OrpoPurra vei erityisesti naisten mielenrauhan - Suomalaisten taloudellinen mielenrauha ennätysalhaalla

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha ennätysalhaalla
Taloudellinen mielenrauha jakaantuu Suomessa edelleen epätasaisemmin sukupuolten välillä kuin muissa Pohjoismaissa.

Tasa-arvoero suhteessa verrokkimaihin on kasvanut, kertoo Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha 2024 -tutkimus.

Suomalaisnaisten taloudellinen mielenrauha on koko mittaushistorian ollut miehiä heikompi, ja tänä vuonna ero revähti mittaushistorian suurimmaksi. Miesten taloudellisen mielenrauhan indeksi pysyi lähes ennallaan, kun naisten indeksi laski kaksi kymmenystä.

– Suomalaisten taloudellinen mielenrauha laski tänä vuonna ennätysalhaalle. Sen voi katsoa johtuvan nimenomaan naisten taloudellisen mielenrauhan heikkenemisestä. Yhteiskunnan, talouden ja tasa-arvon vuoksi olisi erittäin tärkeää, että naisten taloudellinen mielenrauha vahvistuisi, sanoo Danske Bank Suomen pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.

Taloudellinen mielenrauha 2024 -kyselyn tutkimusajankohta osui hallituksen kehysriihen alle, jolloin julkisuudessa keskusteltiin runsaasti julkisen talouden sopeutustarpeista ja vaihtoehdoista menoleikkauksille ja veronkiristyksille.

Sukupuolten välisen taloudellisen mielenrauhan ero on kaikkina vuosina ollut Suomessa suurempi kuin muissa Pohjoismaissa, ja myös tässä suhteessa kehitys on mennyt edelleen heikompaan suuntaan.

Samaan aikaan kun Suomessa naisten taloudellinen mielenrauha laski ennätysalas, Tanskassa naisten taloudellinen mielenrauha nousi samalle tasolle kuin miesten eli Pohjoismaiden vahvimmalle tasolle. Ruotsissa ja Norjassakin naisten taloudellinen mielenrauha vahvistui.

Suomalaisnaisten miehiä heikomman taloudellisen mielenrauhan taustalla ovat samat tekijät kuin aiempina vuosina. Miehet suhtautuvat nykyiseen taloudelliseen tilanteeseensa selvästi luottavaisemmin kuin naiset, vaikka sekä naisten, että miesten osalta luottamus on tullut alas varsin reilusti edellisvuodesta.
 
vierailija
Miesten vika sekin kun naiset panikoivat melkein joka asiasta?
Milloin minä olen panikoinut jostain asiasta tällä palstalla?
Olen kirjoittanut vuosikymmeniä nettipalstoilla suomalaisten mielenterveyden hyväksi. Pärjäsin totaaliyh-äitinä mielestäni hyvin, ja lapseni saivat valita mieleisensä lukiot ja myöhemmin korkeakoulunsa.
Ihminen voi säilyttää mielenrauhansa mitä hirveimmissä olosuhteissa.
Filosofi Yrjö Kallinen puhui aikoinaan aiheesta tekevisiossa. Ohjelmat löytyvät netistä. Tässä maailmanajassa mielenhallintaa pitää harjoitella ja harjoittaa. Typerät somekeskustelupalstat haittaavat mielen hyvinvointia. Samoin roskamedian kuluttaminen.
 
Nytkin panikoit.
 
vierailija
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha ennätysalhaalla
Taloudellinen mielenrauha jakaantuu Suomessa edelleen epätasaisemmin sukupuolten välillä kuin muissa Pohjoismaissa.

Tasa-arvoero suhteessa verrokkimaihin on kasvanut, kertoo Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha 2024 -tutkimus.

Suomalaisnaisten taloudellinen mielenrauha on koko mittaushistorian ollut miehiä heikompi, ja tänä vuonna ero revähti mittaushistorian suurimmaksi. Miesten taloudellisen mielenrauhan indeksi pysyi lähes ennallaan, kun naisten indeksi laski kaksi kymmenystä.

– Suomalaisten taloudellinen mielenrauha laski tänä vuonna ennätysalhaalle. Sen voi katsoa johtuvan nimenomaan naisten taloudellisen mielenrauhan heikkenemisestä. Yhteiskunnan, talouden ja tasa-arvon vuoksi olisi erittäin tärkeää, että naisten taloudellinen mielenrauha vahvistuisi, sanoo Danske Bank Suomen pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.

Taloudellinen mielenrauha 2024 -kyselyn tutkimusajankohta osui hallituksen kehysriihen alle, jolloin julkisuudessa keskusteltiin runsaasti julkisen talouden sopeutustarpeista ja vaihtoehdoista menoleikkauksille ja veronkiristyksille.

Sukupuolten välisen taloudellisen mielenrauhan ero on kaikkina vuosina ollut Suomessa suurempi kuin muissa Pohjoismaissa, ja myös tässä suhteessa kehitys on mennyt edelleen heikompaan suuntaan.

Samaan aikaan kun Suomessa naisten taloudellinen mielenrauha laski ennätysalas, Tanskassa naisten taloudellinen mielenrauha nousi samalle tasolle kuin miesten eli Pohjoismaiden vahvimmalle tasolle. Ruotsissa ja Norjassakin naisten taloudellinen mielenrauha vahvistui.

Suomalaisnaisten miehiä heikomman taloudellisen mielenrauhan taustalla ovat samat tekijät kuin aiempina vuosina. Miehet suhtautuvat nykyiseen taloudelliseen tilanteeseensa selvästi luottavaisemmin kuin naiset, vaikka sekä naisten, että miesten osalta luottamus on tullut alas varsin reilusti edellisvuodesta.
En ihmettele. Palkkamalli pudottaa naisvaltaiset alat pysyvästi palkkakuoppaan ja lyhyen osa-aikatyön tekemisestä oikeistohallitus teki kannattamatonta leikaten käteenjääviä tuloja Riikka-Saksilla.
 
Yhteistyössä