V
"vieras"
Vieras
Perheellisen opiskelijan tilanne voi olla hyvin eriarvoinen perheettömiin verrattuna, koska tuissa ei huomioida elatusvelvollisuutta.
Laki muuttui muutama vuosi sitten niin, että opintotuen asumislisään ei enää vaikuta puolison tulot. Siskoni opiskelee, ja hän saa sen 200e opintotuen asumislisää, vaikka tekee itse töitä sen 11 000 euron verran kun saa tienata ja hänen miehensä bruttotulot ovat liki 40 000e.
Perheellisellä (siis alaikäisen lapsen kanssa asuvalla) ei ole oikeus opintotuen asumislisään, vaan yleiseen asumistukeen. Asumistukeen taas vaikuttaa kaikkien perheenjäsenten tulot. Me opiskelemme miehen kanssa. Olemme tienanneet tänä vuonna yhteensä bruttona 13 000e. Näillä tuloilla saisimme kumpikin opintotuen asumislisää sen 200e, eli yhteensä 400e. Yleistä asumistukea saamme kuitenkin vain 270e. Toki saamme yhdestä lapsesta lapsilisän, 104, mutta onhan se hassua että lapsen vuoksi saamme vähemmän rahaa kuin lapseton verrokkipariskunta. Kelasta saamme siis käteen n. 1020e. Ymmärrettävästi sillä ei elä, vaan töitäkin on tehtävä - sen verran, kuin opiskelulta ja lapsen hoidolta riittää.