OrpoPurran arvonlisävero nousee tänään 25,5 prosenttiin, EU:n toisiksi korkeimmaksi Orbanin persustanian jälkeen

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Arvonlisävero nousee tänään 25,5 prosenttiin
Yleinen arvonlisäverokanta nousee tänään 25,5 prosenttiin.

"Arvonlisäverokannan nosto oli yksi hallituksen kevään kehysriihessä päättämistä sopeutustoimista.

Voimaan astuva korotus ei koske tuotteita tai palveluita, jotka kuuluvat alennettuihin 14 tai 10 prosentin arvonlisäverokantoihin. Tällaisia ovat esimerkiksi ruoka ja lääkkeet sekä majoitus- ja liikuntapalvelut.

Parhaillaan on kuitenkin valmistelussa myös laki, joka siirtäisi 14 prosentin arvonlisäveron piiriin valtaosan niistä tuotteista ja palveluista, joita verotetaan nyt 10 prosentin arvonlisäverokannan mukaan. Muutos ei koskisi sanoma- tai aikakauslehtiä.

Lisäksi valmisteilla on makeisten ja suklaan verokannan korottaminen 14 prosentista 25,5 prosenttiin."

Vähennän kulutusta yli ALV:n nousun verran vastalauseena OrpoPurran tasaverotuksen nostoon.
 
vierailija
Työttömyysturvan porrastus, alvin korotus... – Nämä asiat muuttuivat nyt
Keskimääräinen ansiosidonnainen päiväraha on 1 690 euroa kuukaudessa. Uuden lain mukaan se leikkaantuu kahden kuukauden jälkeen 1 350 euroon.

340 euron leikkaus työttömyysturvaan kuukaudessa kahden kuukauden jälkeen, työläinen kiittää OrpoPurraa!

Petteri Orpon
(kok) hallituksen päätökset heikentää työttömyysturvaa ja nostaa yleistä arvonlisäveroa astuivat voimaan sunnuntaina, syyskuun 1. päivänä.

Syyskuun alussa astuu voimaan ansiosidonnaisen päivärahan porrastus. Tähän saakka ansiosidonnaiseen oikeutetut ihmiset ovat saaneet ansiosidonnaisen päivärahan täysimääräisenä 400 päivän ajan, jos ovat olleet ennen työttömyyttä töissä yli kolme vuotta. Jos on ollut töissä alle kolme vuotta, on saanut täysimääräistä ansiosidonnaista päivärahaa 300 päivää.

Uudistuksen seurauksena jo kahden kuukauden jälkeen ansiosidonnaista saa enää 80 prosenttia täysimääräisestä summasta ja kahdeksan kuukauden työttömyyden jälkeen osuus leikkaantuu 75 prosenttiin.

Heikennys jopa 200 000:lle työläiselle!
 
vierailija
Arvonlisävero nousee tänään 25,5 prosenttiin
Yleinen arvonlisäverokanta nousee tänään 25,5 prosenttiin.

"Arvonlisäverokannan nosto oli yksi hallituksen kevään kehysriihessä päättämistä sopeutustoimista.

Voimaan astuva korotus ei koske tuotteita tai palveluita, jotka kuuluvat alennettuihin 14 tai 10 prosentin arvonlisäverokantoihin. Tällaisia ovat esimerkiksi ruoka ja lääkkeet sekä majoitus- ja liikuntapalvelut.

Parhaillaan on kuitenkin valmistelussa myös laki, joka siirtäisi 14 prosentin arvonlisäveron piiriin valtaosan niistä tuotteista ja palveluista, joita verotetaan nyt 10 prosentin arvonlisäverokannan mukaan. Muutos ei koskisi sanoma- tai aikakauslehtiä.

Lisäksi valmisteilla on makeisten ja suklaan verokannan korottaminen 14 prosentista 25,5 prosenttiin."

Vähennän kulutusta yli ALV:n nousun verran vastalauseena OrpoPurran tasaverotuksen nostoon.
Älä sano vielä mitään kovapalkkainen Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan ennustepäällikkö Päivi Puonti haluaa nostaa myös ruuan ALV:n tappiin EU:n huipulle 25,5%:iin, eli tappaa köyhät nälkään ja puutostauteihin.
Pitää muistaa että esim. Britanniassa ja Irlannissa ruyan ALV on 0%.
 
vierailija
Verot ovat kunniavelkaa.
Tuloveropohja kuntoon veroetujen ja elinkeinoelämäsossutukien poistolla, niin kaikki saadaan samalle viivalle ilman että kukaan menettää vähistään.

Tasaverot mm. Alv ovat yhtä suuria euromääräisesti köyhälle ja Suomen rikkaimmalle miehelle monimiljardööri Antti Herlinille, jotka maksavat kilosta sokeria-perunaa-riisiä, litrasta maitoa, tai paketista JuhlaMokkaa tasan saman verran. Nämä tasaverot rasittavat siis pienituloisen taloutta moninkerroin enemmän. Se on tietenkin jokaisen oma asia, jos pakollisten ostosten lisäksi maksaa luxuksesta tai kerää tavaraa ympärilleen.
 
Kaikki verot ovat kunniavelkaa.
 
vierailija
Onneksi ei tarvitse useaan vuoteen ostaa muuta kuin elintarvikkeita.

..ja nekin punalaputettuina. Onneksi on S-osuuskauppa ja asiakasomistajuus
👍Joskus käyn myös alepassa. Minusta on kiva köyhäillä. Siten pysyn jalat maassa eikä ole huono omatunto kuten ”kokoomusmuijilla”. Illalla klo 21 jälkeen punalaputetut saa 60 % alena kuten varmasti jo tiedät. Minua ei pelota kulkea ulkona illalla. Osaan jo bodylanguagen kaikilla kielillä. Joku palstan vakiokirjoittaja totesi minun olevan Niuvassa. Onni heillä, jotka ovat päässeet hyvään hoitoon, jossa ei tarvitse juosta punalappujen perässä.
 
vierailija
Joskus käyn myös alepassa. Minusta on kiva köyhäillä. Siten pysyn jalat maassa eikä ole huono omatunto kuten ”kokoomusmuijilla”. Illalla klo 21 jälkeen punalaputetut saa 60 % alena kuten varmasti jo tiedät. Minua ei pelota kulkea ulkona illalla. Osaan jo bodylanguagen kaikilla kielillä. Joku palstan vakiokirjoittaja totesi minun olevan Niuvassa. Onni heillä, jotka ovat päässeet hyvään hoitoon, jossa ei tarvitse juosta punalappujen perässä.
Itse haen punalaputetut myös myöhäisillalla Prismasta S-kortilla asiakasomistajana. Pyörällä, auton möin pois, kun en OrpoPurran porvari-Suomen taloutta halua kompata. Säästyy autoilun kuluja joku 300 euroa nykyään kuukaudessa kauppa- ja työreissut pyörillessä ja kuntokin kasvaa. Kukapa haluaisi OrpoPurran porvari-Suomessa sairastua? Noi autoilun 300 euroa kuussa ja 1 000 euroa palkasta säästöön ja eläkkeellä Espanjaan turvaan tätä kylmäksi muuttuvaa maata.
 
Palautin aikoinaan Opel Corsa-kotteroni sinne mistä sen ostinkin eli Iisalameen iliman aekojjaan. Mukava reissu, jota usein muistelen. Veljeni ammattiautoilijana osti auton puolestani, ja luovutus oli varsinainen tapaus. Veljeni tuttu autokauppias meni ratin taakse jollain pysäkillä ,ja auto pääsi takaisin tutuille laitumille. Minulla on vieläkin joskus autokaupuu, ja luen autoalan uutisia. Kerran istuin lentokoneessa ja tuijotin ilmaislehden automainosta. Vieressä istui Uudenmaan autotehtaan ulkomainen työntekija ja aloitti small talkin autoista. Pidin varani etteivät jutut lipsu henkilökohtaisuuksiin. Puhuisin kai jo hänen kotimaansa kieltä sujuvasti ellen olisi osannut pitää kielenkantojani kurissa.
Sisareni on La Promesa-koukussa. Jostain syystä en ole Espanja-fani. Ei Picassokaan siellä loppuelämäänsä viettänyt. Yle Areenalla on hänestä upea dokumentti. Helsingissä autolla ei ole mitään tarvetta, ja maaseudulle ei enää vereni vedä. Minulla Suomi loppuu kehä kolmoseen. Veljeni joskus tarjoaa autoaan käyttööni, mutta nykyään en vastaa hänen puheluihin. Olen kypsynyt hänen samoihin kysymyksiin, joista yksi riepoo eniten. Kysymys on: Joko olet mennyt uudestaan naimisiin. Mieluummin ostan netistä katsastamattoman auton kuin menen Tinderiin. Saas nähdä meekö viestini haavista eetteriin.
 
vierailija
vierailija
Orpolle huono juttu, että yrittäjät eivät ole tyytyväisiä hallitukseen.

"Yrittäjien tyytyväisyys Petteri Orpon (kok.) hallitukseen on laskenut selvästi kesäkuun jälkeen, selviää Suomen Yrittäjien pk- eli pienille ja keskisuurille yrityksille tekemästä kyselystä.
Alkuvuonna vielä liki 60 prosenttia yrittäjistä oli tyytyväisiä hallitukseen. Nyt elokuussa vastaava luku oli 45 prosenttia.
Selkein yrittäjien elämässä näkynyt muutos on ollut yleisen arvonlisäveron korotus, joka astui voimaan syyskuun alusta.
– Selkein tyytymättömyyttä luova tekijä on hätäillen tehty ALV:n korotus, joka ei antanut yrittäjille riittävää sopeutumisaikaa. Hallitus oli siinä kovakorvainen. Jotkut kokivat puolikkaan prosenttiyksikön kiusantekona, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo tiedotteessa.
Yleistä arvonlisäveroa korotettiin 24:stä prosentista 25,5 prosenttiin. Korotus tuli voimaan 1. syyskuuta."

Yhteistyössä