Onnellisia, voimaannuttavia hetkiä lapsuudestanne?

Mulle tulee mieleen ne hetket kun sain olla ihan rauhassa ja lukea tai piirtää. Kun luin ja sain vajota siihen toiseen maailmaan, sellaisen jälkeen jaksoin taas uskoa hetken siihen että elämä voi joskus olla hyvääkin. Toisaalta taas ahdistuin kun kirja loppui..

Muistan myös kun sain rauhassa tutkia muurahaisten menoa, makasin vatsallani sellasessa aurinkotuolissa ja tuijotin vaan tuntikaupalla muurahaisten touhuja, välillä saatoin innostua pyydystämään niille kimalaisen tmv. ruuaksi

Syömisestä on myös paljon voimaannuttavia ja hyviä muistoja lapsuudesta. Kun koulussa sai jäätelöä jälkkäriksi tai kun joskus sai karkkia jossain ja sitä sai syödä niin paljon kuin halusi Tai kun mummo teki ihanaa puuroaan..

Tai se kun pikkuserkku puolusti minua pihalla, kukaan ei koskaan puolustanut ja mua hämmenti ja hävettikin oikeastaan kun se "joutu" mua puolustamaan. Se oli aivan upea tunne, ihan kuin se olisi välittänyt musta vaikka me ei edes läheisiä koskaan oltu.

Tai kun sain pitää vastasyntynyttä pikkusiskoa sylissä. Ajattelin että tätä mä rakastan eniten maailmassa. No, niin mä rakastin ja rakastan vieläkin. Nykyään mä voin olla niin onnellinen että rakastan montaa ihmistä eniten maailmassa, mutta se rakkaus mitä sitä pikkusta rääpälettä kohtaan tunsi ei sammu koskaan.

 

Vaikka kuinka pinnistän, ei tule mitään mieleen.

Ei mullakaan tule. Mieleen jäi kivana hetkenä se, kun lähdin patjan kanssa omaan vuokra-asuntoon yksin. Äiti karjui vielä autosta, että äläkä tule takaisin. En tule, en. Tuosta on aikaa jo 15 vuotta ja meillä ei vieläkään ole välejä. Mulla oli hirveä lapsuus ja hirveä nuoruus.

Nyt on oma ihana perhe ja lapsuusmuistot ei enää palaa niin usein.

 

Mulla on jäänyt vahvasti mieleen aina se kun isän kanssa pyöräiltiin mummolasta kotiin, alle kilometrin matka. Olin alle kouluikäinen. Oli syksyinen ilta ja mua vähän pelotti se pimeys mutta oli todella turvallista ajaa isän vierellä ja muistan miten ajattelin että mulla on maailman paras iskä :heart:

 

Oltiin serkun kanssa tädin mökillä joka kesä ja niistä kesistä on erityisesti jäänyt mieleen kun täti vei meidät hernepellolle varkaisiin. Auto sattui ajamaan ohi ja meidän piti hypätä kuivan ojan pohjalle piiloon. Sitten mentiin lopuksi talolle "tunnustamaan" kun oli ensin mätetty herneitä niin että paukkui lopun iltaa
Oltiin niin laihoja pikku rimppakinttuja että molemmat matkustettiin tädin fillarin tarakalla samaan aikaan luiset persaukset kipeinä ja sitten piti joka päivä kirjoittaa kellarissa asuvalle noita-akalle kirje että sai karkkipussin

 

[QUOTE="vieras";23330409]Ei mullakaan tule. Mieleen jäi kivana hetkenä se, kun lähdin patjan kanssa omaan vuokra-asuntoon yksin. Äiti karjui vielä autosta, että äläkä tule takaisin. En tule, en. Tuosta on aikaa jo 15 vuotta ja meillä ei vieläkään ole välejä. Mulla oli hirveä lapsuus ja hirveä nuoruus.

Nyt on oma ihana perhe ja lapsuusmuistot ei enää palaa niin usein.[/QUOTE]

Ajattele, pääset tavallaan hoivaamaan sitä sisäistä lastasi oman ihanan perheesi kautta

 

Oltiin serkun kanssa tädin mökillä joka kesä ja niistä kesistä on erityisesti jäänyt mieleen kun täti vei meidät hernepellolle varkaisiin. Auto sattui ajamaan ohi ja meidän piti hypätä kuivan ojan pohjalle piiloon. Sitten mentiin lopuksi talolle "tunnustamaan" kun oli ensin mätetty herneitä niin että paukkui lopun iltaa
Oltiin niin laihoja pikku rimppakinttuja että molemmat matkustettiin tädin fillarin tarakalla samaan aikaan luiset persaukset kipeinä ja sitten piti joka päivä kirjoittaa kellarissa asuvalle noita-akalle kirje että sai karkkipussin

Sulla on hauska täti

 

[QUOTE="vieras";23330409]Ei mullakaan tule. Mieleen jäi kivana hetkenä se, kun lähdin patjan kanssa omaan vuokra-asuntoon yksin. Äiti karjui vielä autosta, että äläkä tule takaisin. En tule, en. Tuosta on aikaa jo 15 vuotta ja meillä ei vieläkään ole välejä. Mulla oli hirveä lapsuus ja hirveä nuoruus.

Nyt on oma ihana perhe ja lapsuusmuistot ei enää palaa niin usein.[/QUOTE]

Missä sun isovanhemmat oli...?

 

Kyllä ne on ne kerrat ,kun oli alle kouluikäisenä isän kanssa monet kerrat rassaamassa autoja <3

 

[QUOTE="vieras";23330409]Ei mullakaan tule. Mieleen jäi kivana hetkenä se, kun lähdin patjan kanssa omaan vuokra-asuntoon yksin. Äiti karjui vielä autosta, että äläkä tule takaisin. En tule, en. Tuosta on aikaa jo 15 vuotta ja meillä ei vieläkään ole välejä. Mulla oli hirveä lapsuus ja hirveä nuoruus.

Nyt on oma ihana perhe ja lapsuusmuistot ei enää palaa niin usein.[/QUOTE]

Mutta ei kai sen tarvitse olla omaan perheeseen liittyvä muisto, eikä omiin vanhempiin. Se voi olla muisto siitä, kun ensimmäisen kerran kävi uimassa yksin, tai kun ensimmäisen kerran ihastui. Se voi olla muisto siitä, kun jonain päivänä keväällä oli tavallista aurinkoisempaa, ja otti kengät pois ja sukat kans, ja laittoi jalat maahan.

Ei niiden valonpilkahdusten tarvitse olla ydinperheeseen liittyviä. Ne on silti hyviä muistoja, tai ehkä juuri siksi.

 

Mä en tiedä miten tämä on mahdollista mutta muistan selvästi kun äiti kantoi mut aamuisin vintistä alas keittiöön aamupalalle. Mun piti aina saada iso pehmosika tyynyksi pään alle kun join TUTTIPULLOSTA maitoa lattialla. Äiti taisi peitelläkin aina. Tietääkseni en ole tuttipullosta juonut mitenkään "liian vanhana" mutta miten voin muistaa tuommoista joka on tapahtunut max 2 vuotiaana... Jos se olikin kuitenkin joku nokkapullo, en tiedä.

 

Mun muisto on kun oli kolmannella luokalla ja oli joulujuhla ja minun ja ystäväni piti esittää "Korppi ja kettu" satu ja siinä oli mulla lauluosuus. Satuimpa sairastumaan tosi pahasti juuri edellisenä päivänä kurkunpääntulehdukseen ja siis sain aikaiseksi vain pihinää . Siinä sitten yritin opettajalle selittää etten voi laulaa mutta hän oli järkkymätön. Itku silmässä sitten valmistauduin ja tuli meidän vuoro ja kaikkeni pinnistämällä sain jonkin näköistä raakkuvaa ääntä kurkustani, ja siis mä olin kettu enkä korppi :kieh: . Mä häpesin niin kovasti mutta voi sitä onnen tunnetta kun esitys loppui ja mun äiti ja mummo nousi seisomaan ja taputtamaan mulle. Sain vielä jälkeenpäin todella nätin hopeisen kaulakorun hyvin menneestä esityksestä (vaikka se oikeasti oli kauheaa kuultavaa ).

 

Se kun isä palasi elämääni ja pyysi anteeksi ja lupasi olla enää lyömättä ja lähtemättä, ja hän oli siitä lähtien hyvä isä mulle. Hän oli raitistunut. Olin 8. Se hetki muutti mun elämäni.