesti ja kertoi että rakastaa ja olen tärkeä hänelle jne..
Oon ihan hukassa, väsynyt ja stressaantunut tilanteeseen. Tuntuu, että lapsetkin kohta alkavat kärsimään, kun isä ei anna mitään huomiota yleensä. Lapset siis 2 v ja 3 kk. Otanko eron vai jäänkö? Huijaanko itseäni tässä vain..? Nelisen vuotta tilanne on ollut sama, eli koko ajan kun yhdessä ollaan oltu. Muuttuuko mies niin, että kaikki voisi olla hyvin? Voinko luottaa siihen, että joku päivä vielä kaikki on hyvin, vai onko jo kaikki menetetty? Rakastanko edes miestäni vai onko mulla vaan joku hoivaamisen vietti sitä kohtaan päällä? Mitä ihmettä?
Auttaako jotenkin! En jaksa enää miettiä..