Minulla on muutamia ystäviä ja paljon tuttjuja/kavereita, mutta yksi erityinen sydänystävä on 6-vuotiaasta asti ollut kuvioissa. Meilläkin on vain harmittavan pitkä matka toistemme luo.
Hyvä ystävä on kiinnostunut sinusta, hän uskaltaa sanoa vaatekaupan pukukopissa, että älä vaan tuota hametta osta. Hän on lojaali, rehellinen, pitää ehdottomasti lupauksensa ja pyytää anteeksi, jos on aihetta. Hän haluaa tietää sinun elämästäsi ja päivän tapahtumista, lasten voinnista, yms. Ja kertoo myös itse asioitaan. Hän ehdottaa kaikenlaista kivaa ohjelmaa ja menoa, hän siis tykkää tehdä asioita kanssasi.
Ja kääntäen sitten se, mikä ystävässä voi mättää.
Ehkä liika rehellisyys on joskus tarpeetonta, hienotunteisuus on valttia joissakin asioissa. Asioistahan ei voi aina olla samaa mieltä, mutta joskus voi hetken miettiä, kannattaako toisen mieltä pahoittaa sanomalla totuuksia.
Eräässä tutussa mättää se, että tunnun olevan vain silloin kiinnostava henkilö, kun muita ei ole paikalla. Heti jos seuraan liittyy muita, niin tuo tyyppi ei ole enää huomaavinaankaan minua. Melko loukkaavaa.
Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka. Se, mikä minut on yllättänyt, että näitä asioita miettii vieläkin, kuten mietin lapsena. kuvittelin jotenkin, ettei aikuisena tarvitse enää pohtia näitä 'en leiki sun kaa' -juttuja. Yllättäen näitä tulee mietittyä melko primitiivisellä tasolla, heh.
