Ostin lapselle ensimmäiset kengät, mietin onko ne liian isot?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Riina"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

"Riina"

Vieras
Myyjä auttoi valitsemaan ja mittasi jalan sillä muovisella kokomittarilka sekä kengän pohjallisen kanssa ja sovitti kenkää jalkaan. Lapsi sai kenkien sovituksesta kamalan hepulin eli minun keskittyminen meni täysin lapsen mielen kiinnon pitämiseen jossain muussa, että kengät saatiin sovitettua.

Nyt ollaan harjoiteltu kenkien käyttämistä kotona ehkä 5 kertaa olemme kokeilleet kenkiä ja en saa niitä pysymään lapsen jaloissa. Lapsi ei osaa nostaa jalkaa tarpeeksi kun koittaa kävellä eli kengät Lähtevät koko ajan jaloista kun koittaa niillä kävellä talutettuna. Mielestäni kengät näyttävätkin kamalan isoilta vaikka myyjä vakuutti, että tilaa varpaiden kärkiin pitää jäädä riittävästi.

Harmittaa kun menin ostamaan 65€kengät kun ajattelin, että hyvillä kengillä on hyvä opetella kävelemään kengät jalassa mutta ei ainakaan kokeilukertojen perusteella ole hyvät kun eivät pysy jaloissa.

Esikoinen siis kyseessä niin en tiedä
Onko kenkiin totuttelu tällaista? Vai ovatko kengät oikeasti liian isot vai alkavatko kengät pysymään jaloissa kunhan lapsi oppii niillä kävelemään? Rahatilanne ei ole hyvä koska olen hoitovapaalla niin ärsyttää jos myyjä on myynyt liian isot kengät ja joudun ostamaan uudet. Kaupungissa josssa asun ei
Ole kyin yksi lasten kenkiä myyvä kenkäkauppa eli sinne olisi mentävä ostamaan uudetkin kengät tai sitten lähdettävä pidemmälle ostoksille.
 
Saatko kengästä pohjallisen irti? Aika monessa kengässä nykyään on siinä pohjallisessa merkintä kasvunvarasta tai sitten itse voi kasvunvaran 1,5cm katsoa kun mallaa lapsen jalkaa siihen. Minkä merkkiset kengät muuten ostit?
 
Ensinnäkin nykyään ei edes suositella kenkien käyttöä sisällä. Parempi jalalle olla kokonaan ilman. (Eikä siellä ulkonakaan muuten tarvitsisi, mutta kun täällä Suomessa on yleensä niin kylmä.)

Eli anna lapsen opetella rauhassa sisällä ja laitat kengät jalkaan vasta sitten, kun lapsi alkaa harjoittelemaan ulkona kävelyä. Silloin jalkakin on varmaan jo kasvanut, jos nyt kengät ovat vielä liian isot.

Minä yritin ostaa lapselle Saksasta kengät, mutta myyjä ei suostunut edes myymään ennen kuin lapsi kävelee ilman tukea. Sitä ennen ei kuulemma edes suositella. (Se ei käynyt selville mitä niillä saksalaisilla lapsilla siihen saakka on jalassa tai ovatko ne edes pahemmin ulkona tuon ikäisinä. Mutta ilmeisesti ei siis kenkiä.)
 
Juu myyjä sanoikint tuosta 1,5 cm kasvunvarasta mutta en ole muistanut katsoa kotona onko kengissä senverran vai enemmän kasvunvaraa. Ecco merkkiset kengät ostin.
 
Vieras: onkin ollut käytössä ne pakkauksen töppöset kylmimmillä ilmoilla ja koti pihassa menee edelleen sukat tai töppöset jaloissa. Joudumme odottamaan joskus busdia keskustassa pidempään ja lapsella sujuu odotus parhaiten kun saa kävellä (kylläkin talutettuna) pysäkin läheisyydessä ja tutkia paikkoja. Minua aina pelottaa, että saa lasinsiruja töppösten tai sukkien läpi jalkoihin keskustassa kävellessä. Lisäksi kävelee rattaidenvieressä kaupassa ajoittain niin sukat ovat aina todella pinttyneen likaiset kun en muista ottaa aina "kauppasukkia" mukaan.
Tiedän sius, ettei kenkiä suositella ennen kun kävelee kunnolla mutta olen ajatellut, että tuskin niistä kamalasti haittaa on jos kaupassa kävelee kengillä ja kotipihassa sukilla. Teemme kuitenkin harvoin kauppareissuja jotka ovat niin pitkiä ettei lapsi makta istua koko aikaa rattaissa.
 
[QUOTE="Riina";29876628]Juu myyjä sanoikint tuosta 1,5 cm kasvunvarasta mutta en ole muistanut katsoa kotona onko kengissä senverran vai enemmän kasvunvaraa. Ecco merkkiset kengät ostin.[/QUOTE]


No Eccoista luulisi sen pohjallisen lähtevän hyvin irti, joten kaiva se sieltä ja kokeile asetella lapsen jalka siihen ja arvioi, jääkö sellainen 1,5cm kasvunvaraa. Luulisi kyllä, että kenkäkaupan myyjä osaa asian katsoa, mutta kyllä meillekin joskus on käynyt niin, että myyjä on sittenkin katsonut jalan koon väärin.
 
[QUOTE="Riina";29876655]Vieras: onkin ollut käytössä ne pakkauksen töppöset kylmimmillä ilmoilla ja koti pihassa menee edelleen sukat tai töppöset jaloissa. Joudumme odottamaan joskus busdia keskustassa pidempään ja lapsella sujuu odotus parhaiten kun saa kävellä (kylläkin talutettuna) pysäkin läheisyydessä ja tutkia paikkoja. Minua aina pelottaa, että saa lasinsiruja töppösten tai sukkien läpi jalkoihin keskustassa kävellessä. Lisäksi kävelee rattaidenvieressä kaupassa ajoittain niin sukat ovat aina todella pinttyneen likaiset kun en muista ottaa aina "kauppasukkia" mukaan.
Tiedän sius, ettei kenkiä suositella ennen kun kävelee kunnolla mutta olen ajatellut, että tuskin niistä kamalasti haittaa on jos kaupassa kävelee kengillä ja kotipihassa sukilla. Teemme kuitenkin harvoin kauppareissuja jotka ovat niin pitkiä ettei lapsi makta istua koko aikaa rattaissa.[/QUOTE]

No tuossa tapauksessa toki on järkevää olla kengät. Mittaa se kengän pohjallinen onko sopiva. Onko narut riittävän kireällä? Ja jos ovat oikeasti liian isot, voisiko asiaa tilapäisesti korjata vaikka paksulla tai villasukalla? Tiedän, ettei ole mikään optimaalinen ratkaisu, mutta tuskin lapsen jalka ehtii muutamilla kauppareissuilla mennä pilalle, vaikka kengät olisivatkin vähän isot. Se kuitenkin varmasti korjaantuu kesän mittaan.

On silti tavallista, että lapsi alussa ei meinaa osata kävellä kengillä. Jos on rahasta tiukkaa ja tuntuu, että pienemmät kengät tarvitaan, harkitse vaikka käytettyjä. Uudet ovat toki paremmat pienelle kasvavalle jalalle, mutta pieniä kenkiä saa usein hyvin vähän käytettyinä. (Kun ne muutkin lapset eivät meinaa niillä kävellä ja vihdoin opittuaan ovatkin kasvaneet koosta ulos.) Noin vähällä käytöllä hyväkuntoiset käytetyt tuskin ehtivät jalkoja pahemmin muokata väärään asentoon.
 
Mietin myös ensin (ja nyt taas) pehmeitä tossuja olivatkohan stonzit nimeltään mutta päädyin kuitenkin kenkiin kun ikää on kuitenkin jo 1 v 4 kk niin eiköhän kohta ala kävellä enemmänkin ulkona. Nyt siis pääasiassa konttaa ulkona ja vieraissapaikoissa vaikka sisällä yleensä käveleekin.
 
Minä taas ostin jo kävelevälle melkein 1v ikäiselle kesäksi uimatossut, koska ne ovat minusta aivan sama asia, kuin paljasjalkakengät. Hyvin pieni noilla tepastelee ulkona ja koen, että paremmin kävelee, kuin kengillä.
 
Ei ne hukkaan mene kuitenkaan, koska tuossa iässä se jalka useimmilla kasvaa ihan hirveän nopeasti. Jos ovat nyt isot, niin pari kuukauden päästä ovat todennäköisesti ihan sopivat.

Jos käveleminen on vielä tosi vähäistä, niin katso tosiaan käytettyjä kenkiä vähän pienempää kokoa. Ei niillä 19-21 kokoisilla kengillä yleensä muksut ole juurikaan ehtineet kävelemään eli ovat lähes uudenveroisia monesti. Ja moni muukin myy pois tekemiään virheostoksia eli esimerkiksi heti pieneksi jääneitä kenkiä.
 
Olisko nyt kyse siitä ettet uskalla kiristää kenkiä sopivan tiukalle. Liian isokaan kenkä ei putoa jalasta jos nauhat on kunnolla kiinni. Ja hiustenhalkojille tiedoksi, en nyt tarkoita että verenkierron pitäisi estyä.
 
Ostit joko vääränmallliset kengät tai sitten et osaa niitä laittaa kunnolla kiinni. Kaikissa kunnon kengissä on ollut joko kunnon nauhakiinnitys tai sandaalityyppississä soljellinen remmi, millä on kyllä saanut kengät pysymään jalassa.
 

Yhteistyössä