opiskelevat äidit

  • Viestiketjun aloittaja kohta äiti
  • Ensimmäinen viesti
Hei,

opiskelen, lapset ovat 13 v. ja 11 v. ja kolmannen laskettu aika on 3 viikon kuluttua. En kuitenkaan jätä opiskelujani kesken, koska on enää vuosi jäljellä. Muuten tulisi minullekin kriisi...
 
Rietu
Lapsi 9 kk ja koko ajan opiskelin ja opiskelen...
Rankkaa on ollut, mutta en halunut keskeyttää.
Sairaalassakin tuli tehtyä opiskelutehtäviä : (
Vauvan ollessa pieni oli aikaa enemmän,
nyt opinnäytetyötä tehdessä meinaa olla aika pulaa
 
Työpaikkakin vakisellainen on, mutta opiskelutkin (FM) kesken. Tarkoitus jatkaa syksyllä ja toivottavasti keväällä loppuun asti. Olen ollut kahden lapsen kanssa 3.5 v kotona ja tehnyt satunnaisesti muutamia kursseja. Eipä ole ollut isompaa kriisiä (ihan vähän vaan joskus ;) ). Olen onnellinen että olen saanut kaksi ihanaa lasta ja äitiyden onnea ei voita mitkään urat eikä opinnot =) Niitä ehdin molempia tehdä kun lapset vähän kasvavat vaikka ikääkin (äidillä) on jo.
 
Minulla kolme lasta; 5-,4- ja 1-vuotias. Opinnot gradua vailla, jokunen tentti myös roikkuu. Ikää 30. Olen nauttinut äitiydestä ja lasten kanssa olemisesta nyt viisi vuotta. Huonoa omaatuntoa en ole potenut. Joskus mietin opintojen loppuunsaattamista, mutta en ota siitä paineita. Kun töihinmeno tulee ajankohtaiseksi, niin sitten on vaan pakko rykäistä ja hoitaa opinnot loppuun. Lapset ovat vain vähän aikaa pieniä, haluan antaa aikani nyt heille, tiedän että ehdin opiskella ja tehdä töitä vuosia eteenpäin. Nyt on lasten aika! =)
 
Opiskelen toista ammattia. Kuopus ilmoitti tulostaa kesken opiskelu-urakan ( opiskelin työn ohessa ). Olin ajatellut jatkaa opintoja äitiyslomalla, mutta.... Aika kuluikin vauvasta nautiskellessa - ilman minkäänmoisia omantunnontuskia. Ennemminkin ajattelin, että juuri tästä lapsen kanssa olemisestahan minulle nyt maksetaan. Kyllä opiskella ehtii! Lapsi on vain kerran pieni.

Äitiyslomani on nyt päättynyt. Jään syksyllä opintovapaalle ja tarkoitus on viedä opinnot loppuun talven aikana. Tosin opinnoista aion selviytyä viemättä lasta hoitoon. Aika näyttää, miten siitä selviän =)
 
Minulla opinnot 30 ov kesken. toisen talven haen lykkäystä, en voi enkä halua pientä vielä hoitoon viedä ja kun on näitä isompiakin. Tosin syksyllä suoritan avoimessa 5ov, joten vähän ne edistyy ja kyllä minä vielä valmistunkin. Kyllä minua on asia kuitenkin masentanutkin, vauva kun on ollut ylläri. IHana vauva onkin. NO, joo ei tämä lapsimäärä aina naurata :) :) :) :) :)
 

Yhteistyössä