Osaatteko olla hiljaa?

Olen vain käynyt tulla odottajien puolella lueskelemassa kaikenlaista.

Yleisesti odottajat ovat onnensa kukkuloilla jo rv5 lähtien ja kertovat ties keille.
Kysymys. Osaatteko olla hiljaa keskenmenon vaaroista, jos tuttu tulee kertoman raskaudesta heti alkuviikoilla?

Minulle se on äärimmäisen vaikeaa, mutta vielä olen pitänyt suuni supussa. Yritän antaa toisen nauttia raskausdestaan, voihan se mennä ihan hyvin.

 

Mä kanssa olen hiljaa, koska en tahdo latistaa kenenkään onnea etukäteen. Lohdun aika on sitten jos jotain ikävää on sattunut :hug:

 

Mun on todella vaikea olla myös hiljaa. Ei niinkään ensimmäisen, mutta kun toinen meni kesken niin niin alussa, että ilman testiä en olisi voinut tietää olinko raskaana - pettymys oli suuren suuri... Joten mun tulee helposti varoitettua varsinkin haamuista. Pyrin tietenkin olemaan sanomatta mitään. (Tosin ei ystävissäni ole ketään, joka yrittäisi raskautta). Täällä mä en uskalla plussanneiden viestejä avata, tuntuu niin kipeeltä (kateellinen kai olen :ashamed: ). Että vaikka saisi sanottua onnittelut, niin helposti se menee sitten siihen ... mutta ...

 

Ossaan, kenellekkään ei kerrottu heti, ku toista aloin oottaa ja onneks. Kerrottiin ekaks kummanki vanahemmille ja sillo olin jo rv.12+? Sitte vasta muille ihimisille, joiten halusinki tietävän.

Alunperin oli tarkotus pittää mun raskaus salassa nii kauvan mun vanahemilta, ku ne ite sen huomais, mutta en voinu olla sanomattakkaan.

 

itse kuulun enemmänki odotuksen puolelle koska rv kasassa jo 32+1 mut alussa en halunnut kertoa raskaudesta kellekkään vaan odotin rv.15 asti,juuri tuon keskenmeno vaaran vuoksi,itsellä alku raskaus oli tosi vaikea,muut vauvan tulosta ei tienneet ku minä,mieheni ja paras ystäväni. olen myös samaa mieltä siittä että kyllä kannataa oottaa ainakin siihen rv.12 asti enneku alkaa siittä "julkisesti" puhua,koska rv.5 ei todellakaan voi tietää mitä päivät tuo tullessaan! maltti on aina valttia myös odotuksessa!

 

Osaan ja olenkin.
Kenellekään en soisi lapsen menetystä.
Itse sen kokeneena toivon, että muilla raskaus onnistuisi/onnistuu.
Jos näin kuitenkin käy, löytyy olkapää johon nojata.

 

Kyllä osaan olla hiljaa ja onnitella. Tietysti joskus kun jollain on jo heti testin plussattua kovin tarkat suunnitelmat seuraavaksi seitsemäksi vuodeksi, tulee kieltämättä mieleen ajatus ettei elämä nyt sentään aina niin itsestäänselvää ole. En kuitenkaan sano mitään vaan toivon/rukoilen hiljaa parasta...

Itse alan omalla kohdallani nyt vasta rv 20, uskoa että kai tästä sitten lapsi aikaiseksi saadaan. Kertoessani ensimmäisestä (keskenmenoon johtaneesta) raskaudestani läheisimmilleni, onnittelivat kaikki. Kun sitten myöhemmin jouduin kertomaan miten kävi, sain kuulla että aika monella oli itsellään ollut vastaavia kokemuksia. Silti kukaan ei ollut minua pelotellut etukäteen, joten en halua itsekään siihen sortua. Eihän turhasta murehtimisesta juuri hyötyä taida olla...

 

itellä keskimmäinen raskaus meni kesken. itse lin onnellinen että olin kertonut kaikille läheisile! k.meno alkoi viikolla7 ja kesti viikolle 12 kunnes jouduin kaavintaan, sihen asti vaan tarkkailtiin ja oli ihanaa kun oli tukea ympärillä, olisi ollut paljon kurjempaa yksin märehtiä asiaa muille kertomatta.
kamalin hetki oli kun olin päässyt sairaalasta otiin ja olin apteekista tulossa kun yksi puolituttu joka ei keskenmenosta tiennyt, uli juttelee ja ohimennen kysäisi etä eikös teille ole jo toista tulossa. ja siinä mä keskellä apteekkia räjähdin pillittämään.. kuinkahan monta vastaavaa tilannetta olisi ollut jos ei kellekään olisi kerrottu.


eli mä kyllä koin helpotukseksi että olin heti kertonut läheisille raskaudesta sillä varauksella että kaikki menee hyvin. keskenmenot kun on niin yleisiä että kaikki tietää että se mahdollisiuus on olemassa.

eli kyllä minäkin onnittelen raskaudesta kertoneita ja pidän peukuja että hyvin menee.

 

Hiljaa oltiin vaikka viikkoja takana lähemmäs 16.Oli jo takana neljä keskenmenoa ja haluttiin rauhassa olla kaikelta "hössötykseltä" jne.

 

\

Hiljaa oltiin vaikka viikkoja takana lähemmäs 16.Oli jo takana neljä keskenmenoa ja haluttiin rauhassa olla kaikelta "hössötykseltä" jne.

(Vaihdoin nimimerkkiä,mutta sama henkilö)
Osaan silti olla hiljaa toisenraskauden kohdalla ja olla varoittelematta tai hehkuttamatta.Pitää vain tietää millainen henkolö itse on ja miten asiasta puhua jne.Kaverini odottaa ja on hyvin "jalat maassa"ihminen,hänen kanssaa ollaan puhuttu kaikki mahdolliset mitä voi tapahtua,toinen odotti ja hänen kanssaa piti vain "hehkuttaa" mukana.

 

Mulle just naapuri kertoi et plussa tuli heille ja samaan hengenvetoon kysy et mites mulla et onko viä pahoinvointia ym..mitä oli mulla alkuraskaudessa..Ei ollut siihen kiva kertoa että kesken meni.Viikkoja oli tuolloin 12+4..Oli aika koomista kun toisella oli suurinpiirtein onnenkyyneleet kasvoilla omasta plussastaan ja mä vollotin menetystä..Sanoinkin siinä sitten vaa kaveril et toivottavasti kaikki menee sulla hyvin..En kyllä varmaan kovin vakuuttava ollut :/

 

En halua latistaa toisen iloa. Eli en ala kertoilemaan km vaaroista.
Lohdutuksen aika on sitten JOS km tulee.

Onneksi monet raskaudet onnistuvat

 

Mulla kaksoset kuoli kohtuun viikolla 14 ja synnytys viikolla 16. Asuin silloin avopuolisoni kanssa kaukana kaikista sukulaisista ja ystävistä melkein kaikille olin kyllä jo kerennyt kertoa ja olihan siinä sitten tuskaa kertoa miten kävi Se oli todella yksinäistä ja rankkaa aikaa. Kenellekkään en samaa toivo
Nyt viikkoja 17 isälle jouduin kertomaan melkein heti töiden takia (maalausta) ja sehän tietenkin juorusi äitille ja niin siitä sitten päivän sisällä tiesi melkein kaikki sukulaiset.... Toisille en ala kertoilemaan riskeistä. Olkoot onnellisia, niin minäkin yritän olla Toivotaan parasta, pelätään pahinta
Avopuolisolla ilmeisesti on viellä ms-tauti että mulla on sit kohta kolme lasta kotona (mies, koira ja tuleva vauva )

 

Ei oo mitenkään edes vaikeeta olla hiljaa. Emmäkään osannu odottaa keskenmenoa ennen ku se tapahtu mulle. Mitä sitä turhaa lisäämään pelkoja, ne voi olla vaikka ihan turhia sitten kuitenki ja kaikki meneekin hyvin. Ennemmin yrittäisin olla tukena sitten jos jotain ikävää sattuu, uskoisin et omasta kokemuksesta on sillon enemmän hyötyä ku etukäteen nalkuttavana akkana.

 

En osannut olla hiljaa, eikä muutkaan...
Läheisilleni kerroin raskaudesta vko:lla 4 ja yleisesti siitä puhuttiin 8 viikon aikaan..MUTTA 8.12.2004 rv.13+2, jouduin luopumaan pienestä kullastani, "synnytyksen" muodossa. Omalla tavallaan on hyvä että ympärilläni olevat tiesivät, koska nyt he osaavat suhtautua minun tämän hetkisiin tunteisiini ja saan ilman selittelyä tarvitsemaani tukea..en tiedä miten saan puoli-tutuille sanottua, itku siinä tulee... :'( Toivoisin saman kokeneiden kirjoittavan minulle...Kiitos...

 

Itse olen eriittäin alkuviikoilla vielä raskaudessani, mutta siltikin halusin tuoda esiin mielipiteeni.
kerroin raskaudesta kaikille lähimmäisilleni heti kun sain tietää, koska kertoisin tai en keskenmeno voisi tulla joka tapauksessa. ei se ole rangaistus siitä että olisit julkistanut asian.

Itse tahdon jutella myös keskenmenoista ystävieni kanssa, mutta niistä varoittamisessakin voi olla hienovarainen, eikä niin kuin oma tätini joka heti raskaudesta kuultuaan tuumasi että; JAAHAS!Hymyile nyt vilä kun on aihetta hymyyn mutta keskenmeno sulle kuitenkin tulee!
:/

 

\

En osannut olla hiljaa, eikä muutkaan...
Läheisilleni kerroin raskaudesta vko:lla 4 ja yleisesti siitä puhuttiin 8 viikon aikaan..MUTTA 8.12.2004 rv.13+2, jouduin luopumaan pienestä kullastani, "synnytyksen" muodossa. Omalla tavallaan on hyvä että ympärilläni olevat tiesivät, koska nyt he osaavat suhtautua minun tämän hetkisiin tunteisiini ja saan ilman selittelyä tarvitsemaani tukea..en tiedä miten saan puoli-tutuille sanottua, itku siinä tulee... :'( Toivoisin saman kokeneiden kirjoittavan minulle...Kiitos...

Hei Nanneliini

Kirjoittaisin sinulle mielläni yksityisviestin, mutta en pääse nyt kirjautumaan. Yrittelen tässä vielä uudestaan.
En halua laittaa postiosoitetta näkyviin.
-ättä-

 

km tuli elokuussa H9+2 ja silloin melkein kaikki kaverit tiesi. Osa suhtautui ymmärtävästi, osa ei käsittänyt ollenkaan, mitä suren.
Itse en kyllä ollu ees kaikille kertonut, mutta joku oli vähän lipsautellu sitten :/

Mutta kun nyt siis alkaa näyttää "uhkaavalle", että on tärpännyt (kuukautiset myöhässä jo 3,5 vkoa ja oireet alkaa olla aivan selkeät, testannut en ole vieläkään...) en ole kertonut kenellekään. Oon päättänyt testatakin vasta silloin, kun on se kammottava H9+2 ohi jo. Juu, olen omituisen taikauskoinen, mutta jotenkin vaan tuntuu, että nyt otan todellakin ihan iisisti. Olen jopa ajatellut, että en kerrokaan koko asiasta ennen kuin itse huomaavat.

Lapsia mulla on 3 ja heidänkin odotusaikoina olen pelännyt vaikka mitä, joten kaipa minä sitten jotenkin pipipää olen aina tässä suhteessa ollut???

 

oho... siis luin taas kerran kysymyksen loppuun.
Mutta siis jos joku kertoo mulle, että on raskaana viikoilla 5 tms, niin onnittelen vain, ja pidän mölyt mahassani. Itsekseni saatan kyllä ajatella, että en vielä itse kertoisi.