Ootko herkkis vai karaistunut?

[salsai]

Lapsen synnytyksen jälkeen..
Ootko herkistynyt kaikenmaailman kipuihin, ja öttimönkiäisiin?
Ihan kaikkeen maan ja taivaan väliltä.
Vai onko susta tullut pelkäämätön vahva ja "Kun mä olen kerran synnyttänytin, niin tää o pientä sen rinnalla.."?

Salsai The Herkkis..

 

[Venefica]

Hmm.. Ei kumpaakaan, vaan jostain siit väliltä poukkoilen ääripäästä ääripäähän keskellä joskus pysähdellen.

 

[SuhmuranSandra]

Herkkis.

Ihan ehdottomasti..

 

[Prinsessa Ruusuinen]

riippuu mikä aika kuukaudesta menossa....

 

[Panthera leo]

Aikas karaistunut akka mie olen jos ajatellaan ihan perusasioita, kipukynnys mulla on esim tosi korkee.

Öttispelot sun muut fobiat on jäljellä, mihinkäs ne nyt ykskaks häviäis.

 

[salsai]

\

riippuu mikä aika kuukaudesta menossa....

Totta tuokin!

 

[enga]

Herkempi olen juu, yks ilta tuli joku poliisisarja missä oli rattaat kaatuneet ja äiti rattaiden vieressä, osuivat pankkiryöstäjien tielle ja teki niin pahaa että oli pakko vaihtaa kanavaa :\|

 

[cisse]

herkistyny kaikelle. Autossa olokin pelottaa nykyään. tai ei niin hirveesti pelota mut säikyn koko ajan ja kaikki ötökät on alkanu inhottaa ja joka paikasa huolehtii paljonenemmän ku ennen. joka lapsen jälkeen vaan pahentunu. Ekan synnytyksen jälkeen aloin pelkäämään korkeita paikkoja ja muiden synnytysten jälkeen on aina tullu kammoja lisää

 

[Onnsku]

Selkeä herkistyminen on tapahtunut kaikkea vääryyttä, sairautta ja köyhyyttä kohtaan, joka liittyy lapsiin. Samoin onnettomuuksissa menetettyjen lasten vanhempien puolesta tajuton tuska.

Muuten on oma itsensä, samalla lailla öttimönkiäiset inhottaa ja valitan joka pienestä vaivasta vaikka luomuna olenkin kahdesti synnyttänyt. se jotenkin unohtuu se synnytyskipu. Ja esim. hammassärky on maailman pahin kipu mitä voi ikinä olla. Siihen ei karaistu.

 

[Himpulat ja Vimpulat]

siis määhän olen ihan "normaalistikin" tuollanen herkkis

 

[Kissansilmä]

Mä olen aina ollut "vahvaluonteinen", mutta lasteni asioissa herkkis; nyttenkin pelkkä ajatus esikoisen kouluun lähdöstä saa mut vetistelemän... ka sitä pitää tottua ajatukseen että mun poikani kasvaa isoks ja erkaantuu äidistään...

 

[Kääkkänä]

mä olen liian herkkis muutenkin,synnytyksen jälkeen olin jo ylireagoiva

 

[Aurinkokunta]

Se vähän riippuu...
Mie herkistelen kyllä tavan takaa milloin mistäkin, mutta sit toisaalta ihmisiä välillä ihmetyttää, etä oonks mä noin "kovaluonteinen" , kun mie selitän, että onneks meillä ei oo mitään vakavempaa koskaan lapsille sattunut, mitä nyt yks solisluunmurtuma (pojalla käsi kantositeessä 6vko:a), yks varvasmurtuma (pojalla jalka siteissä 2 vko:a), muutamat tikit yhdellä sun toisella tenavalla, pari kertaa ne perhosteipit lapsilla...
Siis tuollaisia pieniä tapaturmia... minusta pieniä, mitä noita nyt senkummemmin itkeskelemään... ei ole ollut sentään luita poikki, tai mitään.

Mutta onks toi sit "kovuutta" / karaistuneisuutta, vai voiko silti olla herkkis? Oonhan mie noita itkustellut sit yöllä yksin peitonalla, salassa... etten mie lapsia säikytä suotta :ashamed:

 

[Keittiönoita]

Lasten ollessa pieniä olin aika herkkis. Joskus jopa niin herkkis, että se vaikeutti työtäni sairaanhoitajana. En oikein osannut illallakaan irrottaa ajatuksiani kaikesta siitä pahasta, mitä olin työpäivän aikana saanut tietää lasten joutuvan kohtaamaan. Muutenkin esim lehtien järkyttävien uutisten lukeminen - erityisesti jos uutiset koskivat lapsia - sai aikaan hirveän ahdistuneisuuden ja pelon tunteen. Ja huolen siitä, miten voisi omat lapsensa säästää moisilta kohtaloilta.

Mitä isommaksi lapseni ovat tulleet, sitä vähemmän em asiat enää vaikuttaa. Järkyttää toki ja tekee surulliseksi, mutta eivät enää ahdista. Muutenkin elämä karaisee eikä ihan kaikesta jaksa hötkyillä...monet pienemmät katastrofit lipuvat elämässäni niin, etten niitä välttämättä edes tiedosta.