Onnelliset parit, paljonko aikaa vietätte yhdessä?

[Mummox]

Kuvaamasti käytös ei näin sivullisesta kuulosta kovin vastuullisen vanhemman tai yleensäkään parisuhteeseen kovasti sitoutuneen ihmisen toiminnalta. Koet jääväsi toiseksi, enkä tunteitasi ihmettele lainkaan.

Mutta kysyit, miten paljon onnelliset parit viettävät aikaa yhdessä. Tässä minun tarinani:

Olen ollut naimisissa kohta 30 vuotta. Mieheni on töiden takia pois kotoa niin, että näemme 1-2 päivänä viikossa. Noihin kahteen päivään pitäisi mahduttaa sitten yhteinen aika, mieheni iäkkäiden vanhempien auttaminen erilaisissa asioissa sekä miehen oma aika, niin kyllähän se aikamoista vipellystä välistä on. Asioista ei olla pahemmin riidelty, vaikka kyllähän se joskus pinnaa kiristää. Ja etenkin mieheni pinnaa, kun niitä vaatimuksia tuntuu joskus satelevan niin työnantajan, vaimon kuin vanhempienkin taholta. Ja kun aika ei riitä millään kaikkeen.

Tilanteemme ovat osittain erilaiset osittain samanlaiset. Mieheni ei vietä aikaansa kapakoissa hurvittelemassa, mutta lopputulos on kuitenkin sama. Mies on paljon pois kotoa ja työvuorotkin saattavat muuttua nopeasti. Esim. vapaapäivät voivat yllättäen peruuntua ja seuraavan viikon töistä ei tiedä kuin muutama päivä etukäteen.Eli aika arvaamatonta miehen kotonaolo on. Ja kotona ollessaan hän ei keskity kokopäiväisesti minuun. Teemme toki yhdessä asioita, käymme joskus lenkillä, syömässä yhdessä, lomamatkoilla. Yhdessäoloa on myös aivan perusarki telkkarin katselemisineen. Yhteistä aikaa on vähän, mutta iloitsemme yhteisistä hetkistä emmekä tärvele niitä hetkiä murehtimalla yhteisen ajan vähyyttä. Näin se toimii meillä, vapautta ja vastuuta.

Mutta ihan lopuksi tilanteenne herätti muutamia ajatuksia:

Miksihän miehesi kiertelee sopimuksia? On olevinaan samaa mieltä, muttei olekaan? Onko pelissäänöt yhdessä laadittuja? Kuunteletteko toisianne, toistenne ajatuksia, käsityksiä? Hyvä vuorovaikutus on sitä, että molemmat kokevat, että omat ajatukset on tullut kuulluksi ja huomioiduksi. Vain silloin päästään asiassa eteenpäin.....

 

[drugsters]

Minäkin ihmettelin kun tuntuu että olet aivan sen armoilla mitä mies päättää tehdä. Mitä väliä sillä on, meneekö se sinne kaljalle vai ei?? Kun sinne se näyttää joka tapauksessa menevän. Sovit vaan tapaamisia ja menoja itelles, pohtimatta alituiseen että "jos sitä nyt sit huvittaskin, kerran puolessa vuodessa". Nyt olet ihan tossun alla kotona ja vaan ruikutat sille. Olet yrittänyt puhua, ei onnistu. Ja onko se hauskaa jos se sun kanssa tekeminen on jotain väkisin tekemistä? Ehkä sulla oliskin vahingossa kivaakin niiden kavereiden kanssa ja unohtasit hetkeksi ton passiivisen otuksesi kotona.
Se otus saattaa siitä herätä ja huomata että sullakin on elämä.
Vaikuttaa selvältä alkoholistilta btw. Alkoholi aiheuttaa masennusta, jota sitten paetaan alkoholiin -) noidankehä on valmis. Miehes pitäisi huolestua tästä ihan tosissaan.
Nyt nainen, pää pystyyn ja hymy huuleen ja ala elään sitä elämääsi Ehkäpä mies palaa "ruotuun" kun tuleekin pelko naisen menetyksestä - huomaa ettei nainen siedä mitä tahansa! Ja muista, ei ne sanat vaan ne teot...

 

[alkuper]

Alkoholiko ne väsymykset miehelle aiheuttaa?

En oikein usko. En tiedä. Jotain sellaista haluttomuutta se vaan on. Onko sitten kotoa peritty tapa - hänen perheessään istutaan paljon sisällä ja aika vain matelee. He eivät ole kovin kiinnostuneita oikeastaan mistään. Minun perheessäni harrastetaan kaikenlaista puuhailua, keskustellaan aktiivisesti kaikesta maan ja taivaan välillä ja sisällä istuminen aurinkoisena päivänä on melkeinpä rikollista...

Kai tässä on vaan ihmisten erilaisuudesta loppujen lopuksi kyse. Kerron joskus tuossa syksymmällä miten kävi. Jotenkin alkaa tulla tunne, että vaikka häntä rakastan todella paljon, elämä olisi ehkä helpompaa ilman häntä.

Oli ihan hyvä kuulla, että monilla yhteinen puuhailu on parisuhteessa selviö. Kyllä se on sitä mitä minäkin todella syvästi kaipaan. Tuntuu liian vaikealta tyytyä vähempään ja ilman sitä parisuhde tuntuu jotenkin kuolleelta.

Taidan kokeilla tuota pientä irtiottoa, että menen ja teen omia juttujani, vaikka en siitä niin nauti ja mielummin vain roikkuisin miehessä vaikka sitten sohvalla.

 

[femme83]

Mielenkiintoinen kysymys. Olemme olleet 7 vuotta onnellisesti yhdessä ja vietämme lähes kaiken vapaa-aikamme yhdessä. Ei tarkoita että teemme koko ajan välttämättä jotain, mutta roikutaan kotona netissä, käydään vanhemmilla, mökillä, kaupassa, ei mitään ihmeellistä. Mutta siitä olen varma että ei se onnellisuus siitä kasva että lukee palstalta mitä kaikkea kivaa ne toiset tekee, ja sitten aloittaa että "miksei me koskaan...". Se yhdessäolon onni on vaan sitä, että osaa olla yhdessä onnellinen vertaamatta muihin.

 

[sivupersoona.]

Mutta kun muilla on aina paremmin kuin itsellä.

 

[kirpax]

Näin meillä

Minä tulin raskaaksi melkein heti alettuamme seurustelemaan.Sitten etittiin tietenkin yhteinen kämppä.Mies teki aina paljon töitä.Aamusta iltaan.Ja kävi myös usein ryyppäämässä.Yhdessä ei tehty oikeen mitää,joskus harvoin kaupassa.Minä usein motkotin että tarvis enemmän olla aikaa ja mies lupasi että se muuttuu kun lapsi tulee.Että on enemmän kotona.Pelkäsin kauheesti että miten pärjään lapsen kanssa kun mies on koko ajan poissa,hän lupasi olla ainakin viikon kotona kun lapsi syntyy.Kuinkas kävi.Mies haki meijät sairaalasta ja oli vartin kotona ja oli lähdössä käymään töissä.Ei mene kauan ja hänen piti hakea tullessaan mulle lääkekuuri ja kipulääkettä,olin tosi kipeä(sektio tehtiin ja päälle tulehdus).Siinähän odottelin iltaan asti kivuissani niin tulihan se sieltä myöhään.
Ja niinhän se jatkui, ei aikaa meille,aina vaan töitä.Ja hirveä valitus jatkuvasti kun aloin jossain vaiheessa elämään omaa elämääni,en enään jaksanut olla vaan kotona ja aina odottaa.
Ollaan asuttu nyt erillään mutta ollaan kumminkin yhdessä.Mutta ei ole se muuttunut.Työ ensin sitten vasta jossain vaiheessa me.Yleensä kahdeksan jälkee illalla.Ja edelleen on hankalaa saada häntä yhdessä kauppaan ja muuhunkin.
Ja huomasin jossain vaiheessa että olin yksin koko raskauden ja siitä hieman vihainen hänelle.(esim.neuvolat ja kaikki muukin siihen liittyvä.Joskus raskauden loppuvaiheessa heräsin yöllä kauheaan vatsa kipuun, huonoon oloon ja oksenteluun,itkin olohuoneessa kun en tiennyt miten olisin ollut että ei olisi sattunut niin mies ei edes sängystä noussut vaikka tiesi että kipeää teki.
Mutta hyvin olen lapsen kanssa pärjännyt yli kaksi vuotta.Itse vaan kaipaisi siihen lisäksi hyvän parisuhteen ja pojalle isän kenellä olisi aikaa myös hänelle.
Mutta en itse usko että asiat muuttuu.Mutta on sekin raskasta olla parisuhteessa yksinäinen.

 

[Hei ap.....]

Hei ap,minkäikainen miehesi on?Kuulostaa kyllä kolmenkympin kriisiltä!Meillä mies kärsi aikoinaan siitä että mikään ei tunnu miltään,kaikki on perseestä ja aina ollaan vaan lasten kanssa kotona!Asiat kyllä muuttuivat oikeasti kun muutimme,muutimme kämppään missä on omaa pihaa,autotalli missä mies voi värkkäillä omiaan,oma sauna minkä mies hoitaa!Suoraan sanottuna kerrostalo asuminen paska lähiössä oli perseestä tuollaiselle toiminnan miehelle...mitä siellä voi tehdä neljän seinän sisällä?Ole takertumatta mieheesi ja hanki itsellesi harrastuksia,voit ihan hyvin raskaanakin käydä vaikka pumpissa tai salilla!Saat energiasi muualle ja oma mielialasi kohoaa!Kun miehelläni yltyi vanhassa kämpässä meno hurjemmaksi (pakko päästä ryyppään usein kun ei muutakaan) niin annoin hänelle uhkavaatimukset,vaadin häntä muuttumaan!En inissyt että voi voi kun kun sinä nyt muuttuisit ja kuinka hauskaa meillä olisi jos olisit toisenlainen!Noi asiat onneksi enään kaukainen muisto vaan!Vietämme vapaa aikamme yhdessä ja välillä viedään lapset hoitoo että saisimme yhdessä pitää hauskaa ilman huolta!Käymme kävelyillä koko perhe,kaupassa,retkillä eläinpuistoissa yms.Nyt olen onnellinen,mies muuttui ja ymmärsi vastuunsa!

 

[selitys tämäkin]

Nuorena miehet eivät ole parisidonnaisia, ainakaan niin yleisesti kuin naiset.
Miehet pitävät tärkeänä kavereita ja harrastuksia heidän kanssaan ja ne menevät usein parisuhteen ohi.
Nuorena naiset ovat takertuvampia kuin miehet ja se aiheuttaa skismaa.
Tämä tietenkin johtuu biologiasta.
Naisen täytyy odottaa ja synnyttää ja siihen ei ole mahdollisuutta kymmeniä vuosia.

 

[huhh]

Voi että, teidän tilanne on tismalleen kuin meillä! Meillä on ollut tässä hiljattain aiheesta enemmänkin kriisikeskusteluja ja asiat alkoivat jo näyttää paremmilta, kunnes...tänään. Olin siis ehdottanut, että kävisimme taidenäyttelyssä ja mies oli innostunut lähtemään. Töiden jälkeen oli kuitenkin lähtenyt bissettelemään kavereiden kanssa, vaikka meidän piti nähdä heti, joten kävin siellä samperin näyttelyssä yksin. Kaksin olisi tietysti ollut mukavampaa, mutta tuskinpa ukkokaan jaksaa siellä nyt enää yksin käydä, jäipähän näyttely häneltä näkemättä!

Olen miettinyt, että pitäisi joka päivä erikseen keskustella kummankin odotuksista seuraavaa päivää kohtaan. Mies voisi suoraan sanoa, jos ei ole kotiin tulossa (eikä mitään "todennäköisesti"-juttuja), niin ei tulisi petyttyä. On vaan helkutin rasittavaa puuhaa.