Oonko mä huono kotiäiti?

[EiNiinHyvä]

Elikkäs tilanne on tämä.. Olen kotona 1v4kk esikoisen kanssa. Mulle on aina ollut itsestään selvää, että haluan jäädä lapsen kanssa kotiin. Pelkkä ajatuskin siitä, että joutuisin tytön hoitoon laittamaan, alkaa ahdistamaan.

Nyt kuitenkin kun tätä kotona oloa on takana jo joku tovi, oon huomannut ettei tämä niin helppoa olekkaan kuin luulin. Ja helpolla tarkoitan nyt sitä, että olin kuvitellut, että kaikki sujuu kuin itsestään, että osaan olla ja toimia lapsen kanssa tosta noin vaan, kaikki sujuu luontevasti ja tavallaan kuin itsestään. Kuinka nyt osaisin ajatukseni pukea sanoiksi.. Helpolla en siis tarkoita sitä, että luulin kotona olemisen olevan yhtä laiskottelua tms, en todellakaan. Saikohan kukaan nyt ajatuksesta kiinni?

Mä oon hirmu onnellinen siitä, että mulla on mahdollisuus olla kotona ja seurata tytön kasvamista päivä päivältä. Silti mua välillä tympii niin pirusti. Tekemistä ei meinaa keksiä, tuntuu että päivät on samantoistoa koko ajan. Asutaan pienelle paikkakunnalla, täällä ei hirveästi ole kerho ym mahdollisuuksia, avoimista päiväkodeista puhumattakaan.

Oon alkanu epäilemään, osaanko mä tarjota lapselleni sitä, mitä hän tarvitsee.
En mä koe, että joka päivä olisin onnesta soikeana ja nauttisin niin mahdottomasti tästä kotiäitiydestä, niin kuin kaikki muut tuntuvat tekevän.
Oonko mä nyt sitten huono kotiäiti?

 

["viiraska"]

No et ole huono. Elämä on monenlaista, kuuluukin olla tylsää ja raskasta välillä, meistä kaikista on. Olen kuullut psykologin luennoivan aiheesta, että pikkulapsen kanssa tiiviisti oleminen on siksi niin raskasta, että äiti asettuu vuorovaikutuksessa lapsensa tasolle, siis ikäänkuin taantuu. Sekä emotionaalisesti että älyllisesti. Se on tärkeää lapsen kehitykselle, mahdollistaa tiiviin vuorovaikutuksen ja antaa merkityksen sille tylsyydelle. Silti kannattaa hakea iloa arkeen. Tietoisesti pieniä virkistyksiä, niin kuin vaikka päiväkahvihetki ystävän kanssa tai naistenlehden seurassa.

 

[EiNiinHyvä]

Kiitos viiraska. Mun pitikin vielä jatkaa, että on päiviä, että mun tekis mieli karjua että MÄ EN JAKSA! Jos joku kuysyis, että mitä mä en jaksa, en mä osais vastata. Lapsi on super kiltti ja helppo, ei oo siitäkään kyse. Kai se on vaan se, että kaipaisin enemmän tekmistä, menemistä, meidän päiviin. Aikas paljon kun ollaan ihan vaan kotona.

 

["Kaiku"]

No oli se kotonaolo minustakin aika usein yksinkertaisesti tylsää... :/ Samoja rutiineja ja kotihommia päivästä toiseen, viikosta viikkoon. Suhteellisen tylsää ja haasteetonta noin niinkuin älyllisesti. Totesin että vaikka lapsen kanssa olikin ihana olla ja elämä oli tosi leppoisaa ja kiireetöntä niin jotain puuttui ja olin aika ärtynyt ja kiukkuinen usein kun mies tuli kotiin töistä. Menin pitkällisen pohdinnan jälkeen takaisin töihin kun lapsi oli 1v9kk, enkä ole katunut. Toki se toisinaan surettaa että en vietä päiviä lapsen kanssa, mutta koen olevani parempi ja läsnäolevampi äiti lapselleni nyt. Ei ole kiire painella illalla omiin harrastuksiin, aika lapsen kanssa riittää.

Ei ehkä se vastaus mitä halusit kuulla, mutta...

 

["vieras"]

Et varmasti ole huono kotiäiti! Päiviin mahtuu monenlaista, jotkut päivät/viikot on raskaita ja kuin pakko pullaa, joskus taas sujuu helpommin. Toki sitä täytyy punnita, kumpaa on enemmän, jos siis kotiäitiys ahdistaa pitkään ja pitemmän päälle, voi olla parempi ratkaisu mennä töihin.

Itsellä takana nyt reilu 3 vuotta kotiäitinä. Jaan tuntemuksesi tuosta, että joskus päivät ovat kuin saman toistoa, puuduttavaa arkea.. Välillä tympii oikein kympillä, sitten taas välillä homma sujuu "helposti". Mä uskon, että olemalla paikalla sinä voit tarjota lapsellesi riittävästi! Sun tytär on vielä pieni, ei hän vielä tarvitse suurempia "sirkushuveja", lähinnä perusasiat vain: vanhemman läsnäoloa, riittävästi unta, ruokaa ja puhtaita vaatteita. En usko, että kaikki muutkaan kotiäidit ihan joka päivä ovat onnesta soikeana!

Mua itseäni helpottaa, kun on mahdollisuus käydä jossain kodin ulkopuolellakin, vaikka kaupassa, kirjastossa, kaverilla, puistossa.. Onko sulla ketään kotiäiti tuttuja, joita voisi joskus tavata? Onko esim. jotain perhekerhoa seurakunnalla tai jotain missä voisi nähdä muita aikuisia? Entä jotain paikkaa, johon tehdä joskus vaikka kyläreissu, pariksi päiväksi pois kotiympyrästä? Onko sun joskus mahdollista päästä ihan yksin jonnekin vähäksi aikaa, vaikka kaffille jonkun kaverin kans tai ostoksille? Mua piristää kummasti ihan pienetkin irtiotot arkihommasta Sitten jaksaa paremmin niitä puuduttaviakin päiviä.

Jokatapauksessa tsemppiä sulle kotiäitipäiviin!

 

["vieras"]

Mä oon aina ollut sitä mieltä, että kotona olo ei ole helppoa, aivo toimintaa hiipuu ihan täysin ja tuntuu tosi vaikeelta puhuakkaan kenenkään kanssa. Mutta se onneksi helpottaa kun lapsi rupee puhumaan enemmän. Itse olen myös huomannut sen, että lapsikin alkaa haluamaan oman ikäistä seuraa, vanhempien seura ei enää riitä. Mun 2 v. esikoinen on ihan suoraan kertonut, että tahtoo leikkimään toisten lasten kanssa, olenkin ajatellut laittaa syksyllä päiväkotiin, vaikka olenkin itse nuoremman lapsen kanssa kotona. Miksi tehdä periaatteiden vuoksi omasta ja lapsen elämästä vaikeeta.

 

[kotona vain]

Mä jäin työelämästä äitiyslomalle, kun keskimmäinen lapsemme syntyi. Siihen perään syntyi vielä kuopuksemme, joka on vauva 2kk nyt. Keskimmäinen on 1,5v. Samoja rutiinejahan tässä on. Välillä huomaan ajattelevani, että hitsi kun on ihanaa olla kotona, poissa työelämän paineista, ja olla näitten rakkaitten lasten kanssa touhuamassa. Eniten mua rasittaa kotityöt, jotka pitää hoitaa siitä huolimatta että on lapset Välillä tekis miel karjua, että en jaksa enää, en kestä, kun toinen roikkuu tississä ja taapero karjuu lattialla ja repii lahkeesta. Samalla kokkaan ruokaa. Mä vielä tiedän, etten työelämään pääse vähään aikaan kun toisella lapsella on niin pahat allergiat, että kotihoito siinäkin mielessä paras.

Jos ehtisin ja jaksaisin, menisin perhekerhoon, kaupungille yms mutta kotona riittää niin paljon puuhaa että tarmo ei riitä. Ehkä sitten syksyllä. Kaikista vaikeinta mulle on se, että kun on itse univelkainen ja väsynyt, niin se että pitää olla koko ajan läsnä... en osaa selittää... se riippuvuus, että lapset on kiinni kuin takiaiset vaikka tottakai niin pitääkin olla. Tässä elämänvaiheessa.
Ja se ärsyttää, että mies tulee töistä stressaantuneena täynnä työhuolia ja kysyy, missä ruoka viipyy ja miksei mun kalsarit ole pesty....

 

["Mariska"]

Minä en olisi jaksanut olla kotona - just siitä syystä että kotona kaksi olo lapsen kanssa on tosi raskasta. Vaikka me nähtiinkin välillä kavereita, käytiin 1-2krt viikossa kerhossa, leikkipuistoissa, lenkillä jne. Varsinkin talviaika on tylsää, kun ulkoilu just kävelemään oppineen kanssa on niin hankalaa.

Mutta itse ratkaisin asian niin, että tyttö meni perhepäivähoitajalle, jossa on onneksi viihtynyt ihan loistavasti. Ja itse saan olla päivät töissä niin iltaisin ja viikonloppuisin jaksan touhuta lapsen kanssa hyvin.

Ehkä sitten, jos meillä on jossain vaiheessa kaksi lasta ja isompi osaisi jo vähän leikkiä, jutella ym niin kestäisi paremmin sitä kotona oloa.

 

[EiNiinHyvä]

[QUOTE="Kaiku";28373999]No oli se kotonaolo minustakin aika usein yksinkertaisesti tylsää... :/ Samoja rutiineja ja kotihommia päivästä toiseen, viikosta viikkoon. Suhteellisen tylsää ja haasteetonta noin niinkuin älyllisesti. Totesin että vaikka lapsen kanssa olikin ihana olla ja elämä oli tosi leppoisaa ja kiireetöntä niin jotain puuttui ja olin aika ärtynyt ja kiukkuinen usein kun mies tuli kotiin töistä. Menin pitkällisen pohdinnan jälkeen takaisin töihin kun lapsi oli 1v9kk, enkä ole katunut. Toki se toisinaan surettaa että en vietä päiviä lapsen kanssa, mutta koen olevani parempi ja läsnäolevampi äiti lapselleni nyt. Ei ole kiire painella illalla omiin harrastuksiin, aika lapsen kanssa riittää.

Ei ehkä se vastaus mitä halusit kuulla, mutta...[/QUOTE]

Kyllä mäkin olen punninnut, että olisiko se kaikkien kannalta paras, että menisin töihin. Mutta tässä vaiheessa kumminkin vielä uskon, että se ei ole mun kohdalla oikea ratkasu. Mä tiedän, että mä tulisin katumaan sitä ja syyllistämään itseäni siitä, että en ollut lapsen kanssa kotona vaikka mahdollista olisi ollut.

Mutta kuulostaa että sinä olet tehnyt parhaan ratkaisun teidän perheen kannalta

 

[EiNiinHyvä]

Mulla on muutama kotiäiti tuttu, kenen kanssa kyläilllään vuorotellen, mutta aika harvoin. Ei sitä kehtaa koko ajan olla tunkemassa.. Käydään perhekerhossa ytenä päivänä viikossa, ja syksyllä alotetaan muskari. Mulla ei oikein ole kavereita, kenen kans voisin lähteä käymään kahvilla, ostoksilla tms. Ja yksin mua ei hirveesti huvita mennä. Joten oikeastaan vietän kaiken aikani tytön kanssa, kauppareissut tehdään yhdes yms.
Tällä hetkellä on vielä eroahdistus meneillään, joten ei oikein onnistu et jättäisin tytön miehen kans ja menisin esim. sinne kauppaan yksin.

Joskus olis ihanaa vaan olla ja rötköttää sohvalla telkkaria katellen ilman että koko ajan pitää sännätä sinne ja tänne ja tonne ja siinä samalla tehdä ne kaikki miljoonat kotityöt yms.

Ihana huomata että muilla on juuri samanlaisia ajatuksia ja fiiliksiä kuin itellä