Oonkohan mä ainut, jota ahdistaa aivan hulluna se parin päivän synnärikeikka?

[v]

Mä en kyllä tykännyt yhtään olla siellä. Ja sit ku äitin olis pitänyt tulla hakemaan meidät sieltä niin olikin soittanut hoitajille että jos pitäisitte sitä siellä vielä kolmannenkin päivän kun ei nyt ehditä tulla hakemaan. Olisitte vaan kuullu minkä teinishow:n laitoin pystyyn siellä terassilla puhelimessa. Onneks kukaan ei kuullut . mutta joo, vitutti tosiaan olla siellä ja vielä kun olin jo pukenutkin kotiin lähtöä varten niin tämä ilmoittaa ettei tullakaan hakemaan :xmas:

:O Olisin hajonnut. En olis puhunu äidille varmaan moneen kuukauteen

no onneksi se sitten haki kun uhkailin taksilla ja soitin isälle että hakekaa mut pois täältä ja äkkiä

Uskaltaako kysyä että minkä ikäinen olet? kuulostat ihan mun teini-ikäiseltä lapselta...

mietinkin että koska tämä kysymys tulee, teini melkein vielä :xmas: niin juu ja ei ole miestä joten siksi jouduin turvautumaan äidin ja isukin apuihin

no mä oon päälle kolkyt, mut kun ei mullakaan ollu sitä miestä mukana, niin olisin voinu kilahtaa aika teinarimaisesti, jos olisin jo pukenu lähtöä varten ja sit ei oliskaan tultu hakemaan

 

[mutsi]

No pienet on murheet joillakin ! Toivottavasti elämä säästää teidät sairauksilta ja sairaaloillta. Kuopus oli syntymänsä jälkeen vastasyntyneiden teholla melkein kaksi kuukautta ja on noita sairaalajaksoja siunaantunu senkin jälkeen.Olisin antanut mitä tahansa jos olisin saanut terveen lapsen viereeni - vaikka sitten kymmenen hengen huoneeseen!!

No tajuan tämän, mutta ajatteletko, ettei oikeasti kaikki osaa yksinkertaisesti olla sairaalassa?? Minullekin se on sikavaikeaa, vaikka kuinka haluaisin...en saa unta ja on karmeaa valvoa vuorokausitolkulla, terveyshän siinä menee itseltäkin! Lisäksi synnärillä on, ainakin minulla ollut, monet kerrat kovaäänisiä huonekavereita, joilta ei ole saanut hetken rauhaa...eihän siellä silloin voi olla vaikka kuinka haluaisi...tajuhan se jossain vaiheessa lähtee, mutta sekin on vissiin ihan ok?

 

[:)]

Tiedän tunteen, Mä vaan söin siellä. Elin aina jaksoissa "aamupalasta lounaaseen" jne.

Kuulostaa niin tutulle.

 

[Daisy De La Hoya]

yllättävää, että tää meni taas siihen, ettei saa valittaa, kun jollain muulla voi olla asiat huonommin..

 

[liian hyvälle totuttu ilmeisesti]

No pienet on murheet joillakin ! Toivottavasti elämä säästää teidät sairauksilta ja sairaaloillta. Kuopus oli syntymänsä jälkeen vastasyntyneiden teholla melkein kaksi kuukautta ja on noita sairaalajaksoja siunaantunu senkin jälkeen.Olisin antanut mitä tahansa jos olisin saanut terveen lapsen viereeni - vaikka sitten kymmenen hengen huoneeseen!!

No tajuan tämän, mutta ajatteletko, ettei oikeasti kaikki osaa yksinkertaisesti olla sairaalassa?? Minullekin se on sikavaikeaa, vaikka kuinka haluaisin...en saa unta ja on karmeaa valvoa vuorokausitolkulla, terveyshän siinä menee itseltäkin! Lisäksi synnärillä on, ainakin minulla ollut, monet kerrat kovaäänisiä huonekavereita, joilta ei ole saanut hetken rauhaa...eihän siellä silloin voi olla vaikka kuinka haluaisi...tajuhan se jossain vaiheessa lähtee, mutta sekin on vissiin ihan ok?

Voi luoja, et varmaan ymmärrä mitä ajetaan takaa. Ei se kellekään herkkua ole, mutta joidenkin on vaan pakko. On pakko ajatella syntymätöntä lasta tai sitten syntynyttä pienokaista, jota ei saakaan ehkä viereen tai kaikki ei muuten ole hyvin.
Ei voi olla niin kamalaa olla terveen vauvan kanssa osastolla sitä kolmea päivää, jos edes sitäkään, mitä nykyään ollaan.

 

[poppaliina]

Onhan se aika kamalaa olla sairaalassa ja jos vielä monta päivää joutuu olemaan. Yksi yö nyt menee vaikka ojanpohjalla mutta sitten kun alkaa olla monta yötä ja päivää, yöllä ei saa nukuttua ja päivät ihan rättipoikki. Mua stressaa sairaalassa kaikki niin että lopulta sitä on niin poikki henkisesti ja fyysisesti ettei jaksa kuin itkeä ja onpa siinä sitten kiva vakuutella että joo, kyl mä jaksan vauvan kanssa kotona :|

 

[storm]

yllättävää, että tää meni taas siihen, ettei saa valittaa, kun jollain muulla voi olla asiat huonommin..

juu mutta osattiinhan tätä odottaa :xmas:

 

[mutsi]

No pienet on murheet joillakin ! Toivottavasti elämä säästää teidät sairauksilta ja sairaaloillta. Kuopus oli syntymänsä jälkeen vastasyntyneiden teholla melkein kaksi kuukautta ja on noita sairaalajaksoja siunaantunu senkin jälkeen.Olisin antanut mitä tahansa jos olisin saanut terveen lapsen viereeni - vaikka sitten kymmenen hengen huoneeseen!!

No tajuan tämän, mutta ajatteletko, ettei oikeasti kaikki osaa yksinkertaisesti olla sairaalassa?? Minullekin se on sikavaikeaa, vaikka kuinka haluaisin...en saa unta ja on karmeaa valvoa vuorokausitolkulla, terveyshän siinä menee itseltäkin! Lisäksi synnärillä on, ainakin minulla ollut, monet kerrat kovaäänisiä huonekavereita, joilta ei ole saanut hetken rauhaa...eihän siellä silloin voi olla vaikka kuinka haluaisi...tajuhan se jossain vaiheessa lähtee, mutta sekin on vissiin ihan ok?

Voi luoja, et varmaan ymmärrä mitä ajetaan takaa. Ei se kellekään herkkua ole, mutta joidenkin on vaan pakko. On pakko ajatella syntymätöntä lasta tai sitten syntynyttä pienokaista, jota ei saakaan ehkä viereen tai kaikki ei muuten ole hyvin.
Ei voi olla niin kamalaa olla terveen vauvan kanssa osastolla sitä kolmea päivää, jos edes sitäkään, mitä nykyään ollaan.

No vaikka olisi mikä tilanne, niin en itse ainakaan pysty valvomaan montaa vuorokautta putkeen, vaikka joku voisikin. Piste.

 

[sori]

yllättävää, että tää meni taas siihen, ettei saa valittaa, kun jollain muulla voi olla asiat huonommin..

Tuntuu vaan aika naurettavalta.

 

[j]

Ja se sänky on niin kova, et mun lonkat ainaki joutuu siinä koville. Pitää herätä vaihtaan asentoa :/

 

[ei ymmärrä]

No pienet on murheet joillakin ! Toivottavasti elämä säästää teidät sairauksilta ja sairaaloillta. Kuopus oli syntymänsä jälkeen vastasyntyneiden teholla melkein kaksi kuukautta ja on noita sairaalajaksoja siunaantunu senkin jälkeen.Olisin antanut mitä tahansa jos olisin saanut terveen lapsen viereeni - vaikka sitten kymmenen hengen huoneeseen!!

No tajuan tämän, mutta ajatteletko, ettei oikeasti kaikki osaa yksinkertaisesti olla sairaalassa?? Minullekin se on sikavaikeaa, vaikka kuinka haluaisin...en saa unta ja on karmeaa valvoa vuorokausitolkulla, terveyshän siinä menee itseltäkin! Lisäksi synnärillä on, ainakin minulla ollut, monet kerrat kovaäänisiä huonekavereita, joilta ei ole saanut hetken rauhaa...eihän siellä silloin voi olla vaikka kuinka haluaisi...tajuhan se jossain vaiheessa lähtee, mutta sekin on vissiin ihan ok?

Voi luoja, et varmaan ymmärrä mitä ajetaan takaa. Ei se kellekään herkkua ole, mutta joidenkin on vaan pakko. On pakko ajatella syntymätöntä lasta tai sitten syntynyttä pienokaista, jota ei saakaan ehkä viereen tai kaikki ei muuten ole hyvin.
Ei voi olla niin kamalaa olla terveen vauvan kanssa osastolla sitä kolmea päivää, jos edes sitäkään, mitä nykyään ollaan.

No vaikka olisi mikä tilanne, niin en itse ainakaan pysty valvomaan montaa vuorokautta putkeen, vaikka joku voisikin. Piste.

Lähtisit sitten kotiin, vaikka se olisi vauvalle haitallista, niinkö?

 

[....]

yllättävää, että tää meni taas siihen, ettei saa valittaa, kun jollain muulla voi olla asiat huonommin..

juu mutta osattiinhan tätä odottaa :xmas:

Pitäs aina muistaa että murheet ja huolet, niitä ei mitata metreissä tai litroissa. niitä ei voi siis verrata. vähän kuin makuasiat,ei kiisteltävissä.

 

[vakava sosiaalitapaus]

Mulla meni sairaalassa viikko ja siitäkin 5 päivää ilman lasta. Osasto aivan täynnä ja samassa huoneessa koko ajan väkeä, ääntä ja touhua. Se ei silti haitannut, yöt olivat kamalimpia, kun uni ei tullut millään. Oli niin hienoa päästä kotiin :heart:

 

[Daisy De La Hoya]

Onhan se aika kamalaa olla sairaalassa ja jos vielä monta päivää joutuu olemaan. Yksi yö nyt menee vaikka ojanpohjalla mutta sitten kun alkaa olla monta yötä ja päivää, yöllä ei saa nukuttua ja päivät ihan rättipoikki. Mua stressaa sairaalassa kaikki niin että lopulta sitä on niin poikki henkisesti ja fyysisesti ettei jaksa kuin itkeä ja onpa siinä sitten kiva vakuutella että joo, kyl mä jaksan vauvan kanssa kotona :|

juurikin näin.
ja mulla on muuten tosi huonot unet jos olen vaikka jossain kylässäkin. koti-ikävä iskee heti.
mutta kyllä tuo sairaala on pahin, kun on vieraita ihmisiä vain ympärillä.

 

[mutsi]

No pienet on murheet joillakin ! Toivottavasti elämä säästää teidät sairauksilta ja sairaaloillta. Kuopus oli syntymänsä jälkeen vastasyntyneiden teholla melkein kaksi kuukautta ja on noita sairaalajaksoja siunaantunu senkin jälkeen.Olisin antanut mitä tahansa jos olisin saanut terveen lapsen viereeni - vaikka sitten kymmenen hengen huoneeseen!!

No tajuan tämän, mutta ajatteletko, ettei oikeasti kaikki osaa yksinkertaisesti olla sairaalassa?? Minullekin se on sikavaikeaa, vaikka kuinka haluaisin...en saa unta ja on karmeaa valvoa vuorokausitolkulla, terveyshän siinä menee itseltäkin! Lisäksi synnärillä on, ainakin minulla ollut, monet kerrat kovaäänisiä huonekavereita, joilta ei ole saanut hetken rauhaa...eihän siellä silloin voi olla vaikka kuinka haluaisi...tajuhan se jossain vaiheessa lähtee, mutta sekin on vissiin ihan ok?

Voi luoja, et varmaan ymmärrä mitä ajetaan takaa. Ei se kellekään herkkua ole, mutta joidenkin on vaan pakko. On pakko ajatella syntymätöntä lasta tai sitten syntynyttä pienokaista, jota ei saakaan ehkä viereen tai kaikki ei muuten ole hyvin.
Ei voi olla niin kamalaa olla terveen vauvan kanssa osastolla sitä kolmea päivää, jos edes sitäkään, mitä nykyään ollaan.

No vaikka olisi mikä tilanne, niin en itse ainakaan pysty valvomaan montaa vuorokautta putkeen, vaikka joku voisikin. Piste.

Lähtisit sitten kotiin, vaikka se olisi vauvalle haitallista, niinkö?

No en tietenkään lähtisi, mutta tässä olikin kyse siitä, kenellä se oleminen siellä ahdistaa! Ja minulla ainakin ahdistaa.

 

[Lalaa]

Mikä siinä on niin ahdistavaa? Ajatelkaa sitä syntyvää vauvaa, jos ei olekaan kaikki hyvin, niin siellä on elvytysmahdollisuudet, lääkärit toteamassa mahdollisia sydänvikoja, voidaan heti alkaa hoitaa jos kellastuu/on alhaiset verensokerit. Eihän se kellekään herkkua ole, mutta on niitäkin, jotka joutuu olemaan sairaalassa viikkoja ennen synnytystä ja vauvan kanssa vielä lisää tai jättämään vauvansa keskolaan tai vastasyntyneiden teholle, kun ei olekaan kaikki hyvin.
Sori vaan, mutten todellakaan voi ymmärtää vinkumista muutamasta päivästä.

nää on näitä gurlin äitejä...kaikki pitää mennä oman pillin mukaan.. ollaan niih itsekkäitä.. että..

curling-äiti on vähän toinen käsite. Lue vähän lisää...

 

[poppaliina]

ja mulla on muuten tosi huonot unet jos olen vaikka jossain kylässäkin. koti-ikävä iskee heti.
mutta kyllä tuo sairaala on pahin, kun on vieraita ihmisiä vain ympärillä.

Sama mulla, en osaa nukkua vieraissa paikoissa tai ainakin tottumista se vaatii. Ja sairaala on noista paikoista yks kamalimmista, varsinkin jos joku vieras ihminen siellä kuorsaa vieressä.
Ehkä siinä on sekin tunne että on jotenkin toisten armoilla.
Esikoisen kanssa vierähti monta päivää ja vielä joulukin siinä meni. Olin kyllä melkein koko ajan yksin huoneessa, mutta sekin tuntui painostavalle. Ja siihen sitten kaikki ensisynnyttäjän kyseenalaistamiset ja imetysopetukset, huh! Koko ajan ramppas eri hoitaja puristelemassa kipeästi tissiä. Tiesin sisimmässäni että imetys tulee onnistumaan KUNHAN pääsen sinne kotiin rentoutumaan omaan sänkyyn vauvan kanssa, eikä ole vieraat ämmät vieressä huohottamassa.
Silloin mä lopulta melkein vaatimalla vaadin lääkäriä päästämään kotiin, sanoin että ahdistun siellä niin että kohta pimahdan ja pääsinhän mä sit ja kotona oli kaikki hyvin ja imetyskin lähti kivasti käyntiin

 

[niin]

joo täällä kans ymmärretään ap:ta. Etukäteen luulin että en haluaisi olla sielä eri syistä kuin mitä sitten ajan koitettua syyt olivat.
sitä oli niin henkisesti romuna synnytyksestä ja ei osannut käsittää että on vauva. olin etukäteen osannut ajatella kaiken miten kotona pärjätään mutten ollutkaan tajunnut että sairaalassakin täytyy osata toimia. ja kun imetys ei sujunutkaan niin helposti kun luuli, ni sekin hajoitti. kyl mä sairaalas tykkään olla ei siinä ongelmaa, mutta se turvattomuuden ja avuttomuuden tunne oli jotain mitä itkin hiljakseen omien verhojen takana. kun kotiin päästiin aatoksi, onneksi, niin olo oli jotai ihan uskomatonta. yhtäkkia saikin energiat kohilleen ja osasi olla vahva.
sairaalassa sitä vaan oli jotenki niin hiton pihalla kaikesta. en ees tajunnu että se on mun vauva jota mun täytyy hoitaa. tiesin sen kyllä, mutten jotenkaan tajunnut... huh.. jos kukaa ymmärtää?

 

[äiti ja sairas vauva]

No pienet on murheet joillakin ! Toivottavasti elämä säästää teidät sairauksilta ja sairaaloillta. Kuopus oli syntymänsä jälkeen vastasyntyneiden teholla melkein kaksi kuukautta ja on noita sairaalajaksoja siunaantunu senkin jälkeen.Olisin antanut mitä tahansa jos olisin saanut terveen lapsen viereeni - vaikka sitten kymmenen hengen huoneeseen!!

No tajuan tämän, mutta ajatteletko, ettei oikeasti kaikki osaa yksinkertaisesti olla sairaalassa?? Minullekin se on sikavaikeaa, vaikka kuinka haluaisin...en saa unta ja on karmeaa valvoa vuorokausitolkulla, terveyshän siinä menee itseltäkin! Lisäksi synnärillä on, ainakin minulla ollut, monet kerrat kovaäänisiä huonekavereita, joilta ei ole saanut hetken rauhaa...eihän siellä silloin voi olla vaikka kuinka haluaisi...tajuhan se jossain vaiheessa lähtee, mutta sekin on vissiin ihan ok?

Voi luoja, et varmaan ymmärrä mitä ajetaan takaa. Ei se kellekään herkkua ole, mutta joidenkin on vaan pakko. On pakko ajatella syntymätöntä lasta tai sitten syntynyttä pienokaista, jota ei saakaan ehkä viereen tai kaikki ei muuten ole hyvin.
Ei voi olla niin kamalaa olla terveen vauvan kanssa osastolla sitä kolmea päivää, jos edes sitäkään, mitä nykyään ollaan.

No vaikka olisi mikä tilanne, niin en itse ainakaan pysty valvomaan montaa vuorokautta putkeen, vaikka joku voisikin. Piste.

Sä voit kuule joutua kotonakin valvomaan sen vauvelisi kanssa monta yötä putkeen,mutta toivotaan että sitä ennen vähän aikuistut!

 

[vauvatyötä ammatikseen tekevä]

Työskentelen vauvaperheiden kanssa ja olen joskus miettinyt, voisiko synnytyssairaalaan ja siellä olemiseen liittyvä ahdistu liittyä osaltaa suomalaiseen hoitokulttuuriin, joka tietyllä tapaa "laitostava, käskyttävä ja armeijamainen"? Tarkoitan tällä sitä, että 1) ihmisten intimiteetti viedään laittamalla samoihin tiloihin vieraiden ihmisten kanssa. Onko tämä tosiaan järkevintä noin niin kun käytännöllisesti ja vielä vastasyntyneen ja äidin varhaisen suhteen muotoutumisen kannalta, erityisesti silloin, kun kyse ensimmäisestä lapsesta? Eikö pitäisi olla rauha tutustua omaan vauvaan ja opetalla rauhassa hoitamaan vauvaa? 2) hoitohenkilökunta päsmäröi liikaa: parempi menetelmä kuitenkin voisi olla ns. "käsien päällä istumisen menetelmä" eli annetaan vanhempien opetella rauhassa hoitamaan vauvaa, ei olla tuputtamassa neuvoja, ohjeita ja voivottelemassa koko ajan. 3) imetyspainostus on aivan käsittämätöntä suomalaisessa hoitojärjestelmässä, en voi muuta kun ihmetellä! Kyllä se lähtee sujumaan kotona ja jos ei, niin ei se maailma romahda, jos pulloruokintaan turvautuu. Imetys on tärkeää ja siinä on suuret hyödyt, mutta aivan monen äiti-vauvaparin alku pilataan sillä, että "puristellaan tissejä" ja tohotetaan liikaa imetyksestä - ja pahimmillaan huudatetaan vauvoja. 4) hoitohenkilökunta on helposti käskyttävää, ei huomioi yksilöllisyyttä ja ole oikeasti valmis kuuntelemaan vanhempien toiveita niin synnytyksessä kuin siinäkin, miten paljon tarvitaan apua, ohjausta JA millä tavoin ja miten.

Tässä nyt muutama ajatus, mikä tullut itselle mieleen, kun on tehnyt töitä vauvaperheiden kanssa.

 

[heh,]

musta siellä on ollut joka kerta ihanaa!
syödä vaan ja nukkua! välillä tosin aina piti imetellä, mutta hoitsut auttoi yönukutuksissa.
luin lehtiä, söin suklaata ja nautin olostani, oikein harmitti lähteä kotiin, missä kaikki kotihommat odotteli. miehelleni ihmettelin kotiin päästyäni, kun ei kotiruoalla ollutkaan jälkiruokaa ...

 

[kielletty]

Miun jaksamiselle sekä miun ja kuopuksen äiti-tytär-suhteelle sairaalassaoloaika oli varmastikin pelkkää plussaa, mutta kyllä täytyy myöntää että oli ihan kamalaa olla erossa vielä pienestä esikoisesta. Onneksi sai kuitenkin olla kotona hyvässä hoidossa, ei tainnut edes kunnolla ehtinyt tajuta että olin ollut poissa, kun tultiin jo kotiin

 

[Eri asia]

Siis itse olin kans turhautunut synnärillä oloon, kun itse ja vauva (molemmilla kerroilla) voitiin varsin hyvin, eli en kokenut että meidän on tarve olla siellä - päinvastoin. Jos oikeasti lapsi tai itse on kipeä, niin eihän sitä silloin turhaudu, kun siihen on järkevä syy. Vasta synnyttäminen ei välttämättä sitä vaadi.

 

[oola]

Olin kuopuksesta sairaalassa kaksi viikkoa. Kaikki naytti alkuun hyvalta ja annettiin lupa kotiutua jo seuraavana paivana ja iloitsin ettei enaa tarvitsisi kestaa sairaalassa oloa. Vaan silloin huomattiin ettei vauva niin hyvin voinutkaan ja teholle joutui.

Olisin istunut vauvan vieressa koko ajan mutta valilla hoitajat ehdotteli etta olisi se minullekin uni tarpeen.
Olin huoneessa, missa oli 10-12 aitia lapsineen koko ajan (ulkomailla, ei kai Suomessa nain suuria huoneita olekaan) ja eika kylla haitannut enaa yhtaan etta siella vauvat huusi, kannykat soi tai vierailijoita oli jollain aina, sanky epamukava, pahuksen kuuma jne jne... ei todellakaan voinut vahempaa ahdistaa oma olo osastolla kunhan vauva vaan parantuisi. Tuli vahan perspektiivia asioihin.
Olin kiitollinen etta minulle annettiin mahdollisuus jaada itse sairaalaan vaikka minut oli jo tavallaan kotiutettu. Halusin olla vauvan kanssa niin paljon kuin mahdollista, yolla ja paivalla.
Lopulta tulimme molemmat terveina kotiin

 

[**]

musta taas sairaalassa on ihanaa! Ruoka valmiina eikä tarvitse tehä yhtikäs mitään. Vauvan viekussa vaan makoilee, lukee, nukkuu jne. Tissi suussa koko ajan niin toinen ei ees vinkase