Onnen ainekset

[uunotar]

Olen ihan oikeasti miettinyt jo kauan, millainen ON hyvä ja tasapainoinen avioliitto ja parisuhde? Kertokaa, mitä siihen kuuluu. Tiedän, se ei ole sitä, että aina on kivaa ja auvoista, mutta millaista se on? Millaista silloin on puolisoilla keskenään? En kysele tätä ihmisiltä, jotka vasta seurustelevat tai on pieniä lapsia, vaan ihmisiltä, joilla ikää 40+ ja oltu jo kauan yhdessä. Mitä te teette yhdessä, miten kohtelette toista, puhumiset, hyvänä pitämiset...ym. Vähän vaikea selittää, mitä tarkoitan, mutta mitä siihen onnelliseen yhteiselämään kuuluu? Ettei sitten vanhana huomaa, että jotain siitä aina puuttui.

 

[puijo]

26 vuotta yhdessä, ikää 43v ja 47v.

Pohjalla luottamus, rakastaminen, kumppanuus, yhteenkuuluvuus, kunnoittaminen, arvostus, sitoutuminen ja etenkin tahto olla yhdessä.

Miten ilmenee: Eletään yhdessä perusarkea, tehdään yhdessä kodin askareita, nukutaan sylikkäin, pusutellan, kävellään käsi kädessä, nauretaan, harrastetaan yhdessä ja yksin, jaetaan toistemme ilot ja surut, riidellään ja sovitaan. Eli ei mitään huimaa extremeä, voisi kuulostaa jopa tylsältä. Mutta tässä liitossa on hyvä ja turvallinen olo. Tästä perusturvallisuudesta seuraa kaikki hyvä, tästä ei puutu mitään.

 

[1 in a 1000000]

Se on sitä rakkautta.

Se on sitä, että rakastaa toista niin paljon, että haluaa tälle vain parasta. Sitä toista on palvottava. Se on keskinäistä kilpailua siitä kumpi on toiselle parempi, kuitenkaan kilpailematta. Se on sitä, että syrjäytetään omat halut ja laitetaan toisen halut etusijalle. Sitä toista täytyä helliä, palvoa ja arvostaa. Se on epäitsekkyyttä. Täytyy kaikin tavoin yrittää miellyttää ja tukea sitä toista.

Tämä tosin vaatii sen, että molemmat toimivat näin. Mikäli vain toinen toimii näin, niin yhtä kutsutaan läheisriippuvaiseksi ja sitä toista itsekkääksi. Mutta mikäli molemmat toimivat näin, niin se on sitä aitoa rakkautta.

Niin kuin tiedämme, niin nykymaailma on kuitenkin niin itsekäs, että tätä on harvassa.

Tässä meillä tulee pian 30 vuotta täyteen.

 

[sivupersoona]

Niin tuota kaikkea se on mitä edellä on sanottu.
Pidetään ja kunnioitetaan puolison sanoja ja tekoja.
Yhdessä hoidetaan ne arkiset työt kotona ja työssä. Ei tietenkään kokoajan kylki kyljessä, vaan kumpikin hoitaa oman osuuden tahoillaan.
Arkiset asiat kun on hoidettu, niin sitten tulee niiden hellittelyjen vuoro ja yhteisten harrastusten ja menojen. Molemmilla on tietysti joitakin omia harrastuksia. Mutta niiden valinnassa pitää olla tarkkana ettei puoliso saa niistä väärää kuvaa.
Näin olemme liittyneet henkisesti yhteen, jonka kruunaa fyysinen yhteenliittyminen. Näin olemme kasvanut yhteen, jota on äärimmäisen vaikea rikkoa.

 

[basic instinct]

Meillä exän kanssa oli myös juuri noita edellämainittuja aineksia liitossa:

- luottamus
- keskinäinen kunnioitus ja arvostus
- kohtuullinen seksi määrällisesti ja laadullisesti
- tahto tehdä toiselle hyvää
- tahto nähdä vaivaa parisuhteen toimimiseksi
- tahtoa rakastaa
- halua olla perheen kanssa ja asettaa se tärkeimmäksi asiaksi elämässä
- samankaltainen käsitys perheestä ja parisuhteesta yleensä
- kyky keskustella vaikeistakin asioista
- samanlaiset siivouskäsitykset
- samantyylinen tapa hoitaa raha-asioita (luottamus tässäkin tosi tärkeää)
- samantapaiset elämänarvot

Meillä suhde kaatui siihen, että aikaa ei ollut ja ajauduimme erillemme. Yhä edelleen yhteisten lasten hoidossa näkyy se, että esim. siivouksen ja raha-asioiden suhteen olemme samoilla linjoilla eikä niistä koskaan tarvinnutkaan tapella, joten elämä oli varsin riidatonta. Kuitenkin meille kävi hassusti, kun emme pitäneet toisista enää loppuvaiheessa huolta, niin hellyys hävisi, seksi väheni, toisen ajatukset tuntuivat vierailta kun emme jutelleet ja lopulta ei enää halunnut edes yrittää suhdetta jatkaa enempää.

Uskon yhä edelleen, että nuo edellämainitut seikat ovat niitä, joiden varassa hyvä parisuhde lepää. Sen sijaan sitä virhettä ei saa tehdä, ettäkö pitäisi suhdetta itsestäänselvänä. Suhde ei tosiaankaan hoidu hoitamatta ja valitettavasti jos intohimon päästää sammumaan, niin se ei herkästi siitä enää leimahda uuteen liekkiin. Jos pariskunnalla on lapsia, niin erityisesti niillä pariskunnilla, joilla ei ole lapsenhoitoapua, niin on iso riski, että lasten hoito vie kaikki voimat eikä jää aikaa eikä voimia hoitaa enää parisuhdetta. Vika ei ole lasten eikä välttämättä vanhempienkaan, vaan olosuhteet ovat niin raskaat (paineita lapsista, työstä, kotitöistä, lainanhoidosta jne), että suhde kaatuu.