Onnellisuus käsitteitä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja no
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

no

Vieras
Olen usein miettinyt onnen problematiikkaa. Taas se tuli pintaan, kun tajusin onnen vaikuttavan niin moneen asiaan. Joku varmaan huomasikin toisesta ketjusta, että eron syy voi olla jopa se, että lapsi ei näe onnellisia vanhempia, en nyt halua tässä ketjussa edes niin monimutkaisesti ajatella ja asioita perustella.

Peruslähtökohta on se, että savimajoissa asuu maailman onnellisimmat ihmiset, ainakin tutkimusten mukaan ja niihin nyt luotan. Eli ihmiset savimajoissa ovat tyytyväisiä elämäänsä, siis alkeelliseenkin elämään.

Onnellisuutta määrittää tavoitteet ja vaatimukset. Jos minulla on vielä saamatta Se. Jos en mitenkään voi olla tyytyväinen Tähän, niin en voi olla onnellinen. Siis onnellisuus ei olekaan sen hetkinen olotila, vaan itselleen asettama tavoite. Mieleen tulee orava, joka juoksee pyörässä.

Savimajan ihmisten kanssa meistä jokainen voisi olla onnellinen, jos hän antaisi itselleen siihen luvan. Se vaatii vai pysähtymistä ja oivaltamista. Jos saatte jostakin käsiinne Johanna Iivanaisen kappaleen, missä lauletaan: "olen perillä joka askeleella, kuin kotiin saapuneena" , kuunnelkaa niitä sanoja...
 
Toivon mukaan tarkoitat savimajalla lähinnä symboolista savimajaa, koska olen aika onnellinen suomalaisten kuivista ja lämpimistä asunnoista ja savimajojen rakentamiseen vaaditaan kuitenkin enemmän osaamista. Toki niitäkin on Suomessa tehty, mutta kovin kallista lystiä.

Omalla kohdallani onnellisuus on todellakin rohkeutta asua henkisessä savimajassa ja riisua kaikki ulkoiset statukset, joita keskinkertainen pulliainen elämässään mukamas tarvitsee vakuuttaakseen sukulaiset, kaverit, naapurit, työkaverit ja jopa vastaan kävelevät vieraatkin ihmiset. Siis olla se mitä on heikkouksineen ja vahvuuksineen ja ymmärtää, että se mitä minä tarvitsen tai mistä tulen onnelliseksi on valmiina vastauksena sisimmässäni.Pitää vaan pysähtyä kuuntelemaan sitä. Joskus vastaus vaatii hyppäämistä oravanpyörästä,joskus taas vahvistaa juoksemaan siinä varmoin askelin.

Toinen juttu onkin saada olla onnellinen rauhassa.


 
Onnellisuushan on mielentila. Vaikuttavatko siihen jollain tavoin myös ihmisen kemia, hormoonit yms., on jatkuvasti selvittelyssä. Väitetäänhän, että onnellisuutta voidaan tuottaa myös kemiallisesti, hah :). Ehkäpä savimajasta erittyy jotain sellaista :).

Mutta kautta aikojen on onnea tavoiteltu ja sen ilmentymää pohdittu. Joidenkin ajatukseen sopii, että Onni on pieninä pipanoina maailmalla. Sitä haetaan ja uhrataan paljon sen löytämiseksi. Kuin kullan huuhdontaa erämaakorvessa! Mitä sitten, kun onni löytyy, asettuuko se sijoilleen, ryöstetäänkö se arvokkaana hippusena, katoaako se kuin tuhka tuleen vai mitä sitten? Onnen etsiminen ja sen kanssa kamppailu on haasteellista. helpompaa voi olla elää ilman onnea, mutta sellaista monikaan ei omaan elämäänsä hyväksy. No, onneksi sellainen voidaan toiselle suoda.

Mutta kukin on oman onnensa seppä. Joskus jossain oli sellainen kuvasarja taaperosta ja pieniä mietelmiä onnesta, jotka aina alkoivat "Onni on ..." mitä vain enemmänkin pientä ja arkista. Vastaus akuuttiin toiveeseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja no:
Olen usein miettinyt onnen problematiikkaa. Taas se tuli pintaan, kun tajusin onnen vaikuttavan niin moneen asiaan. Joku varmaan huomasikin toisesta ketjusta, että eron syy voi olla jopa se, että lapsi ei näe onnellisia vanhempia, en nyt halua tässä ketjussa edes niin monimutkaisesti ajatella ja asioita perustella.

Siinä ketjussa EI sanottu näin, vaan niin, että lapselle tulee parempi lapsuus nähdä vanhempansa onnellisesti eronneina kuin alati tappelemassa verissä päin naimisissa - eli jos siis liitto on joutunut siihen pisteeseen, että rakkaus on kuollut ja yhteiselämä on vain pelkkää riitaa riidan jälkeen, niin silloin ei "kynsin ja hampain" tarvitse pysyä naimisissa "lasten vuoksi", sillä yleensä (en valitettavasti nyt osaa antaa linkkiä mihinkään tutkimukseen) lapsi on onnellisempi ja tasapainoisempi riidattomassa ja harmonisessa kodissa kuin sellaisessa, jossa vain riidellään.

Minä tulen onnelliseksi pienistä asioista, kuten linnun laulusta ja mieheni suudelmasta. Onni on myös sitä, että on katto pään päällä. Toiveitakin on, toivoisin, että saisin pian uuden työpaikan, kun yt:t veivät sen vanhan...
 
Jotenkin en mielessäni hyväksy vetoja lapseen, kun kahden aikuisen (vanhemman) parisuhteen erosta keskustellaan. Tietenkin lapset ovat osa perhettä, mutta silloin kai pitäisikin keskustella perheen hajoamisesta. Ei ole lapsien kannalta mielestäni oikeudenmukaista, että heidät vedetään ja sidotaan vanhempien kiistaan ja päätöksiin suhteensa tilasta ja jatkosta. Valitettavasti heitä ei edes kulla, kun ero saatetaan voimaan. heiltä ei kysytä, haluavatko he vanhempien jatkavan yhdessä vai eroavan. Sitten myöhemmin isommilta lapsilta saatetaan kysyä, kumman luona haluavat asua.

Muutoinkin lapsen "etua" ajatellaan vasta eron jälkeen. Eli on ihan kuin valmis oletus, että riitaisten vanhempien ero on perustavaa laatua lapsen kannalta ja sen jälkeen katsotaan, mitä seuraa. Ei aina kuitenkaan välttämättä hyvää. Osa lapsista on vanhempien eron jälkeen todella liemessä, jopa kodittomia ja lastensuojelun tarpeessa. Kyllä niissä tilanteissa voi miettiä, onko vanhempien ero rakkaudettomasta suhteestaan lapsen etu.

Yleisestikin ottaen olisi parempi, ettei yleistetä liikaa. Eroissa voisi varmaan käyttää enemmän harkintaa, kun on oikeudellinen, virallinen harkinta-aikakin. Ja jos jossain on oikeasti todistettu ne tilanteet joissa vanhempien huono suhde on aina haitaksi lapselle, niin sitä pitäisi enemmän käyttää eropäätöksiin.

Edelleenkin on lapsia ja nuoria, jotka elävät riitaisissa, jopa patologisissa perhekuvioissa. Toisaalta lasten koti voi hajota jo vanhempien mitättömän erimielisyyden tiimoilta. Myös historiassa on ollut aikoja, jolloin ei ole edes voitu erota ja lapset ovat kasvaneet (kasvatettu). ja edelleenkin on kulttuureita, joissa avioero ei ole laillinen. Millaiseksi ihmisiksi lapset kasvat katollisissa maissa? Jotenkin vain jää kuva, että nämä nykykeskustelun ja erojen perustelut ovat jotensakin ohuita ja asiaan kuulumattomia. Tai pahimmissa tapauksissa vastuu vanhempien suhteesta ja erosta todellakin sälytetään tavalla tai toisella lapsille jo valmiina fraasina, että kaikki mitä vanhemmat tekevätkin, ovat lapsen edun mukaista ja lapsen parhaaksi.
 
Ei onni tule etsien,
se saapuu eläen.
Ei onni tule ulkoa,
se nousee rinnasta-
jos nusee;
jos ei, niin herätä se sieltä,
se kuulee omantunnon kieltä
ja nosee.

J.H.Erkko

Onnellista Juhannusta!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ymmäristkö tahallasi väärin:
Alkuperäinen kirjoittaja no:
Olen usein miettinyt onnen problematiikkaa. Taas se tuli pintaan, kun tajusin onnen vaikuttavan niin moneen asiaan. Joku varmaan huomasikin toisesta ketjusta, että eron syy voi olla jopa se, että lapsi ei näe onnellisia vanhempia, en nyt halua tässä ketjussa edes niin monimutkaisesti ajatella ja asioita perustella.

Siinä ketjussa EI sanottu näin, vaan niin, että lapselle tulee parempi lapsuus nähdä vanhempansa onnellisesti eronneina kuin alati tappelemassa verissä päin naimisissa - eli jos siis liitto on joutunut siihen pisteeseen, että rakkaus on kuollut ja yhteiselämä on vain pelkkää riitaa riidan jälkeen, niin silloin ei "kynsin ja hampain" tarvitse pysyä naimisissa "lasten vuoksi", sillä yleensä (en valitettavasti nyt osaa antaa linkkiä mihinkään tutkimukseen) lapsi on onnellisempi ja tasapainoisempi riidattomassa ja harmonisessa kodissa kuin sellaisessa, jossa vain riidellään.

Loistavaa että joku ymmärsi oikein sen, mitä ajoin takaa toisessa ketjussa.


 
Alkuperäinen kirjoittaja no:
Alkuperäinen kirjoittaja Ymmäristkö tahallasi väärin:
lapsi on onnellisempi ja tasapainoisempi riidattomassa ja harmonisessa kodissa kuin sellaisessa, jossa vain riidellään.

niin , ja paras ilma kuivattaa pyykkiä, on pouta

Olen samaa mieltä. Jotkut olosuhteet ovat paremmat kuin toiset. Hyvä, jos sellaiset voitaisiin taata aina kaikille. Mutta kukaan ei edes tiedä sataako ja ukkostaako kuukauden päästä tai ensi vuonna tähän aikaan. Useimmat toivovat, ettei ainakaan Juhannuksena.

Silti ihmiset viettävät Juhannuksia sateessa ja hytisten ja elämä jatkuu. Ihan sama perheissä. Kukaan ei takaa, että vanhempien välit ovat aina hyvät ja sopusointu vallitsee. Joihinkin perheisiin sattuu huonoja olosuhteita enemmän kuin toisiin. Lapsi voi kuitenkin elää ja olla, vaikkei aina olisi onnellisempi.

Uusikin tilanne eron jälkeen voi yllättää vielä negatiivisemmin, kuten monesti käy. Tilastollinen tosiasiahan on, että kerran eronnut eroaa toistamiseenkin. Mihin kriittinen raja eroissa pitäisi vetää? Siihenkö, ettei toinen vanhemmista koe olevansa aina rakastettu ja saa haluamaansa huomiota. Sekin voi olla vanhempien riidan syy! Sitten kerrotaan suurella sydämellä, kuinka ero on välttämätön lapsen vuoksi.

 
Mina juoksin parikymppisena ympariinsa etta voisin saavuttaa ne paamaarat jotka olin asettanut itselleni. Kun saavutin ne, huomasin etta en ollut onnellinen enka halunnut elaa elamaani siten. Kavin lapi jonkinlaisen kriisin ja kun asiasta selvisin, tajusin etta elama on hyva sellaisena kun se on. En voi millaan estaa onnettomuuksia, suruja tai vastoinkaymisia. Mutta voin itse paattaa miten nama asiat kasittelen ja kuinka paljon niista stressaan.
 

Yhteistyössä