Otanko eron vai enkö?

Pistetäänpäs faktat pöytään..

aviomieheni/lasteni isä:
- lähes alkoholisti (juo yleensä päivittäin 6-10 kaljaa, väkevien juonnin onneksi lopettanut)
- on täysin hermoheikko (huutaa, raivoaa, heittelee tavaroita, kiroilee ihan pienistäkin vastoinkäymisistä, kuten esim. jos vaikka kynä tippuu lattialle.. ja tekee kaiken siis lasten nähden)
- elää täysin tietokonemaailmassa (pelaa aamuyöhön ja nukkuu vastaavasti iltapäivään. tietokoneella istuessa mieheen ei tahdo saada mitään kontaktia, tai jos saa, mies on äkäinen, kun sitä häiritään)
- ei osallistu mihinkään kotitöihin tai lastenhoitoon, kuitenkin jaksaa valittaa jos ruoka on vähääkään vääränlaista tai asunto vähäkään sotkuinen (joudun siis hoitamaan kaiken yksin kahden pienen lapsen kanssa)
- on seksihullu (seksiä pitää olla päivittäin, muuten mies kiukuttelee tai mököttää vain)
- ei halua viettää aikaa yhtään perheensä kanssa, tai jos vietetään yhdessä aikaa, sille ajan viettäminen on sitä, että mennään kaikki käymään sen sisaruksilla kylässä. kotona ei voida esim. olla koskaan yhdessä
- kontrolloi ja hallitsee pelkällä olemuksellaan kaikkea mitä teen
- on todella mustasukkainen
- jne jne.. ymmärsitte varmaan pointin..


Kuitenkin, kaikesta huolimatta:
- Rakastan jollain kummallisella tavalla miestäni
- en haluaisi jättää häntä yksin
- silloin kun kaikki on hyvin, meillä on oikeasti tosi hauskaa
- hän on usein hauska, vaikkakin hänen huumorintajunsa on osittain melko sairasta ja tyhmääkin



Mitä ihmettä teen?? En jaksaisi enää jäädä miehen luo.. Haaveilen siitä, että voisin elää lasteni kanssa normalia elämää ilman joka päiväistä stressiä siitä mitä sanoa tai tehdä asiat niin, ettei mies aina suuttuisi.. Kuitenkin tuntuu tosi pahalta jättää hänet. Hän kuitenkin on tosi ihana niinä päivinä, kun on ihana. Esim. eilen halasi monesti ja kertoi että rakastaa ja olen tärkeä hänelle jne..

Oon ihan hukassa, väsynyt ja stressaantunut tilanteeseen. Tuntuu, että lapsetkin kohta alkavat kärsimään, kun isä ei anna mitään huomiota yleensä. Lapset siis 2 v ja 3 kk. Otanko eron vai jäänkö? Huijaanko itseäni tässä vain..? Nelisen vuotta tilanne on ollut sama, eli koko ajan kun yhdessä ollaan oltu. Muuttuuko mies niin, että kaikki voisi olla hyvin? Voinko luottaa siihen, että joku päivä vielä kaikki on hyvin, vai onko jo kaikki menetetty? Rakastanko edes miestäni vai onko mulla vaan joku hoivaamisen vietti sitä kohtaan päällä? Mitä ihmettä?

Auttaako jotenkin! En jaksa enää miettiä..

 

Ai niin.. ja mies ei osaa käyttää rahaa ollenkaan. Joka kuukausi joutuu lainaamaan rahaa, että saadaan ruokaa. Suurin osa rahoista menee juomiseen.. Tilanne on kärjistynyt siihen malliin nyt, että ulosotto hönkäilee koko ajan niskaan ja luottotiedot ovat jo menneet.. Kuitenkin..?

 

Alkoholisti ja Kiintymys suhde. Ota ero. Kokemusta on.

 

Muuta lasten kanssa pois ja kokeile muutama kuukausi elämää ilman miestä. Omat tuntemukset sen jälkeen varmaan kertoo, mikä on oikea ratkaisu. Jos saisit miehen samaan aikaan käymään jossain parisuhdeterapiassa? Itse en uskaltaisi varmaan edes nukkua, jos noin pienten lasten lähellä on koko ajan joku humalassa. Ja tuntuuko susta, että et itse haluaisi seksiä joka päivä? Täytyyhän sullakin jotain valtaa olla omaan kehoosi. Onko tosiaan niin, ettet halua jättää miestä yksin, vai pelottaako oma yksinäisyys eron jälkeen?

 

Kehotan lukemaan tuon kirjoittamasi ajatuksella ja miettimään miten itse "neuvoisit" kyseisessä tilanteessa tekemään. Valkeaa ajatus varmaan melko äkkiä.

Itse en miettisi enää hetkeäkään. Se olisi miehellä joko tai tilanne. Tuossahan kärsii jokainen perheenjäsen.

 

Ottaisin eron heti. Ei kahta kysymystäkään.

 

Ap on kai tottunut, kiintynyt, läheisriippuvainen (?) vai onko se, että myötä- ja vastoinkäymisissä? Ap tehköön päätöksensä.

 

kysyn vaan mikä enää pidättelee??? Lue kunnolla oma kirjoitus!

 

Minulle riittäisi jo tuo ensimmäinen (6-10 kaljaa päivässä) että heivaisin äijän pihalle. Mitä pidemmälle luin sitä enemmän ihmettelen mitä mietittävää tuossa edes on??

 

Haluatko, että lapsistasi kasvaa miehesi kaltaisia aikuisia? Tolla menolla niin käy. Itte hoitaisin kaiken salaa valmiiksi ja vaan häipyisin kera lasten, sen kerran, kun mies on jossain.

 

Ei tuossa ole mitään mietittävää. Rohkeutta ja voimia vaatii, mutta niin nykyinenkin elämä, ja lopputulos on varmasti parempi. Muutos pelottaa, mutta kannattaa....

 

Ero on aina oikea vastaus jos sitä tarvii täältä palstalta tulla tiedustelemaan, ei muutaku rohkeesti tekemään omia päätöksiä ja kantamaan päätöstensä seuraukset.

 

lue netistä sivuja,jotka on tarkoitettu alkoholistien läheisille,sieltä saat vinkkejä ja apua elämäntilanteeseen.Asiat ei aina ole niin mustavalkoisia,rakastat alkoholistia ja muutenkin ongelmallista ihmistä,mutta sinä itse tarvitset voimia itsesi ja lastesi vuoksi päätätpä tehdä mitä tahansa miehesi suhteen.Ja rukoile viisautta ja apua ylhäältä

 

[QUOTE="vieras";27199351]lue netistä sivuja,jotka on tarkoitettu alkoholistien läheisille,sieltä saat vinkkejä ja apua elämäntilanteeseen.Asiat ei aina ole niin mustavalkoisia,rakastat alkoholistia ja muutenkin ongelmallista ihmistä,mutta sinä itse tarvitset voimia itsesi ja lastesi vuoksi päätätpä tehdä mitä tahansa miehesi suhteen.Ja rukoile viisautta ja apua ylhäältä[/QUOTE]

Näinpä.. Siinäpä se. Olen siis itse uskossa ja kun menee uskovilta kysymään asiaa, niin yleisin vastaus on, että rukoile. Kyllä se Jumala auttaa. Enkä kyllä epäilekään, etteikö auttaisi. Mutta entäpä jos Jumalankin mielipide on, että lähtisin pois? Jos on rukoillut ja pyytänyt viisautta tilanteeseen koko tämän ajan, mutta mies ei halua apua. Välissä sanoo, että haluaa lopettaa mm. juomisen. Kuitenkin se ajattelee, että kaikki mitä se tekee on oikeutettua esim. sen takia, että yhteiskunta on niin surkea. Omasta tilanteestaan syyttää Jumalaa. Tosiaan vaikka pyytäisin, että hakee apua, ei halua apua. Kuulemma kaikki psykologit, aa-kerhot ja mitä näitä onkaan, on kaikki humpuukia ja pelkkää rahastusta.

Se, miksi oon niin kauan jaksanut tilannetta, johtuu tosiaan kristittyjen kommenteista.. "rukoile" "ketään ei saa jättää" jne jne..

Mutta entä tosiaan ku ei jaksa enää? Ehkä oon täys syntinen paska, jos lähen, mutta mielelläni haluaisin lapsille edes suhteellisen normaalin ja onnellisen elämän..

Aiemmin siis jo päätin, että lähen pois lasten kans. Sit mies oli pari päivää mukava ja ihana, sit rupesinkin miettimään, että jos ne nyt oiskin muuttunut sitten.. Huokaus. Oon tyhmä varmasti. Toisaalta jos jätän mieheni, tuntuu että saatan ajaa sen vain pahempaan tilanteeseen.. Oikeasti tosi tosi vaikeaa, niin hölmöltä ku kuulostaakin. Nautin joka hetkestä, ku saan olla lasten kanssa keskenään, ilman miestä.. En muista enää vuosiin, että olisin kokenut ikävää silloin ku mies on ollut pois, ennemminkin toisinpäin ja olen toivonut, että olisi kauemmin pois.. Eikö tämän jo pitäisi kertoa jotakin?

Lähtemisen suhteen pientä ongelmaa aiheuttaa se, että asutaan tällä hetkellä täysin toisella puolen Suomea kaukana minun sukulaisista, miehen suku on täällä. Kavereita/ystäviä en ole täältä saanut, kun en ole voinut yksinäni oikein käydä missään. Aina pitänyt olla valmiina kotona, jos pitää laittaa miehelle ruokaa, aamiasta, kahvia, mitä milloinkin.. Sit mies haluaa, että olen kotona, jos sekin on kotona. Mies aikoinaan ennen ku siis tunsin edes sitä, poltti oman talonsa omaisuuksineen kaikkineen jonkin vastoinkäymisens seurauksena. Kilahti siis päässä asiasta. Olis siis halunnut myydä talonsa, mutta ostajat peruikin kaupan. Päätti sitten polttaa koko ison omakotitalon, ku kerran ei saanut myydyksi sitä heti. Kerkesi olla muutaman viikon kaupattavana.. Tämmöistä ihme touhua. Haluan pois, mutta en tiedä miten pääsen. En uskalla kertoa asiaa etukäteeen miehelle, koska pelkään että raivostuu. Ei ole siis väkivaltainen, mutta en halua että lapset joutuu näkemään enempää sen raivokohtauksia..

 

Tuo alkuperäisen kirjoitus oli kun suoraan mun elämästä, erotuksella että mies kyllä tekee paljon kotona ja on lasten kanssa. Hyvinä aikoina mitä ihanin mies mutta tuo viinanpaska on tosiaan tuhonnu meidän elämän. Silti se vaan on jotenkin niin vaikeaa lähteä ja luovuttaa.

 

Pistetäänpäs faktat pöytään..

Otanko eron vai jäänkö? Huijaanko itseäni tässä vain..? Nelisen vuotta tilanne on ollut sama, eli koko ajan kun yhdessä ollaan oltu. Muuttuuko mies niin, että kaikki voisi olla hyvin? Voinko luottaa siihen, että joku päivä vielä kaikki on hyvin, vai onko jo kaikki menetetty? Rakastanko edes miestäni vai onko mulla vaan joku hoivaamisen vietti sitä kohtaan päällä? Mitä ihmettä?

Auttaako jotenkin! En jaksa enää miettiä..

Jos tilanne on ollut koko suhteenne ajan sama, niin nyt ois kyllä jo aika herätä. Ei ihmistä voi muuttaa, jos hän ei itse halua muuttua! Sinun toivee ja odotukset eivät tule muuttamaan miestäsi, niin kauan kun hän itse haluaa elää edellä mainittua elämäänsä. Ei ole mitään väliä sillä rakastatko sinä miestäsi, vaan nyt miettisin ainoastaan lasten parasta, ja ottaisin eron. Miksi niitä lapsia on pitänyt edes tehdä noin mahdottomaan suhteeseen?

 

[QUOTE="hukassa";27199495]

Lähtemisen suhteen pientä ongelmaa aiheuttaa se, että asutaan tällä hetkellä täysin toisella puolen Suomea kaukana minun sukulaisista, miehen suku on täällä. Kavereita/ystäviä en ole täältä saanut, kun en ole voinut yksinäni oikein käydä missään. Aina pitänyt olla valmiina kotona, jos pitää laittaa miehelle ruokaa, aamiasta, kahvia, mitä milloinkin.. Sit mies haluaa, että olen kotona, jos sekin on kotona. Mies aikoinaan ennen ku siis tunsin edes sitä, poltti oman talonsa omaisuuksineen kaikkineen jonkin vastoinkäymisens seurauksena. Kilahti siis päässä asiasta. Olis siis halunnut myydä talonsa, mutta ostajat peruikin kaupan. Päätti sitten polttaa koko ison omakotitalon, ku kerran ei saanut myydyksi sitä heti. Kerkesi olla muutaman viikon kaupattavana.. Tämmöistä ihme touhua. Haluan pois, mutta en tiedä miten pääsen. En uskalla kertoa asiaa etukäteeen miehelle, koska pelkään että raivostuu. Ei ole siis väkivaltainen, mutta en halua että lapset joutuu näkemään enempää sen raivokohtauksia..[/QUOTE]

Noilla tiedoilla pitäisin turvakotiin menoa täysin perusteltuna.
Noin muuten; kasvoin samanlaisen isän kanssa. Seurauksena psykiatriseen hoitoon joutuminen 14-vuotiaana, lukuisia itsemurhayrityksiä ja lopulta pitkään sairaalahoitoon johtanut psykoottinen masennus parikymppisenä. Kun toiset miettivät jatko-opintojaan ja valmistuivat ammattikorkeasta, minä makasin sairaseläkkeellä. Kuulostaako houkuttelevalta, vai tahtoisitko kenties sittenkin lapsillesi jotain parempaa?

 

pakkaisin tavarat ja muuttaisin sinne missä sukukin on. Kyllä elämä aina jotenkin kantaa.

 

'Lähes alkoholisti'? Ei noilla määrillä, sinä asut alkoholistin kanssa ja olet toden näköisesti läheisriippuvainen mahdollistaja. Jokainen alkoholisti on narsistinen persoona jossakin vaiheessa, joten olet tilanteessa, jossa sinua hallitaan. Miten luulet lastesi kasvavan tuollaisessa tilanteessa terveeksi ihmiseksi?

 

Tulipa ihan oma aviolittoo mieleen, paitsi loppupelissä se viimenenkin rakkauden hiven muuttui peloksi...

 

Jos sä lukisit tuon sun viestin jonkun toisen kirjoittamana, ajattelisitko, että miksi ihmeessä tuo nainen on vielä sen miehen kanssa? Yhtä asiaa mä en ymmärrä. Jos tilanne on ollut neljä vuotta sama ja lapset ovat alle neljän, miksi ihmeessä sä olet mennyt tekemään lapsia sen kanssa?? Jos hän oli jo kaksi vuotta käyttäytynyt samalla lailla, ei se käytös noin vain muutu. Saatika sitten kun on vielä lapsetkin sekoittamassa pakkaa.

Sun mies kuulostaa ihan keskenkasvuiselta pojalta, joka ei selvästikään tiedä mitä on vanhemmuus. Lähde pois.

 

Ota nyt itse vastuu tilanteesta. Jos joku tarjoaa tuollaiseen perhehelvettiin ratkaisuksi rukoilemista, hänen uskonsa ei ole tervettä. Mies on sairas, viimeistään talon polttamisesta kuuleminen kertoo sen. Lähde turvakotiin, ala pitää huolta itsestäsi, kuuntele vihdoin omia toiveitasi ja tarpeitasi. Niistähän kerroitkin jo. Tuolla menossa lapsistasi tulee sairaita. Uskoisitko, kun näin monet sinulle asian kertovat.

 

Pyydä sun sukulaisia järjestämään teille asunto sieltä toiselta puolelta Suomea. Varmaan saisit heiltä apua muutossa myöskin. Kuvittele miten ihanaa olisi mennä kotiin, olla vapaa ja elää elämää niin kuin itse haluat perheesi ja sukulaistesi lähellä.

Ymmärrän että susta tuntuu että olet vastuussa miehestäsi, ja pelkäät mitä hänelle tapahtuu eron jälkeen, mutta mieti kuinka monen ihmisen onnellisuus on siinä toisessa vaakakupissa. Itsesi, lastesi ja kenties vanhempiesi/sisarustesi (he ovat varmaan huolestuneita jos tietävät tilanteen). Jos oletetaan että mies polttaa talonsa tai vaikka itsensäkin siinä samalla, niin onhan se tietysti kauheaa, mutta vertaa sitä siihen jos kärsijäksi jäät sinä itse ja lapset. Valitsetko mieluummin sen että lapsesi päätyy itsemurhaan tai sairaseläkkeelle?

Eikä sitä tiedä, vaikka lähtösi saisi miehen heräämään ja muuttamaan elämänsä suuntaa. Ehkä lapsesi saisivat kunnollisen ja välittävän etävanhemman, sen ahdistavan ja pelottavan samassa taloudessa asuvan tilalle.

 

Ero provosoitia liikkeellä...
älkää kuitenkaan langetko siihen
yrittäkää pelastaa suteenne vaikka asumalla erillään
mutta tarkoituksena suhteen pelastaminen

 

Kiitos vastauksista Sori en päässyt enää eilen koneelle, ku mies istui siinä lähes koko päivän. Puhelimella mitä nyt pari kertaa kävin täällä vilkaisemassa..

Tuota, tilanne muuttui aika yllättäen. Miehelle ilmoitettiin, että tänään olis töihin meno. On siis tehnyt satunnaisia työhommia, mutta sekään ei ole muuttanut tilannetta. Eli kotiin tullessa ensin nukkuu päikkärit ja sen jälkeen rupeaa juomaan ja röhnöttämään tietokoneella.

Joka tapauksessa, sain täksi päiväksi auton käyttööni, kun iltapäivällä pakollinen meno. Aattelin sitten että pakkailen siihen mennessä mitä tarviin, käyn siellä asioilla ja lähen ajamaan sukulaisteni luokse.. Muuttokuorma tulee sitten joskus perässä, ku uus asunto löytyy.

Onko tässä nyt järkeä? Hajotanko mieheni lopullisesti jos näin teen? Toisaalta ite en kyllä jaksa enää sitä stressiä, minkä mies aiheuttaa mulle (ja lapsille) käytöksellään.