Opiskelevia kotiäitejä?

Miten muilla sujuu opinnot lapsen kanssa? Itse olen opiskellut aivan koko ajan yliopistossa ja se on aika sompailua välillä. Yleensä se on sellainen henkireikä itselle, mutta ajoittain armoton stressin aihe.. Kuinka paljon muut tekevät opintoja, miten järjestyy lapsen hoito, mitä opiskelu merkitsee, onko "pakkoa" vai harrastelua?? Kiinnostaisi kovasti kuulla muiden kokemuksia. Välillä meinaa haikolla hetkellä tulla tosi kurjat fiilikset, kun ihmiset ei aina ymmärrä, ettei se ole peolkkää pikku näpertelyä.. Olen myös saanut kommentteja, joissa epäillään, etten hoida lastani tarpeeksi, kun on tuollaisia "ylimääräisiä" juttuja.. Annan kyllä mennä yleensä ohi korvien.. Kertokaa kokemuksia!

 

täällä!!
tai en tiedä voinko sanoa olevani kotiäiti mutta opiskeleva äiti ainakin opiskelen ammattikorkeassa toista vuotta ja kotona on vajaan vuoden ikäinen lapsi, päivisin on isin kanssa kun miehellä ilta- yötyötä. ja ja.. sinällään helppoa kun ei tarvi stressata että on niin pienenä jo hoitoon viety,mutta raskasta on toisinaan. kun kotona pitäisi lukea tentteihin, tehdä etätöitä (joitain kursseja saan kokonaan käydä etätöillä mikä on sinänsä helpottavaa ettei tarvi olla tunneilla) jms, niin se ei ole niin yksinkertaista kun on pieni jota samalla hoitaa. meillä kaveri nyt juuri opettelee seisomista, joten silmä tarkkana saa katsoa perään. eli niinhän se menee että kaikki pitäisi tehdä vasta kun lapsi nukkuu, mutta kun itsekin pitäisi nukkua ja aamulla taas lähteä 8 kouluun..hmmh. jotenkin olen silti selvinnyt tän kevään ja aika hyvin arvosanoinkin, ja on kiva kun on saanut kavereilta arvostusta että "kyllä sä jaksat hienosti,en mä vaan jaksais tuolla tahdilla" välillä tuntuu että kohta palaa loppuun, mutta sitten kun ajattelee että ei sitä tutkintoa saa jollei tee töitä sen eteen niin.. jaksaa! etenkin kun niin tykkään alasta jota opiskelen.
ja se on totta et ihmiset puhuu mitä puhuu. on muka huonompi äiti, ja se ottaa myös aivoon kun jotkut ihmettelee että miten ihmeessä mies hoitaa päivisin lasta.. mutta kaikkien ajattelutapaa vaan ei voi muuttaa. onneksi on myös niitä jotka tukee ja kannustaa, ja ovat ylpeitä meistä äideistä jotka teemme kahta työtä samaan aikaan
tsemppiä ja jaksuja sulle,kerro ihmeessä tänne jatkossakin kuulumisia!! :hug:

 

Meillä opiskelee (yliopistossa) sekä mies että minä. Lapsi on kotona, koska aikatauluja on niin "helppo" sovittaa eli vielä ei olla jouduttu olemaan yhtä aikaa luennoilla. Oikeasti tää on aivan käsittämättömän stressaavaa, liikaa hommia ja koko ajan tunne että oikeasti pitäisi olla muualla. On raskasta, kun kaikki päivät ja tunnit ovat samanlaisia, siis potentiaalisia opiskelutunteja, joten koskaan ei voi nauttia siitä tunteesta kun on luvan kanssa ilman syyllisyyttä vapaalla. Ulkopuolisilla ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä siitä kuinka vaativaa tämä on. Mutta tavallaanhan tää on luksustakin, varsinkin jos kannattaa vanhan ajan elämäntyyliä, jossa työt olivat kotona ja lapset pyöri siinä jaloissa tyytyväisinä. Tosin tää meidän moderni versio on se, että me ja meidän elämä pyörii lapsen ympärillä ja milloin mihinkin väliin yritetään mahduttaa välttämätön opiskelun vaatima aika. Mutta oma valintahan tää on, emme malta vielä päästää lastamme muiden helmoihin ja meillä on kummallakin palava intohimo omaa alaamme kohtaan. Toisinkin voisi elää, mutta meidän nyt on elettävä näin.

 

Täälläkin yksi :wave: ! Tosin en kyllä tällä hetkellä ole vielä kotiäiti, sillä lapset ovat pph:ssa ja opiskelen ihan päätoimisesti (toinen vuosi oikiksessa menossa). Ensi vuosi tulee olemaan kotiäitiyden ja opiskelun jonkinnäköistä yhdistelyä, kun kolmannen lapsemme pitäisi tässä lähiaikoina syntyä (tänään rv 40).

Minulle opiskelu on henkireikä, mahdollisuus kehittää itseäni. En ole koskaan ollut sitä tyyppiä, että lasten myötä tavallaan "pysäyttäisin" kokonaan muun elämäni. Lisäksi, kun viimeinkin löysin sen oman juttuni, niin tämä viisi-kuusi vuotta menee vaikka päällä seisten. Toki useinkin tuntuu rankalta, kun pitää sompailla perheen, opiskelujen ja töiden välillä. Päivääkään en kumminkaan ole katunut! =)

Äitinä olossa on se kaikkien tuntema miinuspuoli, että teit niin tai näin, aina on jollain valittamista. Itse kun tein vuorotyötä vanhainkodissa sairaanhoitajana, eräs tuttava sanoi, että kyllä sinun pitäisi vaihtaa päivätöihin, kun lapset kärsivät tuosta äidin vuorotyöstä. Kun samainen henkilö jossain vaiheessa kuuli, että opiskelen oikiksessa, muutuinkin itsekkääksi lapsia ajattelemattomaksi ääliöksi, jolle sairaanhoitajan ammatti vanhustyön parissa ei kelvannut!!! \|O :headwall: Minä olen jättänyt ihmisten arviot omaan arvoonsa. Toki täytyy myöntää, että enimmäkseen palaute opiskelustani on ollut todella positiivista joka taholta.

Tsemppiä vaan kaikille opiskeleville äideille!

 

Täällä myös yksi...yliopistossa minäkin ja pääaine yleinen arkeologia. Tosi vähän on kertynyt opintoviikkoja (tai siis -pisteitä) muihin oman vuosikurssin opiskelijoihin nähden... :ashamed:

Eka vuoden kuljin tunnin ajomatkan päästä ja äitini hoiti tyttöä kun oli 2v. Äitinikin tuli tunnin ajomatkan päästä joten tein vain perusopinnot. Seuraavana vuonna olinkin kevätlukukauden äitiyslomalla, samoin seur. syksyn, tässä olen nyt muutaman kurssin tehnyt kun poika täytti huhtikuussa vuoden. Syksyllä olisi tarkoitus palata päätoimiseksi opiskelijaksi. Olishan se kodinhoidontuki huomattavasti isompi kuin opintotuki, ja mukavampi pitää pienet kotona, mutta lapsenlikat olleet jo nyt tosi tiukassa, joten ei enää onnistu... :/