M
masis
Vieras
Mä oon elänyt juuri tosi rankan elämänvaiheen ja nyt kun olis lupa löysätä, niin iski joku masennuksen poikanen.
Teen just ne asiat mitkä on pakko, mut en mitään ylimäärästä. En jaksa enää käydä missään, en soitella kenenkään kanssa, en käydä lenkillä...
Löhöön vaan kotona ja päivät viuhuu ohi, mikään ei huvita ja pikkuasiatkin itkettää. En jaksa yhtään olla sosiaalinen.
No, mun mies on mua tsempannut että mene ja tee, mennään ja tehdään, mut ei.
Tänään sit monen kuukauden jälkeen päätin lähteä lapsen kanssa uimahalliin.
Ajettiin sinne (mikä jo sinänsä mulle iso asia kun en ole paljon autolla ajanut ja tämä uimahalli kauempana).
Ensinnäkin mulle oli ihan uusi tällainen kortti-systeemi minkä avulla pääsi porteista ja sai pukukaapin lukittua jne ja henkilökunta vaan mulkas mua ja naureskeli keskenään kun kysyin apua. Sit toinen niistä RAAHAUTUI auttamaan mua tuhisten ja puhisten. Tai siis kertomaan mitä mun pitää tehdä.
No, päästiin uima-altaille, niin joka altaassa oli meneillään joku aktiviteetti. Kuntouimarit, vesijuoksijat, uimakoulu, eläkeläiset... Sit oli vauva- ja taaperoaltaat joissa ei oltas mahduttu uimaanuimaan.
Oli sit pakko mennä toiseen päähän sitä yhtä vesijuoksurataa missä oli myös tää pomppulauta vai mikä ponnulauta se on. Ja jumalauta et oli kylmää vettä!!! 20 min pystyttiin oleen ja oli pakko mennä saunaan. Sit uitiin vielä ihan hetki hampaat kalisten ja lähdettiin kotiin.
Ja tää reissu vaan pahensi mun olotilaa vaikka kuvittelin et nyt saan taas liikunnasta otteen....
Melkein itkin kotona, että miten just MUN säkällä kaikki menee tollai ja vaan minä voin olla niin idiootti etten etukäteen katso netistä mitään muuta kun aukioloajat ja porua väänsin miten en enää ikinä mene mihinkään kun kaikki menee vituiks kuitenkin.
Loppukin motivaatio meni...
Millä tää helpottaa?! Mä tiedostan tavallaan oman tilani ja typerätkin ajatukseni, mutta en sit kuitenkaan. Mä olen jotenkin masentunut, mutta en kuitenkaan.
En kestä enää itseäni. Mut TIEDÄN, et mun omalääkäri nauraa itsensä tärviölle jos meen sinne jonkun masennuksen takia. Hammaslääkärifobiani oli sille vuosituhannen vitsi -ja mä sentään keräsin itseäni sitä reissua varten melkein 5 vuotta. Mutta se on taas sit eri tarina.
Miten mä saan taas elämäniloni, itsetuntoni ja intoni takaisin?!!!!
Teen just ne asiat mitkä on pakko, mut en mitään ylimäärästä. En jaksa enää käydä missään, en soitella kenenkään kanssa, en käydä lenkillä...
Löhöön vaan kotona ja päivät viuhuu ohi, mikään ei huvita ja pikkuasiatkin itkettää. En jaksa yhtään olla sosiaalinen.
No, mun mies on mua tsempannut että mene ja tee, mennään ja tehdään, mut ei.
Tänään sit monen kuukauden jälkeen päätin lähteä lapsen kanssa uimahalliin.
Ajettiin sinne (mikä jo sinänsä mulle iso asia kun en ole paljon autolla ajanut ja tämä uimahalli kauempana).
Ensinnäkin mulle oli ihan uusi tällainen kortti-systeemi minkä avulla pääsi porteista ja sai pukukaapin lukittua jne ja henkilökunta vaan mulkas mua ja naureskeli keskenään kun kysyin apua. Sit toinen niistä RAAHAUTUI auttamaan mua tuhisten ja puhisten. Tai siis kertomaan mitä mun pitää tehdä.
No, päästiin uima-altaille, niin joka altaassa oli meneillään joku aktiviteetti. Kuntouimarit, vesijuoksijat, uimakoulu, eläkeläiset... Sit oli vauva- ja taaperoaltaat joissa ei oltas mahduttu uimaanuimaan.
Oli sit pakko mennä toiseen päähän sitä yhtä vesijuoksurataa missä oli myös tää pomppulauta vai mikä ponnulauta se on. Ja jumalauta et oli kylmää vettä!!! 20 min pystyttiin oleen ja oli pakko mennä saunaan. Sit uitiin vielä ihan hetki hampaat kalisten ja lähdettiin kotiin.
Ja tää reissu vaan pahensi mun olotilaa vaikka kuvittelin et nyt saan taas liikunnasta otteen....
Melkein itkin kotona, että miten just MUN säkällä kaikki menee tollai ja vaan minä voin olla niin idiootti etten etukäteen katso netistä mitään muuta kun aukioloajat ja porua väänsin miten en enää ikinä mene mihinkään kun kaikki menee vituiks kuitenkin.
Loppukin motivaatio meni...
Millä tää helpottaa?! Mä tiedostan tavallaan oman tilani ja typerätkin ajatukseni, mutta en sit kuitenkaan. Mä olen jotenkin masentunut, mutta en kuitenkaan.
En kestä enää itseäni. Mut TIEDÄN, et mun omalääkäri nauraa itsensä tärviölle jos meen sinne jonkun masennuksen takia. Hammaslääkärifobiani oli sille vuosituhannen vitsi -ja mä sentään keräsin itseäni sitä reissua varten melkein 5 vuotta. Mutta se on taas sit eri tarina.
Miten mä saan taas elämäniloni, itsetuntoni ja intoni takaisin?!!!!
