\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.12.2005 klo 12:04 Sise kirjoitti:
Surullisia tarinoita..
Jos haluatte yrittää parisuhteessanne pettämisen jälkeenkin, niin muistakaa että leijona villiintyy entisestään kun sen laittaa häkkiin. Sillä että toinen ei pääse mihinkään tai täytyy todistaa kaikki liikkeensä, tekee hulluksi sekä itsensä että toisen. Halu pettämisen loppumiseen pitää löytyä siltä pettäjältä. Sinä et voi sitä mitenkään estää, jos hän haluaa sen tehdä toisen kerran. Ja kyllä aikuisen ihmisen pitäisi yhdestä virheestä oppia.
Minun logiikkani tässä olisi että yksi kerta voi olla paha erehdys, josta oppii molemmat osapuolet. Sen jälkeen tulisi yrittää elää mahdollisimman normaalia elämää ja antaa toiselle mahdollisuus hyvittää tekonsa. Mutta jos se tapahtuu toisen kerran, se on osoitus siitä että pettäjä ei pitänytkään ekaa kertaa suurena erehdyksenä ja virheenä, koska on valmis riskeeraamaan suhteenne toisen kerran. Suhteenne ei siis ole hänelle tarpeeksi arvokas. Silloin lähtisin etsimään uutta ja luotettavampaa onnea.
Totta, mutta mulle mies(ex) sai kyllä TODISTAA olevansa luottamuksen arvoinen, en voinut vain yhtäkkiä luottaa. En voinut vakuuttua muutenkuin tarkistelemalla. Hän myös oli niin pahoillaan, että halusi todistella.
No, sain jonkinlaisen luottamuksen takaisin enkä enää vahdannut. Asia kuitenkin pyöri ajoittain päässä ja aina kun tuli alamäkeä suhteeseen itkin yksin mielikuvieni kanssa. Pikkuhiljaa masennuinkin, pettäminen oli raapaissut ison palan itsetuntoani mennessään. Asiasta ei kylläkään paljoa enää puhuttu.
Vuosia kului kolme kun vahingossa sain tietää, että mieheni oli viimeisen parin vuoden aikana pettänyt minua ainakin kolme kertaa.
Romahdin täysin ja aluksi lamaannuin niin etten saanut edes eroa aikaiseksi. Monta kuukautta elin "shokissa" ja koska olin uskotellut itselleni jo monta kuukautta vaikka olo oli kamala, että kyllä tää kannattaa en pystynyt kuvittelemaan elämää yksin.
Lääkkeet sain, että jaksoin päivät ja sain nukuttua yöt. Terapiassa kävin, mutta mies ei suostunut. Vannoi katuvansa ja itki illat kun näki minun pahan olon.
Yhtäkkiä tajusin hirveän oloni pohjimmaisen syyn! Pettävä ukko!!!
Miksi ihmeessä lääkitä itseään ja juosta terapiassa hoitamassa sitä, että toinen on tekee väärin minua kohtaan!
Viimein sain eron aikaiseksi ja masennukseni parani oikeasti!
Mikään ei vain kaduta niin kuin se, että en potkinut miestä pellolle jo heti kun jäi kiinni ekan kerran. Monta vuotta meni hukkaan ja niistä muistikuvat ovat synkkiä ja tuskaisia.
Sen opin eteen ole anteeksi antavaa tyyppiä ja jos nykyinen mieheni minua pettää se on kerrasta poikki. Jotkut pystyvät jatkamaan suhdetta ja antamaan anteeksikin, mutta eivät kaikki, minä en.
Myös sitä mieltä olen, että jos pettää kerran pettää helpommin uudestaan kun kynnys on kerran ylitetty.
Enkä kirjoittanut tätä ketään masentaakseni vaan kertoakseni, että jossain vaiheessa on hyvä luovuttaa jos ei pysty jättämään asioita taakseen. Minulle miehen pettäminen oli kuin raskas kivi jota raahasin selässä ja välillä sen unohdin, välillä taas se painoi niin kamalasti..Siihen painoon vaan ajan kanssa tottuu eikä tajua sitä kantaneensa ennenkuin siitä painosta vapautuu ja silloin voi jo olla huonossa kunnossa.
Toivottavasti silti te saatte luottamuksen takaisin ja huomaatte ajoissa jos jäätte tuollaista "kiveä" kantamaan.