Ootteko koskaan "pettyneet" tulevan vauvan sukupuoleen?

Olen pettynyt. Olin pettynyt synnytyksen jälkeen n. viikon, sen jälkeen asiasta tuli merkityksetön. Olen myös sellainen ihminen, joka ei saa mitään tunnereaktioita vauvaa kohtaan synnytyksen yhteydessä, menee suurinpiirtein sen viikon ajan, että alan kiintyä vauvaan.

 

en kyllä ole....

 

Olen varmasti hieman pettynyt ultrassa jos tämä masuasukki ei ole tyttö, koska on luultavasti meidän perheen viimeinen jäsen ja poika meillä jo ennestään on. Ei se tietenkään tarkoita, että poika olisi vähemmän rakastettu. Yhtä onnellinen olen molemmista sukupuolista.

Luulen, että moni nainen haluaisi olla myös tytön äiti. En itse kaipaa mitään prinsessamekkojen ostoa, mutta jotenkin kun ajattelee lasten tulevia lapsenlapsia niin pojan kohdalla ei ikinä tiedä minkälainen miniä on kyseessä (oon lukenut varmaan vähän liikaa tän palstan anoppijuttuja). Toisaalta eihän sitä koskaan tiedä minkälaiset välit sitä omaan tyttäreensä on. Silti poika olisi pieni pettymys, vaikken tyttöä nyt mitenkään erityisesti toivo. (En tiedä ymmärsi kukaan mitä tarkoitan, tosi hankala selittää)

 

Meillä 3 poikaa ja 2 tyttöä, ihan ovat kaikki olleet ihania omina itsenään. En ole ikinä toivonut kenestäkään, että pitäsi olla just jompaa kumpaa sukupuolta.
Nyt odotan kuudetta ja molemmat ovat yhtä tervetulleita.

 

Rakenneultrasta on nyt muutama päivä ja kyllä olen todella pettynyt poikalupaukseen. Itkua väännän ja tunnen itseni tosi tyhmäksi. Mulla on takana keskenmeno ja lapsettomuutta, joten tiedän miltä nekin tuntuu.
Silti mun haave on AINA ollut kaksi tytärtä, koska itsellänikin on sisko. Esikoinen onkin tyttö, mutta nyt odotellaan poikaa. En keksi YHTÄÄN hyvää puolta siitä, että saan pojan. Tunnen etten tällä hetkellä edes halua tätä vauvaa ja se saa mielen todella matalaksi. Alkuraskaus meni mulla peläten uutta keskenmenoa, joten olen nyt todella hämmentynyt, kun nyt en enää edes halua olla raskaana. Haluaisin uskoa, että tämä tunnen menee ohi, mutten ole ollenkaan varma.
Koen, että rakas esikoiseni jää paljosta paitsi kun ei saa siskoa, vaan veljen. Hänellä ei ole toista tyttöä jonka kanssa leikkiä tyttöleikkejä tai puhua tyttöjen jutuista. Hän ei koskaan tule tuntemaan sitä miltä tuntuu kun on se oma sisko, hengenheimolainen jonka kanssa voi jakaa kaiken. Hänellä tulee olemaan vain pikkuveli. Riesa, joka vain häiritsee.

Inhoan itseäni näistä ajatuksista ja toivon sydämeni pohjasta, että ne menevät ohi! Pelkään niin kovasti, etten rakastakaan pikkupoikaani kun hän syntyy. Etten pysty antamaan hänelle samaa rakkautta kuin esikoiselle. Että kohtelen häntä huonommin kuin esikoista. Tuleva pikkuinen ei ole tehnyt mitään väärä, eikä ansaitse tällaista äitiä.

Sanokaa joku, että nämä tunteet menee ohi!

 

Olen pettynyt. Olen aina toivonut saavani tytön ja pojan, ihan pienestä asti. Eikä se haave ole haihtunut vieläkään.
Meillä on kolme aivan ihanaa poikaa ja kaikki on olleet kovasti odotettuja, mutta silti tuntuu että se yksi tyttö vielä puuttuu.

 

[QUOTE="Pettynyt";23692029]Rakenneultrasta on nyt muutama päivä ja kyllä olen todella pettynyt poikalupaukseen. Itkua väännän ja tunnen itseni tosi tyhmäksi. Mulla on takana keskenmeno ja lapsettomuutta, joten tiedän miltä nekin tuntuu.
Silti mun haave on AINA ollut kaksi tytärtä, koska itsellänikin on sisko. Esikoinen onkin tyttö, mutta nyt odotellaan poikaa. En keksi YHTÄÄN hyvää puolta siitä, että saan pojan. Tunnen etten tällä hetkellä edes halua tätä vauvaa ja se saa mielen todella matalaksi. Alkuraskaus meni mulla peläten uutta keskenmenoa, joten olen nyt todella hämmentynyt, kun nyt en enää edes halua olla raskaana. Haluaisin uskoa, että tämä tunnen menee ohi, mutten ole ollenkaan varma.
Koen, että rakas esikoiseni jää paljosta paitsi kun ei saa siskoa, vaan veljen. Hänellä ei ole toista tyttöä jonka kanssa leikkiä tyttöleikkejä tai puhua tyttöjen jutuista. Hän ei koskaan tule tuntemaan sitä miltä tuntuu kun on se oma sisko, hengenheimolainen jonka kanssa voi jakaa kaiken. Hänellä tulee olemaan vain pikkuveli. Riesa, joka vain häiritsee.

Inhoan itseäni näistä ajatuksista ja toivon sydämeni pohjasta, että ne menevät ohi! Pelkään niin kovasti, etten rakastakaan pikkupoikaani kun hän syntyy. Etten pysty antamaan hänelle samaa rakkautta kuin esikoiselle. Että kohtelen häntä huonommin kuin esikoista. Tuleva pikkuinen ei ole tehnyt mitään väärä, eikä ansaitse tällaista äitiä.

Sanokaa joku, että nämä tunteet menee ohi![/QUOTE]

Menee ne. Mistä sinä sitä paitsi tiedät, miltä se tuntuisi, jos olisi veli? Itselläsi on siis kai vain sisko? Veli voi olla läheinen myös. Ja sisko voi kiusata pikkusiskoaan. Se ei ole sukupuolisidonnaista.

 

[QUOTE="Pettynyt";23692029]Rakenneultrasta on nyt muutama päivä ja kyllä olen todella pettynyt poikalupaukseen. Itkua väännän ja tunnen itseni tosi tyhmäksi. Mulla on takana keskenmeno ja lapsettomuutta, joten tiedän miltä nekin tuntuu.
Silti mun haave on AINA ollut kaksi tytärtä, koska itsellänikin on sisko. Esikoinen onkin tyttö, mutta nyt odotellaan poikaa. En keksi YHTÄÄN hyvää puolta siitä, että saan pojan. Tunnen etten tällä hetkellä edes halua tätä vauvaa ja se saa mielen todella matalaksi. Alkuraskaus meni mulla peläten uutta keskenmenoa, joten olen nyt todella hämmentynyt, kun nyt en enää edes halua olla raskaana. Haluaisin uskoa, että tämä tunnen menee ohi, mutten ole ollenkaan varma.
Koen, että rakas esikoiseni jää paljosta paitsi kun ei saa siskoa, vaan veljen.
Hänellä ei ole toista tyttöä jonka kanssa leikkiä tyttöleikkejä tai puhua tyttöjen jutuista. Hän ei koskaan tule tuntemaan sitä miltä tuntuu kun on se oma sisko, hengenheimolainen jonka kanssa voi jakaa kaiken. Hänellä tulee olemaan vain pikkuveli. Riesa, joka vain häiritsee.

Inhoan itseäni näistä ajatuksista ja toivon sydämeni pohjasta, että ne menevät ohi! Pelkään niin kovasti, etten rakastakaan pikkupoikaani kun hän syntyy. Etten pysty antamaan hänelle samaa rakkautta kuin esikoiselle. Että kohtelen häntä huonommin kuin esikoista. Tuleva pikkuinen ei ole tehnyt mitään väärä, eikä ansaitse tällaista äitiä.

Sanokaa joku, että nämä tunteet menee ohi![/QUOTE]

Lohdutukseksi haluan kertoa, että mieheni ja hänen siskonsa ovat hyvin läheisiä ja heillä on aina ollut yhteinen kaveripiiri. Itselläni ja omalla siskollani taas ovat välit lämmenneet vasta aikuisiällä vaikka ikäeroakaan ei ole sen enempää kuin miehellä ja hänen siskollaan Ihmisestä ja luonteista se on kiinni, eikä sukupuolesta.

 

Mulla on 2 poikaa, tyttöä olisin toivonut mutta yhtä rakkaita noita pikkaset pojatkin on. Ultrien jälkeen tuli pieni pettymys kun molemmista sanotiin "täällä näkyy selvästi pippeli", kysyi tietty ekana haluanko tietää sukupuolen, nopeasti pettymys meni kuitenkin ohi. Nyt odotan kolmatta, rakenneultraan on vielä monta kuukautta.

 

ekasta toivoin poikaa, poika tuli, toisen odotuksessa olin ihan varma, että tyttöä odotan (poikaa toivoin) ja poika tuli. Kolmannen odotuksessa toivoin poikaa, jotenkin poikien maailma tuntui itselle tutummalta, sukupuolta ei saatu varmuudella selville, tyttö veikattiin, mutta kätilö sanoi että poikakin voisi olla. Ton ultran jälkeen olin pettynyt, toivoin kovasti poikaa. No missään vaiheessa ei saatu sukupuolta selville, joka oli sitten lopulta aika hauskaa arvuutella, kumpi nyt tulee ja voi mitä sain, pienen suloisen mustatukkaisen peikkotytön, suloisimman mitä maa päällään kantaa, en hetkeäkään sekuntíakaan ollut synnytyksen jälkeen pettynyt, että en kolmatta poikaa saanut, vaan tuli 100%varmuus että tyttö meille pitikin tulla. Mies sekosi tytöstä (oli toivonut raskauden ajan tyttöä) samoin sukulaiset, kun tähän ikäluokkaan on syntynyt 5 lasta,joista vain yksi tyttö, tämä meidän pieni prinsessa.

Luulen, että minun poikatoiveeni, oli vähän kapinaakin sukulaisia kohtaan, kun kaikki jo kakkosen odotuksesta asti olivat toivoneet tyttöä, lapsellista tiedän, mutta kakksopojan ristiäisissä tuli kommenttia, että kai te sen tytönkin teette ja anoppi tokaisi, että pitäisikö sitä pyytää xxx:ää tekemään tytön, kun te ette osaa jne. Jotenkin tuli toisen pojan puolesta tosi paha miele, kun meille oli kuitenkin herranjestas syntynyt terve ja elävä poikavauva, niin monelle tuntui se sukupuoli olevan se juttu Itse kuitenkin aina sydämmessäni olen toivonut että tulisi elävä ja terve vauva, jonka saisi kasvattaa aikuiseksi terveenä. No nyt meillä asustaa kaksi poikaa ja niiden sisko, yhdestäkään en luopuisi, vaan kaikki ovat tasan yhtä rakkaita sukupuolesta viis. Ainut mitä sitten pelkäsin tytön saamisen jälkeen, ettei meidän keskimmäinen jää tytön varjoon, kun esikoinen on tietenkin sukulaisille se ensimmäinen, tuli sukulaisten puolelta, kauan odotettu kuopustyttö, mutta onneksi pelkoni oli turha.

 

Ä-2 ei se kaikilla mene niin että toivotaa molempia sukupuolia, tiedän paljon perheitä joissa toivotaan vaan toista sukupuolta.

Toisaalta noista pettymyksen tunteista, itse en pidä niitä vakavina, kunhan ne eivät vaikuta siihen kuinka paljon lapsia huomioi/rakastaa, suurimmallaosalla on toiveita sukupuolesta, ei toki kaikilla, suurimmanosan tunteet myös menevät ohi, kun vauva syntyy, silloin jos selkeästi kohtelee/rakastaa toista sukupuolta enemmän, niin että se vaikuttaa lapsiin ja lapsetkin sen aistivat, on mielestäni syytä miettiä miksi näin tuntee ja ehkä hakea jotain keskusteluapua/prosessoida itse miksi näin tuntee.

 

Ultrassa povasivat tyttöä. minukke ja miehelleni ei lapsen sukupuolella sen suurempaa merkitystä ollut. mutta minun sukulaisilta on tullut kommenttia laidasta laitaan: veli totesi vain, että ei se HAITTAA ehkä seuraava on poika. ja mummo oli sitä mieltä, että hyvä, kun on tyttö, auttaa sit mua seuraavien lasten hoidossa.. no, se on se kulttuuriero, eikä noiden kommentteja aina niin tosissaan jaksa ottaa kun tietää, että rakastavat lasta kumminki..

 

Kun kuulin odottavani kolmatta poikaa, oli ensimmäinen tunne pettymys. Sitten kauhea syyllisyys siitä, että petyin sukupuoleen.
Kuten moni edellä on jo maininnut, se pettymys katoaa viimeistään, kun saat vauvan syliisi ja huomaat, että siinä on juuri se vauva, jonka teille pitikin tulla. Nyt osaan jo olla ylpeä kolmesta pojastani, ja osaan nauraa ympäristön älynväläyyksille tytön yrittämisestä...

Meillä juuri samanlainen tilanne, kyseessä vaan kolmas tyttö! Nyt noita tyttöjä on jo neljä ja aivan rakkaita kaiiki, enkä osaa itseäni poikien äitinä ajatella....menehtynyt esikoiseni oli poika, mutta koen itseni tyttöjen äidiksi...

 

Meillä on miehen puolella vaan poikia... Joten odotin saavani aina vain poikia. Eka oli poika, tietysti. Toisestakin olin 110% varma että poika on - ja syntyikin tyttö! Monta viikkoa kutsuin tyttöä omaksi pojakseni sen verran vahvasti olin odottanut poikaa.. Mutta en pettynyt tytöstä vaan tyttö oli jotakin niin ihmeellistä mitä en edes uskaltanut toivoa, ihana!!!

 

[QUOTE="neljänäiti";23692594]Meillä juuri samanlainen tilanne, kyseessä vaan kolmas tyttö! Nyt noita tyttöjä on jo neljä ja aivan rakkaita kaiiki, enkä osaa itseäni poikien äitinä ajatella....menehtynyt esikoiseni oli poika, mutta koen itseni tyttöjen äidiksi...[/QUOTE]

Mä olen pienestä pitäen ajatellut, että mä saan vaan tyttöjä. En tiiä, miks. Ehkä siks, kun mun äidillä on vain tyttöjä... En osannut ajatella itseäni pojan äitinä.

Esikoinen on tyttö, ja se tuntui niin luonnolliselta silloin, joten olin jotenkin ihan ajatellut, että tämän on toisinto siitä raskaudesta (noh eihän se tietenkään ole). Joten en ollut pettynyt, vaan jotenkin ihan hämmentynyt siitä, kun kuulin, että tämä onkin poika. Mutta tuo meni ohi hyvin nopeasti ja aloin odottaa innolla poikaa.

Nyt en vaihtais tätä poikaa kyllä keneenkään. Tyttöön tai poikaan.

 

En pettynyt juurikaan vaikka poikatoiveista huolimatta tuli tyttö. Asennoiduin raskauden aikana siihen, että kumpi tahansa tulee, se on meidän vauva

 

Olen pettynyt toista lastamme odottaessa, kun ultrassa annettiin poikaveikkaus. Ultraaja oli kuitenkin väärässä ja saimme sittenkin sen tytön, jota toivoin.

Mies puolestaan ilostui poikalupauksesta ja pettyi, kun kuuli ettei saakkaan poikaa. Ja pettyi vielä uudestaan seuraavassa raskaudessa, kun ei vieläkään saanut poikaa.

Tasan ei jaettu tämän perheen nallekarkkeja

 

Me nähtiin vasta synnytyksessä sukupuoli ja olinhan toivonut tyttöä. Toinen poika tuli, mutta syntymän jälkeen en ollut ollenkaan pettynyt. Luulin etukäteen, että olisin ollut, jos tulis poika, mutten ollutkaan. Ei se silloin tuntunut ollenkaan tärkeältä asialta

meillä, vain sukupuolet toisinpäin.. kun tyttö sitten syntyi, tuli sellainen vahva olo että näin sen pitikin mennä, tyttöhän meidän piti saada!

 

Poikaa olin toivonut ja itku siitä tyttöuutisesta tuli.

 

Olen toivonut tyttöä, ja sen takia kysyin rakenneultrassa kumpi tulossa, että ehdin totutella ajatukseen mahdollisesta pojasta. Poika kuulemma tulossa, vähän väkisin sain vääntää hymyä kotimatkalla, kun surin hieman sitä tytön "menetystä". Nyt ultrasta kuukausi ja olen jo tottunut poika-ajatukseen, silti vähän toivon että ultra olikin väärässä.

 

Sain tänään ultrassa tietäväni odottavani tyttöä. Mikä järkyttävä pettymys, esikoinen on poika ja olisin niin halunnut toisen pojan. Itkuhan siitä tuli ja tuli jopa mieleen etten halua koko lasta. Olin kuvitellut valmiiksi jo miten pojat pelaajat isänsä kanssa kiekkoa ja muita pelejä, ovat tiimi. Ja nyt tulokas onkin tyttö! Hän ei sovi kuvioihin lainkaan. Ja entäs kaikki vaatteet? Ollaan ajateltu et samat vaatteet menee seuraavallakin lapsella, mutta nyt sekään ei onnistu. Ahdistaa.

Tiedän kyllä että kun aikaa kuluu niin sisäistän asian ja tyttö on yhtä tervetullut, mutta nyt ei vaan silta tunnu. Meilläkin lapsettomuutta ja km:ja takana, joten pitäisi olla vaan iloinen kun on raskaana, mutta eipä silta tunnu Toivottavasti nää tunteet menee pian ohi.

 

Äidinäiti pettyi kun en syntynytkään pojaksi

 

Meillä 3 poikaa ja 2 tyttöä, ihan ovat kaikki olleet ihania omina itsenään. En ole ikinä toivonut kenestäkään, että pitäsi olla just jompaa kumpaa sukupuolta.
Nyt odotan kuudetta ja molemmat ovat yhtä tervetulleita.

Kuin minun suusta! Minkä ikäisiä lapsesi ovat?

 

Mä "odotin" poikaa ja olisin pojan halunnut. Ultrissa selvisi kuitenkin lapsen olevan tyttö ja aivan ihana tuo on enkä enää osaa kuvitellakaan et oisin saanut pojan. Vähän olin sillon pettynyt kun ultraaja sanoi, että "kyllä tämä taitaa prinsessa olla.." mut nopeesti ajatukseen sit tottui. Enää ei tosiaan ole yhtään pettynyt olo kun lapsi 10kk ja luulen et kaksi lasta riittää, vaikka seuraavakin olis tyttö.

 

Mulla tuli itku kun kuulin että se on tyttö.