E
EiNiinHyvä
Vieras
Elikkäs tilanne on tämä.. Olen kotona 1v4kk esikoisen kanssa. Mulle on aina ollut itsestään selvää, että haluan jäädä lapsen kanssa kotiin. Pelkkä ajatuskin siitä, että joutuisin tytön hoitoon laittamaan, alkaa ahdistamaan.
Nyt kuitenkin kun tätä kotona oloa on takana jo joku tovi, oon huomannut ettei tämä niin helppoa olekkaan kuin luulin. Ja helpolla tarkoitan nyt sitä, että olin kuvitellut, että kaikki sujuu kuin itsestään, että osaan olla ja toimia lapsen kanssa tosta noin vaan, kaikki sujuu luontevasti ja tavallaan kuin itsestään. Kuinka nyt osaisin ajatukseni pukea sanoiksi.. Helpolla en siis tarkoita sitä, että luulin kotona olemisen olevan yhtä laiskottelua tms, en todellakaan. Saikohan kukaan nyt ajatuksesta kiinni?
Mä oon hirmu onnellinen siitä, että mulla on mahdollisuus olla kotona ja seurata tytön kasvamista päivä päivältä. Silti mua välillä tympii niin pirusti. Tekemistä ei meinaa keksiä, tuntuu että päivät on samantoistoa koko ajan. Asutaan pienelle paikkakunnalla, täällä ei hirveästi ole kerho ym mahdollisuuksia, avoimista päiväkodeista puhumattakaan.
Oon alkanu epäilemään, osaanko mä tarjota lapselleni sitä, mitä hän tarvitsee.
En mä koe, että joka päivä olisin onnesta soikeana ja nauttisin niin mahdottomasti tästä kotiäitiydestä, niin kuin kaikki muut tuntuvat tekevän.
Oonko mä nyt sitten huono kotiäiti?
Nyt kuitenkin kun tätä kotona oloa on takana jo joku tovi, oon huomannut ettei tämä niin helppoa olekkaan kuin luulin. Ja helpolla tarkoitan nyt sitä, että olin kuvitellut, että kaikki sujuu kuin itsestään, että osaan olla ja toimia lapsen kanssa tosta noin vaan, kaikki sujuu luontevasti ja tavallaan kuin itsestään. Kuinka nyt osaisin ajatukseni pukea sanoiksi.. Helpolla en siis tarkoita sitä, että luulin kotona olemisen olevan yhtä laiskottelua tms, en todellakaan. Saikohan kukaan nyt ajatuksesta kiinni?
Mä oon hirmu onnellinen siitä, että mulla on mahdollisuus olla kotona ja seurata tytön kasvamista päivä päivältä. Silti mua välillä tympii niin pirusti. Tekemistä ei meinaa keksiä, tuntuu että päivät on samantoistoa koko ajan. Asutaan pienelle paikkakunnalla, täällä ei hirveästi ole kerho ym mahdollisuuksia, avoimista päiväkodeista puhumattakaan.
Oon alkanu epäilemään, osaanko mä tarjota lapselleni sitä, mitä hän tarvitsee.
En mä koe, että joka päivä olisin onnesta soikeana ja nauttisin niin mahdottomasti tästä kotiäitiydestä, niin kuin kaikki muut tuntuvat tekevän.
Oonko mä nyt sitten huono kotiäiti?