Oonko paska äiti?

[vierailija]

Tilanne on siis se et mul on ex miehen kans 2 lasta ja uuden miehen kans vauva. Sanon heti alkuun et tätä asiaa oon miettinyt jo vuosi sitten joten vauvan syntymä ei vaikuta tähän milläänlailla. Tyttö on nyt reilu 5v ja ollut aina "hieman" haastava tapaus. Hakkaa, repii, raapii, potkii ja kaikkea mahdollista. En yksinkertasesti saa sitä loppumaan. Ei usko mitään. Jäähyt ja kaikki kokeiltu, mikään ei auta. Isänsä tykönä on kiltti, toki normaalia pientä piruilua mitä nyt lapsilla yleensäki on. Isä saa lapseen kurin, on aina saanut. Oon puhunut tästä käytöksestä neuvolassa ja ollaan käyty psykologilla, ei apua. Se mitä oon miettinyt on siis isän tykö muutto, isästä tulis lähivanhempi. Nuorempi(2v) jäis silti kotia, eli sisarukset erotettas. Tän koko asian ajatteluki saa mut itkemään. Kyse ei oo siitä etten kestäs tätä käytöstä. Ajattelen tulevaisuutta, jos se on nyt jo kotona tommoinen niin mimmonen sit teininä? Lähinnä siis mimmoisiin seuroihin ajautuu ja koulunkäynti ym muut. Uskon et isän tykö muutto rauhoittas lapsen.

 

[vierailija]

Teillä on ollut ripeä tahti: kolme lasta viidessä vuodessa, ero, uusi mies, uusi koti, uusi isäpuoli, uusi pikkusisarus. Varsinkin sulla on ollut siinä kaikenlaista touhua ja miettimistä. Oletko ihan rehellisesti muistanut kuinka pieni sun esikoinen on? Onko sulla erossa ja uusissa mieskuvioissa ollut aikaa huolehtia myös siitä että pieni esikoisesi tuntee olonsa turvalliseksi, rakastetuksi ja tärkeäksi? Eihän ole käynyt niin, että kun sun ajatukset on olleet muualla ja kaikenlaiset asia on vieneet energiaa, olet ollut esikoista kohtaan vaativa ja kärsimätön, pettynyt häneen ja koko ajan kokenut, että esikoisen pitäisi olla isompi ja osaavampi kuin hän onkaan? Saako sun esikoinen koskaan olla teillä pieni ja hoivan kohteena?
Ja ihan rehellisesti; ajatteletko tässä nyt ihan ensisijaisesti itseäsi. Kuinka kivaa teillä olisi olla kotona kun hankala esikoinen on siivottu pois kuvioista. Kuinka rauhallista. Saisit vaalia uutta onnea uuden miehen kanssa, teillähän on siinä vielä varsin tuore suhde. Uuden miehenkin hermot ois vähemmän kireällä kun ei tarvitse katsoa sun esikoisen temppuilua, eikö niin. Saisit vähän kuin uuden alun näitten parempien lapsien kanssa.

Oikeasti; sinä olet äiti ja hoidat sen äidin duunin vaikka olisi vaikeaa. Lapsen hylkääminen jättää lapselle trauman. Hän jo nyt miettii rakastatko häntä kun pienempi sisarus, uusi vauva ja uusi mies vievät aikasi. Jos tässä vaiheessa hylkäät hänet, niin asia on tehty selväksi koko lapsen loppuelämäksi. Ajatukset siitä että sun pieni lapsi ajautuu väärään seuraan kymmenen vuoden päästä koska hän nyt reagoi täysin terveellä ja normaalilla tavalla teidän perheen muutoksiin on lapsellinen ja itsekeskeinen ja siinä on läpinäkyvää selittelyn makua.
Sitten tietenkin, jos isä on parempi vanhempi lapsilleen kuin sinä, asia on vähän eri. Silloin voit miettiä, mitä hän tekee paremmin ja miten sinäkin pystyisit tekemään paremmin. Vanhemmuus on tekoja. Lapsesi testaa sinua, mutta niinhän sinäkin testaat lastasi. Lapsesi ei voi aiheutttaa sinulle mitään sellaista pettymystä, mitä sinä et olisi jo lapsellesi aiheuttanut omilla valinnoillasi. Vaadit lapselta melko paljon sopeutumista noin isoihin elämäntilanteiden muutoksiin, jotka sinä olet valinnut ja tehnyt.

 

[vierailija]

Onko isän luona muita lapsia? Saako 5v sulta kahdenkeskistä aikaa?

 

[vierailija]

Jäähyt ja kaikki kokeiltu, mikään ei auta.

Oletko kuitenkaan kokeillut tarpeeksi tehokkaita keinoja? Jäähy on "pakotteena" de facto sieltä lievimmästä päästä, eikä pure hyvin moneen lapseen, varsinkaan kovapäisempään.

Moneen lapseen ei tehoa muu kuin se, että antaa "isän kädestä" eli tekee tottelemattomuudesta hänelle kerta kaikkiaan sietämättömän vaihtoehdon.

 

[vierailijahuu]

Tilanne on siis se et mul on ex miehen kans 2 lasta ja uuden miehen kans vauva. Sanon heti alkuun et tätä asiaa oon miettinyt jo vuosi sitten joten vauvan syntymä ei vaikuta tähän milläänlailla. Tyttö on nyt reilu 5v ja ollut aina "hieman" haastava tapaus. Hakkaa, repii, raapii, potkii ja kaikkea mahdollista. En yksinkertasesti saa sitä loppumaan. Ei usko mitään. Jäähyt ja kaikki kokeiltu, mikään ei auta. Isänsä tykönä on kiltti, toki normaalia pientä piruilua mitä nyt lapsilla yleensäki on. Isä saa lapseen kurin, on aina saanut. Oon puhunut tästä käytöksestä neuvolassa ja ollaan käyty psykologilla, ei apua. Se mitä oon miettinyt on siis isän tykö muutto, isästä tulis lähivanhempi. Nuorempi(2v) jäis silti kotia, eli sisarukset erotettas. Tän koko asian ajatteluki saa mut itkemään. Kyse ei oo siitä etten kestäs tätä käytöstä. Ajattelen tulevaisuutta, jos se on nyt jo kotona tommoinen niin mimmonen sit teininä? Lähinnä siis mimmoisiin seuroihin ajautuu ja koulunkäynti ym muut. Uskon et isän tykö muutto rauhoittas lapsen.

Hirveän vaikea kysymys! Sun on juteltava tuosta joidenkin asiantuntijoiden kanssa lapsenvalvojan tai neuvolan väen kanssa tai ainakin he tietävät, mistä ja kenen kanssa voisi saada aikaa puhua ja neuvotella. Tuo on niin suuri päätös ja todella raskas tehdäksesi sen aivan yksin.

Varmasti isä olisi hyvä vaihtoehto, mutta sulle ei saa jäädä sellainen olo, että oot hylännyt lapsesi, eikä lapsellesi varsinkaan saa jäädä sellainen olo, että hän ei kelvannut teille.

Todella vaikea paikka.

Joka tapauksessa ja minkä päätöksen teetkin, niin teet varmasti parhaasi ja enempää ei voi pyytää. Olet varmasti hyvä äiti <3 Tsemppiä.

 

[vierailija]

Teillä on ollut ripeä tahti: kolme lasta viidessä vuodessa, ero, uusi mies, uusi koti, uusi isäpuoli, uusi pikkusisarus. Varsinkin sulla on ollut siinä kaikenlaista touhua ja miettimistä. Oletko ihan rehellisesti muistanut kuinka pieni sun esikoinen on? Onko sulla erossa ja uusissa mieskuvioissa ollut aikaa huolehtia myös siitä että pieni esikoisesi tuntee olonsa turvalliseksi, rakastetuksi ja tärkeäksi? Eihän ole käynyt niin, että kun sun ajatukset on olleet muualla ja kaikenlaiset asia on vieneet energiaa, olet ollut esikoista kohtaan vaativa ja kärsimätön, pettynyt häneen ja koko ajan kokenut, että esikoisen pitäisi olla isompi ja osaavampi kuin hän onkaan? Saako sun esikoinen koskaan olla teillä pieni ja hoivan kohteena?
Ja ihan rehellisesti; ajatteletko tässä nyt ihan ensisijaisesti itseäsi. Kuinka kivaa teillä olisi olla kotona kun hankala esikoinen on siivottu pois kuvioista. Kuinka rauhallista. Saisit vaalia uutta onnea uuden miehen kanssa, teillähän on siinä vielä varsin tuore suhde. Uuden miehenkin hermot ois vähemmän kireällä kun ei tarvitse katsoa sun esikoisen temppuilua, eikö niin. Saisit vähän kuin uuden alun näitten parempien lapsien kanssa.

Oikeasti; sinä olet äiti ja hoidat sen äidin duunin vaikka olisi vaikeaa. Lapsen hylkääminen jättää lapselle trauman. Hän jo nyt miettii rakastatko häntä kun pienempi sisarus, uusi vauva ja uusi mies vievät aikasi. Jos tässä vaiheessa hylkäät hänet, niin asia on tehty selväksi koko lapsen loppuelämäksi. Ajatukset siitä että sun pieni lapsi ajautuu väärään seuraan kymmenen vuoden päästä koska hän nyt reagoi täysin terveellä ja normaalilla tavalla teidän perheen muutoksiin on lapsellinen ja itsekeskeinen ja siinä on läpinäkyvää selittelyn makua.
Sitten tietenkin, jos isä on parempi vanhempi lapsilleen kuin sinä, asia on vähän eri. Silloin voit miettiä, mitä hän tekee paremmin ja miten sinäkin pystyisit tekemään paremmin. Vanhemmuus on tekoja. Lapsesi testaa sinua, mutta niinhän sinäkin testaat lastasi. Lapsesi ei voi aiheutttaa sinulle mitään sellaista pettymystä, mitä sinä et olisi jo lapsellesi aiheuttanut omilla valinnoillasi. Vaadit lapselta melko paljon sopeutumista noin isoihin elämäntilanteiden muutoksiin, jotka sinä olet valinnut ja tehnyt.

Erittäin hyvin kirjoitettu!

 

[vierailija]

Isän luo muutto on oikein hyvä ajatus.
Mutta olisi todella epäreilua erottaa sisarukset. Se olisi sinulta vain täysin itsekästä. Et millään pysty perustelemaan heidän erottamistaan, et millään syyllä muuta kuin puhtaalla itsekkyydellä.

Kyllä munkin sukulainen teki samanlailla, että lapset meni isälle. Syystä tai toisesta se haastava lapsi oli rauhallisempi ja asiallisempi isän seurassa. Ja muut sisarukset meni mukana isän luo.
Kaikki meni hyvin, ja höpönhöpö kaikki traumat. Kyllä siinä olisi isommat traumat kaikilla jos loppu lapsuus olisi yhtä tappelua äidin luona. Eikä tämäkään äiti tehnyt mitään väärää, apua ja tukea saivat jo melki vauvasta asti. Erotessaan tämä lapsi oli joku eppuluokkalainen ja muut sisarukset nuorempia.
Nyt tämä vanhin on täysikäinen, eikä ikinä uskois että aiemmin kaikki oli yhtä taistelua.
-Yhden äidin epäitsekäs päätös, ja kaikki meni hyvin.

 

[vierailija]

Kysyt, ootko paska äiti. Olet, jos asetat uuden aikuisen miehen lapsesi edelle. Kuinka paljon 4-5 vuotiaan sydän laitetaankaan kestämään: erokuviot, uusi vieras mies ja hänen uusi vauvansa? Jos minulle olisi sama tapahtunut vaikka olin vasta 15-vuotias, olisin ahdistunut lopullisesti.
Nyt järjestät aikaa kaksin 5-vuotiaan kanssa aina kun vauva nukkuu. Ja viikonloppuisin lähdet hänen kanssaan jonnekin 1-2 tunniksi. Kohtaa lapsiparka hänen itsensä tasolla. Hän ei ole esine.
Olet itsekäs, jos sysäät lapsen pois sisarusten luota yksinäisyyteen isälle.
Mielestäni tarvitsette perheneuvolan apua ja syy ei ole lapsen. T. Nyt jo mummi

 

[m1es]

Miksi ihmeessä se isän lapsen luokse muutto saa ap:n itkemään, se kuitenkin on todennäköisesti lapsen kannalta paras ratkaisu. Ja sisarus mielellään mukaan. Ei ap ratkaisulla lastaan hylkää, onhan lapsi tähänkin asti kulkenut kahden kodin välillä.

 

[vierailija]

Et ole paska äiti kun mietit mikä olisi lapselle paras vaihtoehto. Mutta nämä, jotka ehdottaa antamaan lapselle selkään, kun muu ei tehoa, ovat sitä.

Meillä oli tosi vaikeaa esikoisen ollessa n. neljä. Oli paljon muutoksia elämässä mm. Esikoinen oireili tosi voimakkaina raivokohtauksina ihan pienistäkin asioista. Kokeiltiin kaikkea,palkintoja ja rangaistuksia, mutta mikään ei auttanut. Aika auttoi, ja se, että lapsi alkoi oppia säätelemään omia tunteitaan. Pitkät selitykset aina lapselle, miksi näin tehdään tai ei tehdä, auttoivat. Kun lapsi tajuaa, että on surullinen tai vihainen jostain, voi hän alkaa myös hallita tunteitaan. Ja meillä taustalta löytyi myös pientä neurologista poikkeavuutta, minkä takia lapsi tarvitsee apua tähän. Vaikka tämän lapsen olisi hakannut joka päivä henkihieveriin, ei siitä olisi ollut apua, koska tällainen rangaistus ei tehoa huonon käytöksen syyhyn.

Joten kaikki nämä kaikentietävät naisimmeiset, joiden mielestä meilläkin oli vain kurin puutetta, ovat mun mielestä ihan *!@#*&$# äitejä!

 

[vierailija]

Ei niitä huonon käytöksen syitä ja taustatekijöitä usein löydy tai jos löytyy, niin niille ei ole läheskään joka kerta tehtävissä mitään.

Toki erinomaista jos syy tai taustatekijä löytyy ja asialle voidaan tehdä jotain. Mutta sitä odotellessakin riehumiselle on yleensä akuutti tarve saada stoppi, jos ei haluta tilanteen kriisiytyvän ja lähipiirin arjen muuttuvan silkaksi piinaksi. Sen suhteen taas auttavat vain pakkokeinot. Eli vaikka fyysisesti estää lasta riehumasta, minkä kyllä niinkin pienikokoisen lapsen kuin 5v:n kohdalla luulisi onnistuvan.

 

[.....]

Mitä mieltä lapsi asiasta on? Sinänsä isän luo muutto voi olla ihan hyvä ratkaisu, jos teillä kahdella yhteistyö ei jostain syystä luista. Enitenhän tuossa harmittaa ero sisaruksesta, mutta järjestäkää niin, että lapset ovat tarpeeksi samassa kodissa yhtäaikaa. Eikä siis niin, että aina kun toinen menee isälle, vaihtaa toinen äitille. Ja tokihan voisi miettiä sitä ratkaisua, että molemmat muuttaisivat isälle.

 

[vierailija]

Ap vastailee. Hoksasin tossa googlettaessa aamulla et voin soittaa sosiaalitoimistoon. Soitin lastenvalvojalle ja ensi viikolla meille tulee perhetyöntekijä ja sosiaalityöntekijä. Psykologilla itse en saanut tukea mitä todellaki tarvitsen. Kyllä tämä vielä iloksi muuttuu. Fyysinen kuristus ei ole vaihtoehto.
Lapsi ei halua muuttaa isälle ja mulla olis todellaki semmoinen tunne et hylkään lapsen.
Kaksinkeskistä aikaa kyllä vietetään

 

[vierailija]

En kyllä suostu uskomaan, etteikö 5-vuotiaalta olisi mahdollista saada ns luuloja pois ainakin sen verran, ettei vanhempien läsnäollessa riko sääntöjä. Ei se välttämättä edes vaadi ruumiillista kuritusta, kunhan kuritus muuten on tarpeeksi tuntuvaa ja johdonmukaista.

Tätä voisi verrata vaikka aikuisten maailmaan, missä juuri kukaan ihminen ei lähde vakavalla tavalla ja avoimesti rikkomaan lakia poliisin silmien edessä, koska tietää seurausten olevan tuntuvat. Lapsiperheessä vanhempi on siinä vastaavassa poliisin roolissa ja hänen on hankittava itselleen sen mukainen asema ja auktoriteetti.

 

[Echo]

Sulla on vauva tulossa. Mitä jos hän on samanlainen kuin tuo 5 v?
Jos mä tuossa tilanteessa kippaisin lapseni isälleen niin mä jäisin vaille sitä tietoa että millä saadaan oma lapsi tottelemaan.

5-vuotias ei ole toivoton tapaus. Jos ei ole adhd eli isänsä luona pystyy tottelemaan, niin mietipä mitä se isä tekee toisin.

 

[.....]

Nämä ovat kyllä mahdottomia tietää, ilman että kunnolla tuntee tapauksia. Lapsi voi totella, koska ei uskalla näyttää pahaa mieltään, vuorovaikutus toimii toisen vanhemman kanssa sujuvammin tai jostain muusta, täysin käsityämättömästä syystä.
Itse en näe tuota isän luokse muuttoa minään "hylkäämisenä". Eihän se isäkään (toivottavasti) hylkää lapsia eron sattuessa.

 

[0roosa0]

Miksi ihmeessä se isän lapsen luokse muutto saa ap:n itkemään, se kuitenkin on todennäköisesti lapsen kannalta paras ratkaisu. Ja sisarus mielellään mukaan. Ei ap ratkaisulla lastaan hylkää, onhan lapsi tähänkin asti kulkenut kahden kodin välillä.

Parasratkaisu lapsen kannalta olisi kyllä saada huomiota äidiltäänkin niin ettei tarvitse riehua.

Mutta toisiksi paras vaihtoehto on muuttaa isän luo ja se lienee fiksuinta.

Tietysti se itkettää koska lasta tulee ikävä!

 

[vierailija]

Ap vastailee.. sosiaalityöntekijä ja perhetyöntekijä kävi meillä ja perhetyöntekijä alkaa käymään kerran viikossa täällä. Ne oli myös sitä mieltä et lasten on hyvä käydä nyt hoidossa myös. Sosiaalityöntekijä soitti itse päiväkotiin et lapset tarvitsee heti enemmän päiviä. Aikaisemmin oli siis 5 päivää kuussa. Käytin myös tytön terveystalolla neuropsykiatrilla joka oli sitä mieltä et ADHD ei ole ollenkaan pois suljettua. Saatiin lähete kunnalliseen lastenpsykiatrille(tätä sieltä lähdin hakemaankin). Sieltä kautta sit myös toimitarerapiaa. ADHD:ta oon kyllä miettinytkin.
Elämä on tällä hetkellä todella rankkaa, mut kyllä piristi mieltä kun apua saatiin. Perhetyöntekijältä varmasti saan neuvoja miten reagoida mihinkin tilanteeseen. Keinot on tällähetkellä hyvin vähissä.